Minä kirjoitan päiväkirjaa!

”On tässä kai ihan joku pointtikin sitten.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 12.10.2020 klo. 01:59

Rakas ystävä,

Päätin kirjoittaa sinulle poikkeuksellisesti jo näin etuajassa. Tapani mukaan kuitenkin keskellä yötä. Näemmä en kuitenkaan saa vielä unta, joten miksipä en kirjoittaisi tätä. Aloin tuossa nimittäin lueskella edellistä kirjettäsi uudelleen ja samalta istumalta kirjoitin sitten kertarysäyksellä antamasi tehtävän:

RUNO TOIVOSTA

Toivo on elämän polttoaine,
jos se loppuu,
matka tyssää
Vastakohta on epätoivo,
tai toivottomuus
Eipä olekaan,vaan toivon vastakohta on kuolema

Eihän polttoaineen tai matkan
vastakohta ole epämatka, polttoaineettomuus tai matkattomuus,
vaan matkan päättyminen,
pysähtyneisyys

Ihminen elää sen varassa,
että hän pystyy täyttämään itsensä toivolla,
aina sopivin väliajoin,
ennen kuin tankki tyhjenee

Missä on siis sinun lähin tankkauspisteesi?
Olethan laskenut,
että tankkisi ei tyhjene ennen kuin ehdit sinne

Vai ajattelitko paahtaa vain niin pitkään,
että toivoa ei enää ole?
Silloin olet vaarallisella tiellä

Toivoa on aina,
jos uskallat vain tankata

Minä olen alkanut kirjoittaa päiväkirjaa. Kävimme tästä muistaakseni keskustelua joskus kirjeenvaihdon alkupuolella. Minun on aina ollut mahdoton kirjoittaa päiväkirjaan mitään henkilökohtaista. Vähintään seuraavana päivänä tai pari viikkoa myöhemmin olen yleensä repinyt kirjoittamani sivut tai polttanut tai hävittänyt koko päiväkirjan.

Tuota kahden viikon merkkipaalua ei tässä minun nykyisessä päiväkirjaprojektissa ole vielä ohitettu, mutta jos tämä kirjeeseen kirjoittaminen nyt sinetöisi sitten projektin sillä tavalla, että en peru ajatuksiani enää.

En kirjoita päivittäin, kirjoitan aina kun siltä tuntuu. Päiväkirjaa kirjoitan käsin. Se on kaikista pahin, koska tuollaiseen konkreettiseen kirjaan ei ole edes salasanaa, joka jonkun pitäisi murtaa.

Tässä päiväkirjassa ei ole edes lukkoa. Siellä ne nyt ovat minun viime viikkojen synkimmät salaisuuteni ja syvimmät tunteeni ja henkilökohtaisimmat ajatukseni ihan kenen tahansa luettavissa, jos vain hoksaavat napata tuon kirjan käteensä ja avata sen luettavakseen. Käsialasta toki tuskin kukaan muu saa selvää.

Päässä kiertävien ajatusten ja tunteiden kirjoittaminen ylös tuntuu nyt kuitenkin hyvältä. Tuntuu, että saan äyskäröityä päätä vähän tyhjemmäksi ja toisaalta ajatukset saavat realistisemmat mittasuhteet kuin päässäni. Olen pystynyt jopa jäsentämään vähän sekavia ajatussykkyröitä kirjoittaessani niitä auki paperille. On tässä kai ihan joku pointtikin sitten.

Tuhertelin syksyn värejä ja aurinkokin paistoi ikkunasta

Minä olen nyt muuten lomalla. Viime viikon vietin tosiaan siellä Limingassa opetushommissa ja improillessa, mikä oli ihan hemmetin hyvä irtiotto arjesta ennen syyslomalle heittäytymistä.

Toivottavasti sinäkin ehdit jossain välissä siellä vähän lomailemaan, vaikka kyllähän sitä paahtaa saa silloin kun siltä tuntuu. Kunhan sitä tekee terveellä pohjalla ja muistaa oikeasti levätä vähän aiemminkin kuin haudassa vasta.

Kiitos muuten upeasta nurinniskoin kirjoitetusta tarinasta. Se on kyllä aina jotenkin kaunista nähdä, minkälaista materiaalia ihmisen aivot synnyttävät, kun niille annetaan joku tuollainen haaste. Seuraavaksi tehtäväksi kaivoin sulle vanhan tehtävänannon kevättalven kirjeenvaihdostamme:

En tällä kertaa määrittele erillistä kirjoitustehtävää sinulle vaan toivon vain, että käytät jokusen hetken määritelläksesi ja sanallistaaksesi jonkin konkreettisen päämäärän itsellesi. Jonkin sellaisen päämäärän, jonka haluat ja uskallat jakaa kanssani. Saat itse valita, kuinka ison tai pienen päämäärän asetat, mutta yritä olla mahdollisimman tarkka määrittelyssäsi. Sanallista tai visualisoi se jollain tavalla. Visualisoinnistahan sinulla taitaa ollakin kokemusta, kun muistelen kuvakollaasia kotitalosi seinällä. Aika moni kollaasiin visualisoiduista tavoitteista on tainnut elämässäsi muuttua todeksi. Niinhän sitä sanotaan, että pitää olla varovainen siinä, mitä toivoo, koska ääneen lausutuilla toiveilla on tapana toteutua.

