Syysloma

”Aina ei ole rahkeita muuhun kuin aidan alittamiseen.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 23.10.2020 Klo 01:02

Ystäväni

Hups, tämä kirjeenvaihtohan on mennyt kilpailuksi siitä, kumpi on väsyneempi ja kiireisempi! 😀 Joten nokitan tällaisella viikolla:

Täällä on tällä viikolla syyslomaviikko, joten minulla on vapaata opetuksesta. On ollut aikaa tehdä kaikkea muuta.

Kuvat alkavat jo vähän toistaa itseään, kun juna on ainoa paikka, missä saa ja ehtii ottaa kuvia…

Osallistuin viime sunnuntaina ”Ammattina ääninäyttelijä” -kurssille leppoisasti etänä, oman keittiönpöytäni ääressä. (Opettajana upea ammattilainen Mia Renwall.)

Maanantaina katsoin piirrettyjä, koska etsin materiaalia oman dubbausnäytteeni tekemiseksi. Harjoittelin myös hulluna. (Pun intended.)

Tiistaina kuvasin self tapen hakeakseni erääseen tv-sarjaan pieneen yhden kuvauspäivän rooliin. Matkustin junalla Helsinkiin äänenkäytön valmennukseen, jossa mm. äänitimme äänivalmentajan kanssa dubbausnäytteeni, jolla yrittän päästä dubbausstudioiden listoille ja sitä kautta puhumaan suomeksi lastenohjelmia yms. (Sormet ristiin!)

Keskiviikkona olin Helsingissä tv-sarjan kuvauksissa ja sen jälkeen matkustin ystäväni luo Jyväskylään.

Torstaiaamuna sain tietää, että minut valittiin 18 self tapen lähettäneen joukosta siihen roolin, jota tiistaina hain. Se kuvataan perjantaina eli huomenna. Junailin itseni illaksi kotiin, jossa siis nyt olen (tosin kello on jo yö). Aamulla on herätys puoli viideltä, jotta voin taas lähteä Helsinkiin näihin nopealla aikataululla minulle annettuihin kuvauksiin. Aion tulla vielä samana iltana takaisin kotiin, missä toivottavasti saan nukkua ja levätä viikonloppuna. (Tai siis ainakin lauantaina.)

Sunnuntaina lähden Helsinkiin, jotta olen ajoissa maanantaiaamuna tv-sarjan kuvauspaikalla. Koko maanantai menee kuvauksissa.

Tiistaina menen äänittämään studiolla ääninäytteen, jolla voin hakea ääninäyttelijän töitä esim. mainoksissa ym. äänitteissä. Sitten matkustan taas kotiin.

Ohi juostessa otettu turistikuva

Notta kiirettä pitää. Mutta ihania juttuja nämä kaikki ovat ja nautin kovasti kaikesta tällä hetkellä – vaikka väsymyskin on koko ajan läsnä. Toivon kovasti, että näistä näyttelemiseen liittyvistä töistä poikisi hienojen kokemuksien lisäksi jotain myös tulevaisuuteen.

Tarvinneeko sanoa, että en ole ehtinyt kirjoittaa mitään koko viikolla..?
No, mietin tässä juuri, että kuinka voisin minimoida tehtävän kirjoittamiseen käyttämäni ajan ja mieleeni tuli tyyli, jota joskus lapsena/esinuorena harjoitettiin. Siinä runo(hko)n sanojen alkukirjaimista muodostuu runoon liittyvä tai siihen lisäinfoa tuova sana. Kirjoitin sitten vartissa oman mukaelmani:


Pieni aiheeton hulluus
etsii elämän laitoja.
Laiskuus,
irstaus,
synti
uskonpuutetta unelman naapurissa.

Ja ei, en ole tähän juuri tyytyväinen muuta kuin sillä tasolla, että sain tehtävän suoritettua. Olen kuitenkin tämän kirjeenvaihdon myötä oppinut antamaan armoa itselleni ja hyväksymään myös keskeneräisyyttä ja jopa huonoutta. Aina ei ole rahkeita muuhun kuin aidan alittamiseen.

