Vereslihaa

”Olin vahvasti ja tietoisesti olemassa ja läsnä.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja:Jussi Olavi
Päiväys: 27.08.2020 klo.23:11

Ystäväni,

Oli ihanaa lukea onnen pilkahduksestasi! Toivotaan, että se ei jää ainoaksi laatuaan vaan sitä seuraa muita pilkahduksia, välähdyksiä, läikähdyksiä ja ryöpsähdyksiä. On kuulemma myös mahdollista saada onnellisuus jäämään ihan kokoaikaiseksi kumppaniksi…

Punaherukoita voi ihan hyvin poimia kissa sylissä

Muistan hyvin tuollaisen (ehkä samankaltaisen) heräämisen omasta elämästäni vuosia sitten. Olin ollut jo pitkään harmaassa limbossa, jossa mikään ei näyttänyt, kuulostanut tai tuntunut oikein miltään – tai jos tuntuikin, niin lähinnä ärsyttävältä.

Sain kuitenkin itsestäni sen verran irti, että tunnistin tarpeen ja ostin ja aloin syödä mäkikuismavalmistetta. Parin viikon päästä olin saunassa ja yhtäkkiä havahduin siihen, että tunsin löylyn ihollani aivan eri tavalla kuin ennen. Solut heräsivät tuntemaan. Valot oli sytytetty. Olin vahvasti ja tietoisesti olemassa ja läsnä.

Herätys oli todella vahva ja se näytti minulle sen valtavan kontrastin, joka hyvinvoivan mielen ja masentuneen mielen välillä on. Tuon sisäisen tapahtuman jälkeen olenkin osannut hieman paremmin ennakoida toimenpiteitä, jos on vaikuttanut siltä, että mieli alkaa luisua taas latteuteen.

Tätä kirjettä kirjoittaessani en ole vielä kirjoittanut antamaasi tehtävää. Yleensä kirjoitan ensin tehtävän ja sitten vasta kirjeen…

Yritin kovasti miettiä, kuka minun elämässäni käväissyt ihminen olisi jättänyt minuun muutoksentekevän jäljen. Jokainen tuttavuus antaa jotain, siitä olen varma, mutta enpä tiedä, onko elämäni muuttunut radikaalisti kenenkään sanomisista tai tekemisistä…

Mielessäni on pyörinyt useakin idea ja näkökulma, josta voisin kirjoittaa mutta en ole saanut vielä aikaan päättää, mitä polkua lähtisin seuraamaan. Jos olisi aikaa, voisin kokeilla kirjoittaa jokaista ideaa ja valita niistä toimivimman mutta – vaikka vapaailta onkin – en ehdi. Nyt alan kuitenkin yrittää jotain…

Syksyä. Vai loppukesää..?


Tunti siihen meni! En tajua, miten aivot toimivat mutta kirjoitin kaksi aloituslausetta, joista toinen oli niin vahva, että se vei mennessään. Tästä tuloksena syntyi runo elämää muuttavasta tilanteesta.

Tässä sekoittuu menneen parisuhteen faktat sekä aavistuksenomainen taiteellinen liioittelu. Kiitoskirje tämä ei ole.


Mä tiesin kyllä, että osaan huutaa
-jopa paiskata lautasen seinään
mutta nyt, kun koetan vakuuttaa
edessäs, että en mä sua pelkää,
nousee uusi tunne, paljon vahvempi
kuin keskenkasvuisen uhma:
Olen nyrkkisi edessä vanhempi,
voisin ylpeyden takia kuolla!
Otan mieluummin iskun, kuin tunnustan,
että pelko syö uskooni reikää.
Voittajana paikalta raahustan,
vaikka veri mun kasvoja peittää.


Sain kirjeestäsi sellaisen kuvan, että sinulla on jo mielessäsi joukko elämässäsi piipahtaneita ihmisiä. Haluaisinkin, että tekisit tämän saman tehtävän. Eli kirjoita kirje ihmiselle, joka on suuresti vaikuttanut elämääsi. Voit vapaasti tulkita tehtävänantoa yhtä laveasti kuin minäkin…

Onnen täplittämää viikkoa sinulle!


