Ihmeellinen kiireettömyys

”Yksikään paikalta löytyneestä neljästä tai viidestä seinäkellosta ei näyttänyt oikeaa aikaa ja kaikki niistä näyttivät eri aikaa.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 16.06.2020 klo. 01:16

Rakas ystävä,

Olen kokenut jotain suurta ja ihmeellistä hyvin pienessä koossa. Vietin viime viikolla viisi päivää Kittilässä, Kaukosen kylässä ja sanatarkasti me larppasimme siellä Sodankylän elokuvajuhlia. Luonnollisesti koronan takia festareita ei oikeasti pystytty järjestämään, mutta sinnikäs Sodis-tiimi järjesti kansalle kuitenkin virtuaalifestivaalin ja me päätimme ottaa siitä täyden ilon irti.

Pakkasimme siis videotykin ja valkokankaan mukaan ja suuntasimme Kaukosen työväentalolle, jonne kasautui elokuvien lisäksi myös festaribaari, koulumajoitus, yöttömän yön lavatanssit, leirintäalue ja paljon muuta.

Käytännössä päivät koostuivat pitkien aamiaisten äärellä käydyistä keskusteluista, elokuvaohjelmiston laatimisesta, ruoan laittamisesta ja syömisestä yhdessä, taiteen kokemisesta, kyläläisten tapaamisesta, elokuvien katselusta, tökärin ulkoseinien maalipinnan rapsuttelusta ja muusta talkoilusta, tanssimisesta, ilonpidosta, taivaanrannan tuijottelusta, päättömästä harhailusta hiljaisella kylänraitilla, makkaran paistamisesta naapurin Vesan grillikodassa ja paljosta muusta.

Katso tätä aitoa lapsenomaista riemua, joka noissa silmissä näkyy. Se on arvokkaampaa kuin mikään.

Pääosassa tässä tarinassa ovat kuitenkin ihmiset, joiden kanssa sain tämän kaiken tehdä. Osaa heistä en tuntenut entuudestaan ollenkaan mutta viisi päivää intensiivistä yhdessäoloa voivat tehdä ihmeitä. Ja ihmeitä tekevät tietysti myös ihmeelliset ihmiset, jotka osaavat lähteä tällaiselle retkelle oikealla asenteella.

Potentiaalisestihan tällainen ihmiskoe olisi voinut olla ihan perseestä, mutta onneksi ei sattunut mulkkuja mukaan, vaan mielettömän sydämellisiä ihmisiä, joilta opin paljon elämästä ja ihmisyydestä ja joiden kanssa nauroin ja nautin elämästä täysin siemauksin. Paikalla kävi myös paljon paikallisia ja kaukoslaisilta jos keneltä opin vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä uusia ihmisiä kohtaan. Pääsinhän viiden päivän aikana käymään myös kahden kyläläisen luona kylässä. Tunsin itseni uskomattoman tervetulleeksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi Kaukosessa.

Merkittävässä sivuroolissa tarinassamme oli kiireettömyys. Kiireettömyys ja onnellisuus kulkevat minusta käsi kädessä. On ihanaa, kun aikatauluja ei ole ja jos nyt jotain onkin, niin ne joustavat sen mukaan mikä on ihmisten tarve. Silloin syödään kun on nälkä, silloin talkoillaan kun tuntuu hyvältä ja avajaiset aloitetaan, kun kaikki ovat ehtineet paikalle.

Nyt kun ajattelen, niin yksikään paikalta löytyneestä neljästä tai viidestä seinäkellosta ei näyttänyt oikeaa aikaa ja kaikki niistä näyttivät eri aikaa. Mieleni ei myöskään tehnyt siirtää niitä oikeaan aikaan, koska ei ajalla ja ajan kulumisella oikeastaan ollut merkitystä. Aurinko paistoi joka tapauksessa koko ajan.

Öisin oli pimeää tai siis ei

Yksi parhaita valintojamme oli varmasti se, että pidimme aina esittelykierroksen, kun paikalle saapui uusia ihmisiä. Se johti siihen, että esittelin itseni osalle ihmisistä yhteensä varmaan kymmenisen kertaa ja ehkä useimmiten onnistuin paljastamaan itsestäni jonkun hippusen uuttakin. Ainakin itse opin muista joka kierroksella aina jotain uutta. Meillä oli myös joka ilta avajaiset, johon kaikki olivat tervetulleita nostamaan maljan festareille ja nauttimaan kahveista ja muusta juhlatarjoilusta.

Reissu oli siis täynnä hienoja kohtaamisia, mikä on tietysti ihan luontevaa ottaen huomioon, että larppasimme Sodankylän elokuvajuhlia paikassa, joka on Hiljaisuus -festivaalin kotipaikka. Kummankin tapahtuman ytimessä on ihmisten kohtaaminen, yhdessä oleminen ja taiteen äärelle kokoontuminen.

Tällaista irtiottoa en kuitenkaan osannut odottaa siinä vaiheessa, kun järjestimme tapahtumaa. Tiesin, että jotain hyvää voi seurata siitä kun joukko ihmisiä sulkeutuu tunnelmallisen työväentalon seinien sisälle katsomaan elokuvia ja keskustelemaan elokuvista ja elämästä, mutta tämä ylitti kaikki odotukseni. Tienasin sydämellä niin paljon näiden päivien aikana, että tuntuu kuin olisin ollut reissulla viikkoja, kuukausia, ehkä jopa vuosia. En ole vieläkään ihan laskeutunut takaisin arkeen, enkä ehkä ihan kokonaan aio laskeutuakaan. Alkakoon tästä nyt sitten henkilökohtainen uusi normaali.

Kohtasin Reidarin ja tajusin taas miten kadehdittava ihminen hän on ollut. Ja ihan hullun hienoja tauluja teki se ukko.

Kiitos muuten myös sinulle kivasta tehtävästä! Tämä oli jotenkin tosi helppoa ja koko onnitteluvärssy syntyi jo sunnuntaina samoilla höngillä ja autuuden tunteessa. Omat mummoni täyttävät muuten molemmat 80 vuotta tänä vuonna mutta tämä värssy ei ole omistettu puhtaasti kummallekaan heistä, vaikka jotain vaikutustahan heillä väkisinkin on minun ajatukseeni siitä minkälaista on, kun elää 80-vuotiaaksi.


Onnea 80-vuotiaalle!

Olet elänyt pitkän elämän,mutta eipä se vielä mitään
Olet ollut silminnähden onnellinen,vaikka olet kokenut kovia

Olet pelännyt ja jännittänyt,koska moni asia on ollut sinulle tärkeä
Sinä olet suojellut ja auttanut monia,ja sinuakin on suojeltu ja autettu

Olet saanut rakastaa ja olla rakastettu,ystävät ovat ympäröineet sinut ja olet ympäröinyt ystäviäsi
Olet hyväksynyt elämän epätäydellisyyden,ja saanut lahjaksi täydellisen elämän

Olet elänyt pitkän elämän,mutta eipä se vielä mitään
Onnea sinulle,olet sen ansainnut

Kiitos muuten kommenteista liittyen aiemmin kirjoittamaani runoon / lauluun. Teen varmasti muokkauksia ehdotustesi pohjalta ja kehitän tekelettä eteenpäin. Sinun runostasi tuli mieleen ajatus, että mitä jos siitä yrittäisi karsia pois kaikki kohdat missä osoitetaan suoraan jotakuta henkilöä. Jotakuinkin jopa näin siis:

Ei ehdi katsoo legoja,
ei nukkevauvan mekkoja.
Se on nykyajan piirre;
(vanhemmilla on kiire.
) (Suluissa olevan poistaisin.)

Runossahan on nimittäin hienoja havaintoja ympäröivästä maailmasta, mutta kuten itsekin sitä pohdit, niin havainnot saattavat jäädä tavallaan sen varjoon että mietitään kuka tai ketkä ovat ”syyllisiä” (ei niin että olisit sitä tarkoittanut, mutta yritä ymmärtää näitä minun hajatelmiani). Tavallaanhan me kaikki olemme kuitenkin syyllistyneitä niihin kiireisiin ja piirteisiin. Minusta hieno nimi runolle voisi olla myös ”Nykyajan piirre” tai ”Se on nykyajan piirre”. Sanassa piirre on jotain kovin kaunista.

Noh, mutta, samat sanat sinulle eli käytä hajatelmiani parhaaksi katsomallasi tavalla tai jätä käyttämättä. Reflektoin tässä vain reflektoinnin riemusta ja heittelen ajatuksia ilmaan.

Uudeksi tehtäväksi saat kirjoittaa maksimissaan kolmen virkkeen pituisen tarinan. Tarinan aiheen arvon sinulle tuolta kirjahyllystäni löytyvästä sattumanvaraisesta kirjasta ja aihe on siis… syyttömyys.

Tehtävä olisi ainakin itselleni piinallisen vaikea, joten avaan sinulle mahdollisuuden kirjoittaa useampi eri variaatio, niin pääset kokeilemaan ja leikkimään ja epäonnistumisen pelko ei ehkä käy niin ylivoimaiseksi. Jos sinulle nyt sellaista edes tulee.


– Jussi