Silmäpussieläin

”Vielä on pari päivää purkua ja sitten tämä työrupeama on ohi.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 10.09.2020 klo. 22:47

Ystäväni

Yövuorot ovat nyt ohi! Olen nukkunut jo pari yötä ihan normaalisti, ja silmäpussit ovat kutistuneet jo hyväksyttäviin mittoihin. Vielä on pari päivää purkua ja sitten tämä työrupeama on ohi. Sitten otan vähän aikaa ihan rennosti. Ja siivoan tämän kaaokseen ajautuneen rytökasan, jota kodiksenikin kutsun…

Yövuoron aikana tuli otettua myös kuvia

Uusia kevyitä tuuliakin on luvassa, joten kovin kauan en voi lepäillä. Täytyy ruveta opiskelemaan, palauttamaan mieleen ja suunnittelemaan – hypätä epämukavuusalueelle ja ruveta kasvamaan. Kerron tästä myöhemmin lisää…

Tässä juuri päättyvässä työjaksossa oli muun muassa se hyvä puoli, että sain olla monenlaisten eläinten välittömässä läheisyydessä. Muistin taas, että haluan vuohen. En kestä, miten suloisia otuksia ne ovat! Ja kanoja haluan myös.

Muistat varmaan Enni Mustosen ja Saima Harmajan, joista kerroin pari kirjettä sitten? Hehän olivat minulla vain väliaikaishoidossa ja ovat nyt jo lähteneet kotiinsa. Kyllä tässä pihassa on nyt kanojen mentävä aukko! (Ja vuohen.)

Ei vuohia, ei kanoja… Pelkkiä perhosia…

Antamasi tehtävä syntyi yllättäen melko helposti. Ajattelin ensin, ettei tällä tavalla voi tulla muuta kuin sillisalaattia mutta kappas vain; sattuma oli suosiollinen ja tarinasta oli helppoa tehdä yhtenäinen, vaikka puolet siitä ei tullutkaan minun ”kynästäni”.

Valitsin vuoropuheluni vastapuoleksi kirjat Sanovat sitä rakkaudeksi (Arno Kotro) sekä Kissavieras (Takashi Hiraide). Molemmat kirjat ovat omalla tavallaan runollisia ja tunnelmoivia, joten lopputuloksestakin tuli haikeatunnelmainen runo(hko).

Aloitin Arno Kotron lauseella ja siitä lähtien tarina muotoutui yksi lause kerrallaan kaavalla: ”minä, Hiraide, minä, Kotro…” (Paitsi olkihattukommenttiin Hiraide sai sanoa kaksi lausetta, kun ne liittyivät niin vahvasti yhteen.)

Viimeksi kun näimme
rakas
sinä nauroit minulle.
Siinä ei sinänsä ollut mitään uutta –
et koskaan oikein ymmärtänyt tyyliäni.
Katkaistujen kukkien terälehtiä leijaili ilmassa.
Oli syyskesän ensimmäinen päivä
ja sinä palautit antamani kukkakimpun
tuhannessa palasessa.
Ei tällä määrällä eripuraa
tule keistään vanhaa avioparia.


Tänään toivoin sinun nauravan
– ei minulle vaan minun kanssani.
”Olkihattu päässä, vai mitä?
Onhan sentään viikonloppu”
sanoit ivallisesti kävellessäsi minua kohti.
”Kiitos nyt tästäkin
vaikka mitäpä siitä” vastasin hiljaa
ja heitin toivoni katukiveykselle
tuhanneksi palaseksi.

Kuule, mitä jos kirjoittaisit ensi kirjeeseesi jotain, mihin liittyy numero kolme (3) ja punainen väri.

Nyt menen, kissani kutsuu minua kanssaan raksujen ääreen. Sitten nukkumaan, ihanaa! Leppoisaa viikonloppua!

Lainaan tähän loppuun erästä tuntemaani taiteilijaa: ”Muista levätä!”

Mailman isoimpia ja maailman eniten!


-Annastiina

Yötyötä ja kanailua

Tää on vakavaa leikkiä,
jonka säännöt on hukassa jälleen.

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 21.08.2020 klo. 16:24

Ystäväni,

Hei vaan täältä yövuorojen välimaastosta. Väsymys ei ole lamauttava mutta hieman toimintaa hidastava ja tavaroita pudotteleva se kyllä on. Yritin kyllä nukkua aamupäivällä mutta en ole koskaan oikein osannut nukkua päiväunia, joten melko lyhyeksi tirsat jäivät. Ehkä nukun sitten maanantaiyönä velat pois, kun yövuoroissa on taukoa.