Annastiina

Loppukesää. Vai syksyä?

Tämä tarina ei ole tosi

”Minä en halua pelätä ylimääräisesti; pelkään jo niin monta asiaa tässä elämässä ja maailmassa.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 14.08.2020 klo. 11:20

Ystäväni,

Kiitos kirjeestäsi ja mahdollisuudesta kurkistaa sekä pikku-Jussin että aikuisen Jussin pelkoihin.

Minun kirjoittamiseni ei ole edennyt niin hyvin, kuin aluksi halusin uskoa. Vahtivuoroni ovat olleet illalla, ja olen ollut suurimmaksi osaksi ulkona. Hyttysten seassa kirjoittaminen ei oikein innosta.

Kuitenkin eilen, kun vietin viimeisen vahtitunnin sisätiloissa, kirjoitin rungon seuraavalle tarinalle. Valitsin sinulle antamistani aiheista ”Milloin olin viimeksi onnellinen?”. Yllättäen en kirjoittanutkaan omasta näkökulmastani vaan lähdin fiktion tielle.

Dystopia on sellaista maaperää, jolle en mielelläni astu esimerkiksi elokuvaa valitessani. Dystopiset kertomukset ovat pelottavia ja yleensä näyttävät myös jotain sellaista kauheaa, joka on jo nykyäänkin nähtävissä ja se tekee niistä vielä pelottavampia. Minä en halua pelätä ylimääräisesti; pelkään jo niin monta asiaa tässä elämässä ja maailmassa.

Oli kuitenkin mielenkiintoista kirjoittaa pieni dystopinen tarina. Hieman minua jopa harmittaa, etten ehtinyt keskittyä tähän pidempään. Olisin halunnut vielä tarkentaa asioiden tilaa. Ehkä joskus jatkan tästä…

Muistan sen ajan, kun voin mennä tapaamaan ystäviäni ilman hengityssuojaa ja kokovartalodesinfiointia. Muistan, että halasimme, suukotimme toisiamme poskille ja nauroimme toistemme suihin pelkäämättä mitään. Sitten asetettiin rajoituksia ja sen jälkeen jälleen uusia, tiukempia rajoituksia. Nyt ovet on suljettu valtion sinetein, ja vain nopeasti vähenevä joukko lääkäreitä ja lähettejä pääsee tuntemaan asfaltin onton kopinan suojapukujen peittämien jalkojensa alla kiirehtiessään tarkoin aikataulutettuihin toimiinsa. Viruksia on jo niin monta, ettei viimeisiä ole edes ehditty nimetä. En ole vielä sairastunut mutta tiedän, että jos nyt saan tartunnan, se on voimakkaampi kuin mikään, mistä olen kuullut.

Tiedän, että en enää koskaan tule halaamaan ketään.

Luulisi, ettei näinä aikoina voisi olla onnellinen. Silti, kun eilen näin ulkopuolelta hakattujen lautojen raidoittamasta ikkunastani hylätyn lähikaupan pihalla lentävän neitoperhosen, katsoin sen laskeutuvan asfalttiaukean keskeltä itsensä eloon tunkeneiden voikukkien päälle ja imevän itseensä makeaa elinvoimaa, minä tunsin vahvan onnellisuuden tunteen. Vaikka minä en pääsekään ulos, on siellä kuitenkin elämän siemen, ja toivo lentää värikkäin siivin keitaalta kaukana kutsuvalle toiselle keitaalle.

Toivon, että saisin viruksista sellaisen, joka ei oksennuta sisälmyksiä ulos, eikä hajota silmien kalvoja. Haluan viimeiseen hetkeen saakka nähdä neitoperhosen ja muistaa, miltä onni tuntuu.


