Hyvää vappua!

”Kohta paistan munkkeja. Kai sitäkin voi jollain kriteerillä juhlimiseksi sanoa.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 30.04.2020 klo. 21:06

Ystäväni,

Kiitos kirjeestäsi.
Kevät on muuton aikaa. Ainakin jos linnuilta kysyy. Ja sinulta. Minäkin muutin viime keväänä. Elämästähän ei koskaan tiedä, minne se vie mutta minä oletan olevani hyvin pitkäaikaisessa kodissa ja todellakin toivon, etten joudu enää muuttamaan. Tunnistan kyllä nuo mainitsemasi muuton hyvät puolet, elämän inventaarion ja uudelleen alusta aloittamisen mutta minun mielessäni muutto kallistuu enemmän sinne negatiiviselle puolelle. Tai no, ehkä muutto käsitteenä on positiivinen asia mutta käytännön muuttoakti on aika kamalaa. Inhoan tavaroita, jotka eivät ole omilla paikoillaan. Siksi myös siivoaminen on minulle kauheaa ja kotini on lähes aina epäjärjestyksessä. Paradoksaalista? Kyllä vain. Siivoaminen on vastenmielistä, koska en koskaan tiedä, minne asiat kuuluvat ja tavaraa on aivan liikaa. (Lisäksi elämässä on niin paljon kaikkea muuta tekemistä.) Ehkä minun aivoissani on joku valuvika tuolla kohtaa.

Hei, nyt on vappu! Tajusin sen vasta päivällä, kun äiti kysyi, miten aion juhlistaa vappua. Juhlapäivät tahtovat unohtua, kun jurottaa kotona lähes ilman ihmiskontakteja. Luonnossa ei juhlapäivinä mikään ole toisin. Ajattelin ensin, että mitäs sitä nyt yksin vappua viettämään. Mutta kuuntelin kuitenkin vähän työväenlauluja ja rupesinkin ex tempore tekemään pullataikinaa. Tuolla se kohoaa. Kohta paistan munkkeja. Kai sitäkin voi jollain kriteerillä juhlimiseksi sanoa. Hyvää vappua!

En kestä noita sinun tehtävänantojasi! 😀 Kyllä huomaa, että olet improaja henkeen ja vereen! Täytyy nyt tunnustaa, että tein otsikon arpomisen muutamaan kertaan, koska ensimmäisestä kirjasta (John Irving: Ystäväni Owen Meany) valikoitui esimerkiksi nimiä tai muuten vain niin mahdottomia sanoja ja sanayhdistelmiä, että polvistuin heti niiden edessä. (Esimerkiksi en uskaltanut alkaa kirjoittaa yhdistelmistä, joissa esiintyi Jeesuslapsi ja hautakivi, suvun fatalismi ja rintojen Graniittiyhtymä.) Vaihdoin kirjaa ja tökin John Steinbeckin Edenistä itään sivuja. Muutaman mahdottoman yhdistelmän jälkeen sain seuraavat sanat: räjähdysaineen, tarkoittaa, vastasi, paloivat, tottuneet, kamelikurjen. Päätin ottaa haasteen vastaan. Näistä sanoista siis muodostin otsikon tarinalle. Otin vapauden taivuttaa sanoja, koska muuten tästä olisi tullut täyttä dadaa. Niin tosiaan, ja jotta tämä tehtävä ei olisi ollut liian helppo, niin tietenkin teemana on siivous. Itsepähän pyysit:

Räjähdysaine tarkoittaa paloa, tottunut kamelikurki vastasi

Lauantaipäivä Kakskarvalassa läheni loppuaan. Aurinko oli juuri laskemassa, ja kylän keskusta kylpi punertavassa valossa. Muutaman härkäsammakon joukko oli aloittelemassa iltaansa torin laidalla. Kalalokki ja hiiripöllö sulkivat torikojujansa ja valmistautuivat lähtemään kotiinsa viikonlopun viettoon. Kakskarvalan poliisiaseman komisario, kamelikurki nimeltään Teppo Huiska oli lopettanut pitkän työpäivänsä ja oli nyt tekemässä ostoksia kylän ainoassa sekatavarapuodissa. Komisario Huiska asetti ostoksensa kassiin ja kaivoi lompakostaan setelin. Puotipoika, kauppiasmäyräkoiran pentu, otti rahan vastaan ja laski kamelikurjelle vaihtorahat. ”Kolme ja viisikymmentä. Olkaa hyvä, herra komisario.”

Kääntyessään lähteäkseen kamelikurki kuuli puodin toiselta kassalta tutun äänen. Kylmät väreet kulkivat hänen kaulaansa pitkin, kun hän astui hyllyn taakse kuuntelemaan. ”Dynamiittia!” raakkui ääni. Sitte kauppiaan hento yritys: ”Mu-mutta sen ostamiseen tarvitaan lupa viranom-” ”Dynamiittia!” keskeytti ääni. Kauppiaan hermot eivät kestäneet, vaan hän haki nopeasti perähuoneesta ruskeaan paperiin käärityn paketin ja ojensi sen tärisevin tassuin korppikotkalle. Heti kun sai paketin haltuunsa, korppikotka juoksi ulos puodista nauraen raakkuvaa nauruaan. ”Raah-ha-ha raah raah!”

Komisario Huiska harppasi takaisin kassalle. ”Vaahtosammutin!” hän tokaisi vakavalla äänellä. ”A-anteeksi..?” ”Nopeasti nyt! Räjähdysaine tarkoittaa paloa.” tottunut kamelikurki vastasi. ”Ja minä aion siivota tämän kylän rikollisista – vaikka sitten vapaa-ajalla!” Heti saatuaan palosammuttimen siipiinsä komisario ryntäsi ulos kaupasta jättäen mäyräkoirat ihmettelemään erikoisen vilkasta iltaa.

”Oletteko nähneet korppikotkaa?” komisario Huiska huusi torin suihkulähteessä uiville kissakaloille. Lähteestä nousi kuplia mutta Huiskalla ei ollut aikaa jäädä katsomaan, mihin suuntaan kissakalat viittoivat. Sen sijaan hän huusi juostessaan torin laidalla hoippuvalle härkäsammakolle: ”Minne päin korppikotka meni?” Härkäsammakko viittilöi sairaalan suuntaan innoissaan saadessaan auttaa itse komisariota. ”Ei kai taas…” ajatteli kamelikurki ja kiristi tahtia. 

Komisario Huiska jättäytyi sairaalan puiston tuuheaan pihlaja-angervopuskaan tarkkailemaan, näkyisikö korppikotkaa hänen olettamassaan paikassa ruumishuoneen ovella. Ja kyllä, siellähän korppikotka näperteli dynamiittipakettinsa kanssa. Hän oli juuri saanut räjähdepötköt kaivettua oven alle ja purki nyt sytytysnarua kerältä peruuttaen samalla kauemmaksi ovelta.

Komisario huokaisi. Muutettuaan vuosi sitten Kakskarvalaan korppikotka oli pidätetty ruumishuoneelle murtautumisesta tai sen yrityksestä viisi kertaa. Jokaista pidätystä oli seurannut parin kuukauden vankilatuomio mutta aina vapauduttuaan korppikotka suuntasi viikon sisällä takaisin pidätyspaikalle. Kiinniotto ei ollut aina helppoa mutta nyt korppikotka oli niin keskittynyt toimiinsa, että hänet oli helppoa yllättää. Komisario hiipi puiston puuston suojassa korppikotkan taakse ja kiepautti palosammuttimen letkun korppikotkan kaulan ympärille. Juuri sytytetyn sytytyslangan komisario taputteli jalallaan sammuksiin. ”Mennäänpäs taas.” kamelikurki sanoi lakonisesti korppikotkalle ja alkoi taluttaa tätä poliisiasemalle.

”No, oliko tulipalo?” kysyi utelias mäyräkoira kauppansa ovelta, kun komisario talutti korppikotkaa torin halki poliisilaitokselle. ”Ei ollut. Olin väärässä. Tällä kertaa räjähdysaine tarkoittikin vain ylitöitä.” totesi kamelikurki ja saattoi vankinsa telkien taakse.

Komisario Huiska sulki poliisiaseman oven takanaan ja käveli kaupalle hakemaan unohtuneen kauppakassinsa, jonka kauppias oli ystävällisesti jättänyt suljetun oven ulkopuolelle. Sitten komisario käveli kotiinsa. Yöhön hiljentyvä Kakskarvala oli taas puhdas rikollisista.

Kaksi monista lempikirjoistani

Huh, tehtävä suoritettu! Tässä sinulle: Valitse joku taidekuva ja kirjoita sen inspiroima tarina.

Hyvää vappua ja onnea muuttoon! Tulisin auttamaan jos asuisin lähempänä!

Annastiina

Eteenpäin

”Pysyvyys ei ole minun juttuni, muutosta pitää aina olla tai muuten kyllästyn.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 28.04.2020 klo. 00:11

Rakas ystävä,


Kiitos kirjeestä ja aivan jäätävän hyvästä räppi-lyriikasta! En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon olen ikävöinyt MC RoiBossia. Ja kiitos positiivisuudesta! Se oli juuri se, mitä nyt kaipasinkin ja se oli kyllä ihan varmasti myös jotain, mitä tämä kirjeenvaihto kaipasi. Huomaan, että olin ainakin itse jo vähän vaipunut sellaiseen kurjuuden kierteeseen, jossa voivottelen kerta toisensa jälkeen sitä, miten vähän olen saanut aikaan ja miten kurjaa kaikki on. Itse asiassa moni asia elämässäni onkin vähän kurjaa tällä hetkellä mutta on myös paljon kaikkea hyvää ja ystävällistä ympärilläni, jopa koronasta huolimatta.

Onhan nyt tosiaan kevätkin. Minäkin rakastan kevättä. Lumi sulaa ja muodostaa puroja. Hyisen ja kovan kerroksen alta paljastuu pehmeä ja elävä luonto. Kevät tuoksuu huumaavalta. Koirankakoilta, mullalta ja maalta, heräävältä elämältä. Talvella en oikein osaa ulkona kulkeakaan, hiihtoladut eivät kutsu eikä hangessa rämpiminen muutenkaan innosta. Mutta keväällä on pakko päästä tapaamaan metsää ja haistamaan maantiepölyä. Joutsenetkin ovat jo palanneet. Te suuret aatteet, teitä tervehdän! Niin, enteileehän kevät myös kesää ja loppumatonta auringonpaistetta. Pitkä pimeys on päihitetty, herään talviunesta ja jään odottamaan Nuuskamuikkusta joen liplatellessa sillan ali.

Kevät on muutoksen aikaa. Ja minä nautin muutoksesta. Tämä kevät on minun elämässäni isojen muutosten aikaa ja yksi niistä on ihan konkreettinen muutto. Huomaan nauttivani myös muuttamisesta. Olen asunut Rovaniemellä nyt liki kaksitoista vuotta ja muutan nyt kuudenteen asuntooni täällä. Jollain perverssillä tavalla minä nautin siitä, kun saan pakata koko elämäni laatikoihin, siirtää sen ihan uuteen ympäristöön ja asetella sen ihan uuteen järjestykseen. Muutto on myös mahdollisuus heittäytyä eroon turhasta tavarasta. Muutto on kuin elämän inventaario. Tarpeellinen otetaan mukaan, tarpeeton pistetään kiertoon.

Käyttöön vai kiertoon? Vaikeita valintoja muuton keskellä.

Taisin nauttia muuttamisesta jo lapsena asuessani vielä vanhempieni luona. Asunnosta toiseen en tietenkään pystynyt muuttamaan mutta meidän kotitalossamme oli kolme makuuhuonetta ja jokainen niistä oli vuorollaan minun oma huoneeni. Lisäksi muuttojen välillä tein (ja teen edelleen) mielelläni muutoksia huonekalujen ja tavaroiden järjestykseen. Pysyvyys ei ole minun juttuni, muutosta pitää aina olla tai muuten kyllästyn. Mielessä on viime aikoina käynyt kyllä myös, että onko tämä jo lapsena kehittynyt tapa ja muutoshaluisuus pakokeino ja jos on, niin mitä minä olen aina paennut? En tiedä mutta joka tapauksessa nyt olen taas tuon mahdollisuuden (tai pakomatkan) edessä. Olen pakannut muuttolaatikoita ja suunnitellut uutta elämänjärjestystä. Viikonloppuna on edessä suuri rysäys ja uuden majan asuttaminen alkaa.

Mahtava kuulla, että Tirpu -projekti etenee! Olen ihan varma, että se nettisivukin vielä sieltä tulee. Olet jo nyt ottanut todella tärkeitä askelia asian suhteen ja ennen kaikkea minusta tänne asti huokuu se, että ainakin jollain alitajuisella tasolla sinä tiedät mitä olet Tirpun kanssa tekemässä, mitä haluat ja mitä tavoittelet. Ja se on jo aika paljon se. Kuten sanottu, pitää varoa mitä toivoo, sillä ääneen lausutut toiveet tuppaavat toteutumaan. Jotain samaa on nyt aistittavissa myös noissa sinun blogi-unelmissasi. Varo vaan.
Toivottavasti verkkokurssi on antoisa ja antaa konkretiaa ja työkaluja kasvattaa unelmasta todellisuutta.

Kiitos myös kirjoittamistasi kehuista. Vaikka vahva osa suomalaisuutta on selvästi vähintäänkin ristiriitainen suhtautuminen annettuihin kehuihin, niin kyllä ne vain tekevät hyvää. On kiva, kun joku toinen osaa kiteyttää jotain positiivista omasta itsestään ja voi todeta, että hän taitaa olla oikeassa, minähän olen hyvä monissa jutuissa. Ja toivon tosiaan, että minulla on tuo toisten kehumisen taito hallussani. Siitä en niinkään ole varma, osaanko minäkään käyttää tuota taitoa alkuunkaan riittävästi. Vielä paljon useammin on paikkoja ja aikoja sanoa jotain positiivista ja hyvää kaikille niille lahjakkaille ja hyville ihmisille, joita ympärilläni on. Mutta siitä olen kyllä varma – ja voit olla sinäkin – että heti, kun näistä epidemioista selvitään ja vapaus koittaa, niin suuntaan luoksesi Pieksämäen retriittiin nauttimaan maté-pannullisen jos toisenkin. Kaipaan aamuyöhön venyviä keskustelujamme, jotka ovat niin usein avartaneet omaa maailmankuvaani ja tuoneet selkeyttä sumun keskelle. Hyvä ja loputtomiin jatkuva keskustelu on elämän eliksiiriä, josta en koskaan tule kylläiseksi.

Ja sitten antamasi tehtävän pariin. Tarinani ei kyllä millään muotoa täytä asettamiasi määritteitä, hyvin hatarasti se täyttää edes tarinan määritelmän ylipäätään, mutta se on teksti ja siinä ainakin mainitaan onnellisuus.


Kuka on onnellisuus?

Olipa kerran mies nimeltä Ensio Rytkönen. Ensio on syntynyt vuonna 1987, hän on työssä käyvä, opintonsa kesken jättänyt, ylipainoinen ja kaljuuntunut, sukupuoleltaan mieheksi määritelty seikkailija, joka kuitenkin vähän pelkäsi maailmaa. Ensio on ollut parisuhteessa, yrittäjä, johtaja, alainen, myyjä, ostaja, lainaaja, isä, poika, pojanpoika, tyttärenpoika, veli, lainan takaaja, serkku, kuolinpesän hoitaja, kirjastotyöntekijä, siviilipalvelusmies, puheenjohtaja, sihteeri, hallituksen jäsen, elokuvakoneenhoitaja, tuottaja, tuotettava, metsänistuttaja, marjanpoimija, metsänomistaja, mökkeilijä, vuokralainen, kahvinkeittäjä, teenjuoja, cinefiili, harrastaja, vahtimestari, haastattelija, haastateltava, opettaja, oppilas, suunnittelija, eksyksissä, köyhä, säästäjä, säästettävä, uhrautuja, uhri, painonpudottaja, keilaaja, sulkapalloilija, ylioppilas, valokuvaaja, tet-harjoittelija, menestyjä, epäonnistuja, mutta kuka hän oikeastaan on? Voinko minä nyt kertoa teille kuka hän oikeastaan on, jos hän ei itse asiassa itsekään tiennyt sitä? En voi. Ensio kysyy itseltään mitä onnellisuus on? Mutta hän ei pysty vastaamaan siihen, koska ei tiedä kuka hän on. Voiko ihminen olla onnellinen, jos ei sitä tiedä? Ainakin Ensiosta tuntuu, ettei hän voi. Ensio pystyy luettelemaan kaikki nuo roolit, mutta vaikka luettelo olisi kuinka pitkä, oikea kysymys kuuluu kuitenkin aina; kuka on ihminen kaikkien noiden roolien takana? Kuka on Ensio Rytkönen? Onnellisuus on raukeamista tyhjyyteen, tilaan jossa ei ole mitään rooleja, olet vain sinä, Ensio Rytkönen.

Eräänä päivänä Ensio Rytkönen räjäytti kaikki nuo elämänsä roolit miljooniksi sirpaleiksi ja alkoi kasata niistä uutta kuvaa itsestään. Hän meni terapiaan, keskusteli ihmisten kanssa ja alkoi olla rehellinen itselleen. Ensio loi itsestään taideteoksen, jonka alla nimikyltissä ei lukenutkaan mitään titteliä, vaan ihan vain Ensio Rytkönen ja se riitti. Se oli Ension paras versio itsestään. Silloin Ensio tiesi kuka onnellisuus on. Sen pituinen se.

Estradilla olo on yleensä onnellinen – ja ympärillä on huipputyyppejä

Tähän loppuun vielä tehtävä sinulle. Kirjoita novelli, jonka aiheena on siivous (tulkitse vapaasti). Novellin nimi rakentuu 5-6 sanasta, jotka poimit jostain sinulle tärkeästä kirjasta tökkäämällä sormen sattumanvaraisesti eri sivuille.

Uu-u uu-uu, jään odottamaan kirjettäsi.

– Jussi


P.S. ”Kermaa viineriin” on ihan kauhea metafora.