Loma

”Jatketaan kirjeenvaihtoa sitten taas elokuussa.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 17.07.2020 klo. 10:13

Ystäväni,

Nyt sinä istut pöydän toisessa päässä
olet ihan oikeasti siinä
ja me puhutaan yöhön
siitä miten pelko ohjaa vääriin suuntiin
ja mikä on normaali
ja tästä oudosta maasta ja ihmisistä
taivaasta ja enkeleistä
jotka räpy räpy
vaikka pitäisi jo nukkua

mutta vyyhti purkautuu
ja asioita on paljon
on paljon kiinniotettavaa
tässä me peilaamme itseämme
toisiamme ja maailmaa

ja heinäkuun yö pimenee


Tuntuu hassulta kirjoittaa kirjettä sinulle, kun istut pöydän toisella puolella. Mutta kätevää, että voimme keskustella siitä, voiko kirjoittaa pelkästään ”istut vastapäätä” vai tarvitseeko se kaverikseen ”minua”. Kiersin ongelman kuitenkin kirjoittamalla ”istut pöydän toisella puolella”…

Kesä on kauneimmillaan ja tupaantuliaiset on huomenna. On paljon kauneutta ja paljon tehtävää, ja kiireen tuntu on välillä käsin kosketeltava.

Kuule. Ehdotan, että pitäisimme pienen kesälomatauon tässä kirjeenvaihdossa. Jos pitäisimme heinäkuun lomaa kirjoittamisesta. Tai ei tietenkään kokonaan tarvitse olla kirjoittamatta, ja toivonkin, että ainakin itse saisin kirjoitettua jotain ihan oma-aloitteisesti, ilman tehtävänantojasi. Jatketaan kirjeenvaihtoa sitten taas elokuussa.  

Tässä vielä antamasi tehtävän toteutus: kauniita sanoja:

Kauniita sanoja on vaikka
vapaus
kiitos ja kauneus
ja alavalla maalla hallanvaara
mutta kaunein sana on se joka sanotaan
suoraan


Annan sinulle vielä tehtävän elokuun kirjettäsi varten! Tämä on perinteinen kouluunpalaamistehtävä: kirjoita kesälomastasi.

Nauti lomasta, rentoudu ja ole onnellinen! (Mutta älä vielä, sillä nyt lähdetään tuparienvalmistelutöihin!!! *ruoskan napsahdus*)

-Annastiina

Leppoisaa lomaa!

Lomalle laskeutumista

”Mitä sitä ihmiset yleensä tekevät, kun niillä on lomaa?”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastina
Päiväys: 14.07.2020 klo. 10:04

Rakas ystävä,


Pahoittelut, mutta olen lomamoodissa ja motivaatio mihinkään muuhun, kuin sohvalla pötköttelyyn tuntuu olevan hukassa.

Vietin tuossa mahtavan viikonlopun mökkeillen improajista koostuvan ystäväporukan kanssa. Meillä oli jälleennäkeminen, eräänlainen luokkakokous sen porukan kanssa, joiden kanssa on tunnettu siitä lähtien, kun 2017 perustettiin Suomen Improvisaatioteatterit ry ja Kaamos-improfestivaali. Ihan kaikki nyt eivät tietysti päässeet mukaan, mutta hyvä oli meininki.

Terveisiä Kittilästä!

On se aina mahtavaa, kun pääsee viettämään aikaa täysin samanhenkisten ihmisten kanssa, pöljäilemään ja improilemaan ihan täysillä niissä arjen pikku hetkissä. Improihmisten kanssa olen ennenkin kokenut sen välittömyyden ja hyväksymisen ja heittäytymisen. Improihmisten kesken on yleensä myös uskomattoman helppo tutustua ja tulla ystäviksi, koska kaikki pyrkivät elämässään opettelemaan kuuntelua ja läsnäoloa, toisten tarjousten hyväksymistä ja kaverin auttamista. Näissä piireissä kyllä useimmiten voimaantuu ihan täysillä.

