Vapaata aikaa

”Voi keittää aamupuuron puolilta päivin ja käydä kissan kanssa ulkona just aina, kun se haluaa mennä.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 27.11.2020 klo. 13:34

Ystäväni

Kiitos kirjeestäsi ja ihanasta hämäläisestä talviloitsusta! Ei sillä niin kiire olisi ollut, olisit ehtinyt kirjoittaa sen seuraavaankin kirjeeseen… 😉

Tiedätkö, minkälaista on vapaa-ajan viettäminen? Se on sellaista, että voi mennä kissan aamulääkkeen jälkeen uudestaan nukkumaan ja herätä silloin, kun uni loppuu. Ja että voi keittää aamupuuron puolilta päivin ja käydä kissan kanssa ulkona just aina, kun se haluaa mennä. Voi syödä toisen aamupalan yhdeltä, eikä tarvitse stressata tekemättömistä asioista vaan voi tehdä ne vaikka ylihuomenna, sitten ajan kanssa. Se on sellaista, että tiskaamisestakin nauttii, koska siihen on aikaa, eikä se kilpaile ajankäytöllisesti ja ole vaihtoehto esim. sen kanssa, että käykö suihkussa tai nukkuuko puoli tuntia pidempään.

Nyt ehdin taas toimia kissan peflettinä <3

Olen nyt pari päivää kokeillut tätä vapaata elämää ja se tuntuu aika mahtavalta pitkästä aikaa. Ollaan draamaryhmän kanssa saatu meidän pieni elokuva valmiiksi. Ensi viikolla on vielä oppilaiden toivoma ylimääräinen tunti mutta sitten jäädään joululomalle.

Kaikenlaista pikkusälää on vielä tekemättä – ainahan sitä on – mutta ne kyllä ehtii tehdä, kun ei tarvitse juosta muilla paikkakunnilla töissä vaan saa keskittyä olemaan kotona, tässä ja nyt. Tällä hetkellä tuo antamasi tehtävä on vielä tekemättä ja annan itselleni luvan (jälleen) siirtää sen kirjoittamisen huomiseen. Siirryn kohta iltapuuhiin, kunhan kerään julman luontoni siirtääkseni kissi-miironin sylistäni pois.

Liukasta!

Huomenta! Tekipä hyvää nukkua pari yötä hyvin! Tänä aamuna en enää mennytkään nukkumaan kissan aamulääkkeen jälkeen vaan tunsin oloni sen verran virkeäksi, että nousin ylös. Pyykkikone ahkeroi, aamupala on syöty ja tehtävä on kirjoitettu. Hyvä aamu! On ehkä toisen aamupalan aika…

Tässä sinulle matkaoppaan sivu, joka ei kylläkään ole ihmisten matkaoppaasta… mutta ethän sinä sitä määrittänytkään.


Hei, höyhenniekka!

Jos haluat viettää talvilomasi kulinaaristen herkkujen ympäröimänä, jo toista vuotta auki oleva Mansikka-ahon lintulauta on valintasi! Mansikka-ahon suosittu ruokapaikka kutsuu luokseen lintuja laajalta alueelta. Se onkin ainoa buffet monien kilometrien säteellä ja on auki heti aamunkoitteesta aina illan hämärään saakka. Sinne todella kannattaa matkustaa pidemmänkin matkan takaa.

Mansikka-ahon omistaja ei säästele voimia tai rahaa ylläpitääkseen ravitsevaa ruokapaikkaa kaikille tarvitseville. Hänen omistautuneisuutensa on ennennäkemätöntä ja epäitsekästä – onpa hänen nähty tinkivän omista ruokaostoksistaankin, jotta on saanut ostettua buffetiin täydennystä. (Joskus hänen tiedetään huutaneen jotain painokelvotonta suursyömäreistä ja perikadosta mutta se lienee liittynyt johonkin muuhun.) Mansikka-aholla voit todella tuntea olevasi arvokas!

Mikäli tarvitset majoitusta, voit varata mökin Mansikka-ahon läheisyydestä. Mökkejä on rajattu määrä. Ne toimivat reviiritietoisten asukkaiden kokoaikaisessa majoituskäytössä kesäkaudella ja tämän takia ne sijaitsevat melko kaukana toisistaan. Mökkien lisäksi tiluksilla on vapaassa käytössä myös paljon rakennusten ja risukasojen kolosia, joissa voi torkahdella yön pimeinä tunteina.

Buffetalue sisällyttää lomaasi myös liikuntaa. Voit kävellä auringonkukansiemenbuffetista talipötkölle ja lennähtää sieltä maistelemaan kuivattuja jauhomatoja tai kauraa. Erikoispäivinä runsaaseen buffetiin lisätään myös pähkinöitä ja omenoita, joten valikoimasta löytyy mieluisaa naposteltavaa varmasti aivan kaikille, kuuluitpa sitten tinttien, rastaiden tai minkä muiden tahansa heimoon.

Mansikka-aho on hyvin vapaamielinen ympäristö ja toivottaa tervetulleiksi – toisin kuin useimmat buffetit – kaikki lajit puukiipijästä närheen ja harakkaan. Tässä on siis myös loistava tilaisuus päästä seurustelemaan sellaistenkin lajien kanssa, joita ei yleensä buffeteissa näe. Joskus Mansikka-aholla saattaa törmätä myös oravaan tai kissaan – mutta ne kuuluvat kalustoon, eikä niitä tarvitse säikähtää. Pienen turvavälin pitäminen voi silti olla järkevää.

Sosiaalisuutta, hyvää ruokaa, raitista ulkoilmaa ja hieman liikuntaa – mitä muuta voisit toivoa täydelliseltä talvilomalta? Mansikka-aho toivottaa sinut ja perheesi avosiivin tervetulleiksi!

Semmosta kaikkee.

Pieksämäen Poleenissa on HIENO joulukuusi!

Mitäs sinä kirjoittaisit seuraavaksi kerraksi…? Laululyriikkaa, kiitos. Jostain vakavasta aiheesta… vaikka yksinäisyydestä jouluna. Joo. Laulu yksinäisestä joulun viettäjästä.

Vietähän kiva viikonloppu.

-Annastiina

P.S. Ja vastauksena kysymykseesi ”Mikä siinä kahvilassa kirjoittamisessa sitten oikein niin viehättää?”: 1) Kahvila ei ole koti, jossa on miljoona tekemätöntä työtä. 2) Ihmisten katseleminen on inspiroivaa. 3) Kahvilassa ei voi viettää koko päivää, tai edes puolta, joten valmista on tultava. 4) Jonkun toisen tekemä leivonnainen on luksusta (vaikkakin itse tehty tee on monesti parempaa). 5) Nam.

Hitaasti manaten

”Luovuus näemmä kukkii, kun sitä lannoittaa riittävän pitkään ja säännöllisesti.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 24.11.2020 klo.00:14

Rakas ystävä,

Kiitos kirjeestäsi!

Olipa huikaiseva runo talvelle. Se tempaisi minut mukaansa ja alkoi soida päässä. Kitarakin hyppäsi syliin ja yhtäkkiä runo olikin laulu. Äänitin sen ja lähetän sen sinulle vielä kuultavaksi. Luovuus näemmä kukkii, kun sitä lannoittaa riittävän pitkään ja säännöllisesti.

Tänään saat kuitenkin vastalahjaksi ihan toisenlaisen talvisen tarinan. Kanavoin sisäistä shamaaniani kaikessa rauhassa. Odotapas vain.

Kävin lumituiskussa tulistelemassa. Nautin hitaasta pakastumisesta.

Todella hauska kuulla, että sinulla on ollut siellä hauskaa elokuvahommissa. Se on oikein. Ja sinä olet kyllä niissä hommissa aivan huippu. Ja hyvä myös, että hektisyys helpottaa ja toivottavasti autostakin tulee nyt ehjä vähän pidemmäksi aikaa, ettei budjetti pauku.

Tuo mainitsemasi kahvilassa kirjoittaminen on kyllä jännä juttu. Minä en jotenkin pääse siihen oikein kiinni. Olen kerran tainnut istua kahvilassa kirjoittamassa, mutta se tuntui kyllä jotenkin ihan omituiselta. Ehkä se johtuu siitäkin, että en oikein pidä kahviloista. Ne ovat minun riihimäkeläistä persluonnettani vastaan. Porvarien humputuksia. Ja kallista. Kahviahan saa kotona puoli-ilmaiseksi. Enkä minä edes juo kahvia. Mitään nisujakaan ei oikein saisi syödä, kun ne ovat epäterveellistä. Kaikkien näiden ahdistavien ajatusten kanssa ei sitten kykenekään enää mihinkään luovaan työhön. Mikä siinä kahvilassa kirjoittamisessa sitten oikein niin viehättää?

Noh, kukin kirjoittakoon tyylillään. Minä kirjoitan kotona pimeässä, yksin keskellä yötä. Silloin kun kukaan ei häiritse ja saan hakata näppäimistöä raivon vallassa ja suoltaa hengentuotteeni ulos ja ylös paperille. Tässä uusin hengentuotteeni:

HÄMÄLÄINEN TALVENODOTTELUMANAUS

Hitaasti ja hiljaa,
hyhmää tulee
Talvi matelee maahan,
lumi leijailee

Ei täällä pakkanen pauku,
lämmöt rauhassa laskevat
Älä hätäile muuttolintu,
kyllä huomennakin vielä ehtii

Kyntämässä kylmää,
rämpimässä rännässä
Ottamassa huilia,
jäätymistä seuraamassa
Anna kielesi tarttua hetkeen kiinni,
jäätyä ajattomuuden metalliseen pintaan

Hämäläinen talvi,
on rauhassa kypsynyt
Istu ja pala,
kyllä ennen kevättä on jo kylmä

Kiitos tehtävänannosta. Mietin sitä koko viikonlopun ja suunnittelin perehtyväni johonkin perinnerunouteen. Näin jo sieluni silmin, miten vihdoin otan ihailemani trokeen haltuun ja kirjoitan sinulle sujuvasti kalevalaisen manauksen. Mutta ei. Tämmöinen siitä tuli. Tämä pulppusi sisälläni niin vahvana, että se oli pakko päästää sieltä pois. Siinä on heimoni syvin olemus. Sen heimon, jonka keskuuteen olen syntynyt. Tämä lappilaisten heimo olisikin ihan eri heiniä sitten.

Kirjoita sinä seuraavaksi sivu matkaoppaaseen. Matkakohteena tulee kuitenkin olla jokin yllättävä paikka. Vaikka oma vessa tai naapurin liiteri.

Jään odottamaan taas kirjettäsi. Hauskaa viikkoa!

– Jussi