Verkostoitumista ja tajunnanvirtaa

”Tajunnanvirran kanavoiminen auttoi tajuamaan, että kirjoittaminen ei ole niin vakavaa.”

Lähettäjä: Annastiinalta
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 05.3.2020 klo. 21:55

Ystäväni,

Rankalta kuulostaa tuo sinun menosi tällä hetkellä. Ihme, että jaksat kirjoittaa näitä kirjeitä teatterin, töiden ja perheen lomassa. Toivottavasti ehdit nukkua jossain välissä! Voin vain lähettää sinulle virtuaalivoimia ensi-iltaviikosta selviämiseen.

Minä kiskaisin itseni taas erakkomaalaisena möllöttämisestä sosiaaliseen elämään, kun kävin paikallisten Yrittäjänaisten aamukahvitapaamisessa. Verkostoituminen kannattaa, kuulemma. Ja sen lisäksi on ihan hyvä välillä tavata ihmisiä ihan oman itsensäkin vuoksi. Erakkoluonteeksi pidän ihmisistä yllättävän paljon. Vanhemmiten olen myös oppinut hieman sosiaalisissa tilanteissa luikertelua, pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Ennen uusien ihmisten tapaaminen ja sosiaaliset tilanteet ovat olleet minulle jännittäviä, jopa pelottavia, mutta nykyään luotan siihen, että kohotettuna omana itsenäni tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja pystyn jopa viemään tilanteita eteenpäin, siinä missä ennen saatoin jähmettyä kuuntelemaan sydämeni pauketta ja toivoa, että tilanne päättyisi jo. (Jos mietit, niin ”kohotettu minä” on ihan niin kuin minä mutta tietoisesti ystävällisempi, seurallisempi ja puheliaampi. Supliikkiminä. Sellaisena oleminen vie enemmän energiaa kuin normiminänä oleminen.)
Sen lisäksi, että tapaaminen oli täynnä mukavaa jutustelua, se poiki minulle myös ensimmäisen myyntipaikan korvakoruilleni. Heti, kun saan käyntikorttini painosta, vien korviksiani myyntiin Pieksämäen Taito Shop:iin.

Olipa jännittävä tuo antamasi tehtävä! Jouduin melko pitkään miettimään, mitä tarkoittaa tarinan kirjoittaminen tajunnanvirtana. Tarinalla on yleensä tietty rakenne, johon ei välttämättä päädy, mikäli antaa aivojen kuljettaa ihan mihin ne haluavat mennä. Jonkinlaista tietoista asioihin puuttumista siis ehkä tarvitaan? Tai ehkä se on vain perinteiden rajoittamaa ajattelua..?

Pelkäsin etukäteen, etten kykene olemaan ohjailematta ajatuksiani mutta yllättäen sivullinen tekstiä syntyikin melko kivuttomasti. Vain muutaman kerran pysähdyin tyhjyyteen, ja silloin huomasin valitsevani seuraavaa sanaa monesta vaihtoehdosta. Mutta aina kun olin saanut lauseen ensimmäisen sanan paperille, seuraavat tulivat kuin itsestään. Lopputulos oli hämmentävä. Ei sitä sellaisenaan voisi hyväksi tarinaksi kutsua mutta kyllä siitä jonkinlainen punainen lanka oli löydettävissä. Hyvä tehtävä! Tätä pitäisi tehdä useammin. Haastan sinutkin tekemään saman tehtävän, kunhan pääset muista kiireistäsi.

Uskon, että tajunnanvirran kuunteleminen auttaa kontrolloivan, itsekritiikkiin taipuvaisen kirjoittajaminän pehmentämisessä. Minä ainakin asetan yleensä itselleni niin korkeita rimoja, että kirjoittamisen aloittaminen tuntuu joskus todella vaikealta. Tämä tajunnanvirran kanavoiminen auttoi tajuamaan, että kirjoittaminen ei ole niin vakavaa. Ei kaiken kirjoitetun tarvitse olla täydellistä, ainakaan heti. Lisäksi ”ilman järkeä” kirjoitettu teksti saattaa tuottaa yllätyksiä, jotka taas tuottavat uusia ajatuksia ja ideoita. Sehän on nyt sitä jo aiemmissakin kirjeissä mainittua itsensä kanssa keskustelua parhaimmillaan!

Olen taistellut tänään jomottavaa päänsärkyä vastaan. Kumpikaan ei oikeastaan ole vielä voittanut, olemme pattitilanteessa, jossa kumpikaan ei tunnu antavan periksi. Sen verran kuitenkin annan sille siimaa, että lopetan tämän kirjoittamisen nyt. Näytön katsominen ei tunnu hyvältä.

En tietenkään anna sinulle nyt tehtävää. Itse asiassa en pahastu, mikäli et kirjoita kirjettäkään ensi viikolla. Ensi-illassa on sinulle varmasti tarpeeksi mietittävää, kaiken muun elämän lisäksi. Potku esitykseen! Muista myös nukkua!

Annastiina

P.S. Tajunnanvirtatehtävän alkusana oli ”niin”. Otin sen kirjasta, joka oli kirjahyllyssäni kahdeksantena. Se sattui olemaan Erlend Loen Kertomuksia Suomesta. Kaikin puolin suositeltava teos, muuten. Hauska ja nopeasti luettava.

Itsekritiikin löysäämistä

”Mitä sitten, jos vaikka kirjoitankin huonon runon? Seuraavalla kerralla kirjoitan ehkä paremman.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 24.01.2020 klo 01:15

Ystäväni,

En tiedä, mihin olen aikani laittanut tällä menneellä viikolla! Nyt on kuitenkin se tilanne, että minä, joka yleensä kulutan minkä tahansa kirjoittamiseen vähintään kaksi päivää, joudun nyt kirjoittamaan tämän kirjeen kahden viimeisen tunnin aikana, jotka torstailla on vielä annettavanaan.

Käytin myös häpeilemättä hyväkseni unohdustasi antaa viime kirjeessäsi minulle kirjoitusaihe, enkä siis ole kirjoittanut mitään. Tosin aiemmin tänä iltana, kun otin ensimmäisen kerran läppärin syliini aloittaakseni kirjeen kirjoittamista, aloinkin yllättäen aivan spontaanisti kirjoittaa runoa! Se on hieman vaiheessa vielä, joten en uskalla luvata lähettäväni sitä tämän kirjeen ohessa. Mutta mikäli se tässä viime hetkillä valmistuu, niin saat sen lukea.

Myöhäisillan aherrusta. Kissa on jo siirtynyt unten maille.

Olen todella iloinen, että päätit tehdä nuo dramaturgian ennakkotehtävät ja pyrkiä opiskelemaan. Voin helposti kuvitella sinut näytelmäkirjailijaksi! Sinulle on kertynyt jo niin paljon kokemusta tekstien tulkitsemisesta teatterilavalla, että siitä on varmasti suurta hyötyä näytelmien kirjoittamisessa. *Potkis* siis ennakkotehtävien kirjoittamiseen! Toivottavasti pääset jatkoon ja sitä kautta kouluun. Ja jos taas et, niin oletpa ainakin kirjoittanut jotain tavoitteellista ja merkityksellistä.

Tuli mieleen, että olenhan itsekin hakenut takavuosina samaiseen kouluun, samaiseen koulutusohjelmaan… Sain kansalaisopiston näyttelijänlinjan dramaturgian kurssilla melko vahvan innostuksen kirjoittamiseen. Kirjoitin silloin käsikirjoituksen kuunnelmaan, joka toteuttamanani ansaitsi peräti kunniamaininnan kansalaisopistojen kuunnelmakilpailussa. (Kuuletko henkselieni paukkuvan?) Siitä rohkaistuneena kirjoitin seuraavana keväänä ennakkotehtävät ja lähetin ne suurten toiveiden siivittämänä Teatterikorkeakouluun. En päässyt edes pääsykokeisiin. (Raks poks, henskelit katkes ja housut ratkes.) Tajusin tätä muistellessani, että tämä on juuri täydellinen demonstraatio siitä, miten toimin huonoa palautetta saadessani: En nimittäin ole kirjoittanut vapaaehtoisesti mitään tuon saamani hylkäyksen jälkeen!

Hankalaa tuossa hylyssä oli se, että tehtävistä ei annettu minkäänlaista palautetta. En siis tiedä, oliko alkumetreillä karsiutumiseni syy pienoisnäytelmässä (johon olin itse asiassa melko tyytyväinen), novellianalyysissäni vai kenties opiskelijaksi hakemisen perusteluissani. Päätin varmuuden vuoksi, että olin sysihuono noissa kaikissa, eikä minun täten kannata jatkaa minkäänlaista kirjoittamista.

Tämä kirjeenvaihto (ja varsinkin nuo tehtävät) on siis todella iso askel minulle. Mutta toisaalta nyt, kun päätös tästä on tehty, olen pikkuhiljaa kallistumassa ajattelemaan, että eipä minulla tässä ole mitään menetettävää. Mitä sitten, jos vaikka kirjoitankin huonon runon? Seuraavalla kerralla kirjoitan ehkä paremman. Ei kai kukaan kirjoittaja suolla kynästään pelkkiä timantteja? Eiköhän Leinon Einokin ole aikanaan muutamia paperitolloja survonut roskikseen.

Tämä ajatus mielessäni päätin tehdä jotain itselleni todella epätyypillistä. Aion nimittäin liittää tähän kirjeeseen mukaan keskeneräisen runon. Ihan vain siksi, että en ehtinyt kirjoittaa sitä loppuun mutta myös siksi, että minua kiehtoo ajatus siitä, että näytän sinulle myös kirjoittamiseni prosessia, enkä vain lopputulosta. Kello on jo reilusti yli puolen yön, enkä enää näin väsyneenä jaksa keskittyä tuohon runon tunteeseen. Toivottavasti seuraavaan kirjeeseen kirjoitan sen valmiina – tai ainakin seuraavassa vaiheessaan. Pyydän, että (mikäli haluat kommentoida,) hillitset itsesi ja kommentoit runoa vasta, kun ilmoitan sen olevan valmis. Tällä hetkellä siinä on osasia, jotka ovat omastakin mielestäni joko epäaitoja tai liian tavanomaisia tai liian jotain ja liian vähän jotain. No, joka tapauksessa se ei ole valmis. Haluan olla siihen itse tyytyväinen, ennen kuin altistan sen kritiikille. (Miksi sitten altistan sen ylipäätään katseelle? En minä enää edes tiedä. Haluan vain nukkumaan.)

Kuuset kaartuvat ylleni
tummien havujen läpi sataa lunta
Sinut vietiin tänään
vietiin rinnastani sydän
tyhjässä onkalossa  
elämän rippeet etsivät toisiaan
kaikuna poukkoilee kaipaus

Mitä minä teen sillä ajalla
joka sinulta jäi
mikään ei enää ole
tarkoitukseltaan samaa
ei elämä
aika
eikä tila välillämme

Olisinpa tiennyt
tavallinen olikin ainutkertaista
et ottanut minua mukaan
joten tässä minä makaan
vanhojen kuusten keskuudessa
hiutaleiden kutitus poskillani
muistuttaa
olenhan silti elossa


Tästä on hyvä jatkaa.
Pidän edelleen voimassa sen viimeksi antamani tehtävän eli mielipidekirjoituksen. Kunhan saat ennakkotehtävät kirjoitettua ja ehkä ansaitusti myös levätä kirjoittamisurakan jälkeen, niin ota työn alle jokin sinulle tärkeä asia, josta haluat ihmisten tietävän ja kerro se niille!

Vaihtoehtoisesti voit tietenkin myös kirjoittaa ihan mitä haluat, kuten minäkin tällä kerralla tein. Jos tekee mieli kirjoittaa vaikkapa runo eilisen teeren teehetkestä, niin anna palaa. Luovuuttahan ei kannata rajoittaa.
Nyt minä menen nukkumaan. On jo aikakin.

Annastiina