Miten minä kirjoitan?

”Kun teksti lähtee tulemaan, niin minusta tuntuu siltä, että se pitää saada mahdollisimman nopeasti oksennettua paperille.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 28. 01. 2020 klo 01:59

Rakas ystävä,


Tässä sitä taas ollaan. Istun yksin keskellä yötä olohuoneen sohvalla ja kirjoitan kirjettä. Muu perhe luonnollisesti nukkuu jo täyttä häkää mutta minäpä olenkin tänään ahkeroinut kirjoittamisen parissa ja jatkan vielä yötä myöten. Teatterikorkeakoulun ennakkotehtävien viimeinen jättöpäivä lähestyy ja projektini etenee hyvää vauhtia. Näillä näkymin saan tehtävät lähetettyä jo hieman etuajassa! Jihaa! Ja tietysti tämä antoisa kirjoittamisen päivä on mahtava päättää juuri tämän kirjeen kirjoittamiseen. Nyt on voittajafiilis!

Kirjekaverit Jalat sohvalla

Kiitos vielä muuten kommenteistasi liitttyen noihin ennakkotehtäviin. Sinä, kuten ne pari muutakin ihmistä, joilta kommentteja pyysin, pahoittelivat palautteensa epäselvyyttä tai hyödyttömyyttä, mutta minun kokemukseni niistä oli aivan päinvastainen. Kaikki kommentit auttoivat todella paljon näkemään omaa tekstiä jonkun toisen ihmisen silmin.

Suurin hyöty palautteen pyytämisessä ja saamisessa on se, että se on yksi ainoita keinoja päästä katsomaan tekstiä jonkun toisen ihmisen silmin. Mielellään sellaisen ihmisen silmin, jota arvostaa. Ja tässäkin tapauksessa se toimi juuri niin. Kiitos siitä! Kiinnostavaa kuulla myös hakukokemuksistasi samaan koulutusohjelmaan. Tästä pitää jutella myöhemmin vielä lisää. Kunhan nyt minäkin olen omat traumani saanut.

Kirjettäsi odotin jälleen innolla, ja se on tuonut inspiraatiota viikkooni. Vaikka ah ja voih, unohdin antaa sen tehtävän, kun edellistä kirjettäni niin kiireessä ja väsyneenä kirjoitin. Vaan sinäpä lähetit jotain täysin odottamatonta. Jotain mikä vetää minut hyvin nöyräksi tässä kirjoitushaasteiden äärellä. Kiitos tuosta keskeneräisestä runosta. Itse runoa en kommentoi nyt mitenkään, mutta pakko sanoa, että on ihan todella kiinnostavaa päästä lukemaan ja tutkimaan keskeneräistä teosta.

Itselleni runous on varmaan kaikista kirjoittamisen muodoista vierain, enkä oikein hahmota, miten niitä rakennetaan. Keskeneräisen teoksen äärellä olo on kuin tutkimusmatkailijalla jollain uudella mantereella. Pääsen kurkistamaan toisen kirjoittajan pään sisään. Voin vain arvailla, miltä runo sinun päässä ja paperilla tällä hetkellä tuntuu, näyttää ja maistuu. Haastankin sinut ehdottomasti kirjoittamaan tuon runon vielä loppuun siihen pisteeseen, että olet siihen itse tyytyväinen. Haluan nähdä, miten prosessi etenee ja miten samalla tai eri tavoilla ajattelimme prosessin etenevän.

Jo tämän lyhyen kirjeenvaihtomme aikana on käynyt ilmi, että me olemme aika erilaisia kirjoittajina. Kiinnostavaa oli kuulla, miten kirjeidenkin kirjoittamisen prosessi sinulla etenee; pala palalta kehittyen usean päivän aikana. Itse itseäni analysoiden olen kirjoittajana ehkä jotain aika päinvastaista. Kun teksti lähtee tulemaan, niin minusta tuntuu siltä, että se pitää saada aina mahdollisimman nopeasti oksennettua paperille. Olenkin aika nopea tuottamaan tekstiä (välillä laadustakin tinkien) ja tavakseni on muodostunut kirjoittaa vauhdilla ja enempää ajattelematta ensimmäinen versio, jota lähden sitten työstämään. Oli sitten kyse kirjeestä, pienoisnäytelmästä tai mielipidekirjoituksesta.

Ensimmäisen version jälkeen pidän pienen tauon ja ajattelen jotain muuta. Isompien tekstien kanssa saatan nukkua yön ylikin saadakseni vähän etäisyyttä. Sitten, kun olen sopivasti unohtanut, mitä olen äsken kirjoittanut, lähden lukemaan tekstiä alusta uudestaan. Lisäilen asioita tai kirjoitan muistiinpanoja toisen kierroksen edetessä. Liikuttelen jonkun verran palasia vaihdellen järjestystä. Monesti tekstin punainen lanka ja lopullinen rakenne alkaa hahmottua minulle vasta tässä vaiheessa. Näitä kierroksia jatkan sitten niin monta kertaa, että olen tyytyväinen. Joskus tietysti räjäytän koko paketin atomeiksi ja aloitan kasaamisen alusta. Joskus koko teksti saattaa olla suurimmaksi osaksi täyttä hevonpaskaa, mutta sieltä löytyykin joku yksittäinen ajatus, jota voi lähteä seuraamaan.

Jotain yhteneväisyyksiä löydän tästä niin paljon rakastamaani improvisaatioteatteriin. Jollain perverssillä tavalla nautin siitä keskeneräisyydestä ja epävarmuudesta. Tiedän niitäkin kirjoittajia, joille tällainen päämäärätön tekstin tuottaminen on sula mahdottomuus ja esimerkiksi rakenne on heille kaikki kaikessa. Minä voin suunnitella kyllä rakennetta etukäteen ja luoda jonkinlaisen raamin mutta kivointa (ainakin tällä hetkellä) on seikkailu ja löytäminen.

Ylipäätään kirjoittaminen on nyt ihan parasta! Tämä projekti on avannut ihan uusia ulottuvuuksia itselleni. Ennen kaikkea kirjoittamisen rutiini alkaa pikkuhiljaa löytyä. En katso enää telkkariakaan, kun haluan vain kirjoittaa. Noh, välillä on pakko nukkua ja käydä töissä.

Mielipidekirjoituksen aiheita pyörii kyllä jo päässä ja pidän tätä erittäin tärkeänä tehtävänä. Olen nimittäin jo pitkään ollut sitä mieltä, että pitäisi kirjoitella enemmän mielipidekirjoituksia. Ihan vain siksi, että minusta yhteiskunnallinen aktiivisuus ja dialogin synnyttäminen kuuluu jokaisen ihmisen velvollisuuksiin tai se on ainakin sellainen jokamiehenoikeus, jota pitää hyödyntää. Sillä tavalla se maailma kasvaa ja kehittyy ja ennen kaikkea itse tulee kokemuksista rikkaammaksi, jos joku vielä sattuu kirjoittamaan vastineen.

Mutta! Heitänpä haasteen sinulle. Pyydän sinua kaivelemaan tällä kertaa arkistojen aarteita eli etsimään jonkin lapsena tai koululaisena kirjoittamasi tekstin. Kirjoita se mielellään ensin ihan sellaisenaan ylös. Tee sille sitten jotain. Saat itse valita lähdetkö jotenkin muokkaamaan tekstiä, kirjoitatko sille jonkin tekstiparin tai lähetätkö vaikka kirjeen silloiselle itsellesi.

Lisäksi tahdon ehdottomasti lukea ainakin seuraavan version siitä keskeneräisestä runosta.

Olet paras! Tiedäkin se. Iloa, onnea ja kirjoittamisen riemuja viikkoosi!

– Jussi

Itsekritiikin löysäämistä

”Mitä sitten, jos vaikka kirjoitankin huonon runon? Seuraavalla kerralla kirjoitan ehkä paremman.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 24.01.2020 klo 01:15

Ystäväni,

En tiedä, mihin olen aikani laittanut tällä menneellä viikolla! Nyt on kuitenkin se tilanne, että minä, joka yleensä kulutan minkä tahansa kirjoittamiseen vähintään kaksi päivää, joudun nyt kirjoittamaan tämän kirjeen kahden viimeisen tunnin aikana, jotka torstailla on vielä annettavanaan.

Käytin myös häpeilemättä hyväkseni unohdustasi antaa viime kirjeessäsi minulle kirjoitusaihe, enkä siis ole kirjoittanut mitään. Tosin aiemmin tänä iltana, kun otin ensimmäisen kerran läppärin syliini aloittaakseni kirjeen kirjoittamista, aloinkin yllättäen aivan spontaanisti kirjoittaa runoa! Se on hieman vaiheessa vielä, joten en uskalla luvata lähettäväni sitä tämän kirjeen ohessa. Mutta mikäli se tässä viime hetkillä valmistuu, niin saat sen lukea.

Myöhäisillan aherrusta. Kissa on jo siirtynyt unten maille.

Olen todella iloinen, että päätit tehdä nuo dramaturgian ennakkotehtävät ja pyrkiä opiskelemaan. Voin helposti kuvitella sinut näytelmäkirjailijaksi! Sinulle on kertynyt jo niin paljon kokemusta tekstien tulkitsemisesta teatterilavalla, että siitä on varmasti suurta hyötyä näytelmien kirjoittamisessa. *Potkis* siis ennakkotehtävien kirjoittamiseen! Toivottavasti pääset jatkoon ja sitä kautta kouluun. Ja jos taas et, niin oletpa ainakin kirjoittanut jotain tavoitteellista ja merkityksellistä.

Tuli mieleen, että olenhan itsekin hakenut takavuosina samaiseen kouluun, samaiseen koulutusohjelmaan… Sain kansalaisopiston näyttelijänlinjan dramaturgian kurssilla melko vahvan innostuksen kirjoittamiseen. Kirjoitin silloin käsikirjoituksen kuunnelmaan, joka toteuttamanani ansaitsi peräti kunniamaininnan kansalaisopistojen kuunnelmakilpailussa. (Kuuletko henkselieni paukkuvan?) Siitä rohkaistuneena kirjoitin seuraavana keväänä ennakkotehtävät ja lähetin ne suurten toiveiden siivittämänä Teatterikorkeakouluun. En päässyt edes pääsykokeisiin. (Raks poks, henskelit katkes ja housut ratkes.) Tajusin tätä muistellessani, että tämä on juuri täydellinen demonstraatio siitä, miten toimin huonoa palautetta saadessani: En nimittäin ole kirjoittanut vapaaehtoisesti mitään tuon saamani hylkäyksen jälkeen!

Hankalaa tuossa hylyssä oli se, että tehtävistä ei annettu minkäänlaista palautetta. En siis tiedä, oliko alkumetreillä karsiutumiseni syy pienoisnäytelmässä (johon olin itse asiassa melko tyytyväinen), novellianalyysissäni vai kenties opiskelijaksi hakemisen perusteluissani. Päätin varmuuden vuoksi, että olin sysihuono noissa kaikissa, eikä minun täten kannata jatkaa minkäänlaista kirjoittamista.

Tämä kirjeenvaihto (ja varsinkin nuo tehtävät) on siis todella iso askel minulle. Mutta toisaalta nyt, kun päätös tästä on tehty, olen pikkuhiljaa kallistumassa ajattelemaan, että eipä minulla tässä ole mitään menetettävää. Mitä sitten, jos vaikka kirjoitankin huonon runon? Seuraavalla kerralla kirjoitan ehkä paremman. Ei kai kukaan kirjoittaja suolla kynästään pelkkiä timantteja? Eiköhän Leinon Einokin ole aikanaan muutamia paperitolloja survonut roskikseen.

Tämä ajatus mielessäni päätin tehdä jotain itselleni todella epätyypillistä. Aion nimittäin liittää tähän kirjeeseen mukaan keskeneräisen runon. Ihan vain siksi, että en ehtinyt kirjoittaa sitä loppuun mutta myös siksi, että minua kiehtoo ajatus siitä, että näytän sinulle myös kirjoittamiseni prosessia, enkä vain lopputulosta. Kello on jo reilusti yli puolen yön, enkä enää näin väsyneenä jaksa keskittyä tuohon runon tunteeseen. Toivottavasti seuraavaan kirjeeseen kirjoitan sen valmiina – tai ainakin seuraavassa vaiheessaan. Pyydän, että (mikäli haluat kommentoida,) hillitset itsesi ja kommentoit runoa vasta, kun ilmoitan sen olevan valmis. Tällä hetkellä siinä on osasia, jotka ovat omastakin mielestäni joko epäaitoja tai liian tavanomaisia tai liian jotain ja liian vähän jotain. No, joka tapauksessa se ei ole valmis. Haluan olla siihen itse tyytyväinen, ennen kuin altistan sen kritiikille. (Miksi sitten altistan sen ylipäätään katseelle? En minä enää edes tiedä. Haluan vain nukkumaan.)

Kuuset kaartuvat ylleni
tummien havujen läpi sataa lunta
Sinut vietiin tänään
vietiin rinnastani sydän
tyhjässä onkalossa  
elämän rippeet etsivät toisiaan
kaikuna poukkoilee kaipaus

Mitä minä teen sillä ajalla
joka sinulta jäi
mikään ei enää ole
tarkoitukseltaan samaa
ei elämä
aika
eikä tila välillämme

Olisinpa tiennyt
tavallinen olikin ainutkertaista
et ottanut minua mukaan
joten tässä minä makaan
vanhojen kuusten keskuudessa
hiutaleiden kutitus poskillani
muistuttaa
olenhan silti elossa


Tästä on hyvä jatkaa.
Pidän edelleen voimassa sen viimeksi antamani tehtävän eli mielipidekirjoituksen. Kunhan saat ennakkotehtävät kirjoitettua ja ehkä ansaitusti myös levätä kirjoittamisurakan jälkeen, niin ota työn alle jokin sinulle tärkeä asia, josta haluat ihmisten tietävän ja kerro se niille!

Vaihtoehtoisesti voit tietenkin myös kirjoittaa ihan mitä haluat, kuten minäkin tällä kerralla tein. Jos tekee mieli kirjoittaa vaikkapa runo eilisen teeren teehetkestä, niin anna palaa. Luovuuttahan ei kannata rajoittaa.
Nyt minä menen nukkumaan. On jo aikakin.

Annastiina