Ensimmäinen kirje

”Nyt kuitenkin nostin perseeni penkistä ja asetuin tähän kirjoituspöydän ääreen. Ihan vain sinua varten ja sinun ansiostasi.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 06.01.2020 klo 23:09

Rakas ystävä,

On maanantai ja lupasin kirjoittaa sinulle aina maanantaisin. Nyt on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan ja tänään sattuu myös olemaan loppiainen ja joululomani viimeinen päivä. Ja koska on jo aika myöhä, kirjoitan lyhyesti. Vaikka emmehän sopineetkaan kyllä mitään siitä kuinka pitkästi pitäisi kirjoittaa. Pääasia, että kirjoittaa jotain.

Onneksi olimme kuitenkin sopineet tästä, sillä nyt sain kiskottua itseni ylös sohvalta, johon olin ehtinyt asettua mukavasti nauttimaan illan ihanasta hiljaisuudesta. Olin jo uppoutumassa Umberto Econ ”Ruusun nimi” -teoksesta tehtyyn kiehtovan tv-sarjan maailmaan ja heittäytymässä pimeälle keskiajalle, enkä varmasti taaskaan olisi kirjoittanut yhtään mitään. Nyt kuitenkin nostin perseeni penkistä ja asetuin tähän kirjoituspöydän ääreen. Ihan vain sinua varten ja sinun ansiostasi.
Viimekertaisen keskustelumme jälkeen kirjoittaminen ja aiheet ovat kyllä pyörineet entistä enemmän mielessä mutta lomakiireiden takia en ole vielä konkreettisesti kirjoittanut mitään. Maanantaithan olin ajatellut omistaa kirjoittamiselle eri muodoissaan – mutta loppiainen laskettakoon poikkeukseksi.

Terveisiä pohjoisen puhureista!

Käytin näköjään koko kirjeen alun selitelläkseni ihan vitusti sitä, miksi en ole kirjoittanut mitään taaskaan. Noh, tästä se paraneminen alkaa ja lupaan kirjoittaa nyt vielä jotain ihan oikeaakin.

Lomalla tuli keskusteltua monien ihmisten kanssa, joiden kanssa ei niin paljon pääse arkisin jutustelemaan ja erityisesti mieleen jäi eräs vanhemman ihmisen avioerokuvaus, jossa oli mielestäni varsin draamallinen tunnelma. Kirjaan sen nyt tähän ylös sellaisena kuin minä sen kuulin ja mielessäni näin. Nimet olen tietysti muuttanut.
 

Elämäni rakkaus

Tämä tapahtui neljäkymmentä vuotta sitten. Raili ja Eelis olivat olleet pitkään naimisissa ja heillä oli neljä lasta, joista vanhimmat olivat jo liki täysi-ikäisiä. Eelis oli ollut useamman päivän poissa. Työreissulla, joka mitä luultavimmin oli jatkunut ryyppyreissuna. Paskiaiseksi ja juopoksi Eelis oli osoittautunut jo kauan aikaa sitten.

Sinä aamupäivänä Raili tiskasi keittiössä, hän oli menossa iltavuoroon töihin ja lapset olivat koulussa. Raili kuuli eteisestä kolinaa, josta pystyi päättelemään isännän tulleen kotiin. Raili odotti kohta keittiöön marssivan viinalta tai ainakin vanhalta viinalta tuoksuvan miehenkaltaisen, mutta yllätyksekseen keittiöön astelikin selväpäinen ja hymyilevä Eelis.

Mies oli tullut kotiin kertomaan, että hän oli löytänyt uuden naisen, elämänsä rakkauden, johon hän oli täydellisen rakastunut ja jonka kanssa hän halusi naimisiin. Raili pudotti tiskiharjan kädestään, kuivasi kätensä keittiöliinaan ja komensi miehensä hakemaan auton tallista.

Raili ei halunnut olla kenenkään rakkauden esteenä, eikä avioerossa tarvinnut hänen puolestaan aikailla. Raili ja Eelis ajoivat viiimeisen yhteisen matkansa käräjäoikeuteen ja niin he pian olivat virallisesti vapaita toisistaan.

Mainittakoon, että Eelis ei päätynyt uusiin naimisiin tämän elämänsä rakkauden kanssa, mutta sen sijaan hänet kihlasi ja nai eräs syöjätär, jonka tossun alla turkiskauppiaana Eelis vietti lopun elämänsä. Raili puolestaan kohtasi muutamaa vuotta myöhemmin elämänsä miehen, Paavon, jonka kanssa hän eli susiparina elämänsä onnellisesti loppuun asti.

Sen pituinen se.


Mitä mieltä olet muuten Econ ”Ruusun nimi” -kirjasta? Oletko lukenut ja mitä pidit? Itse olen siitä aina jostain syystä pitänyt, mutta minulla onkin salainen perversio dekkareita kohtaan ja Eco kirjoittaa omansa niin genressä poikkeavaan maailmaan, että se kutkuttelee aivonystyröitä ihan erilaisella tavalla. Syystäkin klassikko, joka toimii myös näyttämöllä ja elokuvana, kuin myös näemmä tv-sarjana. Suosittelen, uusi sarja-adaptaatio löytyy Yle Areenasta.

Viimeksi tavatessamme puhuimme myös runoudesta ja laululyriikoista. Haluaisinkin näin kirjeeni päätteeksi heittää sinulle haasteen. Kirjoittaisitko minulle lyhyen runon, haluamallasi tyylillä. Näin synkkämielisenä ihmisenä toivoisin, että runossa käsittelisit jollain tavalla kuolemaa, niiden tai sen ihmisen näkökulmasta, joka jää jäljelle elämään toisen kuoltua.

Voi hyvin ja kirjoita pian takaisin. Ja kirjoita yleensäkin, kun sinäkin siitä niin pidät.

– Jussi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *