Pää tyhjäksi ja kalenteri täyteen

”Joskus elämät eivät ymmärrä toisiaan vaikka ovat kulkeneet lähellä toisiaan jo kauan.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 22.05.2020 klo.

Ystäväni

Voi apua! Olin jo hyvässä vauhdissa kirjoittamassa antamaasi tehtävää, kun puhelimeen kilahti sähköposti, joka vaati välitöntä reagointia. Niinpä sitten kirjoitin pari työhakemusta kirjeen ja kirjoitustehtävän sijaan. Nyt, kun viimein pääsin kirjeen pariin, kello lähenee jo puolta yötä.

Tämä on tullut valitettavasti jo tavaksi. Kirje jää aina viime tippaan – tai joskus jopa hypähtää sen tipan yli, kun se on jo läsähtänyt lattiaan. Mutta nyt tähän tulee muutos. Minä nimittäin ostin itselleni kalenterin; sellaisen kunnollisen ison, johon mahtuu kirjoittamaan aikatauluja ja tehtäviä. Minäpä aion kirjoittaa ensi viikon keskiviikon kohdalle: ”Kirje Jussille!” Kyllä! Keskiviikolle! Silloin minulla on kirjeen lähettämiseen yhden päivän puskuri, eikä viime hetken paniikkia kerta kaikkiaan voi syntyä. Ja kun tehtävä asia on kirjoitettu kalenteriin, ei siitä voi luistaa. Eihän?

On se kirjoitusvihkokin siellä taustalla… Mutta syyään eka.

(Nyt on jo perjantai! Oli pakko nukkua välissä… Mutta nyt kirjoitan tämän loppuun!)

Oli todella mielenkiintoista päästä pääsi sisään kirjoittamasi meditointiharjoituksen myötä. Tiedän, että hiljentyminen ja pysähtyminen voi olla vaikeaa mutta uskon, että siihen voi myös oppia. Meditaatiohan ei välttämättä tarkoita tyhjää mieltä (ainakaan alussa) vaan sitä, että mieleen tulevat ajatukset hyväksyy ja päästää niistä irti. Silloin niistä ei pitäisi ahdistua.

En ole itsekään koskaan osannut tyhjentää mieltäni. Vaikka kuinka keskittyisi kuuntelemaan vaikkapa omaa hengitystään, niin silti aivot tuottavat muitakin ajatuksia. Minulle paras rentoutumiskeino onkin luonto ja sen seuraaminen. Joskus saatan tuijottaa pitkiäkin aikoja taivasta tai tarkkailla lintujen touhuja pihalla. Luonnon pienten yksityiskohtien huomaaminen ja niiden katselu tuo minulle lämpimän ja onnellisen olon.

Mitäpä jos kokeilisit pysähtyä vaikka Ounasjoen rannalla? Voisit keskittyä veden virtaukseen ja lokkien ääneen, ja ehkäpä tuuli veisi ahdistuneet ajatuksesi pois. (Minulla on ikävä Rovaniemen jokirantaa!)

Tämän kertainen tehtävä oli todella hankala. Ensinnäkin, kun luin tehtävänannon, minulle tuli sellainen olo, kuin olisin jossain tositeeveessä, ja minusta yritetään kiskoa irti mahdollisimman henkilökohtaisia ja kipeitä, salaisia asioita. Nopeasti kyllä tajusin, ettei minun tarvitse paljastaa mitään kipeää, etkä sitä edes pyytänyt. Mutta silti tehtävään jäi vieno palaneen käry…

Aloin kuitenkin (tietenkin) kirjoittaa (vaikka pyörittelin mielessäni jo sellaistakin ajatusta, että jättäisin tämän tehtävän tekemättä.) Minut aina yllättää se, miten tarina alkaa viedä itse itseään, kun sen vain saa aloitettua. Vaikka lähtökohtana olisikin jokin todellinen asia tai tapahtuma, lopputulos saattaakin olla jotain aivan muuta. Tyhjästä on vaikeaa aloitta mutta kun paperilla on jo vaikka vain pari lausetta, ne alkavat kuljettaa tarinaa eteenpäin ja silloin kirjoittamisesta tulee helppoa. (Tai ainakin helpompaa.)

Tässä sinulle kahden elämän keskustelu:

Kaksi elämää keskustelee. Luoteistuuli puhaltaa ja kevät on myöhässä.

Toinen on versonut aikoja sitten, toinen on uudempi elämä. Lauseet ovat lyhyitä. On vähän kiire.

Kun ne juttelevat, joskus tuntuu, että ne ovat ihan lähekkäin. Ja joskus aivan liian lähekkäin. Molemmat elämät näkevät toisissaan itsensä. Ja sitten ne kohta saattavat vähän riidellä, kun ovat niin erilaisia. Tai kun ovat niin samanlaisia. Mutta nyt ne elämät keskustelevat sovussa.

Elämät sopivat, että liian syvälle ei mennä. Vakavista asioista vitsaillaan nyt kepeästi. Kumpikin elämä on kokenut kovia mutta nyt on hyvä hetki, eivätkä elämät halua uppoutua menneeseen. Nyt hymyilyttää. Ja vähän jännittää. Yleensä ei näin vakavista puhuta.

Yleensä elämät keskustelevat arjesta; että kasvimaa on vielä laittamatta ja milloin pitäisi käydä kaupassa. Vanhemman elämän rinnassa pulppuaa nauru ja sen tekisi mieli hihittää. Sellainen on elämä.

Joskus elämät eivät ymmärrä toisiaan vaikka ovat kulkeneet lähellä toisiaan jo kauan. Ne ovat kuitenkin niin lähellä, että ymmärtävät senkin, etteivät ymmärrä. Ja löytyypä ainakin yksi yhteinen toive, naurun sekainen; etteivät elämät nyt ainakaan huonommiksi muuttuisi.

Kevään eteneminen on nyt nopeutunut pitkän kylmän kauden jälkeen. Vaikka minulla on lukemattomia tekemättömiä töitä sekä ulkona että sisällä, olen silti iloisella kevätmielellä. Eilen liikutuin siitä, että minun tontillani viihtyy kolme (3) kirjosieppoparia. Joillain ei ole yhtään. Minulla on onni saada kolme. Pieni kyynel tuli silmäkulmaan. Ehkä se oli vain kevättuuli, joka ärsytti silmää.

Lopetan nyt täältä tähän.

Ai niin, tehtävä sinulle: Kirjoita tarina aiheesta ”vesi”.

-Annastiina

Kevään ja musiikin imussa

”Musiikissa on jotain, mikä kutsuu minut aina seikkailuun; musiikki vie ja minä olen vietävissä.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 12.05.2020 klo. 04:46

Rakas ystävä,

Luulitko jo, etten kirjoittaisi tänään kirjettä? Ehei, pois se minusta! Satuin vain nukahtamaan tuossa jo alkuillasta ja olen nyt nukkunut jo reippaasti yli kuusi tuntia ja kellohan on vasta kolme aamuyöllä. Tavallaan olen siis vain herännyt aikaisin tänään kirjoittamaan.

Tänään (tai teknisesti siis eilen) oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen ja se selvästi otti koville. Lomaviikko teki kieltämättä hyvää ja oli kyllä mukava palata töihin taas lomailun jälkeen. Varmasti mielentilaani vaikuttaa myös se, että pohjoisessa mennään nyt ilahduttavasti valoa kohti ja aamuaurinkohan tuolla ulkosalla alkaa nytkin jo loimottaa. Toki tuossa äitienpäivänä saatiin kokea myös erinomaisen hämmentävä luontokokemus, kun vastikään tänne takaisin muuttaneet linnut lauloivat mutta lunta tuprutti taivaan täydeltä samalla, kun yötön yö puski täysillä päälle. Mikä vuodenaika nyt oikein on? Noh, kyllä se tästä kesäksi taipuu.

Kevät on ollut aina suosikkiaikaani. Keväällä alkaa aina jotain uutta, kun luonto herää pitkän talven jälkeen, ulkona tuoksuu multa ja maa ja tuntuu kuin suonissa virtaisi ihan uutta verta ja voimaa. Ymmärrän siis täysin sinun fiiliksesi siitä, että mieli vetää enemmän puutarhaan, kuin blogikirjoitusten äärelle.

Ajattelin kuitenkin haastaa sinua vähän niiden blogien maailmaan, kun olen ymmärtänyt, että sinulla on intoa ja halua tehdä myös niitä. Kirjoitapa siis viimeistään seuraavaan kirjeeseesi kolme (3) lausetta, jotka kirjoittaisit tai ehkä olisit kirjoittamatta blogiisi. Saadaan ainakin tyhjä paperi sotkettua tavalla tai toisella. Jos innostut, niin sinullahan oli niitä blogin aiheita mielessä jo useita, joten voit kirjoittaa kolme lausetta vaikka useampaankin aiheeseen liittyen. Ja lähetät ne sitten mulle joko osana kirjeenvaihtoa tai vaikka jossain messenger-härpäkkeessä.

Hei, nyt tuli muuten mieleen aiempi kokemukseni tänään (tai siis eilen). Tein töissä luovaa työtä ja tuotteistushommia, missä yhtenä tärkeänä työkaluna itselläni on Nykysuomen sanakirja. Se on ihan mielettömän hieno kirja! Pääsin käyttämään sitä nyt pitkästä aikaa mutta aina se yllättää. Suomen kielessä on niin paljon sanoja, joita minä en tiedä saati osaa käyttää. Omaa kieltä voisi rikastuttaa niin paljon. Nykysuomen sanakirjan rinnalle haluaisin vielä Suomen kielen etymologisen sanakirjan – mutta nopealla googletuksella vaikuttaisi siltä, että se on aika kallis opus ainakin uutena. Täytyy pistää hakuvahti nettiantikvariaattiin, josko opusta joskus liikkuisi niillä markkinoilla. Sanat ovat niin mielenkiintoisia. Eikä internetistä löydä samanlaisia sanoja kuin Nykysuomen sanakirjasta.

Kahta en vaihda #nykysuomensanakirja ja…

Ja siitä musiikista, josta kirjoitit kirjeessäsi. Musiikkihan se on kerrassaan kehveliä tavaraa myös. Yhdistelmä sanoja ja säveliä. Ihan mieletöntä tavaraa kummatkin. Musiikki on aina vaikuttanut minuun todella voimakkaasti. Se iskee luihin ja ytimiin, johonkin alitajuiseen ja hyvällä tavalla eläimelliseen, alkukantaiseen osaan minussa. Musiikissa on jotain, mikä kutsuu minut aina seikkailuun; musiikki vie ja minä olen vietävissä. Siksi varmaan rakastan myös tanssia ja tanssimista ja jopa yökerhoja vaikken alkoholia ole koskaan kuluttanutkaan. Tavallaan musiikki onkin minulle jonkinlainen päihde. Siksi antamasi tehtävä oli mitä miellyttävin toteuttaa ja lähdin ilolla tälle musiikilliselle tripille.

Minulle musiikissa on useampia tasoja, koska onhan musiikissa itse musiikin lisäksi usein se tekstikin mukana. Joskus jopa erottamattomana osana. Tavallaan minun päässä teksti ja itse musiikki saattavat kuitenkin erottua aika isostikin omiksi entiteeteikseen. Tätä on vähän vaikea selittää mutta tavallaan voisin sanoa, että hyvissä biiseissä minä yhtä aikaa sekä kuulen että en kuule niitä sanoja. Toisaalta hyvissä biiseissä saatan sitten syväsukeltaa ihan täysillä sanoituksiin ja uiskennella kielellisessä meressä. Toisaalta joskus sanat ovat ihan toissijaisia ja pelkkä musiikin tunnelma ja melodia vievät johonkin maailmaan, ehkä jopa ihan eri maailmaan kuin sanoitus. Ja tämä saattaa vuorotella ihan kuuntelukerroittain. Jollain kuuntelukerralla fiilistelen täysillä esimerkiksi pelkkää kitaraa ja annan sen kietoutua mieleni ja kehoni ympärille. Hurmaavaa ja huumaavaa.

Ah, onneksi minulla onkin uudessa kodissa nyt CD-soitin ja pääsen käsiksi vanhaan levykokoelmaani, josta löytyy monia helmiä. On myös kiva kuunnella pitkästä aikaa kokonaisia albumeita. Onnistuuhan se suoratoistopalveluissakin mutta jostain syystä sitä harvemmin tulee tehtyä. Onnea on vanhanaikainen teknologia. Nyt laitan kuitenkin kuulokkeet päähäni ja annan yhden biisin viedä minut mukanaan. Katsotaan minkälaista tajunnanvirtatekstiä siitä syntyy. Biisiksi valitsin Urus Factoryn ”ANO (mitä kummaa)”.

Torvi soi yössä ja tuuttaa rengin korvaan. Ihan jäätävät tanssit on käynnissä, vanhat ukot moshaavat ja heittävät ylävitosia joen rannalla. Värivalot loistavat ja paikalle saapuu ihan valtava valtamerialus, joka parkkeeraa laituriin ja sieltä kävelee laituria pitkin ulos lisää jengiä, jotka tanssivat ja juovat ja nauravat ja laulavat. Ukkosmyrsky lähestyy taivaalla. Nopeasti ja nopeammin se lähestyy. Pilvet jytisevät. Autot pomppivat ja jengi nousee autojen katolle huutamaan kohti pilviä. Alkaa sataa räntää ja rakeita. Porukka kastuu aivan täysin ja on ihan fiiliksissä. Autot nousevat ilmaan ja leijuvat kuin höyhenet ilmassa. Paikalle saapuu uusi ihminen, tyylikkäästi pukeutunut mies, joka suoristaa kravattiaan. Hänen värinsä on sininen ja hänen ympärillään väreilee aura, joka saa koko muun porukan kiinnittämään huomionsa häneen. Hän aloittaa aivan jäätävän tanssin, ja kaikki muut hyppäävät mukaan. Ilmasto muuttuu jo myrskyksi, mutta miehen aura estää myrskyä viemästä kaikkia mukanaan. Autot ja talot pyörivät ilmassa. Myrskypilvien välistä tunkee kirkkaita auringonsäteitä. Taivas tyhjenee, pilvipeite repeää keskeltä ja kirkas valo loistaa ihmisten päälle. Tanssi jatkuu. Ihmiset nousevat toisensa hartioille. Paikalle saapunut mies nousee ilmaan ja vetää ympärillään olevia mukanaan kohti taivasta.


Kuuntelin heti perään myös Antti Aution kappaleen ”Liikaa”, joka vei mut ihan täysillä mukaansa ja soitin täällä keittiön pöytää vasten ilmapianoa. Enkä edes osaa soittaa pianoa yhtään. Mielettömän hienoja biisejä ja artisteja molemmat.

Antti Autio inspiroi minua piirtelemään vähän pihapetäjää paperille. Hyvä keväinen fiilis vaivaa.

Ursus Factory vei minut tällä kertaa mukaansa yllättävän visuaaliseen seikkailuun. Sanat jäivät aika pitkälti taustalle. Nyt harmittelen tässä, etten luultavasti pääse kesällä näkemään kumpaakaan keikalla. Vaikka ainahan toivossa voi yrittää elellä.

Blogitehtävän lisäksi suosittelen sinua kokeilemaan tätä samaa harjoitetta. Tämä oli ihan todella hauskaa. Jään odottamaan kirjettäsi.

– Jussi

Ajatukset ulkona

”Nyt pitäisi saada tehtyä kaikki tsiljoona kevättyötä puutarhassa!”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 08.05.2020 klo. 01:07

Ystäväni,

Kiitos kirjeestäsi. Ja kiitos, kun veit minut kirjoituksessasi Helvetin porteille. Mitenkäpä muuten sitä ihminen tietäisi, millaista siellä on, ellei joku kirjoittaisi siitä!

Se, mikä sinun kirjoituksissasi on ihanaa, on se pienieleinen ja hienovarainen huumori, jota viljelet vakavimmissakin tilanteissa. On vapauttavaa, kun synkän tarinan luettuaan on pakko päästää pikkuhiljaa sisälle kertynyt huvittuneisuus epäuskoisena tyrskähdyksenä ulos.

Ergonomia on tärkeää! (Siis kissalle.)

Huumori onkin jännä laji, ja vaikea. Hienovarainen hauskuus on ihan parasta. Väkisin tehty, alleviivattu huumori toimii vain harvoin. (Paitsi jos sitä alleviivaa ihan liian paljon. Silloin se muuttuu taas hauskaksi.) Ehkä siksi en pidä kovinkaan montaa stand-up -esitystä hauskana. Aitous on siinäkin kaiken perusta.

Yllättävyys on hauskaa: Että olettaa jotain tapahtuvaksi ja sitten se tapahtuukin aivan toisella tavalla – tai ei ollenkaan. Ja luettelot, jotka alkavat loogisina ja päättyvät yllätykseen… Siksi tuo sinun ”Hitler, Kleopatra ja naapurin Veijo” nauratti.

Paras sketsi, jonka muistan, on sellainen, jossa pianisti kävelee konserttilavalla olevan flyygelin ääreen, istuutuu heittäen frakkinsa liepeet taakseen, asettaa kätensä koskettimille ja jalkansa pedaalille – ja *vrooom* ajaa pois. (Jos muistat, mistä sketsisarjasta tämä on, niin kerro toki. Itse olen unohtanut. Ohut muistikuva minulla on, että pianistia olisi esittänyt Heikki Kinnunen harmaa kiharaperuukki päässään.) Kikatin tälle sketsille lapsena maha kipeänä, ja edelleen mielikuva aiheuttaa naurunpurskahduksen.

Olen ollut tällä viikolla jälleen jumissa kirjoittamisen suhteen. Tiedän, että minun pitäisi kirjoittaa blogitekstejäni, jotta saisin blogini joskus julkaistua – mutta kun nyt on kevät! Ulkona on aurinkoista ja maa on sula. Nyt pitäisi saada tehtyä kaikki tsiljoona kevättyötä puutarhassa!

Pari päivää sitten istuin koko aamupäivän tuijottaen tietokoneen ruutua, enkä saanut mitään aikaan. Lopulta totesin sen olevan täysin järjetöntä – enhän sinä aikana saanut tehtyä kirjoitus- enkä ulkotöitä. Ja niin sitten menin ulos, jossa sain paljon töitä tehtyä. Näinköhän saan mitään kirjoitettua kesäaikaan…

Kirjoitin antamastasi otsikosta runon. Tähän runoon en ole enkä ole olematta tyytyväinen. Se kirjottui jotenkin huomaamatta, muun tekemisen välissä, eikä herättänyt minussa mitään sen suurempia tunteita. Ehkä aihe on jo niin kulunut, että minun versioni vaikuttaa jo valmiiksi vanhentuneelta. Ehkä en vain keskittynyt tarpeeksi. Tai ehkä se onkin vielä kesken. En tiedä. Siinä se nyt kuitenkin on. Ehkä tämä on runo Roope Ankalle hänen sairasvuoteellaan..?

Onko onnea vanheta rahan virratessa?

Koko elämäsi olet palvellut rahaa
Ymmärrätkö, mistä olet jäänyt paitsi
Miltä tuntuu kolikon kylmyys kättäsi vasten
Etkö mieluummin silittäisi rakkaan ihoa

Onko onnea maksaa rakkaudesta
Etkö usko: sinä ansaitset aidon kiintymyksen
Onko onnea, että tiedät tilisi olevan täynnä
Etkö huomaa, että sydämesi on tyhjä

Onko onnea vanheta rahan virratessa
Etkö mieluummin kuuntelisi puron ääntä?

Kuuntelin eilen tiskatessani musiikkia. Oli hämmentävää taas todeta, miten suuri voima sillä on. Muutamien Egotripin kappaleiden mukana tuli tunnelma kokonaisesta aikakaudesta. En edes muistanut mitään konkreettista tapahtumaa mutta koin uudestaan tunteita ja tunnelmia sekä muistin ihmisiä siltä ajalta.

Silloin, kun vielä kuuntelin paljon musiikkia, minulla oli tapana jumittua: Saatoin kuunnella ainoastaan yhtä tiettyä levyä tai artistia vaikka kuukauden tai parikin. Egotripin albumit Helsinki-Hollola ja Matkustaja soivat minulla 2000-luvun alussa ilmeisesti hyvinkin pitkän ajanjakson, koska tunnen niiden musiikin kehossani.

Ajattelin, että olisi mielenkiintoista kirjoittaa musiikin soidessa, sen inspiroimana… Ja koska minä en nyt ehdi sitä tehdä, niin sinä saat ottaa tästä kopin! Laita joku sinulle tärkeä kappale soimaan toistuvasti ja kirjoita sen herättämistä tunteista, ajatuksista, väreistä tai ihan mistä vain – mistä minä tiedän, mitä sinun päässäsi liikkuu. Tämän ei tarvitse olla mikään kokonainen mietitty tarina. Mutta se voi olla sitäkin. Rentoudu. Kirjoita mitä vain.

Toivottavasti lomaviikkosi on mennyt hyvin ja olet saanut levätä. Energiaa tulevaan viikkoon ja onnea uuteen kotiin!

-Annastiina

Hyvää vappua!

”Kohta paistan munkkeja. Kai sitäkin voi jollain kriteerillä juhlimiseksi sanoa.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 30.04.2020 klo. 21:06

Ystäväni,

Kiitos kirjeestäsi.
Kevät on muuton aikaa. Ainakin jos linnuilta kysyy. Ja sinulta. Minäkin muutin viime keväänä. Elämästähän ei koskaan tiedä, minne se vie mutta minä oletan olevani hyvin pitkäaikaisessa kodissa ja todellakin toivon, etten joudu enää muuttamaan. Tunnistan kyllä nuo mainitsemasi muuton hyvät puolet, elämän inventaarion ja uudelleen alusta aloittamisen mutta minun mielessäni muutto kallistuu enemmän sinne negatiiviselle puolelle. Tai no, ehkä muutto käsitteenä on positiivinen asia mutta käytännön muuttoakti on aika kamalaa. Inhoan tavaroita, jotka eivät ole omilla paikoillaan. Siksi myös siivoaminen on minulle kauheaa ja kotini on lähes aina epäjärjestyksessä. Paradoksaalista? Kyllä vain. Siivoaminen on vastenmielistä, koska en koskaan tiedä, minne asiat kuuluvat ja tavaraa on aivan liikaa. (Lisäksi elämässä on niin paljon kaikkea muuta tekemistä.) Ehkä minun aivoissani on joku valuvika tuolla kohtaa.

Hei, nyt on vappu! Tajusin sen vasta päivällä, kun äiti kysyi, miten aion juhlistaa vappua. Juhlapäivät tahtovat unohtua, kun jurottaa kotona lähes ilman ihmiskontakteja. Luonnossa ei juhlapäivinä mikään ole toisin. Ajattelin ensin, että mitäs sitä nyt yksin vappua viettämään. Mutta kuuntelin kuitenkin vähän työväenlauluja ja rupesinkin ex tempore tekemään pullataikinaa. Tuolla se kohoaa. Kohta paistan munkkeja. Kai sitäkin voi jollain kriteerillä juhlimiseksi sanoa. Hyvää vappua!

En kestä noita sinun tehtävänantojasi! 😀 Kyllä huomaa, että olet improaja henkeen ja vereen! Täytyy nyt tunnustaa, että tein otsikon arpomisen muutamaan kertaan, koska ensimmäisestä kirjasta (John Irving: Ystäväni Owen Meany) valikoitui esimerkiksi nimiä tai muuten vain niin mahdottomia sanoja ja sanayhdistelmiä, että polvistuin heti niiden edessä. (Esimerkiksi en uskaltanut alkaa kirjoittaa yhdistelmistä, joissa esiintyi Jeesuslapsi ja hautakivi, suvun fatalismi ja rintojen Graniittiyhtymä.) Vaihdoin kirjaa ja tökin John Steinbeckin Edenistä itään sivuja. Muutaman mahdottoman yhdistelmän jälkeen sain seuraavat sanat: räjähdysaineen, tarkoittaa, vastasi, paloivat, tottuneet, kamelikurjen. Päätin ottaa haasteen vastaan. Näistä sanoista siis muodostin otsikon tarinalle. Otin vapauden taivuttaa sanoja, koska muuten tästä olisi tullut täyttä dadaa. Niin tosiaan, ja jotta tämä tehtävä ei olisi ollut liian helppo, niin tietenkin teemana on siivous. Itsepähän pyysit:

Räjähdysaine tarkoittaa paloa, tottunut kamelikurki vastasi

Lauantaipäivä Kakskarvalassa läheni loppuaan. Aurinko oli juuri laskemassa, ja kylän keskusta kylpi punertavassa valossa. Muutaman härkäsammakon joukko oli aloittelemassa iltaansa torin laidalla. Kalalokki ja hiiripöllö sulkivat torikojujansa ja valmistautuivat lähtemään kotiinsa viikonlopun viettoon. Kakskarvalan poliisiaseman komisario, kamelikurki nimeltään Teppo Huiska oli lopettanut pitkän työpäivänsä ja oli nyt tekemässä ostoksia kylän ainoassa sekatavarapuodissa. Komisario Huiska asetti ostoksensa kassiin ja kaivoi lompakostaan setelin. Puotipoika, kauppiasmäyräkoiran pentu, otti rahan vastaan ja laski kamelikurjelle vaihtorahat. ”Kolme ja viisikymmentä. Olkaa hyvä, herra komisario.”

Kääntyessään lähteäkseen kamelikurki kuuli puodin toiselta kassalta tutun äänen. Kylmät väreet kulkivat hänen kaulaansa pitkin, kun hän astui hyllyn taakse kuuntelemaan. ”Dynamiittia!” raakkui ääni. Sitte kauppiaan hento yritys: ”Mu-mutta sen ostamiseen tarvitaan lupa viranom-” ”Dynamiittia!” keskeytti ääni. Kauppiaan hermot eivät kestäneet, vaan hän haki nopeasti perähuoneesta ruskeaan paperiin käärityn paketin ja ojensi sen tärisevin tassuin korppikotkalle. Heti kun sai paketin haltuunsa, korppikotka juoksi ulos puodista nauraen raakkuvaa nauruaan. ”Raah-ha-ha raah raah!”

Komisario Huiska harppasi takaisin kassalle. ”Vaahtosammutin!” hän tokaisi vakavalla äänellä. ”A-anteeksi..?” ”Nopeasti nyt! Räjähdysaine tarkoittaa paloa.” tottunut kamelikurki vastasi. ”Ja minä aion siivota tämän kylän rikollisista – vaikka sitten vapaa-ajalla!” Heti saatuaan palosammuttimen siipiinsä komisario ryntäsi ulos kaupasta jättäen mäyräkoirat ihmettelemään erikoisen vilkasta iltaa.

”Oletteko nähneet korppikotkaa?” komisario Huiska huusi torin suihkulähteessä uiville kissakaloille. Lähteestä nousi kuplia mutta Huiskalla ei ollut aikaa jäädä katsomaan, mihin suuntaan kissakalat viittoivat. Sen sijaan hän huusi juostessaan torin laidalla hoippuvalle härkäsammakolle: ”Minne päin korppikotka meni?” Härkäsammakko viittilöi sairaalan suuntaan innoissaan saadessaan auttaa itse komisariota. ”Ei kai taas…” ajatteli kamelikurki ja kiristi tahtia. 

Komisario Huiska jättäytyi sairaalan puiston tuuheaan pihlaja-angervopuskaan tarkkailemaan, näkyisikö korppikotkaa hänen olettamassaan paikassa ruumishuoneen ovella. Ja kyllä, siellähän korppikotka näperteli dynamiittipakettinsa kanssa. Hän oli juuri saanut räjähdepötköt kaivettua oven alle ja purki nyt sytytysnarua kerältä peruuttaen samalla kauemmaksi ovelta.

Komisario huokaisi. Muutettuaan vuosi sitten Kakskarvalaan korppikotka oli pidätetty ruumishuoneelle murtautumisesta tai sen yrityksestä viisi kertaa. Jokaista pidätystä oli seurannut parin kuukauden vankilatuomio mutta aina vapauduttuaan korppikotka suuntasi viikon sisällä takaisin pidätyspaikalle. Kiinniotto ei ollut aina helppoa mutta nyt korppikotka oli niin keskittynyt toimiinsa, että hänet oli helppoa yllättää. Komisario hiipi puiston puuston suojassa korppikotkan taakse ja kiepautti palosammuttimen letkun korppikotkan kaulan ympärille. Juuri sytytetyn sytytyslangan komisario taputteli jalallaan sammuksiin. ”Mennäänpäs taas.” kamelikurki sanoi lakonisesti korppikotkalle ja alkoi taluttaa tätä poliisiasemalle.

”No, oliko tulipalo?” kysyi utelias mäyräkoira kauppansa ovelta, kun komisario talutti korppikotkaa torin halki poliisilaitokselle. ”Ei ollut. Olin väärässä. Tällä kertaa räjähdysaine tarkoittikin vain ylitöitä.” totesi kamelikurki ja saattoi vankinsa telkien taakse.

Komisario Huiska sulki poliisiaseman oven takanaan ja käveli kaupalle hakemaan unohtuneen kauppakassinsa, jonka kauppias oli ystävällisesti jättänyt suljetun oven ulkopuolelle. Sitten komisario käveli kotiinsa. Yöhön hiljentyvä Kakskarvala oli taas puhdas rikollisista.

Kaksi monista lempikirjoistani

Huh, tehtävä suoritettu! Tässä sinulle: Valitse joku taidekuva ja kirjoita sen inspiroima tarina.

Hyvää vappua ja onnea muuttoon! Tulisin auttamaan jos asuisin lähempänä!

Annastiina

Eteenpäin

”Pysyvyys ei ole minun juttuni, muutosta pitää aina olla tai muuten kyllästyn.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 28.04.2020 klo. 00:11

Rakas ystävä,


Kiitos kirjeestä ja aivan jäätävän hyvästä räppi-lyriikasta! En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon olen ikävöinyt MC RoiBossia. Ja kiitos positiivisuudesta! Se oli juuri se, mitä nyt kaipasinkin ja se oli kyllä ihan varmasti myös jotain, mitä tämä kirjeenvaihto kaipasi. Huomaan, että olin ainakin itse jo vähän vaipunut sellaiseen kurjuuden kierteeseen, jossa voivottelen kerta toisensa jälkeen sitä, miten vähän olen saanut aikaan ja miten kurjaa kaikki on. Itse asiassa moni asia elämässäni onkin vähän kurjaa tällä hetkellä mutta on myös paljon kaikkea hyvää ja ystävällistä ympärilläni, jopa koronasta huolimatta.

Onhan nyt tosiaan kevätkin. Minäkin rakastan kevättä. Lumi sulaa ja muodostaa puroja. Hyisen ja kovan kerroksen alta paljastuu pehmeä ja elävä luonto. Kevät tuoksuu huumaavalta. Koirankakoilta, mullalta ja maalta, heräävältä elämältä. Talvella en oikein osaa ulkona kulkeakaan, hiihtoladut eivät kutsu eikä hangessa rämpiminen muutenkaan innosta. Mutta keväällä on pakko päästä tapaamaan metsää ja haistamaan maantiepölyä. Joutsenetkin ovat jo palanneet. Te suuret aatteet, teitä tervehdän! Niin, enteileehän kevät myös kesää ja loppumatonta auringonpaistetta. Pitkä pimeys on päihitetty, herään talviunesta ja jään odottamaan Nuuskamuikkusta joen liplatellessa sillan ali.

Kevät on muutoksen aikaa. Ja minä nautin muutoksesta. Tämä kevät on minun elämässäni isojen muutosten aikaa ja yksi niistä on ihan konkreettinen muutto. Huomaan nauttivani myös muuttamisesta. Olen asunut Rovaniemellä nyt liki kaksitoista vuotta ja muutan nyt kuudenteen asuntooni täällä. Jollain perverssillä tavalla minä nautin siitä, kun saan pakata koko elämäni laatikoihin, siirtää sen ihan uuteen ympäristöön ja asetella sen ihan uuteen järjestykseen. Muutto on myös mahdollisuus heittäytyä eroon turhasta tavarasta. Muutto on kuin elämän inventaario. Tarpeellinen otetaan mukaan, tarpeeton pistetään kiertoon.

Käyttöön vai kiertoon? Vaikeita valintoja muuton keskellä.

Taisin nauttia muuttamisesta jo lapsena asuessani vielä vanhempieni luona. Asunnosta toiseen en tietenkään pystynyt muuttamaan mutta meidän kotitalossamme oli kolme makuuhuonetta ja jokainen niistä oli vuorollaan minun oma huoneeni. Lisäksi muuttojen välillä tein (ja teen edelleen) mielelläni muutoksia huonekalujen ja tavaroiden järjestykseen. Pysyvyys ei ole minun juttuni, muutosta pitää aina olla tai muuten kyllästyn. Mielessä on viime aikoina käynyt kyllä myös, että onko tämä jo lapsena kehittynyt tapa ja muutoshaluisuus pakokeino ja jos on, niin mitä minä olen aina paennut? En tiedä mutta joka tapauksessa nyt olen taas tuon mahdollisuuden (tai pakomatkan) edessä. Olen pakannut muuttolaatikoita ja suunnitellut uutta elämänjärjestystä. Viikonloppuna on edessä suuri rysäys ja uuden majan asuttaminen alkaa.

Mahtava kuulla, että Tirpu -projekti etenee! Olen ihan varma, että se nettisivukin vielä sieltä tulee. Olet jo nyt ottanut todella tärkeitä askelia asian suhteen ja ennen kaikkea minusta tänne asti huokuu se, että ainakin jollain alitajuisella tasolla sinä tiedät mitä olet Tirpun kanssa tekemässä, mitä haluat ja mitä tavoittelet. Ja se on jo aika paljon se. Kuten sanottu, pitää varoa mitä toivoo, sillä ääneen lausutut toiveet tuppaavat toteutumaan. Jotain samaa on nyt aistittavissa myös noissa sinun blogi-unelmissasi. Varo vaan.
Toivottavasti verkkokurssi on antoisa ja antaa konkretiaa ja työkaluja kasvattaa unelmasta todellisuutta.

Kiitos myös kirjoittamistasi kehuista. Vaikka vahva osa suomalaisuutta on selvästi vähintäänkin ristiriitainen suhtautuminen annettuihin kehuihin, niin kyllä ne vain tekevät hyvää. On kiva, kun joku toinen osaa kiteyttää jotain positiivista omasta itsestään ja voi todeta, että hän taitaa olla oikeassa, minähän olen hyvä monissa jutuissa. Ja toivon tosiaan, että minulla on tuo toisten kehumisen taito hallussani. Siitä en niinkään ole varma, osaanko minäkään käyttää tuota taitoa alkuunkaan riittävästi. Vielä paljon useammin on paikkoja ja aikoja sanoa jotain positiivista ja hyvää kaikille niille lahjakkaille ja hyville ihmisille, joita ympärilläni on. Mutta siitä olen kyllä varma – ja voit olla sinäkin – että heti, kun näistä epidemioista selvitään ja vapaus koittaa, niin suuntaan luoksesi Pieksämäen retriittiin nauttimaan maté-pannullisen jos toisenkin. Kaipaan aamuyöhön venyviä keskustelujamme, jotka ovat niin usein avartaneet omaa maailmankuvaani ja tuoneet selkeyttä sumun keskelle. Hyvä ja loputtomiin jatkuva keskustelu on elämän eliksiiriä, josta en koskaan tule kylläiseksi.

Ja sitten antamasi tehtävän pariin. Tarinani ei kyllä millään muotoa täytä asettamiasi määritteitä, hyvin hatarasti se täyttää edes tarinan määritelmän ylipäätään, mutta se on teksti ja siinä ainakin mainitaan onnellisuus.


Kuka on onnellisuus?

Olipa kerran mies nimeltä Ensio Rytkönen. Ensio on syntynyt vuonna 1987, hän on työssä käyvä, opintonsa kesken jättänyt, ylipainoinen ja kaljuuntunut, sukupuoleltaan mieheksi määritelty seikkailija, joka kuitenkin vähän pelkäsi maailmaa. Ensio on ollut parisuhteessa, yrittäjä, johtaja, alainen, myyjä, ostaja, lainaaja, isä, poika, pojanpoika, tyttärenpoika, veli, lainan takaaja, serkku, kuolinpesän hoitaja, kirjastotyöntekijä, siviilipalvelusmies, puheenjohtaja, sihteeri, hallituksen jäsen, elokuvakoneenhoitaja, tuottaja, tuotettava, metsänistuttaja, marjanpoimija, metsänomistaja, mökkeilijä, vuokralainen, kahvinkeittäjä, teenjuoja, cinefiili, harrastaja, vahtimestari, haastattelija, haastateltava, opettaja, oppilas, suunnittelija, eksyksissä, köyhä, säästäjä, säästettävä, uhrautuja, uhri, painonpudottaja, keilaaja, sulkapalloilija, ylioppilas, valokuvaaja, tet-harjoittelija, menestyjä, epäonnistuja, mutta kuka hän oikeastaan on? Voinko minä nyt kertoa teille kuka hän oikeastaan on, jos hän ei itse asiassa itsekään tiennyt sitä? En voi. Ensio kysyy itseltään mitä onnellisuus on? Mutta hän ei pysty vastaamaan siihen, koska ei tiedä kuka hän on. Voiko ihminen olla onnellinen, jos ei sitä tiedä? Ainakin Ensiosta tuntuu, ettei hän voi. Ensio pystyy luettelemaan kaikki nuo roolit, mutta vaikka luettelo olisi kuinka pitkä, oikea kysymys kuuluu kuitenkin aina; kuka on ihminen kaikkien noiden roolien takana? Kuka on Ensio Rytkönen? Onnellisuus on raukeamista tyhjyyteen, tilaan jossa ei ole mitään rooleja, olet vain sinä, Ensio Rytkönen.

Eräänä päivänä Ensio Rytkönen räjäytti kaikki nuo elämänsä roolit miljooniksi sirpaleiksi ja alkoi kasata niistä uutta kuvaa itsestään. Hän meni terapiaan, keskusteli ihmisten kanssa ja alkoi olla rehellinen itselleen. Ensio loi itsestään taideteoksen, jonka alla nimikyltissä ei lukenutkaan mitään titteliä, vaan ihan vain Ensio Rytkönen ja se riitti. Se oli Ension paras versio itsestään. Silloin Ensio tiesi kuka onnellisuus on. Sen pituinen se.

Estradilla olo on yleensä onnellinen – ja ympärillä on huipputyyppejä

Tähän loppuun vielä tehtävä sinulle. Kirjoita novelli, jonka aiheena on siivous (tulkitse vapaasti). Novellin nimi rakentuu 5-6 sanasta, jotka poimit jostain sinulle tärkeästä kirjasta tökkäämällä sormen sattumanvaraisesti eri sivuille.

