Vereslihaa

”Olin vahvasti ja tietoisesti olemassa ja läsnä.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja:Jussi Olavi
Päiväys: 27.08.2020 klo.23:11

Ystäväni,

Oli ihanaa lukea onnen pilkahduksestasi! Toivotaan, että se ei jää ainoaksi laatuaan vaan sitä seuraa muita pilkahduksia, välähdyksiä, läikähdyksiä ja ryöpsähdyksiä. On kuulemma myös mahdollista saada onnellisuus jäämään ihan kokoaikaiseksi kumppaniksi…

Punaherukoita voi ihan hyvin poimia kissa sylissä

Muistan hyvin tuollaisen (ehkä samankaltaisen) heräämisen omasta elämästäni vuosia sitten. Olin ollut jo pitkään harmaassa limbossa, jossa mikään ei näyttänyt, kuulostanut tai tuntunut oikein miltään – tai jos tuntuikin, niin lähinnä ärsyttävältä.

Sain kuitenkin itsestäni sen verran irti, että tunnistin tarpeen ja ostin ja aloin syödä mäkikuismavalmistetta. Parin viikon päästä olin saunassa ja yhtäkkiä havahduin siihen, että tunsin löylyn ihollani aivan eri tavalla kuin ennen. Solut heräsivät tuntemaan. Valot oli sytytetty. Olin vahvasti ja tietoisesti olemassa ja läsnä.

Herätys oli todella vahva ja se näytti minulle sen valtavan kontrastin, joka hyvinvoivan mielen ja masentuneen mielen välillä on. Tuon sisäisen tapahtuman jälkeen olenkin osannut hieman paremmin ennakoida toimenpiteitä, jos on vaikuttanut siltä, että mieli alkaa luisua taas latteuteen.

Tätä kirjettä kirjoittaessani en ole vielä kirjoittanut antamaasi tehtävää. Yleensä kirjoitan ensin tehtävän ja sitten vasta kirjeen…

Yritin kovasti miettiä, kuka minun elämässäni käväissyt ihminen olisi jättänyt minuun muutoksentekevän jäljen. Jokainen tuttavuus antaa jotain, siitä olen varma, mutta enpä tiedä, onko elämäni muuttunut radikaalisti kenenkään sanomisista tai tekemisistä…

Mielessäni on pyörinyt useakin idea ja näkökulma, josta voisin kirjoittaa mutta en ole saanut vielä aikaan päättää, mitä polkua lähtisin seuraamaan. Jos olisi aikaa, voisin kokeilla kirjoittaa jokaista ideaa ja valita niistä toimivimman mutta – vaikka vapaailta onkin – en ehdi. Nyt alan kuitenkin yrittää jotain…

Syksyä. Vai loppukesää..?


Tunti siihen meni! En tajua, miten aivot toimivat mutta kirjoitin kaksi aloituslausetta, joista toinen oli niin vahva, että se vei mennessään. Tästä tuloksena syntyi runo elämää muuttavasta tilanteesta.

Tässä sekoittuu menneen parisuhteen faktat sekä aavistuksenomainen taiteellinen liioittelu. Kiitoskirje tämä ei ole.


Mä tiesin kyllä, että osaan huutaa
-jopa paiskata lautasen seinään
mutta nyt, kun koetan vakuuttaa
edessäs, että en mä sua pelkää,
nousee uusi tunne, paljon vahvempi
kuin keskenkasvuisen uhma:
Olen nyrkkisi edessä vanhempi,
voisin ylpeyden takia kuolla!
Otan mieluummin iskun, kuin tunnustan,
että pelko syö uskooni reikää.
Voittajana paikalta raahustan,
vaikka veri mun kasvoja peittää.


Sain kirjeestäsi sellaisen kuvan, että sinulla on jo mielessäsi joukko elämässäsi piipahtaneita ihmisiä. Haluaisinkin, että tekisit tämän saman tehtävän. Eli kirjoita kirje ihmiselle, joka on suuresti vaikuttanut elämääsi. Voit vapaasti tulkita tehtävänantoa yhtä laveasti kuin minäkin…

Onnen täplittämää viikkoa sinulle!


Annastiina

Loppukesää. Vai syksyä?

Lomalle laskeutumista

”Mitä sitä ihmiset yleensä tekevät, kun niillä on lomaa?”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastina
Päiväys: 14.07.2020 klo. 10:04

Rakas ystävä,


Pahoittelut, mutta olen lomamoodissa ja motivaatio mihinkään muuhun, kuin sohvalla pötköttelyyn tuntuu olevan hukassa.

Vietin tuossa mahtavan viikonlopun mökkeillen improajista koostuvan ystäväporukan kanssa. Meillä oli jälleennäkeminen, eräänlainen luokkakokous sen porukan kanssa, joiden kanssa on tunnettu siitä lähtien, kun 2017 perustettiin Suomen Improvisaatioteatterit ry ja Kaamos-improfestivaali. Ihan kaikki nyt eivät tietysti päässeet mukaan, mutta hyvä oli meininki.

Terveisiä Kittilästä!

On se aina mahtavaa, kun pääsee viettämään aikaa täysin samanhenkisten ihmisten kanssa, pöljäilemään ja improilemaan ihan täysillä niissä arjen pikku hetkissä. Improihmisten kanssa olen ennenkin kokenut sen välittömyyden ja hyväksymisen ja heittäytymisen. Improihmisten kesken on yleensä myös uskomattoman helppo tutustua ja tulla ystäviksi, koska kaikki pyrkivät elämässään opettelemaan kuuntelua ja läsnäoloa, toisten tarjousten hyväksymistä ja kaverin auttamista. Näissä piireissä kyllä useimmiten voimaantuu ihan täysillä.

Näissä tunnelmissa minä nyt kelluskelen täällä ja yritän tajuta, että minulla on nyt ihan oikeasti tällaista palkallista vapaa-aikaa käsissäni monta viikkoa. Mitä sitä ihmiset yleensä tekevät, kun niillä on lomaa?

Viime kesänä pääsin jo harjoittelemaan tätä lomailu-konseptia, mutta kyllä tässä selvästi painaa vielä vanha rooli kesäteatterin tekijänä ja yrittäjänä päälle, kun tuntuu vähän väärältä ja kielletyltä olla tällä lailla tekemättä yhtään mitään töitä kesällä. Mutta kyllä tämä siis ihan parasta ja terveyden kannalta todella tarpeellista on.

Presidenttikisan suhteen en näemmä sitten ihan hakoteillä ollut kuitenkaan, vaikka lankesinkin ansaan. Saat kertoa Kekkosen kohtaamisesta vielä tarkemminkin, kun viikonloppuna nähdään.
Ai että, viikonloppuna tosiaan nähdään ja saadaan jutella ihan kunnolla kaikista näistä jutuista ja paljon muusta.

Kiitos muuten myös ihan mielettömän hienosta Sauli-laulusta. Minusta ei todellakaan ole haitallista, että tehtävänantoa soveltaa inspiraationsa mukaan juuri niinkuin haluaa. Ja eikös laulu ole juurikin paras muistilista asioita? Jos kauppalistankin saisi väännettyä aina lauluksi, niin varmaan minäkin muistaisin sen paremmin siellä kaupassa.

Tässä tulee vielä oma sovellukseni sinun tehtävänannostasi:

Rakas Alma,

Minun on pakko kirjoittaa sinulle, koska en pysty täällä puhumaan kenenkään kanssa tästä asiasta. Toivon, ettet sinäkään puhu tästä kenellekään, mutta toivon myös, että vastaat minulle kirjeeseen. Haluan tietää, mitä sinä ajattelet tästä kaikesta.

Minä en oikein tiedä mitä tehdä. Kuten tiedät, Ville-Veikko kaatui rintamalla. Yhtäkkiä minä olen leski ja lapset isättömiä. Minulle jäi tämä helvetin sukutila harteilleni, vaikka minut on näemmä vain naitu tähän helvetin sukuun orjaksi ja lapsentekokoneeksi. Anteeksi, kun puhun näin suoraan, mutta näin minä tunnen, vaikkei ehkä saisi.

Voitko kuvitella, miten yksinäiseksi ja voimattomaksi sitä voikaan ihminen itsensä yhtäkkiä tuntea, kun ei ole ketään pitämässä sinusta kiinni ja puolustamassa sinua ihan lähellä ympärillämme olevia susia vastaan? Minusta tuntuu, että yhtäkkiä minä en olekaan enää mitään näiden ihmisten silmissä, vaikka samalla minun odotetaan uhraavan koko elämäni heidän sukunsa ja sukutilansa jatkamiseen. Eikö ole hassua, että tästä mitättömästä miniästä on yhtäkkiä tullutkin heidän ainoa elävä sidoksensa omaan poikaan, veljeen, serkkuun tai mihin lieneekään. Lapset kun ovat vielä niin pieniä, ettei heistä ole samalla tavalla korvikkeeksi, saati että he pystyisivät vielä ottamaan vastuun talosta ja tilasta. Tai en tiedä johtuuko se enemmän vain siitä, että minä olenkin yhtäkkiä omistavassa suhteessa tähän taloon ja ihmiset pelkäävät mitä minä aion sillä vallalla tehdä.

Tavallaan tekisikin mieli käyttää sitä valtaa murskaamaan kaikki tämä vihaa, katkeruutta ja toivottomuutta huokuva ja hengittävä tunteettomuuden piiri, mutta en minä tiedä, onko minusta siihen. Olen sinullekin aina paasannut, että pitää uskaltaa tehdä oikein, mutta enpä enää tiedä onko minustakaan siihen vai tyydynkö vain tekemään niinkuin minun odotetaan tekevän. Isä ja äiti sanoivat, että minun pitäisi mennä mahdollisimman pian uusiin naimisiin, koska se nyt vain on järkevää, enkä minä pysty hoitamaan asioita, koska olen niin nuori. Tai siis koska olen vain tällainen typerä nainen.

Kyllä minä varmaan uusiin naimisiin menen, mutta vallasta ja voimasta en kyllä aio luopua. Minusta tulee tähän taloon vielä sellainen emäntä, jollaista ei ole ennen nähty. Minä en anna kyllä kenenkään unohtaa kuka on emäntä tässä talossa. Mutta jos minä aion tehdä sen, niin minulla ei taida olla vaihtoehtoja naimakauppojen suhteen.

Sinähän tiedätkin, että täällä talossa elää vielä Ville-Veikon vanhempi veli Alfred. Hän on ihan erilainen kuin Ville-Veikko ja jäänyt vanhaksipojaksi luultavasti ihan syystä. Eikä häntä kiinnostaisi tilallisuuskaan ja siksi Ville-Veikko täällä isäntänä oli. Hän on käytökseltään karkea ja sellainen erakko, joka häviää välillä viikoiksi kairaan.

Minä en ole kiinnostunut hänestä, enkä usko että hänkään on kiinnostunut minusta, mutta nyt molemmat mietimme, pitäisikö meidän mennä naimisiin. Ja kyllä meidän kai pitää, ihan vain koska tarvitsemme toisiamme tässä maailmassa ja susilauman keskellä selviämiseen.

Ehkä juuri siksi minä halusin kirjoittaa tästä sinulle ja selittää, miksi näin tulee tapahtumaan. En mene naimisiin siksi, että haluaisin, mutta en myöskään siksi että olisi pakko. Minä menen naimisiin sen Alfredin kanssa siksi, että pystyn kasvattamaan lapset ja pystyn kahlitsemaan nämä sudet ja kesyttämään heidät.

Pidä sinä kuitenkin kiinni siitä Einostasi, jos sinusta tuntuu siltä, että tulet onnelliseksi hänen kanssaan. Älä välitä siitä, mitä äiti ja isä sanovat. Tärkeintä elämässä on onni ja rakkaus. Ilman niitä jäljelle tuntuu jäävän vain viha ja katkeruus.

Kerro terveisiä äidille ja isälle mutta älä kerro muuta tästä kirjeestä.

Rakkaudella,
sisaresi Eeva

Kuten alussa sanoin, tämä tehtäväkin syntyi poikkeuksellisen tuskaisesti verrattuna viimeviikkojen inspiraatioon. Pidän tätä tässä tapauksessa kuitenkin positiivisena merkkinä siitä, että saatan onnistua kääntämään aivot ja kropan sittenkin lomataajuudelle, ja ehkä alitajuntakin vielä päästää irti siitä ajatuksesta, että pitäisi muka tehdä jotain töitä tai muuten vaan ahertaa. Unelmana olisi laiskotella ihan kunnolla ja saada aivotkin pysähtymään edes hetkeksi.

Reidar Särestönimen syystalven tunturimaisema

Kuulutaan loppuviikosta!

Seuraavassa kirjeessä voisit valita sopivan kokoisen joukon sinun mielestäsi kauneimpia suomen kielen sanoja. Kirjoita yhdestä tai useammasta sanasta vielä tiivis perustelu. Perustelun tyyli on vapaa.


– Jussi