Minä kirjoitan päiväkirjaa!

”On tässä kai ihan joku pointtikin sitten.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 12.10.2020 klo. 01:59

Rakas ystävä,

Päätin kirjoittaa sinulle poikkeuksellisesti jo näin etuajassa. Tapani mukaan kuitenkin keskellä yötä. Näemmä en kuitenkaan saa vielä unta, joten miksipä en kirjoittaisi tätä. Aloin tuossa nimittäin lueskella edellistä kirjettäsi uudelleen ja samalta istumalta kirjoitin sitten kertarysäyksellä antamasi tehtävän:

RUNO TOIVOSTA

Toivo on elämän polttoaine,
jos se loppuu,
matka tyssää
Vastakohta on epätoivo,
tai toivottomuus
Eipä olekaan,vaan toivon vastakohta on kuolema

Eihän polttoaineen tai matkan
vastakohta ole epämatka, polttoaineettomuus tai matkattomuus,
vaan matkan päättyminen,
pysähtyneisyys

Ihminen elää sen varassa,
että hän pystyy täyttämään itsensä toivolla,
aina sopivin väliajoin,
ennen kuin tankki tyhjenee

Missä on siis sinun lähin tankkauspisteesi?
Olethan laskenut,
että tankkisi ei tyhjene ennen kuin ehdit sinne

Vai ajattelitko paahtaa vain niin pitkään,
että toivoa ei enää ole?
Silloin olet vaarallisella tiellä

Toivoa on aina,
jos uskallat vain tankata

Minä olen alkanut kirjoittaa päiväkirjaa. Kävimme tästä muistaakseni keskustelua joskus kirjeenvaihdon alkupuolella. Minun on aina ollut mahdoton kirjoittaa päiväkirjaan mitään henkilökohtaista. Vähintään seuraavana päivänä tai pari viikkoa myöhemmin olen yleensä repinyt kirjoittamani sivut tai polttanut tai hävittänyt koko päiväkirjan.

Tuota kahden viikon merkkipaalua ei tässä minun nykyisessä päiväkirjaprojektissa ole vielä ohitettu, mutta jos tämä kirjeeseen kirjoittaminen nyt sinetöisi sitten projektin sillä tavalla, että en peru ajatuksiani enää.

En kirjoita päivittäin, kirjoitan aina kun siltä tuntuu. Päiväkirjaa kirjoitan käsin. Se on kaikista pahin, koska tuollaiseen konkreettiseen kirjaan ei ole edes salasanaa, joka jonkun pitäisi murtaa.

Tässä päiväkirjassa ei ole edes lukkoa. Siellä ne nyt ovat minun viime viikkojen synkimmät salaisuuteni ja syvimmät tunteeni ja henkilökohtaisimmat ajatukseni ihan kenen tahansa luettavissa, jos vain hoksaavat napata tuon kirjan käteensä ja avata sen luettavakseen. Käsialasta toki tuskin kukaan muu saa selvää.

Päässä kiertävien ajatusten ja tunteiden kirjoittaminen ylös tuntuu nyt kuitenkin hyvältä. Tuntuu, että saan äyskäröityä päätä vähän tyhjemmäksi ja toisaalta ajatukset saavat realistisemmat mittasuhteet kuin päässäni. Olen pystynyt jopa jäsentämään vähän sekavia ajatussykkyröitä kirjoittaessani niitä auki paperille. On tässä kai ihan joku pointtikin sitten.

Tuhertelin syksyn värejä ja aurinkokin paistoi ikkunasta

Minä olen nyt muuten lomalla. Viime viikon vietin tosiaan siellä Limingassa opetushommissa ja improillessa, mikä oli ihan hemmetin hyvä irtiotto arjesta ennen syyslomalle heittäytymistä.

Toivottavasti sinäkin ehdit jossain välissä siellä vähän lomailemaan, vaikka kyllähän sitä paahtaa saa silloin kun siltä tuntuu. Kunhan sitä tekee terveellä pohjalla ja muistaa oikeasti levätä vähän aiemminkin kuin haudassa vasta.

