Lähettäjä: Annastiinalta
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 05.3.2020 klo. 21:55
Ystäväni,
Rankalta kuulostaa tuo sinun menosi tällä hetkellä. Ihme, että jaksat kirjoittaa näitä kirjeitä teatterin, töiden ja perheen lomassa. Toivottavasti ehdit nukkua jossain välissä! Voin vain lähettää sinulle virtuaalivoimia ensi-iltaviikosta selviämiseen.
Minä kiskaisin itseni taas erakkomaalaisena möllöttämisestä
sosiaaliseen elämään, kun kävin paikallisten Yrittäjänaisten
aamukahvitapaamisessa. Verkostoituminen kannattaa, kuulemma. Ja sen lisäksi on
ihan hyvä välillä tavata ihmisiä ihan oman itsensäkin vuoksi. Erakkoluonteeksi
pidän ihmisistä yllättävän paljon. Vanhemmiten olen myös oppinut hieman
sosiaalisissa tilanteissa luikertelua, pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Ennen
uusien ihmisten tapaaminen ja sosiaaliset tilanteet ovat olleet minulle
jännittäviä, jopa pelottavia, mutta nykyään luotan siihen, että kohotettuna
omana itsenäni tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja pystyn jopa viemään
tilanteita eteenpäin, siinä missä ennen saatoin jähmettyä kuuntelemaan sydämeni
pauketta ja toivoa, että tilanne päättyisi jo. (Jos mietit, niin ”kohotettu
minä” on ihan niin kuin minä mutta tietoisesti ystävällisempi, seurallisempi ja
puheliaampi. Supliikkiminä. Sellaisena oleminen vie enemmän energiaa kuin
normiminänä oleminen.)
Sen lisäksi, että tapaaminen oli täynnä mukavaa jutustelua, se poiki minulle
myös ensimmäisen myyntipaikan korvakoruilleni. Heti, kun saan käyntikorttini
painosta, vien korviksiani myyntiin Pieksämäen Taito Shop:iin.
Olipa jännittävä tuo antamasi tehtävä! Jouduin melko pitkään miettimään, mitä tarkoittaa tarinan kirjoittaminen tajunnanvirtana. Tarinalla on yleensä tietty rakenne, johon ei välttämättä päädy, mikäli antaa aivojen kuljettaa ihan mihin ne haluavat mennä. Jonkinlaista tietoista asioihin puuttumista siis ehkä tarvitaan? Tai ehkä se on vain perinteiden rajoittamaa ajattelua..?
Pelkäsin etukäteen, etten kykene olemaan ohjailematta ajatuksiani mutta yllättäen sivullinen tekstiä syntyikin melko kivuttomasti. Vain muutaman kerran pysähdyin tyhjyyteen, ja silloin huomasin valitsevani seuraavaa sanaa monesta vaihtoehdosta. Mutta aina kun olin saanut lauseen ensimmäisen sanan paperille, seuraavat tulivat kuin itsestään. Lopputulos oli hämmentävä. Ei sitä sellaisenaan voisi hyväksi tarinaksi kutsua mutta kyllä siitä jonkinlainen punainen lanka oli löydettävissä. Hyvä tehtävä! Tätä pitäisi tehdä useammin. Haastan sinutkin tekemään saman tehtävän, kunhan pääset muista kiireistäsi.
Uskon, että tajunnanvirran kuunteleminen auttaa kontrolloivan, itsekritiikkiin taipuvaisen kirjoittajaminän pehmentämisessä. Minä ainakin asetan yleensä itselleni niin korkeita rimoja, että kirjoittamisen aloittaminen tuntuu joskus todella vaikealta. Tämä tajunnanvirran kanavoiminen auttoi tajuamaan, että kirjoittaminen ei ole niin vakavaa. Ei kaiken kirjoitetun tarvitse olla täydellistä, ainakaan heti. Lisäksi ”ilman järkeä” kirjoitettu teksti saattaa tuottaa yllätyksiä, jotka taas tuottavat uusia ajatuksia ja ideoita. Sehän on nyt sitä jo aiemmissakin kirjeissä mainittua itsensä kanssa keskustelua parhaimmillaan!
Olen taistellut tänään jomottavaa päänsärkyä vastaan. Kumpikaan ei oikeastaan ole vielä voittanut, olemme pattitilanteessa, jossa kumpikaan ei tunnu antavan periksi. Sen verran kuitenkin annan sille siimaa, että lopetan tämän kirjoittamisen nyt. Näytön katsominen ei tunnu hyvältä.
En tietenkään anna sinulle nyt tehtävää. Itse asiassa en pahastu, mikäli et kirjoita kirjettäkään ensi viikolla. Ensi-illassa on sinulle varmasti tarpeeksi mietittävää, kaiken muun elämän lisäksi. Potku esitykseen! Muista myös nukkua!
Annastiina
P.S. Tajunnanvirtatehtävän alkusana oli ”niin”. Otin sen kirjasta, joka oli kirjahyllyssäni kahdeksantena. Se sattui olemaan Erlend Loen Kertomuksia Suomesta. Kaikin puolin suositeltava teos, muuten. Hauska ja nopeasti luettava.