Näissä tunnelmissa minä nyt kelluskelen täällä ja yritän tajuta, että minulla on nyt ihan oikeasti tällaista palkallista vapaa-aikaa käsissäni monta viikkoa. Mitä sitä ihmiset yleensä tekevät, kun niillä on lomaa?

Viime kesänä pääsin jo harjoittelemaan tätä lomailu-konseptia, mutta kyllä tässä selvästi painaa vielä vanha rooli kesäteatterin tekijänä ja yrittäjänä päälle, kun tuntuu vähän väärältä ja kielletyltä olla tällä lailla tekemättä yhtään mitään töitä kesällä. Mutta kyllä tämä siis ihan parasta ja terveyden kannalta todella tarpeellista on.

Presidenttikisan suhteen en näemmä sitten ihan hakoteillä ollut kuitenkaan, vaikka lankesinkin ansaan. Saat kertoa Kekkosen kohtaamisesta vielä tarkemminkin, kun viikonloppuna nähdään.
Ai että, viikonloppuna tosiaan nähdään ja saadaan jutella ihan kunnolla kaikista näistä jutuista ja paljon muusta.

Kiitos muuten myös ihan mielettömän hienosta Sauli-laulusta. Minusta ei todellakaan ole haitallista, että tehtävänantoa soveltaa inspiraationsa mukaan juuri niinkuin haluaa. Ja eikös laulu ole juurikin paras muistilista asioita? Jos kauppalistankin saisi väännettyä aina lauluksi, niin varmaan minäkin muistaisin sen paremmin siellä kaupassa.

Tässä tulee vielä oma sovellukseni sinun tehtävänannostasi:

Rakas Alma,

Minun on pakko kirjoittaa sinulle, koska en pysty täällä puhumaan kenenkään kanssa tästä asiasta. Toivon, ettet sinäkään puhu tästä kenellekään, mutta toivon myös, että vastaat minulle kirjeeseen. Haluan tietää, mitä sinä ajattelet tästä kaikesta.

Minä en oikein tiedä mitä tehdä. Kuten tiedät, Ville-Veikko kaatui rintamalla. Yhtäkkiä minä olen leski ja lapset isättömiä. Minulle jäi tämä helvetin sukutila harteilleni, vaikka minut on näemmä vain naitu tähän helvetin sukuun orjaksi ja lapsentekokoneeksi. Anteeksi, kun puhun näin suoraan, mutta näin minä tunnen, vaikkei ehkä saisi.

Voitko kuvitella, miten yksinäiseksi ja voimattomaksi sitä voikaan ihminen itsensä yhtäkkiä tuntea, kun ei ole ketään pitämässä sinusta kiinni ja puolustamassa sinua ihan lähellä ympärillämme olevia susia vastaan? Minusta tuntuu, että yhtäkkiä minä en olekaan enää mitään näiden ihmisten silmissä, vaikka samalla minun odotetaan uhraavan koko elämäni heidän sukunsa ja sukutilansa jatkamiseen. Eikö ole hassua, että tästä mitättömästä miniästä on yhtäkkiä tullutkin heidän ainoa elävä sidoksensa omaan poikaan, veljeen, serkkuun tai mihin lieneekään. Lapset kun ovat vielä niin pieniä, ettei heistä ole samalla tavalla korvikkeeksi, saati että he pystyisivät vielä ottamaan vastuun talosta ja tilasta. Tai en tiedä johtuuko se enemmän vain siitä, että minä olenkin yhtäkkiä omistavassa suhteessa tähän taloon ja ihmiset pelkäävät mitä minä aion sillä vallalla tehdä.

Tavallaan tekisikin mieli käyttää sitä valtaa murskaamaan kaikki tämä vihaa, katkeruutta ja toivottomuutta huokuva ja hengittävä tunteettomuuden piiri, mutta en minä tiedä, onko minusta siihen. Olen sinullekin aina paasannut, että pitää uskaltaa tehdä oikein, mutta enpä enää tiedä onko minustakaan siihen vai tyydynkö vain tekemään niinkuin minun odotetaan tekevän. Isä ja äiti sanoivat, että minun pitäisi mennä mahdollisimman pian uusiin naimisiin, koska se nyt vain on järkevää, enkä minä pysty hoitamaan asioita, koska olen niin nuori. Tai siis koska olen vain tällainen typerä nainen.

Kyllä minä varmaan uusiin naimisiin menen, mutta vallasta ja voimasta en kyllä aio luopua. Minusta tulee tähän taloon vielä sellainen emäntä, jollaista ei ole ennen nähty. Minä en anna kyllä kenenkään unohtaa kuka on emäntä tässä talossa. Mutta jos minä aion tehdä sen, niin minulla ei taida olla vaihtoehtoja naimakauppojen suhteen.

Sinähän tiedätkin, että täällä talossa elää vielä Ville-Veikon vanhempi veli Alfred. Hän on ihan erilainen kuin Ville-Veikko ja jäänyt vanhaksipojaksi luultavasti ihan syystä. Eikä häntä kiinnostaisi tilallisuuskaan ja siksi Ville-Veikko täällä isäntänä oli. Hän on käytökseltään karkea ja sellainen erakko, joka häviää välillä viikoiksi kairaan.

Minä en ole kiinnostunut hänestä, enkä usko että hänkään on kiinnostunut minusta, mutta nyt molemmat mietimme, pitäisikö meidän mennä naimisiin. Ja kyllä meidän kai pitää, ihan vain koska tarvitsemme toisiamme tässä maailmassa ja susilauman keskellä selviämiseen.

Ehkä juuri siksi minä halusin kirjoittaa tästä sinulle ja selittää, miksi näin tulee tapahtumaan. En mene naimisiin siksi, että haluaisin, mutta en myöskään siksi että olisi pakko. Minä menen naimisiin sen Alfredin kanssa siksi, että pystyn kasvattamaan lapset ja pystyn kahlitsemaan nämä sudet ja kesyttämään heidät.

Pidä sinä kuitenkin kiinni siitä Einostasi, jos sinusta tuntuu siltä, että tulet onnelliseksi hänen kanssaan. Älä välitä siitä, mitä äiti ja isä sanovat. Tärkeintä elämässä on onni ja rakkaus. Ilman niitä jäljelle tuntuu jäävän vain viha ja katkeruus.

Kerro terveisiä äidille ja isälle mutta älä kerro muuta tästä kirjeestä.

Rakkaudella,
sisaresi Eeva

Kuten alussa sanoin, tämä tehtäväkin syntyi poikkeuksellisen tuskaisesti verrattuna viimeviikkojen inspiraatioon. Pidän tätä tässä tapauksessa kuitenkin positiivisena merkkinä siitä, että saatan onnistua kääntämään aivot ja kropan sittenkin lomataajuudelle, ja ehkä alitajuntakin vielä päästää irti siitä ajatuksesta, että pitäisi muka tehdä jotain töitä tai muuten vaan ahertaa. Unelmana olisi laiskotella ihan kunnolla ja saada aivotkin pysähtymään edes hetkeksi.

Reidar Särestönimen syystalven tunturimaisema

Kuulutaan loppuviikosta!

Seuraavassa kirjeessä voisit valita sopivan kokoisen joukon sinun mielestäsi kauneimpia suomen kielen sanoja. Kirjoita yhdestä tai useammasta sanasta vielä tiivis perustelu. Perustelun tyyli on vapaa.


– Jussi

Alitajunta on ihana asia!

”Miten tulee käyttäytyä Suomen ensimmäisen koiran kohdatessaan; voiko papsuttaa ja lässyttää vai tuleeko huutia turvamiehiltä?”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 10.07.2020 klo. 17:48

Ystäväni,

Kirjoittelen taas maailmalta. Olin eilen kuvauksissa Helsingissä ja nyt tätini luona Hyvinkäällä. Huomenna palaan kotiin.

Viikko siitä eteenpäin minulla onkin sitten tuparit! Viime kesänä en jaksanut järjestää mitään, kun koko kesä meni ihmetellessä uutta kotia – tai lähinnä sen puutarhaa – ja palautuessa työelämän rasituksista.

Mutta nyt kokoan voimani ja siivoilen vähän sellaisiakin asioita ja paikkoja, joita en ole vielä muuton jälkeen käynyt läpi. Sitten kehtaan kutsua minua auttaneita kyläläisiä ja ystäviä juhlimaan minun uuttaa ihanaa kotiani. Kivaa, kun sinäkin tulet!

Ihanaa, että kyläpaikassakin on aamupalalla kissa sylissä <3

Jouduin tekemään hieman ajatustyötä tämän tekemäni mainoskuvauksen kanssa, mainostettava tuote kun sisältää lihaa ja itse olen kasvissyöjä (pienillä lipsahduksilla lievennettynä). Olisin tietysti voinut kieltäytyä näyttelemisestä tuossa mainoksessa eettisiin syihin vedoten mutta tosiasia on myös se, että mainoskeikasta saa rahaa, ja itselläni taas tuntuu olevan krooninen rahavajaus.

Lohduttaudun sillä, että en usko vietteleväni ketään kasvissyöjää tai vegaania lihansyönnin pariin muutaman sekunnin pätkällä, jona mainoksessa vilahdan. Eikä tätä mainosta myöskään olisi jätetty tekemättä, vaikka olisinkin kieltäytynyt roolista.

Joka tapauksessa näytteleminen on ollut minulle aina mukavaa ja se oli sitä myös nyt. Kuvausryhmä oli kaikin puolin ystävällistä, hauskaa ja ammattitaitoista, mikä osaltaan teki keikasta kivan. Se on nyt tehty.

Sattumaa? Kävellessäni kuvauspaikalle ohitin presidentinlinnan!

Huijasinpas sinua!
Presidentintapaamistarinoista väärä ja täysin keksitty oli juuri se ehkä ilmeisin vaihtoehto, eli istuvan presidentin, Sauli Niinistön näkeminen. Sain siihen inspiraation eräässä Facebook-ryhmässä näkemästäni keskustelusta, jossa moni ihminen kertoi nähneensä Niinistön koiransa kanssa kävelyllä puistossa. Hänellä on varmasti turvamiehetkin mukana mutta he sulautuvat siviilivaatteissaan ympäristöön niin hyvin, että vaikuttaa siltä, kuin Niinistö ja Lennu olisivat liikkeellä täysin kahdestaan.

(Ihan vaan varmuuden vuoksi selitys, että en siis seuraa mitään stalkkeriryhmää vaan kyse oli eläinten ystävien kohtauspaikka Eläinvideokerhosta, jossa pohdittiin, miten tulee käyttäytyä Suomen ensimmäisen koiran kohdatessaan; voiko papsuttaa ja lässyttää vai tuleeko huutia turvamiehiltä…)
(Oliko tämä selitys nyt yhtään vähemmän epäilyttävä..?)

Kekkosen olen todellakin nähnyt. Tosin olin niin pieni silloin, että kuulin tämän asian äidiltäni vasta pari viikkoa sitten. Siksi en ole sitä koskaan sinulle kertonut. Mutta onhan se silti totta, vaikka en sitä muistanutkaan… (Mennäänkö tässä nyt ihan siinä hujauksen rajalla..?)

Minulle antamasi kirjoitustehtävän luettuani minulta pääsi pieni kirosana. Presidentin tapaamista varten tehtävä asialista tuntui jotenkin niin epäminulta. Kirjoittelin muutamia minulle tärkeitä asioita listaksi paperille, ja yritin vääntää niitä jopa runon muotoon mutta ei siitä mitään tullut. (Kirjoitin mm. tällaisen riimin: ”Muista, että olet esimerkki; maan isä, etkä mikään peruserkki.” 😀 )

Junassa on hyvä kirjoittaa

Mutta voi rakas alitajuntani!
Heräsin tätini luona joskus viiden maissa aamulla aikaisen töihinlähtijän ääniin, ja mieleeni alkoi yhtäkkiä tulla runon punainen lanka ja säkeitä… Kirjoitin ne ylös kännykän muistioon ja rupesin taas nukkumaan. Kotimatkalla junassa kirjoitin sitten runon hyvän pohjan tiimoilta valmiiksi.

Lauluhan siitä sitten tuli, koska tietysti viideltä aamulla riimit muotoutuvat päässäni sävelten siivittäminä… Minä rakastan alitajuntaani!

Tehtävänannon noudattamisesta voidaan tietysti taas olla montaa mieltä… mutta tässä on nyt minun toteutukseni, ota tai jätä:

Mä tapaan Saulin

Tulevaisuuden luonto tulee vr-laseista.
Ei metsään mennä koskaan,
ei kai niitä kohta olekaan.
Pohjavedet paskotaan,
meidän keuhkot myydään Kiinaan.
– Muista kysyy presidentiltä!

Kansalliset yhtiöt meidät rahaan lassoaa.
Järvet pulloon laitetaan,
juomisesta joutuu maksamaan.
Meidän maa ei ole meidän,
kaivosyhtiöt sen omistaa.
– Muista kysyy presidentiltä.

Joo-oo, mä tapaan Saulin tänään illalla,
mä tiedän, mistä se kulkee,
kun se Lennun kanssa lenkkeilee.
Joo-oo, mä menen siihen,
kun ne kulkee sillalla.
Mä laitan tämän Suomen politiikan raiteilleen.

Verosuunnittelu imee taloutemme kuiviin.
Eikö äiti kertonut, et rehellisyys maan perii?
Ei luonnon tuhoamista
voi maksaa aneilla!
– Muista kysyy presidentiltä!

Joo-oo, mä tapaan Saulin tänään illalla.
On aika, että Suomen isä
ottaa jotain kantaa!
Joo-oo, mä menen niin, ettei mua huomata
ennen, kuin on paha merrassa.

Joo-oo, mä haluun pitää Suomen pinnalla.
Jotain uutta tarttis tehdä,
eikä mennä valmiita latuja.
Joo-oo, mä tapaan Saulin tänään illalla.
Mä kysyn oikeet kysymykset,
enkä huoli mitään satuja.

Joo-oo,
näitä juttui täytyy tivata.
Ei kukaan ota kantaa,
jos ei seinää vasten paineta.
Joo-oo,
mä tapaan Saulin tänään illalla.
Mä ehdin kysyy paljon,
ennen kun mut poseen kannetaan.

Mä tapaan Saulin tänään illalla.


Kirjoittaisitko minulle ensi kerraksi tarinan, jonka päähenkilöllä on eettinen ristiriita. Tarina voisi tapahtua 1920-luvulla. Kirjoittamisen iloa!

-Annastiina

Perinteetkin muuttuvat – vai minäkö vain?

”En enää välitä niin paljon tai ainakaan jaksa stressata, vaikka perinne vähän sitä vaatisikin.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 06.07.2020

Rakas ystävä,

Terveiset taas kotisohvalta!
Huhuh, pitkä viikonloppu hurahti nyt mökkeillessä ja fiilis on vähän kuin olisi siellä maaseudulla ollut. Tarkoitus oli lepäillä ja pötköttää, mutta silti on koko ajan sellainen tunne, että kaikki maailman työt on tekemättä. Ja oma vaikutuksensa tietysti silläkin, että koolla oli kokonaista neljä sukupolvea (isomummo, mummo, isukki ja lapset), joten hulinaa ja kaikenlaista menemistä riitti. Ja turvavälitkin huomioitiin.

Jänniä ovat tällaiset vuodesta toiseen kestävät perinteet, kuten tämäkin vuosittainen kohtaaminen kesälomareissun tiimoilta. Se jotenkin osoittaa kovin konkreettisesti ajan kulumisen ja tämän oman maailman muuttumisen, vanhenemisen ja sen sellaisen.

