Vereslihaa

”Olin vahvasti ja tietoisesti olemassa ja läsnä.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja:Jussi Olavi
Päiväys: 27.08.2020 klo.23:11

Ystäväni,

Oli ihanaa lukea onnen pilkahduksestasi! Toivotaan, että se ei jää ainoaksi laatuaan vaan sitä seuraa muita pilkahduksia, välähdyksiä, läikähdyksiä ja ryöpsähdyksiä. On kuulemma myös mahdollista saada onnellisuus jäämään ihan kokoaikaiseksi kumppaniksi…

Punaherukoita voi ihan hyvin poimia kissa sylissä

Muistan hyvin tuollaisen (ehkä samankaltaisen) heräämisen omasta elämästäni vuosia sitten. Olin ollut jo pitkään harmaassa limbossa, jossa mikään ei näyttänyt, kuulostanut tai tuntunut oikein miltään – tai jos tuntuikin, niin lähinnä ärsyttävältä.

Sain kuitenkin itsestäni sen verran irti, että tunnistin tarpeen ja ostin ja aloin syödä mäkikuismavalmistetta. Parin viikon päästä olin saunassa ja yhtäkkiä havahduin siihen, että tunsin löylyn ihollani aivan eri tavalla kuin ennen. Solut heräsivät tuntemaan. Valot oli sytytetty. Olin vahvasti ja tietoisesti olemassa ja läsnä.

Herätys oli todella vahva ja se näytti minulle sen valtavan kontrastin, joka hyvinvoivan mielen ja masentuneen mielen välillä on. Tuon sisäisen tapahtuman jälkeen olenkin osannut hieman paremmin ennakoida toimenpiteitä, jos on vaikuttanut siltä, että mieli alkaa luisua taas latteuteen.

Tätä kirjettä kirjoittaessani en ole vielä kirjoittanut antamaasi tehtävää. Yleensä kirjoitan ensin tehtävän ja sitten vasta kirjeen…

Yritin kovasti miettiä, kuka minun elämässäni käväissyt ihminen olisi jättänyt minuun muutoksentekevän jäljen. Jokainen tuttavuus antaa jotain, siitä olen varma, mutta enpä tiedä, onko elämäni muuttunut radikaalisti kenenkään sanomisista tai tekemisistä…

Mielessäni on pyörinyt useakin idea ja näkökulma, josta voisin kirjoittaa mutta en ole saanut vielä aikaan päättää, mitä polkua lähtisin seuraamaan. Jos olisi aikaa, voisin kokeilla kirjoittaa jokaista ideaa ja valita niistä toimivimman mutta – vaikka vapaailta onkin – en ehdi. Nyt alan kuitenkin yrittää jotain…

Syksyä. Vai loppukesää..?


Tunti siihen meni! En tajua, miten aivot toimivat mutta kirjoitin kaksi aloituslausetta, joista toinen oli niin vahva, että se vei mennessään. Tästä tuloksena syntyi runo elämää muuttavasta tilanteesta.

Tässä sekoittuu menneen parisuhteen faktat sekä aavistuksenomainen taiteellinen liioittelu. Kiitoskirje tämä ei ole.


Mä tiesin kyllä, että osaan huutaa
-jopa paiskata lautasen seinään
mutta nyt, kun koetan vakuuttaa
edessäs, että en mä sua pelkää,
nousee uusi tunne, paljon vahvempi
kuin keskenkasvuisen uhma:
Olen nyrkkisi edessä vanhempi,
voisin ylpeyden takia kuolla!
Otan mieluummin iskun, kuin tunnustan,
että pelko syö uskooni reikää.
Voittajana paikalta raahustan,
vaikka veri mun kasvoja peittää.


Sain kirjeestäsi sellaisen kuvan, että sinulla on jo mielessäsi joukko elämässäsi piipahtaneita ihmisiä. Haluaisinkin, että tekisit tämän saman tehtävän. Eli kirjoita kirje ihmiselle, joka on suuresti vaikuttanut elämääsi. Voit vapaasti tulkita tehtävänantoa yhtä laveasti kuin minäkin…

Onnen täplittämää viikkoa sinulle!


Annastiina

Loppukesää. Vai syksyä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *