Lomalle laskeutumista

”Mitä sitä ihmiset yleensä tekevät, kun niillä on lomaa?”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastina
Päiväys: 14.07.2020 klo. 10:04

Rakas ystävä,


Pahoittelut, mutta olen lomamoodissa ja motivaatio mihinkään muuhun, kuin sohvalla pötköttelyyn tuntuu olevan hukassa.

Vietin tuossa mahtavan viikonlopun mökkeillen improajista koostuvan ystäväporukan kanssa. Meillä oli jälleennäkeminen, eräänlainen luokkakokous sen porukan kanssa, joiden kanssa on tunnettu siitä lähtien, kun 2017 perustettiin Suomen Improvisaatioteatterit ry ja Kaamos-improfestivaali. Ihan kaikki nyt eivät tietysti päässeet mukaan, mutta hyvä oli meininki.

Terveisiä Kittilästä!

On se aina mahtavaa, kun pääsee viettämään aikaa täysin samanhenkisten ihmisten kanssa, pöljäilemään ja improilemaan ihan täysillä niissä arjen pikku hetkissä. Improihmisten kanssa olen ennenkin kokenut sen välittömyyden ja hyväksymisen ja heittäytymisen. Improihmisten kesken on yleensä myös uskomattoman helppo tutustua ja tulla ystäviksi, koska kaikki pyrkivät elämässään opettelemaan kuuntelua ja läsnäoloa, toisten tarjousten hyväksymistä ja kaverin auttamista. Näissä piireissä kyllä useimmiten voimaantuu ihan täysillä.

Näissä tunnelmissa minä nyt kelluskelen täällä ja yritän tajuta, että minulla on nyt ihan oikeasti tällaista palkallista vapaa-aikaa käsissäni monta viikkoa. Mitä sitä ihmiset yleensä tekevät, kun niillä on lomaa?

Viime kesänä pääsin jo harjoittelemaan tätä lomailu-konseptia, mutta kyllä tässä selvästi painaa vielä vanha rooli kesäteatterin tekijänä ja yrittäjänä päälle, kun tuntuu vähän väärältä ja kielletyltä olla tällä lailla tekemättä yhtään mitään töitä kesällä. Mutta kyllä tämä siis ihan parasta ja terveyden kannalta todella tarpeellista on.

Presidenttikisan suhteen en näemmä sitten ihan hakoteillä ollut kuitenkaan, vaikka lankesinkin ansaan. Saat kertoa Kekkosen kohtaamisesta vielä tarkemminkin, kun viikonloppuna nähdään.
Ai että, viikonloppuna tosiaan nähdään ja saadaan jutella ihan kunnolla kaikista näistä jutuista ja paljon muusta.

Kiitos muuten myös ihan mielettömän hienosta Sauli-laulusta. Minusta ei todellakaan ole haitallista, että tehtävänantoa soveltaa inspiraationsa mukaan juuri niinkuin haluaa. Ja eikös laulu ole juurikin paras muistilista asioita? Jos kauppalistankin saisi väännettyä aina lauluksi, niin varmaan minäkin muistaisin sen paremmin siellä kaupassa.

Tässä tulee vielä oma sovellukseni sinun tehtävänannostasi:

Rakas Alma,

Minun on pakko kirjoittaa sinulle, koska en pysty täällä puhumaan kenenkään kanssa tästä asiasta. Toivon, ettet sinäkään puhu tästä kenellekään, mutta toivon myös, että vastaat minulle kirjeeseen. Haluan tietää, mitä sinä ajattelet tästä kaikesta.

Minä en oikein tiedä mitä tehdä. Kuten tiedät, Ville-Veikko kaatui rintamalla. Yhtäkkiä minä olen leski ja lapset isättömiä. Minulle jäi tämä helvetin sukutila harteilleni, vaikka minut on näemmä vain naitu tähän helvetin sukuun orjaksi ja lapsentekokoneeksi. Anteeksi, kun puhun näin suoraan, mutta näin minä tunnen, vaikkei ehkä saisi.

Voitko kuvitella, miten yksinäiseksi ja voimattomaksi sitä voikaan ihminen itsensä yhtäkkiä tuntea, kun ei ole ketään pitämässä sinusta kiinni ja puolustamassa sinua ihan lähellä ympärillämme olevia susia vastaan? Minusta tuntuu, että yhtäkkiä minä en olekaan enää mitään näiden ihmisten silmissä, vaikka samalla minun odotetaan uhraavan koko elämäni heidän sukunsa ja sukutilansa jatkamiseen. Eikö ole hassua, että tästä mitättömästä miniästä on yhtäkkiä tullutkin heidän ainoa elävä sidoksensa omaan poikaan, veljeen, serkkuun tai mihin lieneekään. Lapset kun ovat vielä niin pieniä, ettei heistä ole samalla tavalla korvikkeeksi, saati että he pystyisivät vielä ottamaan vastuun talosta ja tilasta. Tai en tiedä johtuuko se enemmän vain siitä, että minä olenkin yhtäkkiä omistavassa suhteessa tähän taloon ja ihmiset pelkäävät mitä minä aion sillä vallalla tehdä.

Tavallaan tekisikin mieli käyttää sitä valtaa murskaamaan kaikki tämä vihaa, katkeruutta ja toivottomuutta huokuva ja hengittävä tunteettomuuden piiri, mutta en minä tiedä, onko minusta siihen. Olen sinullekin aina paasannut, että pitää uskaltaa tehdä oikein, mutta enpä enää tiedä onko minustakaan siihen vai tyydynkö vain tekemään niinkuin minun odotetaan tekevän. Isä ja äiti sanoivat, että minun pitäisi mennä mahdollisimman pian uusiin naimisiin, koska se nyt vain on järkevää, enkä minä pysty hoitamaan asioita, koska olen niin nuori. Tai siis koska olen vain tällainen typerä nainen.

Kyllä minä varmaan uusiin naimisiin menen, mutta vallasta ja voimasta en kyllä aio luopua. Minusta tulee tähän taloon vielä sellainen emäntä, jollaista ei ole ennen nähty. Minä en anna kyllä kenenkään unohtaa kuka on emäntä tässä talossa. Mutta jos minä aion tehdä sen, niin minulla ei taida olla vaihtoehtoja naimakauppojen suhteen.

Sinähän tiedätkin, että täällä talossa elää vielä Ville-Veikon vanhempi veli Alfred. Hän on ihan erilainen kuin Ville-Veikko ja jäänyt vanhaksipojaksi luultavasti ihan syystä. Eikä häntä kiinnostaisi tilallisuuskaan ja siksi Ville-Veikko täällä isäntänä oli. Hän on käytökseltään karkea ja sellainen erakko, joka häviää välillä viikoiksi kairaan.

Minä en ole kiinnostunut hänestä, enkä usko että hänkään on kiinnostunut minusta, mutta nyt molemmat mietimme, pitäisikö meidän mennä naimisiin. Ja kyllä meidän kai pitää, ihan vain koska tarvitsemme toisiamme tässä maailmassa ja susilauman keskellä selviämiseen.

Ehkä juuri siksi minä halusin kirjoittaa tästä sinulle ja selittää, miksi näin tulee tapahtumaan. En mene naimisiin siksi, että haluaisin, mutta en myöskään siksi että olisi pakko. Minä menen naimisiin sen Alfredin kanssa siksi, että pystyn kasvattamaan lapset ja pystyn kahlitsemaan nämä sudet ja kesyttämään heidät.

Pidä sinä kuitenkin kiinni siitä Einostasi, jos sinusta tuntuu siltä, että tulet onnelliseksi hänen kanssaan. Älä välitä siitä, mitä äiti ja isä sanovat. Tärkeintä elämässä on onni ja rakkaus. Ilman niitä jäljelle tuntuu jäävän vain viha ja katkeruus.

Kerro terveisiä äidille ja isälle mutta älä kerro muuta tästä kirjeestä.

Rakkaudella,
sisaresi Eeva

Kuten alussa sanoin, tämä tehtäväkin syntyi poikkeuksellisen tuskaisesti verrattuna viimeviikkojen inspiraatioon. Pidän tätä tässä tapauksessa kuitenkin positiivisena merkkinä siitä, että saatan onnistua kääntämään aivot ja kropan sittenkin lomataajuudelle, ja ehkä alitajuntakin vielä päästää irti siitä ajatuksesta, että pitäisi muka tehdä jotain töitä tai muuten vaan ahertaa. Unelmana olisi laiskotella ihan kunnolla ja saada aivotkin pysähtymään edes hetkeksi.

Reidar Särestönimen syystalven tunturimaisema

Kuulutaan loppuviikosta!

Seuraavassa kirjeessä voisit valita sopivan kokoisen joukon sinun mielestäsi kauneimpia suomen kielen sanoja. Kirjoita yhdestä tai useammasta sanasta vielä tiivis perustelu. Perustelun tyyli on vapaa.


– Jussi

Ihmeellinen kiireettömyys

”Yksikään paikalta löytyneestä neljästä tai viidestä seinäkellosta ei näyttänyt oikeaa aikaa ja kaikki niistä näyttivät eri aikaa.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 16.06.2020 klo. 01:16

Rakas ystävä,

Olen kokenut jotain suurta ja ihmeellistä hyvin pienessä koossa. Vietin viime viikolla viisi päivää Kittilässä, Kaukosen kylässä ja sanatarkasti me larppasimme siellä Sodankylän elokuvajuhlia. Luonnollisesti koronan takia festareita ei oikeasti pystytty järjestämään, mutta sinnikäs Sodis-tiimi järjesti kansalle kuitenkin virtuaalifestivaalin ja me päätimme ottaa siitä täyden ilon irti.

Pakkasimme siis videotykin ja valkokankaan mukaan ja suuntasimme Kaukosen työväentalolle, jonne kasautui elokuvien lisäksi myös festaribaari, koulumajoitus, yöttömän yön lavatanssit, leirintäalue ja paljon muuta.

Käytännössä päivät koostuivat pitkien aamiaisten äärellä käydyistä keskusteluista, elokuvaohjelmiston laatimisesta, ruoan laittamisesta ja syömisestä yhdessä, taiteen kokemisesta, kyläläisten tapaamisesta, elokuvien katselusta, tökärin ulkoseinien maalipinnan rapsuttelusta ja muusta talkoilusta, tanssimisesta, ilonpidosta, taivaanrannan tuijottelusta, päättömästä harhailusta hiljaisella kylänraitilla, makkaran paistamisesta naapurin Vesan grillikodassa ja paljosta muusta.

Katso tätä aitoa lapsenomaista riemua, joka noissa silmissä näkyy. Se on arvokkaampaa kuin mikään.

Pääosassa tässä tarinassa ovat kuitenkin ihmiset, joiden kanssa sain tämän kaiken tehdä. Osaa heistä en tuntenut entuudestaan ollenkaan mutta viisi päivää intensiivistä yhdessäoloa voivat tehdä ihmeitä. Ja ihmeitä tekevät tietysti myös ihmeelliset ihmiset, jotka osaavat lähteä tällaiselle retkelle oikealla asenteella.

Potentiaalisestihan tällainen ihmiskoe olisi voinut olla ihan perseestä, mutta onneksi ei sattunut mulkkuja mukaan, vaan mielettömän sydämellisiä ihmisiä, joilta opin paljon elämästä ja ihmisyydestä ja joiden kanssa nauroin ja nautin elämästä täysin siemauksin. Paikalla kävi myös paljon paikallisia ja kaukoslaisilta jos keneltä opin vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä uusia ihmisiä kohtaan. Pääsinhän viiden päivän aikana käymään myös kahden kyläläisen luona kylässä. Tunsin itseni uskomattoman tervetulleeksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi Kaukosessa.

Merkittävässä sivuroolissa tarinassamme oli kiireettömyys. Kiireettömyys ja onnellisuus kulkevat minusta käsi kädessä. On ihanaa, kun aikatauluja ei ole ja jos nyt jotain onkin, niin ne joustavat sen mukaan mikä on ihmisten tarve. Silloin syödään kun on nälkä, silloin talkoillaan kun tuntuu hyvältä ja avajaiset aloitetaan, kun kaikki ovat ehtineet paikalle.

Nyt kun ajattelen, niin yksikään paikalta löytyneestä neljästä tai viidestä seinäkellosta ei näyttänyt oikeaa aikaa ja kaikki niistä näyttivät eri aikaa. Mieleni ei myöskään tehnyt siirtää niitä oikeaan aikaan, koska ei ajalla ja ajan kulumisella oikeastaan ollut merkitystä. Aurinko paistoi joka tapauksessa koko ajan.

Öisin oli pimeää tai siis ei

Yksi parhaita valintojamme oli varmasti se, että pidimme aina esittelykierroksen, kun paikalle saapui uusia ihmisiä. Se johti siihen, että esittelin itseni osalle ihmisistä yhteensä varmaan kymmenisen kertaa ja ehkä useimmiten onnistuin paljastamaan itsestäni jonkun hippusen uuttakin. Ainakin itse opin muista joka kierroksella aina jotain uutta. Meillä oli myös joka ilta avajaiset, johon kaikki olivat tervetulleita nostamaan maljan festareille ja nauttimaan kahveista ja muusta juhlatarjoilusta.

Reissu oli siis täynnä hienoja kohtaamisia, mikä on tietysti ihan luontevaa ottaen huomioon, että larppasimme Sodankylän elokuvajuhlia paikassa, joka on Hiljaisuus -festivaalin kotipaikka. Kummankin tapahtuman ytimessä on ihmisten kohtaaminen, yhdessä oleminen ja taiteen äärelle kokoontuminen.

Tällaista irtiottoa en kuitenkaan osannut odottaa siinä vaiheessa, kun järjestimme tapahtumaa. Tiesin, että jotain hyvää voi seurata siitä kun joukko ihmisiä sulkeutuu tunnelmallisen työväentalon seinien sisälle katsomaan elokuvia ja keskustelemaan elokuvista ja elämästä, mutta tämä ylitti kaikki odotukseni. Tienasin sydämellä niin paljon näiden päivien aikana, että tuntuu kuin olisin ollut reissulla viikkoja, kuukausia, ehkä jopa vuosia. En ole vieläkään ihan laskeutunut takaisin arkeen, enkä ehkä ihan kokonaan aio laskeutuakaan. Alkakoon tästä nyt sitten henkilökohtainen uusi normaali.

Kohtasin Reidarin ja tajusin taas miten kadehdittava ihminen hän on ollut. Ja ihan hullun hienoja tauluja teki se ukko.

Kiitos muuten myös sinulle kivasta tehtävästä! Tämä oli jotenkin tosi helppoa ja koko onnitteluvärssy syntyi jo sunnuntaina samoilla höngillä ja autuuden tunteessa. Omat mummoni täyttävät muuten molemmat 80 vuotta tänä vuonna mutta tämä värssy ei ole omistettu puhtaasti kummallekaan heistä, vaikka jotain vaikutustahan heillä väkisinkin on minun ajatukseeni siitä minkälaista on, kun elää 80-vuotiaaksi.


Onnea 80-vuotiaalle!

Olet elänyt pitkän elämän,mutta eipä se vielä mitään
Olet ollut silminnähden onnellinen,vaikka olet kokenut kovia

Olet pelännyt ja jännittänyt,koska moni asia on ollut sinulle tärkeä
Sinä olet suojellut ja auttanut monia,ja sinuakin on suojeltu ja autettu

Olet saanut rakastaa ja olla rakastettu,ystävät ovat ympäröineet sinut ja olet ympäröinyt ystäviäsi
Olet hyväksynyt elämän epätäydellisyyden,ja saanut lahjaksi täydellisen elämän

Olet elänyt pitkän elämän,mutta eipä se vielä mitään
Onnea sinulle,olet sen ansainnut

Kiitos muuten kommenteista liittyen aiemmin kirjoittamaani runoon / lauluun. Teen varmasti muokkauksia ehdotustesi pohjalta ja kehitän tekelettä eteenpäin. Sinun runostasi tuli mieleen ajatus, että mitä jos siitä yrittäisi karsia pois kaikki kohdat missä osoitetaan suoraan jotakuta henkilöä. Jotakuinkin jopa näin siis:

Ei ehdi katsoo legoja,
ei nukkevauvan mekkoja.
Se on nykyajan piirre;
(vanhemmilla on kiire.
) (Suluissa olevan poistaisin.)

Runossahan on nimittäin hienoja havaintoja ympäröivästä maailmasta, mutta kuten itsekin sitä pohdit, niin havainnot saattavat jäädä tavallaan sen varjoon että mietitään kuka tai ketkä ovat ”syyllisiä” (ei niin että olisit sitä tarkoittanut, mutta yritä ymmärtää näitä minun hajatelmiani). Tavallaanhan me kaikki olemme kuitenkin syyllistyneitä niihin kiireisiin ja piirteisiin. Minusta hieno nimi runolle voisi olla myös ”Nykyajan piirre” tai ”Se on nykyajan piirre”. Sanassa piirre on jotain kovin kaunista.

Noh, mutta, samat sanat sinulle eli käytä hajatelmiani parhaaksi katsomallasi tavalla tai jätä käyttämättä. Reflektoin tässä vain reflektoinnin riemusta ja heittelen ajatuksia ilmaan.

Uudeksi tehtäväksi saat kirjoittaa maksimissaan kolmen virkkeen pituisen tarinan. Tarinan aiheen arvon sinulle tuolta kirjahyllystäni löytyvästä sattumanvaraisesta kirjasta ja aihe on siis… syyttömyys.

Tehtävä olisi ainakin itselleni piinallisen vaikea, joten avaan sinulle mahdollisuuden kirjoittaa useampi eri variaatio, niin pääset kokeilemaan ja leikkimään ja epäonnistumisen pelko ei ehkä käy niin ylivoimaiseksi. Jos sinulle nyt sellaista edes tulee.


– Jussi