Yövuoron jälkeinen omakuva

Kiitos kirjeestäsi ja hienosta tarinastasi. Tykkäsin paljon siitä, että eläintarinassasi ei ollut eläintä. Jään myös jännityksellä odottamaan, milloin Jokisen residenssiin ilmestyy koiranpentu…

Mutta hitsiläinen, kylläpä laitoit pahan tehtävän! Minä kun en ole lainkaan peli-ihminen. Tykkään Aliaksesta ja Trivial Pursuitista (ja niitä harvoin pelatessani minun kilpailuhenkisyyteni ja voitontahtoni vyöryvät esiin hyökyaallon lailla) mutta muita pelejä – varsinkaan videopelejä ­­- en ole juurikaan pelannut enkä niitä kaipaa. Siksipä pelin keksiminen tuntui erittäin vaikealta, enkä löytänyt tehtävään inspiraatiota.

Kokeilin toki kirjoittaa Kotipuutarha-lehden luonnonmukaista puutarhaa esittelevän artikkelin pohjalta pelisääntöjä, jossa esim. vääristä kasvivalinnoista ja kemiallisesta lannoittamisesta maan viljavuuspisteet ja hyönteiset vähenisivät ja toisaalta luonnonmukaisista lannoituksesta ja kasveista saisi lisää hyönteisiä ja viljavuutta. Mutta ei siitä mitään valmista kokonaisuutta tullut.

Sitten – kappas vain – ajauduin taas runohepan ratsaille… Valmista ei tästäkään tullut mutta ainakin nautin kirjoittamisesta. Sallinet, että lähetän sinulle taas keskeneräisen runon aiheen vierestä. Yritän selkeyttää sitä ja kirjoittaa sen valmiiksi jossain vaiheessa – ehkä jopa ensi kirjeeseen mennessä.

Jos omalle rapulle paskoo,
siihen jossain vaiheessa kompastuu.
Jos rahaa rahan takia tahkoo,
ennen pitkää sen arvo paljastuu.

Revit tuohesi maailman nahasta:
kaivat jalkojes alle kuoppaa.
Ei ateriaa tullutkaan rahasta
eikä osakeantiin voi luottaa.

Tää on vakavaa leikkiä,
jonka säännöt on hukassa jälleen.
Tää on totisinta peliä
ainakin sen häviäjälle.

Ehkä joskus opit pelaamaan
niin että puolesi on Maan puoli.
Ehkä sitten pystyt katumaan
sitä, että maapallo kuoli…

Onko totta tää vai feikkiä?
Me maapallon selässä kellutaan.
Onko pelinohjaaja kännissä?
Ei tätä kyytiä pysty perumaan.

Vielä ihana ilmoitusasia: Minulla on hoidossa kaksi kanaa! Olen jo pitkään haaveillut omista kanoista ja nyt saan pienen maistipalan kananomistajan elämästä. Annoin mustalle kanalle nimeksi Enni Mustonen ja harmaalle tietenkin Saima Harmaja.

Aslan perehtyy uusien tulokkaiden tuoksuihin

On aivan ihanaa katsella tipusten toimia ja tutustua niihin. Tyttöset ovat vielä himpun arkoja uudessa paikassa mutta joka päivä hieman rohkeampia. Pyrin siihen, että näistä kanasista tulisi minun hoidossani ollessaan reippaita ja onnellisia ihmisen kosketukseen tottuneita lintuja.  

Ottaisin heti paikalla muutaman kanan ja niille jöötä pitämään kukon, mikäli minulla olisi niiden talviasumiseen soveltuva rakennus! Olen lisännyt sellaisen rakennuksen tekemisen to-do –listalleni, jossa ilman sitäkin on aivan liian monta kohtaa…

Yövuorot ovat (sen lisäksi, että ovat rankkoja) aika mukavia, koska seuraava päivä on vähän niin kuin vapaapäivä. Toki väsymys painaa mutta silti on kivaa, kun minun ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa siitä, etten välttämättä tee edes mitään järkevää; olenhan jo työni tehnyt yöllä.

”Mitähän näistä nyt ajattelisi” miettii Aslan

Seuraava ohjelmanumero minun ranchillani tämän kirjeen jälkeen on mustikkapiirakan leivonta. Sen jälkeen seuraa kanojen seuraneitinä olemista. Ihan kiva päivä.

Kirjoittaisitko minulle seuraavaan kirjeeseesi tarinan, jonka otsikko on ”Muuri”?

Ihanaa viikonloppua!

-Annastiina