Tavallaan kaikki on nyt ihan erilaista kuin silloin lapsuudessa, kun tultiin perheen kanssa mummolaan ja mökkeilemään, mutta toisaalta ihan samanlaista säheltämistä tämä nyt on kuin silloin. Tietysti dynamiikka on vähän erilainen nyt kun itse ei olekaan vain poika ja pojanpoika, vaan myös isä. Eikä se isoin muutos ole kyllä pelkästään se, vaan paljon kyse on myös ihan omasta suhtautumisesta maailmaan ja vapaa-aikaan ja lepäämiseen ja vaikka nyt niihin mökillä tekemättömiin töihin. En enää välitä niin paljon tai ainakaan jaksa stressata, vaikka perinne vähän sitä vaatisikin. Jänniä juttuja.

Keskiyöllä ei tarvitse enää aurinkolaseja

Kiitos muuten upeista presidentti-aiheisista tarinoista. Aika pahan tehtävän heitin kyllä itsellenikin tämän huijauksen paljastamisen suhteen, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Vahva aavistus minulla on siitä, että tarinan Tarja Halosesta olin jossain yhteydessä kuullut aiemmin, joten olen karsinut sen vaihtoehdoista pois.

Niinistö-tarinasta en ole ollenkaan varma, se voisi olla jotain mitä olet kertonutkin, mutta olen saattanut unohtaa sen. Toisaalta se olisi näistä tarinoista myös sellainen ”helppo” huijaus, koska se tuollainen yllättävä kohtaaminen olisi periaatteessa ihan mahdollista koska vain tässä jos Helsingissä vaan kuljeskelisit.

Mutta kaikesta huolimatta, seuraan omaa intuitiotani ja heitän arvauksen, että Kekkos-tarina on se huijaus. Perustelen tämän itselleni sillä, että Kekkonen ja hänestä tehty näytelmä ovat olleet niin merkittävässä roolissa minun elämässäni, että olisit väistämättä kertonut tämän tarinan minulle jossain vaiheessa ja siksi uskoisin muistavani sen. Ja nyt on tietysti vähän noloa, jos olet siitä kertonut ja minä en sitä muista. Mutta joka tapauksessa arvaan, että Kekkos-tarina on huijausta. Menikö oikein?

Presidentilliset terveiset. Kenelläpä nyt ei olisi kotinsa seinällä isoa Kekkosen muotokuvaa?

Kiitos myös jälleen inspiroivasta tehtävästä, joka herätti ajatuksia ja sai minut pohtimaan omaa elämäänikin. Kanavoin sisäistä Kirsi Kunnastani (omalla tavallani):

EI, EI, EI!

Kun omasta kunnosta niin varma en oo,
minä lakkasin sanomasta aina kaikille joo
Ainainen ”joo” mun kaikki voimani vei
mutta nyt vastaan kaikkeen aina ensin ei, ei, ei!

Kolmasti kiellän, sitten vasta mietin
jaksanko oikeasti hoitaa tämän pietin?

Jos vastaus on
En jaksa,
en pysty,
en kykene!
Ei siitä mun ystävien lista lyhene

En ala mitään,en auta ketään.
Kerään voimia habaan,
keskityn itseeni
Ihan vain omaan napaan
käännän katseeni

Jos joku pyytää talkoisiin,
sanon en
ja olen rohkeasti itsekeskeinen.
Tarkistan ensin,
että itse olen kunnossa
Ei siitä tarvitse tuntea pistoa omassatunnossa

Huu, haa, hoo!
En sano enää pelkästään joo!

Non, njet vai nej?
Vastaus on aina ensin ei, ei, ei!

Kauaa ei mene enää siihen, että minä sinne Savonmaahan ilmestyn. Mutta heitä minua nyt sitä ennen vielä kirjeellä ja tee pikku kirjoitustehtäväkin. Saat vielä jatkaa presidentillisissä tunnelmissa.

Kuvittele tilanne, että pääsisit keskustelemaan muodollisesti tai ihan epämuodollisesti Tasavallan Presidentin kanssa. Kirjoita tätä tapaamista varten muistilista asioista, joita haluaisit presidentille sanoa ja mitä haluaisit presidentin muistavan työssään.

