Helmikuun aurinkoa

”Taidanpa tehdä soittolistan, josta voin tunnin välein laittaa pyörimään biisin tai pari ja tanssia niin villisti ja dorkasti kuin osaan.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 13.02.2020 klo 16:59

Ystäväni,

Olipa kiva kuulla, että nouset näyttämölle jälleen! Uskon, että se tekee hyvää sinulle. Näytteleminen on ollut niin suuri osa sinun elämääsi, että itse asiassa ihmettelen, miten olet jaksanut olla ilman sitä näinkin pitkän ajan. Ja nythän sinun ei tarvitse olla vastuussa teatterin tuloksesta eikä huolehtia muusta kuin omasta panoksestasi teatteriyhteisön yhtenä osasena – eli voit keskittyä vain näyttelemiseen, eikö niin? Nauti siitä!

Olin viime kirjettä kirjoittaessani jotenkin niin kiireen sokaisema, että unohdin kommentoida festarikokemustasi ja fiilistellä kesäsateessa tanssimista – ja tanssimista yleensäkin! Musiikin mukana liikkuminen on kyllä todellakin elämän suola! Onpa ihanaa, että olet saanut muistutuksen siitä festaridiskossa. Ethän nyt unohda sitä taas? Itsekin aina silloin tällöin muistelen ylioppilasteatterin kevätretkeä, ja sitä huumaavaa vapauden ja onnen tunnetta, kun ympärillä on vain ystäviä, musiikkia ja kesäisen lämmintä sadetta, ja vain liikkeellä on väliä. Ah, enpä ole itsekään tanssinut sillä tavalla pitkiin aikoihin!

Tanssin huumaa kevätretkellä vuonna 2009

Mutta liikkeestä puheen ollen, tämä kirjoittamisen vuoksi tietokoneen ääressä istuminen on jumiuttanut joka ikisen kohdan minun kropassani! Puutarhurista työttömäksi istujaksi on pitkä matka, ja liikunnan kannalta aivan väärään suuntaan. Tämä tilanne on saanut minut kehittelemään kaikenlaisia pieniä liikuntatuokioita, joilla tauotan liiallista istumista. Lempitaukojumppani on tietenkin tanssiminen! Välttämättä siihen ei edes tarvita musiikkia; päässä saa soimaan aina sopivan rytmin kuhunkin fiilikseen. Mutta nyt kun tässä samalla mietin asiaa, niin taidanpa tehdä jonkinlaisen soittolistan, josta voin aina vaikkapa tunnin välein laittaa pyörimään biisin tai pari ja tanssia niin villisti ja dorkasti kuin vain osaan. En usko, että taukojumppa siitä enää paljon voisi parantua!

Tällä viikolla minulla on ollut parempi olo. Olen suunnitellut aloittavani kirjoittamaan omaa blogia. Se olisi tämän kirjeprojektin lisäksi sellainen (ainakin näennäisesti) helppo tapa tuottaa tekstiä. Voin kirjoittaa aiheista, jotka ovat minulle tärkeitä ja tuttuja, eikä kirjoitusten tarvitse olla pitkiä eikä noudattaa mitään tiettyä kaavaa tai normia. Lisäksi saan aktivoitua itseäni myös toisessa luovuuden lajissa, joka on jäänyt minulta unholaan, eli valokuvauksessa. Tämä inspiraation puuska johtunee suurelta osin käsillä olevasta vuodenajasta. Helmikuun aurinko saa minut aina heräämään. Se antaa toivoa siitä, että kevät on tulossa. (Tätä kirjoittaessani ulkona kylläkin sataa tiheää, märkää lunta. Mutta joka tapauksessa valo on erilaista, jotenkin keltaisempaa, kuin tammikuussa.)

Helmikuun räntäsade

Tuo lähettämäsi mielipidekirjoitus onkin tärkeästä asiasta. Se toimii kyllä sellaisenaankin hyvin. Mutta koska aina voi parantaa, niin tein tekstiin pari muutosehdotusta. Pari lausetta ottaisin pois, koska niissä oleva asia tulee esiin muualla tekstissä. Loppukappaleesta poistaisin liikaa toistoa (vaikka ymmärränkin, mitä sillä haet), ja siihenkin kirjoitin oman ehdotukseni. (Keltaisella merkityt ehdotan poistettaviksi. Alleviivatut ovat lisäyksiä.)
Siinä on siis silmieni lainaamisen tulos. Muistathan, että ne eivät ole välttämättä paremmat silmät kuin omasi. Ne ovat vain erilaiset. Joten sinä teet itse lopulliset päätökset ja korjaukset – tai jätät tekemättä. 

Lehtikirjoitukset ovat mielenkiintoisia kirjoitettavia siitäkin syystä, että merkkimäärä on rajoitettu. Vaatii paljon miettimistä, kun yrittää saada tekstiin mahdutettua kaiken tarpeellisen. Tiivistäminen on taitolaji. Joskus luovaan kirjoittamiseenkin on hyvä ottaa mukaan jokin rajoitus. Jos jaksat, ehdit ja haluat tuon mielipidekirjoituksen viimeistelyn lisäksi kirjoittaa jotain muutakin, niin tässä sinulle tehtävä: Kirjoita yhden sivun mittainen tarina, joka tapahtuu yhden minuutin aikana.

Itse en nyt ole kirjoittanut mitään rästi- tai muutakaan tehtävää, olen vain ideoinut muutamia blogitekstejä. Yritän saada kirjoitetuksi ensi kirjeeseen mennessä sen taannoin antamasi tehtävän lapsuuden tekstiin reagoimisesta. Mutta nyt jaan kanssasi arkistoistani löytämäni runon, jonka olen kirjoittanut ehkä parikymppisenä. Runo paljastaa minun ennenkin kokeneen kirjoittamisen vaikeutta. Tämä toimikoon vaikkapa muistutuksena siitä, että kyllähän sitä voi kirjoittaa myös siitä, ettei osaa kirjoittaa. Tyhjän paperin kammo on yhtä hyvä aihe kuin mikä tahansa muukin!

tänään
reppu sopii selkääni
ja portaat ovat
kevyet laskeutua


karkaan tyhjän paperin ääreltä

tänään
tie on paperia
kenkäni piirtävät siihen
mieleni jäljet

Mukavaa viikkoa! Toivottavasti helmikuun aurinko paistaa myös sinne pohjoiseen!

Annastiina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *