Onneakin on

”Maailmassa on kuitenkin lukematon määrä hyvää, joka ei lopu, vaikka sitä kuinka tankkaisi.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 16.10.2020 klo. 13:13

Ystäväni,

Kyllä se niin on, että iän karttuminen tuo omia haasteitaan elämään. Tiedät sen sitten, kun olet elänyt yhtä kauan kuin minä, poikaseni. 😀 Ei kun oikeasti, olen huomannut, että tässä iässä univelkojen maksaminen ei tapahdukaan yhtä nopeasti ja helposti, kuin kymmenen, saatika sitten kaksikymmentä vuotta sitten.

Kun matkustaa junalla Helsinkiin ihan vain ”päiväseltään” työkeikalle, niin siinä helposti vierähtää lähes kokonainen vuorokausi. Ja kun junassa on tehtävä suunnittelutöitä seuraavan aamun opetustunnille, ei matkalla ehdi edes nukkua.

Muutaman tunnin unilla seuraava päivä menee vielä ihan kivasti mutta viimeistään illalla iskee niin painostava väsymys, että iltaseitsemältä sitä luulee kellon olevan jo nukkumaanmenoaika. Niinpä eilinen, eli kirjeenkirjoituspäivä, meni väsymyksessä kieriskelyyn, enkä jaksanut kirjoittaa pientä alkua pidemmälle.

Tänä aamuna sitten asetuin tietokoneen ääreen heti omieni ja kissan aamutoimien jälkeen ja aloin kirjoittaa antamaasi tehtävää.

Runo. Siitä tuli runo. Mitään en mahtanut. Mikä hitsi siinä on, että siitä tulee aina runo!?

Ehkä tarkoituksenasi oli kalastella minun omia toiveitani ja unelmiani – mutta tämä runo ei mennyt ihan niin. Tämä runo tuli luoksemme jostain menneestä ajasta. (Ja tuli sävelen kera jälleen. Eli kaipa tämä on sitten taas laulu.)

Tyranni on kuollut

Ei kukaan mua täältä löydä.
Niin kaukana kaikki,
niin kaukana muut.
Katson käsiäni päällä pöydän,
ikkunasta syyllisen valaisee kuu.

Se on tehty, mikä on tehty.
Ei takaisin saa,
en tahtoisikaan.
Kun veri on käsistä pesty,
se sieluun siirtyy painamaan.

Jos yhden toiveen mä saan,
sen omien tarpeideni edelle paan.
Jos saan, niin toivon mä vaan,
ettei kaikki ollut turhaa.

Mä odotan täällä aikaa
tasa-arvoisempaa,
oikeudenmukaisempaa.
Jos kaikki muuttuisi parempaan suuntaan,
ei tekoni väärin ehkä olisikaan.

On unelmani parempi maailma
ilman tyranniaa,
ilman väkivaltaa.
Nyt kuolen yksin, enkä koskaan
tule tietämään tekoni seurauksia.

Jos yhden toiveen mä saan,
sen oman elämäni edelle paan.
Jos saan, niin toivon mä vaan,
ettei kaikki ollut turhaa.

Kiitos siitä toivorunosta. Se on ihan totta, että toivosta täytyy pitää kiinni ja sitä täytyy tankata niin, että epätoivo ei ota ylivaltaa. Maailmassa on kuitenkin lukematon määrä hyvää, joka ei lopu, vaikka sitä kuinka tankkaisi. Ehkä se menee jopa toisin päin: jos tankkaat itseesi hyvää, hyvän määrä kasvaa.

Tällä hetkellä olen kiitollinen näistä asioista:
Omasta kodista.
Omasta parhaasta kaverista eli Aslanista.
Eläinlääkäristä, joka tuli kotikäynnille, jotta Aslanin ei tarvitsisi stressaantua lääkärireissusta.
Mielenkiintoisesta työstä näyttelijänä.
Mielenkiintoisesta työstä opettajana.
Uudesta (käytetystä) autosta, jolla pääsen liikkumaan riippumatta muiden aikatauluista.
Pakkasaamuista, jotka tekevät maisemasta valkoisen ja rapean.
Kaverin koirasta, joka tulee kohta käymään.
Ja vähän siitä kaveristakin.

Mistä sinä olet kiitollinen?

Aslan lääkärin kotikäynnin jälkeen <3

En tiedä, osaanko nyt sanallistaa omia päämääriäni ja tavoitteitani… Tuntuu, että pää on niin täynnä nykyhetkeä, että en oikein osaa keskittyä tulevaan. Mutta onnellisuus on tavoitteena kestosuosikkini, ja se tavoitetaan tekemällä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä. Siihen pyrin ja siinä melko tavalla olenkin.

Tehtävä sinulle: Mene metsään. Ota muistiinpanovälineet mukaan. Kirjoita tunnelmia paikan päällä metsässä. Voit viimeistellä kirjoituksen kotona, ettet jäädy.

Ihanaa viikonloppua!

-Annastiina