Uu-u uu-uu, jään odottamaan kirjettäsi.

– Jussi


P.S. ”Kermaa viineriin” on ihan kauhea metafora.

Pelkkää hyvää

”Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!!”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 23.04.2020 klo. 20:40

Ystäväni,

Tähän kirjeeseen ei tule yhtäkään ikävää asiaa, eikä pohdintoja mistään syvistä vesistä! Tämä kirje on kiva. (Tähän sulkuihin sanon, että ei, ei tietenkään minun jokainen päivä ole pelkkää positiivisuutta! Mutta tämä hetki on ja tämä kirje on myös.) Tässä ilon puuskassa annan sinulle heti alkuun kirjoitustehtävän: Kirjoita ensi kirjeesi liitteeksi tarina siitä hetkestä, jolloin viimeksi huomasit olevasi onnellinen.

Minä rakastan kevättä! Krookukset ja tulppaanit tunkevat itseään valoon pälvien keskellä. Käyn joka päivä monta kertaa katsomassa, kuinka paljon ne ovat kasvaneet sitten viime näkemän. Tänään kaksi ensimmäistä krookusta olivat jo ehtineet kukkaan saakka! Linnut laulavat joka puolella, ja uusia kevätmuuttajia on tullut tiuhaan tahtiin. Järripeipot, peipposet, mustarastaat (joiden laulu on minulle ehdoton kevään merkki), punakylki- ja laulurastaat, taivaanvuohet, rautiaiset, punarinnat… Olen nähnyt myös yhden tiklin (se liennyt ohikulkumatkalla jonnekin) ja lehtokurpan, joka yleensä asustelee metsässä. Ja nämä kaikki tyypit olen nähnyt koti-ikkunastani tai kotipihalla kissan kanssa kuljeskellessani. Kyllä maalla on mukavaa. Täällä on ollut pari päivää jo niin lämmintä, että ulkona on tarjennut olla ilman takkia. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!!

Aslankin nauttii kevätauringon lämmöstä

Kävin tänään viemässä korviksiani Pieksämäen Taito Shopiin myytäviksi. Tuli todella hyvä mieli siitä, että asiat etenevät. Tuntuu, että olen saanut jotain näkyvää aikaiseksi!

Tirpun nettisivut eivät ole vielä suoraan sanottuna edes alullaan, mutta muut tavoitteet, jotka asetin itselleni (Tirpun suhteen) helmikuisessa kirjeessäni, ovat viety toteen. Kyllä se nettisivukin sieltä tulee… ehkä.

Siellä ne ovat! Ihan oikeassa kivijalkaliikkeessä, ihan oikeasti myynnissä!

Olen taas aloittanut uuden verkkokurssin ja olen siitä todella innoissani. Kyseessä on Suomen johtavan blogivalmentaja Tiia Konttisen ”Bloggaajasta ammattilaiseksi” -kurssi. Se antaa aivan uudenlaista näkökulmaa tulevan blogini kirjoittamiseen. Ehkäpä joskus voin tienata bloggaamalla – se olisi unelmaa. Voisin silloin työskennellä kotona ja tehdä niitä asioita, joista nautin; kirjoittaa, valokuvata, tehdä ja opettaa puutarha- ja luontoasioita… Tähän aion nyt panostaa. 

Sinä olet kyllä todella hyvä toisten ihmisten kehumisessa ja kannustamisessa! Kiitos kauniista sanoistasi, ne todella tulevat tarpeeseen ja tekevät hyvää. Tuo toisten nostaminen on asia, jota minun täytyy itsessäni kehittää. Aivan liian harvoin sanon ihmisille kauniita asioita, vaikka se olisi kuinka ansaittua.
Siispä: Jussi, sinä olet mielestäni todella älykäs ja rohkea ihminen. Rehellinen avoimuutesi ja keskustelukykysi tekevät minuun aina vaikutuksen, enkä malta odottaa, että seuraavan kerran saamme ihan rauhassa istahtaa matékupposen (lue: pannullisen) ääreen puhumaan ummista ja lammista ja niistä ja näistä!

Olet myös hyvä kirjoittaja. Tarpeen mukaan ilmaiset itseäsi joko vakavan syvällisesti tai hulvattoman hauskasti – tai jotain siltä väliltä. Toteutit antamani tehtävän hienosti kirjoittamalla aivan upean kakkahaikun! Kiitos siitä. On aina virkistävää lukea jotain, joka saa nauramaan.

No, entäs tämä metaforatehtävä sitten… Aloin miettiä antamaasi kirjoitustehtävää heti luettuani kirjeesi. Laulun ensimmäinen säkeistö ilmestyi yllättäen päähäni heti samana iltana, kun olin jo mennyt nukkumaan. (Alitajunta on mahtava asia!) Kirjoitin sen puoliunessa kännykkääni ja aamulla huomasin sen olevan kaikkea muuta kuin ryppyotsainen, vakava runo. Tänään aloin sitten työstää sitä pidemmälle. Ai että, minulla oli hauskaa!
Muistatko, kun silloin joskus, minunkin vielä asuessani Rovaniemellä, tapasit muutamia kertoja alter egoni, huonon räppärin nimeltä RoiBoss..? No, minä kirjoitin nyt RoiBossille uuden hittibiisin ”Metaforii”. Jou. Sitähän sä pyysit? 😀


Metaforii


Pitääkö sun ihan aina puhuu vertauskuvii?
Löydän kyllä itselleni parempaakin huvii
ku miettii, mitä hittoo koetat sanoo tällä kertaa.
Sano juttu suoraan, älä aina muuhun vertaa!


Teepussin lipussa on tarpeeks metaforii
ja senkin mä heitän lukematta roskakoriin.
Jos äijä tulee iskemään ja tarjoo ”salamia”,
järjestän, et pääsen siitä eroon mahd. pian.


Uu-u uu-uu – metaforii
uu-u uu-uu – ”pallo koriin”
uu-u uu-uu – ”kiekko maaliin”
uu-u uu-uu – ”ruuvii mutteriin”


”Rakkaus on laiva jos sen sanoo metaforil.”
ttu hienosti keksitty, tavataan toril!
Jatka vielä vähän, niin voit unohtaa seksin;
jos tarviin jotain klisheit, niin mä ostan onnenkeksin.


Uu-u uu-uu – metaforii
uu-u uu-uu – ”pallo koriin”
uu-u uu-uu – ”kermaa viineriin”
uu-u u— joo mä meen nyt, sori.


Kiitos ja anteeksi. Positiivisuutta viikkoosi!

– Annastiina

Kirjoittamisen iloa

”Hauskaa voi olla, vaikka ei olisikaan täydellistä.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 27.03.2020

Ystäväni,

Kiitos kirjeestäsi.

Tuo kaukaisuuteen tuijottelu, mistä kirjoitit, kuulostaa todella tutulta minullekin. Rauhaa ja aikaa sellainen produktiivinen tuijottelu kyllä vaatii. Olen monesti tuijotellut myös väsyneenä ja stressaantuneena tyhjyyteen – mutta silloin päässä ei todellakaan liiku mitään kovin tuottavaa vaan siellä saattaa vaikkapa kaikua jonkun typerän biisin typerä kohta uudestaan ja uudestaan… tai sitten siellä ei liiku mitään. Tiedätkö sen tunteen, kun katsoo jotain mutta ei näe sitä. Ja yrittää ajatella jotain, mitä pitäisi ajatella mutta on niin väsynyt, ettei kykene siihen. Silloin sitä vain lilluu omassa pienessä sumuisessa kuplassaan tajuamatta, että sen ulkopuolellakin on jotain. Onneksi siitä pystyy tahdonvoimalla repäisemään itsensä pois silloin, kun on pakko. Ja onneksi nämä tällaiset sumukuplat ovat huomattavasti vähentyneet yhtä vauhtia stressitasojen kanssa… Olen kyllä superonnellinen, että muutin maalle! Toivoisin, että sinunkin kiireesi ja stressisi hellittäisi (edes vähän) ja että ehtisit silloin tällöin rauhassa tuijotella ja antaa aivojen tehdä taikojaan.

Hauskan tehtävän annoit taas; ruokaresepti, joka on tarina! Kun luin sen ensimmäisen kerran, minulta pääsi sellainen innostunut nauru ja toivoin pääseväni nopeasti tehtävän kimppuun. Juuri silloin en kuitenkaan voinut keskittyä siihen sen enempää, ja kun seuraavan kerran luin kirjeesi herätelläkseni ajatuksia, tehtävä tuntuikin todella vaikealta. Ajattelin sitä todella kirjaimellisesti, ja tuntui aivan mahdottomalta muodostaa reseptistä tarinaa. Jätin tehtävän sivuun, ja siihen läsähti vastenmielisen tehtävän leima (melkein yhtä vahva kuin tiskaamiseen). Kolmannen kerran palasin aiheeseen tänään pakon ajamana, koska kirjeen deadline oli jo lähellä. Ensimmäinen mieleen tuleva asia oli kliseinen lause ”Elämä on kuin resepti”. Tämä sanottiin päässäni vanhan naisihmisen narisevalla ja jokseenkin paasaavalla äänellä, ja siitä tämä sitten lähti. Piirsin sinulle myös mummun, jonka suusta tämä teksti on lähtöisin ja jonka äänellä voit tuon tehtävän lukea. Hän on kyllä ihan vilpitön puheissaan, eikä lainkaan paasaava (vaikka heilutteleekin kauhaa).

Tämän tehtävän kirjoittaminen oli hauskaa! Ja huomaan kyllä selkeän eron kirjeenvaihtomme alkuaikoihin juuri tässä kehtaamisessa. Tiukka kirjoituspipo on hieman hellittänyt otettaan! Ja ajatella, että uskallan lähettää sinulle piirustuksenikin, vaikka olen kyllä tietoinen sen puutteista. Ei tämä ole niin vakavaa. Hauskaa voi olla, vaikka ei olisikaan täydellistä! Niin kuin sanoit, lumipallo on tämän kirjeenvaihdon seurauksena lähtenyt liikkeelle…

Oma osansa pipon löystymisessä oli varmasti myös Kirjoittajaklubin Aivan paskojen kirjoitusten verkkokurssilla. Kun päämääränä on tuottaa mahdollisimman huonoa tekstiä, kynnys kirjoittamiseen madaltuu (kunhan on ensin päässyt eroon ajatuksesta, että ”en minä varmasti osaa kirjoittaa oikealla tavalla huonoa tekstiä”…) Yllätin itseni kurssin aikana muun muassa lähettämällä yhden tekstini muiden kurssilaisten nähtäväksi. Eikä siinä vielä kaikki! Sillä tämä kyseinen teksti sisälsi lyöntivirheitä, jotka tietoisesti jätin korjaamatta! Ne saivat tekstin näyttämään todella huonosti kirjoitetulta, ja olin siitä oikein ylpeä!

Nyt jatkan tutustumista pikkuhiljaa, omaan tahtiini Kirjoittajaklubin ja Miki Liukkosen Kirjoituskouluun (josta kerroin jo viime kirjeessä) ja keskityn sen tehtäviin aina, kun aikaa on. Tässä kurssissa onkin sitten vähän vakavampi lähestymiskulma, kun on tarkoitus tutkia itseään kirjoittajana, löytää rohkeutta olla oma itsensä ja uskaltaa kirjoittaa aidosti. Mielestäni tässä ollaan kirjoittamisen peruskysymysten äärellä.

Kevät on ottanut harppauksia eteenpäin täällä (Rovaniemeen verrattuna) etelässä. Olemme istuneet monena päivänä parhaan kaverini kanssa pitkiä aikoja leikkimökin rappusilla ja nauttineet auringon lämmöstä. Aslan on jopa ottanut pienet torkut ulkosalla, niin mukavan rentoa sen mielestä tämä kevätsäässä ulkoilu on. Olen jo pari viikkoa yrittänyt kirjoittaa sitä samaista laulua, mistä jo viimeksi kerroin mutta se ei vain löydä muotoaan! Nyt parina päivänä olen jättänyt koko biisin tietoisesti sivuun. Jospa pieni tauko tekisi hyvää ja seuraavan kerran, kun otan laulun taas työn alle, jotain ratkaisevaa naksahtaisi paikalleen…

Ulkotoimisto

En taida vieläkään antaa sinulle kirjoitustehtävää, sen verran kiireiseltä kuulostaa tuo elosi edelleen. Toivottavasti kuitenkin jaksat kirjoittaa kirjeen taas ensi maanantaina. Niitä on aina kivaa lukea. (Ja jos yhtäkkiä saat kauheasti lisäaikaa elämääsi ja haluat kirjoittaa tehtävän, niin onhan noissa menneissä kirjeissä pari juttua, tajunnanvirtatehtävä ja minuuttitarina, jotka voit kirjoitella pois…)

Pysy terveenä! Muista jättää aikaa myös perheelle ja levolle! Älä mene sumuiseen kuplaan (kuten minä stressiaikoinani), mene mieluummin nukkumaan.

Annastiina