Junanikkunataidetta

Toivottavasti sinun kiireesi ja väsymyksesi ovat jo hellittäneet. Ja älä huoli, on tässä puolin ja toisin kommentoimatta ohitettu toistemme kysymyksiä ja aiheita… Ehkä se johtuu mm. siitä, että saatamme kirjeiden lisäksi myös kommunikoida muilla nykyaikaisilla tavoilla. Tai olla niin väsyneitä, että huomiokyky ei ylety muualle kuin omaan elämänpiiriin… Mikä lie, sano Veera kun metsässä rapsahti. Ja nyt nukkumaan.

-Annastiina

(P.S. Ai niin! Kirjoita merellinen seikkailu, johon liittyy jokin erimielisyys.)

(P.P.S. Muista levätä!)

Ilmasto- ja muita ahdistuksia

”Luulin hetken katsovani kuvaa jostain dystopiaelokuvasta, kunnes heti Tajusin, että tämä on meidän elämäämme nyt – ja tästä lähtien aina.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 9.10.2020 klo. 20:25

Ystäväni,

Huh, kun on ollut muutama päivä melkoista kiirusta! Nyt on ensimmäinen hetki, kun pystyn (ja jaksan) keskittyä tämän kirjeen ja tehtävän kirjoittamiseen. Eilen illalla en onnistunut pitämään ajatuksia ja silmiä auki paria riviä pitempään, ja tänään olin puutarhatöissä Suonenjoella alkuiltaan asti.

Viime päivinä harvinainen lepohetki

Keskiviikkona oli minun ensimmäinen kuvauspäiväni tv-sarjassa. Kuvaukset kestivät iltakymmeneen saakka. Niin myöhään ei olisi mennyt enää junia tai busseja Pieksämäelle, joten jouduin tekemään kuvausreissuni autolla. Olin kotimatkalla niin väsynyt, että en uskaltanut ajaa pimeällä rajoitusten sallimia nopeuksia vaan köröttelin kahdeksaakymppiä melkein koko matkan ja pidin paljon taukoja. Olin kotona vasta puoli neljältä aamulla ja yhdeksältä menin reippaana opettamaan draamaa. No, nuorena sitä jaksaa, nukutaan sitten haudassa ja muita klisheitä.

Tällä kaverilla ei juurikaan ole stressiä

Tiedätkö sellaisen tunteen, kun joskus vain yhtäkkiä Tajuaa jonkun asian isolla teellä? Minulle kävi niin, että näin lehtikuvan Sauli Niinistöstä maakuntavierailulla. Kyseessä oli aivan perinteinen pönötyskuva mutta presidentillä sekä tietysti muillakin kuvissa olevilla maakunnan pääjehuilla oli kasvoillaan hengityssuojain. Luulin hetken katsovani kuvaa 12 apinasta tai jostain muusta dystopiaelokuvasta, kunnes heti Tajusin, että tämä on meidän elämäämme nyt – ja tästä lähtien aina.

Pieni itkuhan siinä sitten tirahti. Miten käy halausten? Miten käy kahvittelujen? Miten käy luottamuksen, kun kuka tahansa missä tahansa voi olla viruksen kantaja? Ymmärtävätkö ihmiset toisiaan vielä huonommin nyt, kun puolet kasvoista on peitetty? Hukkuuko maailma käytettyihin kasvomaskeihin? Pilaantuvatko vedet (kaikkien muiden paskojen lisäksi) käsidesistä?

Koronavalaistumisen lisäksi olen viime aikoina ahdistunut myös maailman luonnon ja ilmaston tilasta. Tämä on minulle siis lähes pysyvä olotila. Tällä viikolla kuitenkin luin jälleen uudesta laajasta-alaisesta meren saastumisesta johtuvasta vesieläinten ja -eliöiden joukkokuolemasta Venäjällä sekä satojen erimaalaisten tutkijoiden allekirjoittamasta artikkelista, jossa ilmaistaan suuri huoli peruuttamattomasta tuhosta, jonka ihmisen toimet ovat aiheuttaneet ja tulevat aiheuttamaan.

Ihmiskuntaan mahtuu niin paljon ihmisiä, että en usko minkään asian – positiivisen tai negatiivisen – saavan kaikkia ihmisiä samanmielisiksi. Luulisi, että maailman tuhoutuminen olisi tarpeeksi omakohtainen asia jokaiselle mutta ei. Emme halua ihmiskuntana tehdä mitään elinympäristömme säilyttämiseksi. Haluamme, että meillä tässä hetkessä on rahaa, valtaa ja mainetta. Ja Porsche. Tai no, ainakin haluamme elämän, johon olemme tottuneet. Saavutetuista eduista ei haluta luopua. Tulevaisuushan ei ole vielä täällä, miksi siitä siis pitäisi huolehtia!

Anteeksi ahdistuksen jakamisesta. Mutta ollaanhan me tästä ennenkin puhuttu. Ehkä kestät vielä tämän verran. Sitä paitsi kirje loppuu kuitenkin kivasti kirjoitustehtävään. Jee.

Annoitpa taa aika mielenkiintoisen tehtävän. Epäjärjestyksessä kirjoittaminen on minulle kyllä jokseenkin tuttua, koska kirjoitan monesti runoja niin, että aloitan jostain keskeltä ja tarinan kehittyessä kirjoitan vuorotellen kaikkia säkeistöjä. En kuitenkaan koskaan ole kirjoittanut mitään lopusta alkuun, kuten nyt pyysit minua tekemään.

Mutta nyt kirjoitin!


Jooga

Tänään on lauantai eikä minulla ole mitään sovittua tekemistä. Istun valkoisella sohvallani katsellen ikkunasta ulos. Silmäni alkavat painua kiinni ja kehooni valuu ihana lämpö. Mutta yhtäkkiä silmäni avautuvat ja sydämeni alkaa hakata.

Olen loistava noudattamaan aikatauluja ja organisointikykyni on suorastaan kadehdittavan hyvä. Silti minua vaivaa tunne siitä, että olen myöhässä jostain. Kaivan Guccin laukusta siihen sävymaailmaltaan sopivan päivyrin. Kalenterissa lukee: ”Rentoutusjooga 15:00”! Nyt on kiire!

Vaihdan vaatteet ja juoksen autoon. Pyyhin uudesta joogapaidastani auton kyljestä tarttuneen pölyn, vilkaisen nopeasti peiliin – kelpaa – ja kaasutan matkaan. Pysäköin autoni kaupungin laitamilla metsän vieressä olevalle parkkipaikalle, jossa on jo kaikkien muiden kurssilaisten autot ja juoksen polulle. Saavun juuri ajoissa metsäaukiolle, jossa joogatunti poikkeuksellisesti sovittiin pidettäväksi.

Tunti alkaa minuutilleen kolmelta – kuinka tyydyttävää – tutuilla liikkeillä, jotka rentouttavat ja tuovat liikkuvuutta tukilihaksiin. Taivutan ylävartaloani vasemmalle, käsiäni ylös ja hengitän syvään metsän tuoksua.

Yhtäkkiä pysähdyn. Katson ympärilleni. Muu ryhmä kyyköttää maassa epämukavan näköisessä asennossa tehden liikettä, jonka on tarkoitus saada mieli irti stressistä ja syyllisyydestä. Mieleni valtaa vapauden kaipuu, ja mitään ajattelematta juoksen voimakkaana metsään läpi oksien ja yli kivien ja pysähdyn vasta hiekalle järven rantaan. Joogapaitani on repaleina ja kengätkin olivat jääneet metsään.

Eikä sillä ollut mitään väliä.   

Ergonomia…


Kirjoita minulle ensi kirjeeseen runo toivosta. Kiitos jo etukäteen.

Kivaa viikonloppua!

-Annastiina

Uutta ihanaa

”Kamalan jännittävää – mutta samalla jossain takaraivossani tiedän, että minä pystyn tähän.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 25.09.2020 klo. 10:54

Ystäväni

Elämä on taas aika siistiä! Toki myös vähän väsynyttä – mutta niiin siistiä.

Syksyä jalkojen alla


Sain sen sivuroolin, johon viime kirjeessä kerroin hakeneeni! Olen niin innoissani siitä, että uutisen kuultuani menin vähän hysteeriseen tilaan ja hyppelin pitkin taloa kuin mikäkin lottovoittaja. Minulla tulee olemaan kahdeksan kuvauspäivää ripoteltuina kuudelle viikolle. Sarjaa kuvataan Etelä-Suomessa, joten reissaamista tulee harjoitettua seuraavien parin kuukauden aikana aika paljon. Mutta sehän ei minua haittaa, päinvastoin: Tykkään matkustaa junalla. (Vaikkakin tämä eräs covid aiheuttaa siihen hieman rajoituksia…)

Ja erityisen paljon tykkään näyttelemisestä! On aivan huippua päästä taas uuteen projektiin mukaan ja tavata uusia ihmisiä. Näyttää hassulta introvertin kynästä. Mutta (koska kaikki täytyy nykyään diagnosoida ja luokitella,) minä taidankin olla ambivertti!

Tänään oli ensimmäinen tunti seutuopiston näytelmäkurssia. Mainitsinkos jo, että tämä opettamani ryhmä on erityinen? Jännitin sitä aika paljon – opettaminen sinänsä on jo jännää saatika sitten erityisryhmän opettaminen – mutta kaikki meni hyvin ja oppilaatkin taisivat tykätä. Olin tunnin jälkeen todella väsynyt. Jännitys vie paljon energiaa, kuin myös se kaikki sosiaalisuus. Meinasin nukahtaa autoon matkalla takaisin kotiin. Enkä tietenkään ole osannut nukkua päiväunia, vaikka siihen olisi ollutkin aikaa. Yritän pysyä hereillä tämän kirjeen ajan.

Ope odottelee innoissaan ryhmäänsä

Sinun viime kirjeessä kirjoittamasi tehtävä oli hieno! Tykkäsin jälleen todella kovasti hienovaraisesta mustahkosta huumoristasi, joka pääsee aina yllättämään ihan tavallisen tarinoinnin keskellä. Sinun kannattaisi kirjoittaa kirja! Uskon, että olet parhaimmillasi pitkän kertomuksen luojana. Sinulla pysyy ”langat käsissä” ja isot linjat kunnossa. Uskon, että mm. pitkien improjen tekeminen on auttanut sinua kehittämään pitkäjännitteisyyttä tarinankerronnassa.

Itselläni on aina ollut hankaluuksia pitää juoni ehjänä heti, kun tarinan pituus ylittää muutaman sivun. Olen parhaimmillani lyhyissä tarinoissa ja runoissa. Niin luulen.

Hei! Sinä et lainkaan kertonut, mitkä ovat mielestäsi sinun kirjoituksistasi parhaita. Mihin menneiden kirjeiden omista kirjoituksistasi olet tyytyväisin?

Antamasi tehtävä oli jälleen vähän hankala. Tai ainakin sellaisen ensivaikutelman sain lukiessani tehtävänantoa. Luen sen kohta uudelleen ja alan kirjoittaa.

Minulla on nykyään näiden tehtävien kirjoittamisen kanssa sellainen olo, kuin kerroin viime kirjeessäni minulla olevan opettajuutenikin kanssa: Kamalan jännittävää – mutta samalla jossain takaraivossani tiedän, että minä pystyn tähän.

Ja taas ollaan perjantaissa! Olin niin väsynyt, etten enää illalla saanut kirjoitettua tehtävää. Tein sen nyt aamulla. Hyvin löyhästihän tämä runo taas liittyy tehtävänantoon, eikä tarinakaan ei ole minun keksimäni.

(Hei vaan, Hans Christian, annoit minulle innotuksen. Tämä runo on omistettu sinulle!)

Punaiset kengät

Olen nuori,
vahvana vereni virtaa.
Tahdon tanssia, tanssia, tanssia!
En luutaa tahdo, en kirjoja,
vaan tangoa, polkkaa ja valssia.


Näin punaiset kengät ikkunassa.
Niiden kiilto sai silmäni loistamaan
mutta kuinka ne saisin,
kuinka sipsuttaisin
niillä illalla kylälle tanssimaan?


Sanon mummolle: ”Tarvitsen uudet kengät.
Tiedän yhdet hyvät, anna rahaa vaan.”
”Minkä väriset on ne,
onko soveliaat
ne sunnuntaikirkossa astumaan?”
Ei kai pieni valhe haittaa tee
jos ei pahaa tarkoitusta?
Otan kasvoille hymyn kauneimman,
sanon: ”Mummo kulta, ne on mustat.”


Nuo kengät maailman ihanimmat
nyt jalkojani koristavat!
En menekään kirkkoon, jospa tanssisin vähän!
Otan kokeeksi pari askelta.
Ensin tanssi on hidas, sitten kiihtyy hurjaksi,
en tiedä enää askelia.
Muutun ohjaajasta matkustajaksi
ja kengät tahdin sanelevat.


Olen väsynyt
tahdon jo nukkumaan
mutta kengät vain jatkavat tanssiaan
yli niittyjen, soiden,
läpi kylien, joiden
haluaisin tulevan auttamaan
mutta kukaan ei kuule,
ei apuun ennä;
kohtaloni on tanssia aina vaan.
En pysähdy enää,
vaikka tahtoisin.
Tämä tanssi päättyy kuolemaan.

Ihanaa viikonloppua!

-Annastiina

P.S. Kirjoita ensi kerraksi jostain asiasta, ihmisestä, maisemasta (tai mistä vain), minkä näit työmatkalla.

Alitajunta on ihana asia!

”Miten tulee käyttäytyä Suomen ensimmäisen koiran kohdatessaan; voiko papsuttaa ja lässyttää vai tuleeko huutia turvamiehiltä?”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 10.07.2020 klo. 17:48

Ystäväni,

Kirjoittelen taas maailmalta. Olin eilen kuvauksissa Helsingissä ja nyt tätini luona Hyvinkäällä. Huomenna palaan kotiin.

Viikko siitä eteenpäin minulla onkin sitten tuparit! Viime kesänä en jaksanut järjestää mitään, kun koko kesä meni ihmetellessä uutta kotia – tai lähinnä sen puutarhaa – ja palautuessa työelämän rasituksista.

Mutta nyt kokoan voimani ja siivoilen vähän sellaisiakin asioita ja paikkoja, joita en ole vielä muuton jälkeen käynyt läpi. Sitten kehtaan kutsua minua auttaneita kyläläisiä ja ystäviä juhlimaan minun uuttaa ihanaa kotiani. Kivaa, kun sinäkin tulet!

Ihanaa, että kyläpaikassakin on aamupalalla kissa sylissä <3

Jouduin tekemään hieman ajatustyötä tämän tekemäni mainoskuvauksen kanssa, mainostettava tuote kun sisältää lihaa ja itse olen kasvissyöjä (pienillä lipsahduksilla lievennettynä). Olisin tietysti voinut kieltäytyä näyttelemisestä tuossa mainoksessa eettisiin syihin vedoten mutta tosiasia on myös se, että mainoskeikasta saa rahaa, ja itselläni taas tuntuu olevan krooninen rahavajaus.

Lohduttaudun sillä, että en usko vietteleväni ketään kasvissyöjää tai vegaania lihansyönnin pariin muutaman sekunnin pätkällä, jona mainoksessa vilahdan. Eikä tätä mainosta myöskään olisi jätetty tekemättä, vaikka olisinkin kieltäytynyt roolista.

Joka tapauksessa näytteleminen on ollut minulle aina mukavaa ja se oli sitä myös nyt. Kuvausryhmä oli kaikin puolin ystävällistä, hauskaa ja ammattitaitoista, mikä osaltaan teki keikasta kivan. Se on nyt tehty.

Sattumaa? Kävellessäni kuvauspaikalle ohitin presidentinlinnan!

Huijasinpas sinua!
Presidentintapaamistarinoista väärä ja täysin keksitty oli juuri se ehkä ilmeisin vaihtoehto, eli istuvan presidentin, Sauli Niinistön näkeminen. Sain siihen inspiraation eräässä Facebook-ryhmässä näkemästäni keskustelusta, jossa moni ihminen kertoi nähneensä Niinistön koiransa kanssa kävelyllä puistossa. Hänellä on varmasti turvamiehetkin mukana mutta he sulautuvat siviilivaatteissaan ympäristöön niin hyvin, että vaikuttaa siltä, kuin Niinistö ja Lennu olisivat liikkeellä täysin kahdestaan.

(Ihan vaan varmuuden vuoksi selitys, että en siis seuraa mitään stalkkeriryhmää vaan kyse oli eläinten ystävien kohtauspaikka Eläinvideokerhosta, jossa pohdittiin, miten tulee käyttäytyä Suomen ensimmäisen koiran kohdatessaan; voiko papsuttaa ja lässyttää vai tuleeko huutia turvamiehiltä…)
(Oliko tämä selitys nyt yhtään vähemmän epäilyttävä..?)

Kekkosen olen todellakin nähnyt. Tosin olin niin pieni silloin, että kuulin tämän asian äidiltäni vasta pari viikkoa sitten. Siksi en ole sitä koskaan sinulle kertonut. Mutta onhan se silti totta, vaikka en sitä muistanutkaan… (Mennäänkö tässä nyt ihan siinä hujauksen rajalla..?)

Minulle antamasi kirjoitustehtävän luettuani minulta pääsi pieni kirosana. Presidentin tapaamista varten tehtävä asialista tuntui jotenkin niin epäminulta. Kirjoittelin muutamia minulle tärkeitä asioita listaksi paperille, ja yritin vääntää niitä jopa runon muotoon mutta ei siitä mitään tullut. (Kirjoitin mm. tällaisen riimin: ”Muista, että olet esimerkki; maan isä, etkä mikään peruserkki.” 😀 )

Junassa on hyvä kirjoittaa

Mutta voi rakas alitajuntani!
Heräsin tätini luona joskus viiden maissa aamulla aikaisen töihinlähtijän ääniin, ja mieleeni alkoi yhtäkkiä tulla runon punainen lanka ja säkeitä… Kirjoitin ne ylös kännykän muistioon ja rupesin taas nukkumaan. Kotimatkalla junassa kirjoitin sitten runon hyvän pohjan tiimoilta valmiiksi.

Lauluhan siitä sitten tuli, koska tietysti viideltä aamulla riimit muotoutuvat päässäni sävelten siivittäminä… Minä rakastan alitajuntaani!

Tehtävänannon noudattamisesta voidaan tietysti taas olla montaa mieltä… mutta tässä on nyt minun toteutukseni, ota tai jätä:

Mä tapaan Saulin

Tulevaisuuden luonto tulee vr-laseista.
Ei metsään mennä koskaan,
ei kai niitä kohta olekaan.
Pohjavedet paskotaan,
meidän keuhkot myydään Kiinaan.
– Muista kysyy presidentiltä!

Kansalliset yhtiöt meidät rahaan lassoaa.
Järvet pulloon laitetaan,
juomisesta joutuu maksamaan.
Meidän maa ei ole meidän,
kaivosyhtiöt sen omistaa.
– Muista kysyy presidentiltä.

Joo-oo, mä tapaan Saulin tänään illalla,
mä tiedän, mistä se kulkee,
kun se Lennun kanssa lenkkeilee.
Joo-oo, mä menen siihen,
kun ne kulkee sillalla.
Mä laitan tämän Suomen politiikan raiteilleen.

Verosuunnittelu imee taloutemme kuiviin.
Eikö äiti kertonut, et rehellisyys maan perii?
Ei luonnon tuhoamista
voi maksaa aneilla!
– Muista kysyy presidentiltä!

Joo-oo, mä tapaan Saulin tänään illalla.
On aika, että Suomen isä
ottaa jotain kantaa!
Joo-oo, mä menen niin, ettei mua huomata
ennen, kuin on paha merrassa.

Joo-oo, mä haluun pitää Suomen pinnalla.
Jotain uutta tarttis tehdä,
eikä mennä valmiita latuja.
Joo-oo, mä tapaan Saulin tänään illalla.
Mä kysyn oikeet kysymykset,
enkä huoli mitään satuja.

Joo-oo,
näitä juttui täytyy tivata.
Ei kukaan ota kantaa,
jos ei seinää vasten paineta.
Joo-oo,
mä tapaan Saulin tänään illalla.
Mä ehdin kysyy paljon,
ennen kun mut poseen kannetaan.

Mä tapaan Saulin tänään illalla.


Kirjoittaisitko minulle ensi kerraksi tarinan, jonka päähenkilöllä on eettinen ristiriita. Tarina voisi tapahtua 1920-luvulla. Kirjoittamisen iloa!

-Annastiina

Teatterin uuvuttama

”On hyvä vähän haastaa itseään miettimään ja tekemään valintoja sen suhteen, mitä oikeasti haluaa sanoa.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 17.02.2020 klo 22:27

Rakas ystävä,

Olen todellakin noussut tänään näyttämölle jälleen. Ja kivusta ja kolotuksesta kropassani huomaan, että olen ollut sieltä poissa pitkän ajan. Herranjestas sitä voikin olla väsynyt, vaikkei kyseessä mikään ratkirailakas liikuntarooli olekaan. Keskustelinkin erään tuttavani kanssa tässä vähän aikaan sitten siitä, miten paljon näytteleminen vie energiaa, kun kyseessä on sekä fyysinen että henkinen rasitus. Silloin keskustelu kietoutui ennen kaikkea ravinnon ja stressitasojen ympärille mutta viitaten sinun kommenttiisi tietokoneen äärellä istumisesta olen kyllä huomannut samaa vikaa itsessäni. Niskahartiaseudun kipu on tavoittanut minut, kun liikunta on vähentynyt huomattavasti.

Aika hauska masennusnäytelmä, Lapin ylioppilasteatteri ja Lentävän Poron Teatteri

Mutta kylläpä vaan teatterissa oli hauskaa! Kyllähän se kone vähän yski ensin alkuun mutta vielä se liekki leimahti. Ja nimenomaan parasta on, kun ei tällä kertaa tarvitse kantaa vastuuta juuri muusta kuin omasta roolityöstä. Oli hieno tunne, kun sai seistä siinä vanhalla tutulla Lapin ylioppilasteatterin näyttämöllä, haistaa tuttua tuoksua ja muistella vähän vanhoja. Toisaalta ihanaa on myös, kun vanha talo on täynnä ihan uusia innokkaita ihmisiä. Niinkuin ylioppilasteatterilla on aina ollut. On iso kunnia, kun saan itsekin olla vielä osana tuota perhettä, vaikkakin nyt enemmän jonkinlaisessa kummisedän roolissa.

Ehkä tässä on nyt sitten joku sellainen vaihe menossa, että pitää ottaa vähän askelia taaksepäin, muistella ja kokea kaikkea kivaa, mitä sitä joskus silloin ennenvanhaan tehtiin. Lupaan kyllä, että tämä ei jää pelkäksi vaiheeksi, vaan esimerkiksi tanssi ja musiikki pääsevät taas isompaan rooliin elämässäni.

Ihan mahtava kuulla noista sinun taukojumppatanssihetkistä. Pitää yrittää luoda vastaava kulttuuri omallekin työpaikalle. Pientä venyttelyä ja jumppailua olen yrittänytkin tehdä, kun jossain vaiheessa alkoi niska mennä niin jumiin.

Ja ah, se ylioppilasteatterin kevätretki ja äitienpäivänaikainen sadetanssi ovat kyllä jääneet itsellekin mieleen. Olin silloin muuttanut aika vastikään Rovaniemelle ja olin päätynyt av-alan opintojen myötä mukaan erääseen tv-sarjatuotantoon runneriksi. Ajoin kuvauksista tuotantoyhtiön vuokra-autolla sinne leirikeskukseen. Se levy, jonka tahtiin tanssittiin, oli siellä autossa valmiina ja sitäpä kelpasi luukuttaa Kemijoen rannalla. Levyä en valitettavasti pöllinyt itselleni mutta muistelen sitä hetkeä joka kerta, kun kuulen jossain Blondien ”Heart of Glass” -kappaleen. Siinä hetkessä oli taikaa ja ihana tunnelma. Ja muisto siitä elää vahvana.

Nykyään sitä ei näemmä jaksa ihan samalla tavalla enää pomppia. Tai jaksaa kyllä pomppia mutta seurauksena on paljon kovempi väsymys. Siihen vedoten lykkäänkin taas antamasi tehtävän toteutusta. Mutta! Lupaan, että tästä ei tule tapa, mutta seuraavat kolme viikkoa teatteritreenejä on aina maanantaisin ja tiistaisin, joten kirjoittaminen siirtyy omalta osaltani enemmän loppuviikkoon. Aiemmin hankittu rutiini maanantaikirjoittelusta romuttuu siis nyt mutta menköön se nyt väliaikaisuuden piikkiin. Pitää valmistautua maaliskuuta varten, kun edessä on Taikin elokuvakäsikirjoittamisen ennakkotehtävät. Mukavaa kirjoittamispuuhaa on siis taas edessä!

Toivon todella, että aloitat sen blogin. Näin sosiaalisessa mediassa yhden jakamasi valokuvankin tässä vasta ja siitä tuli jo todella hyvä mieli. Uskon todellakin, että sinulla on sanottavaa, kuvattavaa ja mielenkiintoinen näkökulma tähän maailmaan. Äläkä aloita asettamalla liian suuria tavoitteita itsellesi. Annat mennä vaan ja aloitat pienestä. Kyllä se blogi siitä sitten uomansa löytää, kehittyy ja kasvaa. Jotain kaavaa ja raamia se sitten kuitenkin alkaa noudattaa. Yhdistävä tekijä kaikille kirjoituksillehan on jo sekin, että ne ovat sinun kirjoittamiasi. Ja jos jokin asia on sinusta kiinnostava ja kirjoittamisen arvoinen, joku pienikin asia, niin maailmasta löytyy varmasti monen monituista ihmistä, joita kiinnostaa juuri tuo sama asia tai he ovat kokeneet jotain samanlaista ja nauttivat siitä, kun joku pukee sen ajatuksen sanoiksi ja kuviksi. Päästelet vaan nyt täysillä ja annat helmikuun valon loistaa teksteissä ja kuvissa.

Vähän väsy.

Valon lisääntymisen ja sen vaikutukset huomaa kyllä täällä pohjoisessakin. Elämänilo palautuu ihmisiin, kun aurinko jaksaa vielä neljältä iltapäivällä helottaa jostain taivaanrannasta. Vaikka täälläkin niinikään on satanut märkiä lumirättejä taivaan täydeltä jo monta päivää.

Itse aion lähettää tällä viikolla maailmalle tuon mielipidekirjoituksen. Kiitos vaan silmien lainasta, kommentit ja muutosehdotukset olivat oikein hyvä ja tarpeellisia. Aion lisätä tekstiin vielä ajatuksen siitä, että mielenterveystietoa pitäisi opettaa meille jo koulussa, kuin myös mielenterveydenhoitaja olisi tarpeen. Meidän pitäisi oppia jo paljon varhaisemmassa vaiheessa käsittelemään mielenterveyttä ja mielensairauksia. Jokuhan meille opettaa lapsena senkin, että flunssassa pitää mennä lääkäriin, eikä kouluun tarvitse mennä. Kaikkia sairauksia pitää oppia hoitamaan ja tunnistamaan.

Mutta on kyllä kauheaa miten raastavan vaikeaa tiivistäminen on! 2700 merkkiä tuntui jo aivan murhaavan lyhyeltä kirjoitukselta. Onneksi näissä kirjeissa saa vuodattaa tekstiä niin paljon kuin haluaa. Toki tiivistäminen tekee myös ihan mielettömän hyvää. On hyvä vähän haastaa itseään miettimään ja tekemään valintoja sen suhteen, mitä oikeasti haluaa sanoa. Mielipidekirjoitus oli myös kiinnostava muoto, koska piti oikeasti muodostaa jokin mielipide asiasta (yllätys, yllätys). Jouduin kerrankin sanomaan mielipiteeni suoraan. Useimmiten sitä kuitenkin tulee kirjoittaneeksi enemmän sellaisia pohdintoja, että toisaalta asiat ovat niin ja toisaalta taas näin. Huomaan usein osoittavani jonkin ongelman mutta vältteleväni varsinaisen ratkaisun tai tiukan mielipiteen ilmaisemista.

Mielipiteen ilmaisua pitäisi harjoitella ja harjoittaa enemmänkin. Ja useampien ihmisten pitäisi tehdä sitä. Varsinkin tällaisina aikoina, jolloin rasismi, epäluulot ja suoranainen natsismi nostavat päätään, mielipiteitä pitää alkaa tuoda esiin ihan suoraan. Meidän pitää alkaa ongelmien osoittelun lisäksi myös kehittää mielipiteitä ja ratkaisuja.

Eräs tuttavani sanoi taannoin, että hän arvostaa vain yhtä taistolaisajan laulua. Se laulu oli ”Oppimisen ylistys” ja hänen perustelunsa oli se, että hänen mielestään se oli ainoa sen ajan lauluista, joka tarjosi jonkin ratkaisun ongelmiin. Olin ja olen tietysti edelleen hänen kanssaan hivenen eri mieltä mutta hänen sanansa ovat kyllä jääneet mieleeni. Jokin totuuden siemen niissä oli. Mitäpä itse tuumaat? Taistelusta ja mielipiteistä?

Jään odottamaan kirjettäsi. Ja kirjoitan sinulle myöhemmin tällä viikolla sen antamasi tehtävän. Se herätti jo paljon ajatuksia. Kerään vain vähän voimia.

Hauskaa viikkoa ja kirjoittamisen iloa!

– Jussi

P.S. Lähettämäsi runo oli aivan ihastuttava. Niinhän se on, että tiemme on tarina. Paperia, jolle piirrämme jäljet.

P.P.S. Tehtävä: Anna omalle blogillesi nimi ja ota kolme valokuvaa, jotka kuvaavat ajatuksiasi blogin sisällöstä.