Minua ne vain kiinnostavat edelleen nämä äänen lausutut toiveet ja unelmat. Niillä kun on tapana käydä toteen.

Vaihtoehtoisesti voit myös kirjoittaa tarinan, runon tai laulun, jonka aiheena tai teemana on unelma ja toive.

Kävin konkäällä könyämässä

Tähän loppuun toistan vielä vähän itseäni, koska viime kirjeessä kirjoittelit taas ajankäytöstäsi ja töistäsi. Mahtavaa, että olet päässyt taas tekemään noin upeita juttuja, joista nautit. Ihan hullun siistiä! Mutta (nyt tulee se toisto) muista levätä.
Hauskaa viikkoa!

– Jussi

Silmäpussieläin

”Vielä on pari päivää purkua ja sitten tämä työrupeama on ohi.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 10.09.2020 klo. 22:47

Ystäväni

Yövuorot ovat nyt ohi! Olen nukkunut jo pari yötä ihan normaalisti, ja silmäpussit ovat kutistuneet jo hyväksyttäviin mittoihin. Vielä on pari päivää purkua ja sitten tämä työrupeama on ohi. Sitten otan vähän aikaa ihan rennosti. Ja siivoan tämän kaaokseen ajautuneen rytökasan, jota kodiksenikin kutsun…

Yövuoron aikana tuli otettua myös kuvia

Uusia kevyitä tuuliakin on luvassa, joten kovin kauan en voi lepäillä. Täytyy ruveta opiskelemaan, palauttamaan mieleen ja suunnittelemaan – hypätä epämukavuusalueelle ja ruveta kasvamaan. Kerron tästä myöhemmin lisää…

Tässä juuri päättyvässä työjaksossa oli muun muassa se hyvä puoli, että sain olla monenlaisten eläinten välittömässä läheisyydessä. Muistin taas, että haluan vuohen. En kestä, miten suloisia otuksia ne ovat! Ja kanoja haluan myös.

Muistat varmaan Enni Mustosen ja Saima Harmajan, joista kerroin pari kirjettä sitten? Hehän olivat minulla vain väliaikaishoidossa ja ovat nyt jo lähteneet kotiinsa. Kyllä tässä pihassa on nyt kanojen mentävä aukko! (Ja vuohen.)

Ei vuohia, ei kanoja… Pelkkiä perhosia…

Antamasi tehtävä syntyi yllättäen melko helposti. Ajattelin ensin, ettei tällä tavalla voi tulla muuta kuin sillisalaattia mutta kappas vain; sattuma oli suosiollinen ja tarinasta oli helppoa tehdä yhtenäinen, vaikka puolet siitä ei tullutkaan minun ”kynästäni”.

Valitsin vuoropuheluni vastapuoleksi kirjat Sanovat sitä rakkaudeksi (Arno Kotro) sekä Kissavieras (Takashi Hiraide). Molemmat kirjat ovat omalla tavallaan runollisia ja tunnelmoivia, joten lopputuloksestakin tuli haikeatunnelmainen runo(hko).

Aloitin Arno Kotron lauseella ja siitä lähtien tarina muotoutui yksi lause kerrallaan kaavalla: ”minä, Hiraide, minä, Kotro…” (Paitsi olkihattukommenttiin Hiraide sai sanoa kaksi lausetta, kun ne liittyivät niin vahvasti yhteen.)

Viimeksi kun näimme
rakas
sinä nauroit minulle.
Siinä ei sinänsä ollut mitään uutta –
et koskaan oikein ymmärtänyt tyyliäni.
Katkaistujen kukkien terälehtiä leijaili ilmassa.
Oli syyskesän ensimmäinen päivä
ja sinä palautit antamani kukkakimpun
tuhannessa palasessa.
Ei tällä määrällä eripuraa
tule keistään vanhaa avioparia.


Tänään toivoin sinun nauravan
– ei minulle vaan minun kanssani.
”Olkihattu päässä, vai mitä?
Onhan sentään viikonloppu”
sanoit ivallisesti kävellessäsi minua kohti.
”Kiitos nyt tästäkin
vaikka mitäpä siitä” vastasin hiljaa
ja heitin toivoni katukiveykselle
tuhanneksi palaseksi.

Kuule, mitä jos kirjoittaisit ensi kirjeeseesi jotain, mihin liittyy numero kolme (3) ja punainen väri.

Nyt menen, kissani kutsuu minua kanssaan raksujen ääreen. Sitten nukkumaan, ihanaa! Leppoisaa viikonloppua!

Lainaan tähän loppuun erästä tuntemaani taiteilijaa: ”Muista levätä!”

Mailman isoimpia ja maailman eniten!


-Annastiina