Kiitos muuten upeasta nurinniskoin kirjoitetusta tarinasta. Se on kyllä aina jotenkin kaunista nähdä, minkälaista materiaalia ihmisen aivot synnyttävät, kun niille annetaan joku tuollainen haaste. Seuraavaksi tehtäväksi kaivoin sulle vanhan tehtävänannon kevättalven kirjeenvaihdostamme:

En tällä kertaa määrittele erillistä kirjoitustehtävää sinulle vaan toivon vain, että käytät jokusen hetken määritelläksesi ja sanallistaaksesi jonkin konkreettisen päämäärän itsellesi. Jonkin sellaisen päämäärän, jonka haluat ja uskallat jakaa kanssani. Saat itse valita, kuinka ison tai pienen päämäärän asetat, mutta yritä olla mahdollisimman tarkka määrittelyssäsi. Sanallista tai visualisoi se jollain tavalla. Visualisoinnistahan sinulla taitaa ollakin kokemusta, kun muistelen kuvakollaasia kotitalosi seinällä. Aika moni kollaasiin visualisoiduista tavoitteista on tainnut elämässäsi muuttua todeksi. Niinhän sitä sanotaan, että pitää olla varovainen siinä, mitä toivoo, koska ääneen lausutuilla toiveilla on tapana toteutua.

Minua ne vain kiinnostavat edelleen nämä äänen lausutut toiveet ja unelmat. Niillä kun on tapana käydä toteen.

Vaihtoehtoisesti voit myös kirjoittaa tarinan, runon tai laulun, jonka aiheena tai teemana on unelma ja toive.

Kävin konkäällä könyämässä

Tähän loppuun toistan vielä vähän itseäni, koska viime kirjeessä kirjoittelit taas ajankäytöstäsi ja töistäsi. Mahtavaa, että olet päässyt taas tekemään noin upeita juttuja, joista nautit. Ihan hullun siistiä! Mutta (nyt tulee se toisto) muista levätä.
Hauskaa viikkoa!

– Jussi

Loma

”Jatketaan kirjeenvaihtoa sitten taas elokuussa.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 17.07.2020 klo. 10:13

Ystäväni,

Nyt sinä istut pöydän toisessa päässä
olet ihan oikeasti siinä
ja me puhutaan yöhön
siitä miten pelko ohjaa vääriin suuntiin
ja mikä on normaali
ja tästä oudosta maasta ja ihmisistä
taivaasta ja enkeleistä
jotka räpy räpy
vaikka pitäisi jo nukkua

mutta vyyhti purkautuu
ja asioita on paljon
on paljon kiinniotettavaa
tässä me peilaamme itseämme
toisiamme ja maailmaa

ja heinäkuun yö pimenee


Tuntuu hassulta kirjoittaa kirjettä sinulle, kun istut pöydän toisella puolella. Mutta kätevää, että voimme keskustella siitä, voiko kirjoittaa pelkästään ”istut vastapäätä” vai tarvitseeko se kaverikseen ”minua”. Kiersin ongelman kuitenkin kirjoittamalla ”istut pöydän toisella puolella”…

Kesä on kauneimmillaan ja tupaantuliaiset on huomenna. On paljon kauneutta ja paljon tehtävää, ja kiireen tuntu on välillä käsin kosketeltava.

Kuule. Ehdotan, että pitäisimme pienen kesälomatauon tässä kirjeenvaihdossa. Jos pitäisimme heinäkuun lomaa kirjoittamisesta. Tai ei tietenkään kokonaan tarvitse olla kirjoittamatta, ja toivonkin, että ainakin itse saisin kirjoitettua jotain ihan oma-aloitteisesti, ilman tehtävänantojasi. Jatketaan kirjeenvaihtoa sitten taas elokuussa.  

Tässä vielä antamasi tehtävän toteutus: kauniita sanoja:

Kauniita sanoja on vaikka
vapaus
kiitos ja kauneus
ja alavalla maalla hallanvaara
mutta kaunein sana on se joka sanotaan
suoraan


Annan sinulle vielä tehtävän elokuun kirjettäsi varten! Tämä on perinteinen kouluunpalaamistehtävä: kirjoita kesälomastasi.

Nauti lomasta, rentoudu ja ole onnellinen! (Mutta älä vielä, sillä nyt lähdetään tuparienvalmistelutöihin!!! *ruoskan napsahdus*)

-Annastiina

Leppoisaa lomaa!

Lomalle laskeutumista

”Mitä sitä ihmiset yleensä tekevät, kun niillä on lomaa?”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastina
Päiväys: 14.07.2020 klo. 10:04

Rakas ystävä,


Pahoittelut, mutta olen lomamoodissa ja motivaatio mihinkään muuhun, kuin sohvalla pötköttelyyn tuntuu olevan hukassa.

Vietin tuossa mahtavan viikonlopun mökkeillen improajista koostuvan ystäväporukan kanssa. Meillä oli jälleennäkeminen, eräänlainen luokkakokous sen porukan kanssa, joiden kanssa on tunnettu siitä lähtien, kun 2017 perustettiin Suomen Improvisaatioteatterit ry ja Kaamos-improfestivaali. Ihan kaikki nyt eivät tietysti päässeet mukaan, mutta hyvä oli meininki.

Terveisiä Kittilästä!

On se aina mahtavaa, kun pääsee viettämään aikaa täysin samanhenkisten ihmisten kanssa, pöljäilemään ja improilemaan ihan täysillä niissä arjen pikku hetkissä. Improihmisten kanssa olen ennenkin kokenut sen välittömyyden ja hyväksymisen ja heittäytymisen. Improihmisten kesken on yleensä myös uskomattoman helppo tutustua ja tulla ystäviksi, koska kaikki pyrkivät elämässään opettelemaan kuuntelua ja läsnäoloa, toisten tarjousten hyväksymistä ja kaverin auttamista. Näissä piireissä kyllä useimmiten voimaantuu ihan täysillä.

Näissä tunnelmissa minä nyt kelluskelen täällä ja yritän tajuta, että minulla on nyt ihan oikeasti tällaista palkallista vapaa-aikaa käsissäni monta viikkoa. Mitä sitä ihmiset yleensä tekevät, kun niillä on lomaa?

Viime kesänä pääsin jo harjoittelemaan tätä lomailu-konseptia, mutta kyllä tässä selvästi painaa vielä vanha rooli kesäteatterin tekijänä ja yrittäjänä päälle, kun tuntuu vähän väärältä ja kielletyltä olla tällä lailla tekemättä yhtään mitään töitä kesällä. Mutta kyllä tämä siis ihan parasta ja terveyden kannalta todella tarpeellista on.

Presidenttikisan suhteen en näemmä sitten ihan hakoteillä ollut kuitenkaan, vaikka lankesinkin ansaan. Saat kertoa Kekkosen kohtaamisesta vielä tarkemminkin, kun viikonloppuna nähdään.
Ai että, viikonloppuna tosiaan nähdään ja saadaan jutella ihan kunnolla kaikista näistä jutuista ja paljon muusta.

Kiitos muuten myös ihan mielettömän hienosta Sauli-laulusta. Minusta ei todellakaan ole haitallista, että tehtävänantoa soveltaa inspiraationsa mukaan juuri niinkuin haluaa. Ja eikös laulu ole juurikin paras muistilista asioita? Jos kauppalistankin saisi väännettyä aina lauluksi, niin varmaan minäkin muistaisin sen paremmin siellä kaupassa.

Tässä tulee vielä oma sovellukseni sinun tehtävänannostasi:

Rakas Alma,

Minun on pakko kirjoittaa sinulle, koska en pysty täällä puhumaan kenenkään kanssa tästä asiasta. Toivon, ettet sinäkään puhu tästä kenellekään, mutta toivon myös, että vastaat minulle kirjeeseen. Haluan tietää, mitä sinä ajattelet tästä kaikesta.

Minä en oikein tiedä mitä tehdä. Kuten tiedät, Ville-Veikko kaatui rintamalla. Yhtäkkiä minä olen leski ja lapset isättömiä. Minulle jäi tämä helvetin sukutila harteilleni, vaikka minut on näemmä vain naitu tähän helvetin sukuun orjaksi ja lapsentekokoneeksi. Anteeksi, kun puhun näin suoraan, mutta näin minä tunnen, vaikkei ehkä saisi.

Voitko kuvitella, miten yksinäiseksi ja voimattomaksi sitä voikaan ihminen itsensä yhtäkkiä tuntea, kun ei ole ketään pitämässä sinusta kiinni ja puolustamassa sinua ihan lähellä ympärillämme olevia susia vastaan? Minusta tuntuu, että yhtäkkiä minä en olekaan enää mitään näiden ihmisten silmissä, vaikka samalla minun odotetaan uhraavan koko elämäni heidän sukunsa ja sukutilansa jatkamiseen. Eikö ole hassua, että tästä mitättömästä miniästä on yhtäkkiä tullutkin heidän ainoa elävä sidoksensa omaan poikaan, veljeen, serkkuun tai mihin lieneekään. Lapset kun ovat vielä niin pieniä, ettei heistä ole samalla tavalla korvikkeeksi, saati että he pystyisivät vielä ottamaan vastuun talosta ja tilasta. Tai en tiedä johtuuko se enemmän vain siitä, että minä olenkin yhtäkkiä omistavassa suhteessa tähän taloon ja ihmiset pelkäävät mitä minä aion sillä vallalla tehdä.

Tavallaan tekisikin mieli käyttää sitä valtaa murskaamaan kaikki tämä vihaa, katkeruutta ja toivottomuutta huokuva ja hengittävä tunteettomuuden piiri, mutta en minä tiedä, onko minusta siihen. Olen sinullekin aina paasannut, että pitää uskaltaa tehdä oikein, mutta enpä enää tiedä onko minustakaan siihen vai tyydynkö vain tekemään niinkuin minun odotetaan tekevän. Isä ja äiti sanoivat, että minun pitäisi mennä mahdollisimman pian uusiin naimisiin, koska se nyt vain on järkevää, enkä minä pysty hoitamaan asioita, koska olen niin nuori. Tai siis koska olen vain tällainen typerä nainen.

Kyllä minä varmaan uusiin naimisiin menen, mutta vallasta ja voimasta en kyllä aio luopua. Minusta tulee tähän taloon vielä sellainen emäntä, jollaista ei ole ennen nähty. Minä en anna kyllä kenenkään unohtaa kuka on emäntä tässä talossa. Mutta jos minä aion tehdä sen, niin minulla ei taida olla vaihtoehtoja naimakauppojen suhteen.

Sinähän tiedätkin, että täällä talossa elää vielä Ville-Veikon vanhempi veli Alfred. Hän on ihan erilainen kuin Ville-Veikko ja jäänyt vanhaksipojaksi luultavasti ihan syystä. Eikä häntä kiinnostaisi tilallisuuskaan ja siksi Ville-Veikko täällä isäntänä oli. Hän on käytökseltään karkea ja sellainen erakko, joka häviää välillä viikoiksi kairaan.

Minä en ole kiinnostunut hänestä, enkä usko että hänkään on kiinnostunut minusta, mutta nyt molemmat mietimme, pitäisikö meidän mennä naimisiin. Ja kyllä meidän kai pitää, ihan vain koska tarvitsemme toisiamme tässä maailmassa ja susilauman keskellä selviämiseen.

Ehkä juuri siksi minä halusin kirjoittaa tästä sinulle ja selittää, miksi näin tulee tapahtumaan. En mene naimisiin siksi, että haluaisin, mutta en myöskään siksi että olisi pakko. Minä menen naimisiin sen Alfredin kanssa siksi, että pystyn kasvattamaan lapset ja pystyn kahlitsemaan nämä sudet ja kesyttämään heidät.

Pidä sinä kuitenkin kiinni siitä Einostasi, jos sinusta tuntuu siltä, että tulet onnelliseksi hänen kanssaan. Älä välitä siitä, mitä äiti ja isä sanovat. Tärkeintä elämässä on onni ja rakkaus. Ilman niitä jäljelle tuntuu jäävän vain viha ja katkeruus.

Kerro terveisiä äidille ja isälle mutta älä kerro muuta tästä kirjeestä.

Rakkaudella,
sisaresi Eeva

Kuten alussa sanoin, tämä tehtäväkin syntyi poikkeuksellisen tuskaisesti verrattuna viimeviikkojen inspiraatioon. Pidän tätä tässä tapauksessa kuitenkin positiivisena merkkinä siitä, että saatan onnistua kääntämään aivot ja kropan sittenkin lomataajuudelle, ja ehkä alitajuntakin vielä päästää irti siitä ajatuksesta, että pitäisi muka tehdä jotain töitä tai muuten vaan ahertaa. Unelmana olisi laiskotella ihan kunnolla ja saada aivotkin pysähtymään edes hetkeksi.

Reidar Särestönimen syystalven tunturimaisema

Kuulutaan loppuviikosta!

Seuraavassa kirjeessä voisit valita sopivan kokoisen joukon sinun mielestäsi kauneimpia suomen kielen sanoja. Kirjoita yhdestä tai useammasta sanasta vielä tiivis perustelu. Perustelun tyyli on vapaa.


– Jussi

Perinteetkin muuttuvat – vai minäkö vain?

”En enää välitä niin paljon tai ainakaan jaksa stressata, vaikka perinne vähän sitä vaatisikin.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 06.07.2020

Rakas ystävä,

Terveiset taas kotisohvalta!
Huhuh, pitkä viikonloppu hurahti nyt mökkeillessä ja fiilis on vähän kuin olisi siellä maaseudulla ollut. Tarkoitus oli lepäillä ja pötköttää, mutta silti on koko ajan sellainen tunne, että kaikki maailman työt on tekemättä. Ja oma vaikutuksensa tietysti silläkin, että koolla oli kokonaista neljä sukupolvea (isomummo, mummo, isukki ja lapset), joten hulinaa ja kaikenlaista menemistä riitti. Ja turvavälitkin huomioitiin.

Jänniä ovat tällaiset vuodesta toiseen kestävät perinteet, kuten tämäkin vuosittainen kohtaaminen kesälomareissun tiimoilta. Se jotenkin osoittaa kovin konkreettisesti ajan kulumisen ja tämän oman maailman muuttumisen, vanhenemisen ja sen sellaisen.

Tavallaan kaikki on nyt ihan erilaista kuin silloin lapsuudessa, kun tultiin perheen kanssa mummolaan ja mökkeilemään, mutta toisaalta ihan samanlaista säheltämistä tämä nyt on kuin silloin. Tietysti dynamiikka on vähän erilainen nyt kun itse ei olekaan vain poika ja pojanpoika, vaan myös isä. Eikä se isoin muutos ole kyllä pelkästään se, vaan paljon kyse on myös ihan omasta suhtautumisesta maailmaan ja vapaa-aikaan ja lepäämiseen ja vaikka nyt niihin mökillä tekemättömiin töihin. En enää välitä niin paljon tai ainakaan jaksa stressata, vaikka perinne vähän sitä vaatisikin. Jänniä juttuja.

Keskiyöllä ei tarvitse enää aurinkolaseja

Kiitos muuten upeista presidentti-aiheisista tarinoista. Aika pahan tehtävän heitin kyllä itsellenikin tämän huijauksen paljastamisen suhteen, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Vahva aavistus minulla on siitä, että tarinan Tarja Halosesta olin jossain yhteydessä kuullut aiemmin, joten olen karsinut sen vaihtoehdoista pois.

Niinistö-tarinasta en ole ollenkaan varma, se voisi olla jotain mitä olet kertonutkin, mutta olen saattanut unohtaa sen. Toisaalta se olisi näistä tarinoista myös sellainen ”helppo” huijaus, koska se tuollainen yllättävä kohtaaminen olisi periaatteessa ihan mahdollista koska vain tässä jos Helsingissä vaan kuljeskelisit.

Mutta kaikesta huolimatta, seuraan omaa intuitiotani ja heitän arvauksen, että Kekkos-tarina on se huijaus. Perustelen tämän itselleni sillä, että Kekkonen ja hänestä tehty näytelmä ovat olleet niin merkittävässä roolissa minun elämässäni, että olisit väistämättä kertonut tämän tarinan minulle jossain vaiheessa ja siksi uskoisin muistavani sen. Ja nyt on tietysti vähän noloa, jos olet siitä kertonut ja minä en sitä muista. Mutta joka tapauksessa arvaan, että Kekkos-tarina on huijausta. Menikö oikein?

Presidentilliset terveiset. Kenelläpä nyt ei olisi kotinsa seinällä isoa Kekkosen muotokuvaa?

Kiitos myös jälleen inspiroivasta tehtävästä, joka herätti ajatuksia ja sai minut pohtimaan omaa elämäänikin. Kanavoin sisäistä Kirsi Kunnastani (omalla tavallani):

EI, EI, EI!

Kun omasta kunnosta niin varma en oo,
minä lakkasin sanomasta aina kaikille joo
Ainainen ”joo” mun kaikki voimani vei
mutta nyt vastaan kaikkeen aina ensin ei, ei, ei!

Kolmasti kiellän, sitten vasta mietin
jaksanko oikeasti hoitaa tämän pietin?

Jos vastaus on
En jaksa,
en pysty,
en kykene!
Ei siitä mun ystävien lista lyhene

En ala mitään,en auta ketään.
Kerään voimia habaan,
keskityn itseeni
Ihan vain omaan napaan
käännän katseeni

Jos joku pyytää talkoisiin,
sanon en
ja olen rohkeasti itsekeskeinen.
Tarkistan ensin,
että itse olen kunnossa
Ei siitä tarvitse tuntea pistoa omassatunnossa

Huu, haa, hoo!
En sano enää pelkästään joo!

Non, njet vai nej?
Vastaus on aina ensin ei, ei, ei!

Kauaa ei mene enää siihen, että minä sinne Savonmaahan ilmestyn. Mutta heitä minua nyt sitä ennen vielä kirjeellä ja tee pikku kirjoitustehtäväkin. Saat vielä jatkaa presidentillisissä tunnelmissa.

Kuvittele tilanne, että pääsisit keskustelemaan muodollisesti tai ihan epämuodollisesti Tasavallan Presidentin kanssa. Kirjoita tätä tapaamista varten muistilista asioista, joita haluaisit presidentille sanoa ja mitä haluaisit presidentin muistavan työssään.

– Jussi