Voimaa luonnosta

”Kun aivot irrottaa ”pitäsi tehdä” -ajatuksista ja keskittyy vaikka vain tarkkailemaan ympäristöään, ne pakostakin lepäävät.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 28.02.2020 klo 00:09

Ystäväni,



Tänään tuntui taas vaikealta aloittaa kirjeen kirjoittaminen. Ehkä olen ollut viime aikoina liiankin aktiivinen ja innostunut – nyt sitten olen ottanut parina päivänä vähän takapakkia. Olen taas lähes koko päivän vältellyt kirjoittamista. Pari tuntia sitten, kun aurinko oli jo laskemassa, lähdin ulos kävelylle. Tuntui, että se on välttämätöntä aikaansaamiselleni. Ja kylläpä olen onnellinen, että lähdin! Alkumatkasta koetin miettiä antamaasi tehtävää, tavoitetta, jonka sinulle sanoittaisin tai kuvittaisin. Pian huomasin, että ne ajatukset olivat jääneet jonnekin taakse ja mieleni teki vain huomioita ympäröivästä luonnosta. Totesin, että olkoon niin.

Kävelin järven jäälle. Samaa reittiä rantaan olivat kulkeneet ihminen ja koira. Koiran tassunjäljet johtivat jäälle ja muuttuivat laajoiksi piehtarointikuvioiksi. Välissä oli kuonon tekemiä kaarevia raitoja ja pontevia tassunuria, kun koira oli hieronut päätään lumeen ja työnnellyt itseään lumista jäätä pitkin. Sillä oli ollut varmasti hauskaa. Piirsin sydämen jälkien viereen ja jatkoin matkaa rantaviivaa mukaillen, jäniksen jälkiä seuraten.

Tämä outo lämmin talvi on aiheuttanut järven pinnan nousua niin, että rannan maa-aines on monessa kohtaa noussut rullalle, kun jää on laajentunut vastustamattomalla voimallaan ylös normaalista tasostaan. Kiersin pienen lahden ympäri ja palasin samaa pupunjälkireittiä takaisin piehtarointipaikalle. Kuulin vaimeaa vihellystä jostain lähistöltä ja mietin, mikä lintu se voisi olla. Ehkä yksinäinen pyy? Tosin tämä vihellys oli jotenkin himmeämpää kuin pyyn kirkas ääni. Kävelin metsäaukon laitaan ja näin jonkun linnun lentävän aukon yli. Yritin nähdä siinä pyyn mutta ei koko eikä muotokaan täsmännyt. Sitten yhtäkkiä muistin äidin vain muutamia päiviä sitten kertoneen kuulleensa varpuspöllön äänen ja minä yllytin häntä silloin matkimaan, millainen se ääni oli. Hassultahan se kuulosti, kun ihminen yrittää lintua matkia mutta äidin sanallisesta kuvauksesta muistin kuitenkin lauseen ”sellainen vihellys mutta ei kuitenkaan vihellys” ja totesin sen kyllä sopivan tähän juuri kuulemaani ääneen.

Lintu oli lentänyt läheisen ojan ylle ja ikään kuin sukeltanut maahan, joten lähdin katsomaan, jos näkisin sen siellä. Ja totta tosiaan, kun olin kymmenisen metrin päässä ojasta, sieltä nousi varpuspöllö kantaen nokassaan myyrää. Olin siis juuri saanut todistaa varpuspöllön onnistunutta saalistusta! Pikkuinen pöllö istahti läheisen pikkuisen pihlajan oksalle myyrä kynsissään ja minä sain ihailla näkyä vielä tovin, ennen kuin sitten pöllö lennähti tiehensä take-awaynsa kanssa, varmaankin rauhallisempaan paikkaan ruokailemaan. Kuinka usein tällaista pääsee näkemään? Ei ainakaan koskaan, jos istuu sisällä tuijottaen Wordin tyhjää ”asiakirja1” -sivua!

Jatkoin sitten minäkin matkaani, iloisena kuin pikkulintu. Kotona tuntui helpommalta ottaa läppäri syliin ja alkaa kirjoittaa. Jos ei muuta keksisi, niin ainakin tämän juuri tapahtuneen voisi kirjoittaa, niin kuin nyt teinkin.
Ja tämän tarinan opetus oli: Mene luontoon! Ole läsnä! Huomaa asioita pääsi ulkopuolelta!
Kun aivot irrottaa ”pitäisi tehdä” -ajatuksista ja keskittyy vaikka vain tarkkailemaan ympäristöään, ne pakostakin lepäävät. Ja levänneillä aivoilla on taas helpompi työskennellä. Tämän taisit sinänkin huomata siellä mökillä lumitöissä hikoillessasi ja hirsiseiniä tuijotellessasi? Se kuulosti oikein ihanalta pieneltä irtiotolta.

No, niistä tavoitteista sitten… On kauhean pelottavaa asettaa joku konkreettinen aikamääre tavoitteille ja niiden toteutumiselle, kuten nyt tämä kysymäsi tavoite tälle vuodelle. Voi olla, että ääneen sanottuna toiveet ja haaveet alkavat toteutua mutta kyllä ääneen sanomiseen liittyy myös kova pelko siitä, etteivät ne sittenkään toteudu. Vaikka itselläni on tosiaan, niin kuin hyvin muistitkin, seinällä esimerkki unelmien visualisaatiosta. Kysehän on siis aarrekartasta, jonka tein suunnilleen vuosi sitten. Silloin elämäni tuntui siltä, että halusin sen olevan jotain muuta, ja puolileikilläni osallistuin aarrekarttakurssille, joka lupaili unelmien visualisoinnilla olevan suoran yhteyden unelmien toteutumiseen. Minä liimailin kyseisellä kurssilla paperille kuvia, jotka esittivät tai symbolisoivat luontoa, mielenrauhaa ja omaa kotia maalta – vaikka en hetkeäkään uskonut, että pystyisin vielä pitkään aikaan ostamaan taloa. Lieneekö sitten oma osuutensa ollut tämän aarrekarttani päivittäisellä tuijottelulla – ainakin sattumalla oli kätensä pelissä – mutta eipä siinä tainnut mennä kuin pari kuukautta, kun olin tehnyt kaupat talosta!

Aarrekartta

Koti on minulle niin tärkeä asia, että nyt, kun tämä osanen elämästäni on kunnossa, minusta tuntuu, että kaikki muut asiat hoituvat kyllä. Pysyvä tavoitteeni on elää niin, että olen onnellinen. Mitä onni sitten on? Minun tapauksessani se rakentuu pysyvästä kodista, luonnon läheisyydestä (ja Aslanin läheisyydestä), itseni toteuttamisesta, vapaudesta tai (mikäli oletetaan, että absoluuttista vapautta ei ole olemassakaan, niin ainakin) vapauden tunteesta. Ainakin noista. Totta kai läheisten hyvinvointi on myös tärkeää – joskaan sille en voi konkreettisesti oikein tehdä mitään. Näin ollen raha on ainoa suuri asia, joka aiheuttaa minulle huolta, ja johon voin jossain määrin itse vaikuttaa. Taloudellinen toimeentulo täytyisi saada sille tasolle, etten joutuisi joka kuukausi miettimään, riittävätkö rahat laskujen maksuun. Tässäpä olisi tavoitetta kerrakseen. Olen ylen määrin iloinen, mikäli tällainen tavoite olisi saavutettu ensi vuoden vaihteessa. Siihen pyrin.

Ja huomenna pyrin siihen, että saan aikaan materiaalia korvakorujeni nettisivuja varten! Noiden korvisten, niiden tekemisen ja myynnin, olisi tarkoitus lisätä oma osuutensa minun toimeentulooni, joten kaikki siihen liittyvät krumeluurit pitäisi nyt alkukeväästä saada valmiiksi. Graafinen ilme on tutulla graafikolla hanskassa ja varmaankin valmistumassa lähiaikoina. Mutta nettisivuja varten tarvitaan esittelytekstejä ja kuvia. Siinä siis tavoite huomiselle: Heti kissan ulkoilutuksen ja aamupalan jälkeen alan työstää tekstejä. Mitä haluan kertoa itse korvakoruista? Pitäisikö kaikista väreistä ja väriyhdistelmistä kertoa jotain? Kerronko jotain itsestäni? Myös some-asioita täytyy miettiä ja selkeyttää. Luulisin, että tähän saan helposti menemään yhden päivän.
Lauantaina pitäisi olla aurinkoinen päivä, joten silloin on otollinen aika valokuvaukselle. Ensin suunnittelu. Miten saan tuotettua valokuvia, jotka olisivat yleisilmeeltään yhtenäisiä ja toisivat korvakorut parhaalla mahdollisella tavalla esiin? Mikä olisi hyvä kuvauspaikka ja -tausta, kun jokainen väri ja väriyhdistelmä pitää kuvata erikseen. Sitten (harjoittelu, yritys, erehdys ja) toteutus.
Kaiken kaikkiaan tavoitteeni on, että Tirpun nettisivut, sometilit, käyntikortit ja logo olisivat valmiina huhtikuun lopussa. Mahdollisesti korvakorujani olisi myös silloin jo myynnissä jossain kivijalkaliikkeessä…

Mitähän tästä kaikesta oikein tulee? Välillä olen äärettömän innoissani kaikesta mutta välillä tulee epäuskon hetkiä ja päiviä, jolloin tuntuu, ettei tässä missään ole mitään järkeä. Minun elämäni on aikamoista sekameteliä… Olen kiinnostunut niin monesta asiasta, ja minulla on niin monta ideaa ja tavoitetta, että osaankohan keskittyä niihin kaikkiin tarpeeksi vai revinkö loppujen lopuksi itseäni vain liian moneen suuntaan yhtä aikaa? Pitäisikö vain kammata tukka ja mennä oikeisiin töihin?
Toisaalta, jos en yritä toteuttaa ideoitani ja unelmiani, niin mitäs järkeä tässä elämässä sitten edes on?
Mitä sinä teet silloin, kun usko omaan tekemiseen loppuu? Vai loppuuko se sinulla koskaan, ”epärealistinen optimisti”-ystäväni? Kaipa se kaikilla jossain vaiheessa, ainakin hetkellisesti, voi olla hakusessa…

Nukkuminen on muuten erittäin hyvä tapa saada ajatukset kirkastumaan! Pessimismin määrä on, ainakin itselläni, kääntäen verrannollinen unen määrään. Mitä lähemmäksi pääsen optimaalista unen määrää ja laatua, sitä valoisammilta asiat tuntuvat, ne hankalatkin. Tämäkin asia on tietenkin itsestäänselvyys mutta silti se melko usein unohtuu.
Toivottavasti sinä olet saanut nukuttua hyvin ja tarpeeksi kaikkien kiireidesi keskelläkin. Minä lähden petiä kohden N-Y-T nyt. 

Annastiina

P.S. Ai niin, se viime kirjeessäni hehkuttamani aikataulutus ei kyllä käynyt pienessä mielessänikään tänään kirjettä kirjoittaessani… Ehkä siksi lähettäminen humpsahtikin taas muutaman minuutin keskiyön yli…
Mitenkähän nuo inspiraation ja innostuksen hetket ja hyvät ideat tekemisen helpottamisesta saisi muuttumaan pysyviksi toimintamalleiksi..?