– Jussi

Totta ja tarua

”Onpa kivaa päästä pitkästä aikaa kameran eteen!”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 02.07.2020 klo. 23:10

Ystäväni,

Lienet jo lomalla? Parin viikon päästä nähdään! Laitan matén ostoslistalle…

Minä palasin lauantaina kotiin Järvenpäästä ja olen yrittänyt vähän levätä rankan työloman jäljiltä mutta täällä maalla ei lepääminen aina onnistu. Aina on jotain tekemistä rästissä. On ollut kitkemistä, aitaelementtien siirtelyä taloudesta toiseen, herneiden ja tomaattien tukemista ja sadevesiastioiden täyttämistä rankkasateessa (kyllä: täällä satoi taas, jee!). Ja huomenna on sitten puuhommia ja laitetaan moottorisaha laulamaan! Lau lau!

Yksityiskohta Järvenpään työloman aikaansaannoksista

Ensi viikolla olenkin menossa jälleen ihmisten ilmoille, sain nimittäin erään pienen mainoskeikan näyttelijänä. Kuvaukset ovat Helsingissä. Onpa kivaa päästä pitkästä aikaa kameran eteen!

Antamasi kirjoitustehtävä oli… no, jännä. Olisin ehkä voinut keskittyä yksityiskohtiin enemmän… Mutta näin se taas meni, että jotain sattui tulemaan. Kirjoittamisen kannalta nämä pikkutarinat eivät ole kummoisiakaan mutta sisältö on ainakin omasta mielestäni hienoa, tapahtuivathan ne minulle. Vai tapahtuivatko..? Arvaatkos, mikä näistä tarinoista ei ole totta?

Olimme perheeni kanssa käymässä Helsingin Seurasaaressa. Kävelimme siltaa pitkin, kun vastaan tuli kaksi miestä. Toinen heistä oli raamikas ja hän oli pukeutunut mustaan. Hänen edessään käveli hitain askelin hoikka ja jäntevä vanhempi mies sinisessä verryttelypuvussaan. Minä en ymmärtänyt, miksi kaikki hiljenivät katsomaan verkkarimiestä. Heidän mentyään äiti sanoi, että tämä on merkittävää, koska se verkkarimies oli presidentti Kekkonen.

Olimme äitini kanssa punkaharjun Retretissä tutustumassa sen taidenäyttelytarjontaan. Ennen lähtöä kävimme vielä vessassa, ja kun palasin sieltä takaisin pääaulaan, ulko-ovesta käveli sisään mustapukuisia miehiä, joilla oli korvanapit ja asialliset ilmeet. Miesten kierrettyä tilan ja todettua sen turvalliseksi, ulko-ovesta käveli sisään punatukkainen nainen jakkupuvussaan ja siirtyi turvamiestensä saattelemana taidenäyttelyyn.
Koin tilanteen merkittävänä, koska nainen oli suuresti kunnioittamani presidentti Tarja Halonen. 

Olimme ystäväni kanssa kävelemässä hänen kotoaan Helsingin Meilahdesta keskustaan Helsinki Pride –tapahtuman kulkuetta katsomaan. Meillä ei ollut kiire, joten pysähdyimme Sibelius-monumentin luo ottamaan valokuvia, kun yhtäkkiä kaverini sanoi: ”Kato, Sale!” En muistanut puistossa olevan kauppaa, ja käännyin hämilläni katsomaan kaverini osoittamaan suuntaan. Puistotiellä käveli muutama ihminen, ja meni hetki ennen kuin tajusin, että yksi heistä oli presidentti Sauli Niinistö koiransa Lennun kanssa.

Kirjoittamasi pelin säännöt olivat jotain sellaista ihanaa, kuin toivoinkin sinulta saavani luettavaksi; elämän peli, jota meidän kaikkien pitäisi opetella pelaamaan.

Improvisaatiossahan opetellaan hyväksymään ja sanomaan ”kyllä”. Siksi ajattelinkin, että sinä voisit kirjoittaa aivan päinvastaisesta, joten annan sinulle tehtäväksi kirjoittaa runon nimeltä ”Ei, ei, ei!”

Ihanaa lomaa sinulle! Kirmaa kesälaitumille! Muista kuitenkin kirjoittaa kirje maanantaina!


Annastiina

Aslankin kirmailee