Tämän työrupeaman takia elämä on ollut kovin kiireistä viimeisen parin viikon aikana. Ja jottei ylimääräisiä luppohetkiä pääsisi syntymään, lupauduin pitämään kylämme käsityömyymälän kahvilaa lauantaina. Se tarkoittaa muun muassa hillitöntä leipomista  n – y – t  nyt eli ihan kohta. Lisäksi ennen iltavuoroa pitäisi viimeinkin siivota mustikat, jotka keräsin jo toissapäivänä…
Siksipä lopetan nyt täältä tähän.

Haluaisin sinun kirjoittavan seuraavan kirjeesi oheen tarinan, joka liittyy jotenkin eläimiin.

Kaunista alkusyksyä (tai loppukesää, kuten jotkut sanovat)!

-Annastiina

Ennen lomaa

”Asiat eivät paljon pääse ahdistamaan, kun katseensa voi aina kääntää aurinkoon.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 29.06.2020 klo. 21:34

Rakas ystävä,


No nytpäs jopas, että sitä on oikein maailmalle lähdetty! Se on oikein! Kyllä sitä on hyvä välillä kotoa poistuakin ja aionpa minäkin uskaltautua tässä kesäloman koittaessa ottaa muutaman askelen Rovaniemen rajojen ulkopuolelle. Ja kyllähän sitä tämän kulkurin taival suuntaa sitten myös sinne Savonmaan sydämeen.

Kirjeenvaihto on ollut mukavaa, mutta kyllä se vaan on pitkästä aikaa mukava nähdäkin sinua ihan kasvotusten. Pääsee puhumaan asioista ja parantamaan maailmaa ihan pitkän kaavan mukaan ja juomaan litratolkulla teetä. Mikä sen parempaa.

Eikö oo hieno? Kyllä täälläkin osataan kasveja kasvattaa…

Kiitos muuten huippuhyvistä runoista! En ollut tätä kollaasirunohaastetta bongannut aiemmin, mutta kieltämättä oli hauskoja ja pohdintoja herättäviäkin tuotoksia syntynyt muillakin kollaaseihinsa. Ja niin katosi kirjoittaja etsijänsielunsa aamuun.

Tällä erää olen kuitenkin kadottanut etsijänsieluni ylitöihin, joita puskin vielä näin iltamyöhään saakka työpaikan konttorilla. Kesäloma kun lähenee, niin pitää taas saada maailma valmiiksi ennen sitä. Mutta kyllä tämä tästä vielä vapaa-ajaksi muuttuu ja onneksi näistä iltahommista on nyttemmin tullut enemmän poikkeus kuin sääntö. Joskus on ollut toisinkin.

Alkukesä on kyllä piirtänyt kiinnostavia tulevaisuuskuvia mielenkiintoisista työhommista eteeni. Kerron niistä tarkemmin sitten, kun tulevat ajankohtaisemmiksi, mutta näillä näkymin sitä pääsee ainakin puhumaan empatiasta ja kuuntelemisesta ja ehkä vähän improvisaatiostakin ihmisille. Kaikki kolme ovat mieliaiheitani.

Kesä ja aurinko tuovat kyllä myös voimaa ja virtaa. Asiat eivät paljon pääse ahdistamaan, kun katseensa voi aina kääntää aurinkoon. Hyvin pienistäkin asioista saa iloa irti, kuten jäävedestä takapihalla tai jopa siivoushetkistä.

Jos osaat pelata tätä, niin kaipaan vinkkejä pelitaktiikoihin.

Paljon on tullut pelattua myös shakkia, tammea ja myllyä ja siksipä tehtäväsi peliohjeiden kirjoittamisesta tuntui varsin kutkuttavalta. Tässä on lopputulos:

YKSINKERTAINEN PELI

1. Kaksi pelaajaa asettaa kumpikin yhden pelinappulan pelilaudalle siten, että pelinappula peittää sille varatun paikan kokonaisuudessaan.
2. Arvotaan pelin aloittaja.
3. Pelaajat käyvät keskustelun arvomaailmastaan ja siitä miten hyvin ne kohtaavat toisensa. Tavoitteena on löytää yhteisymmärrys, jota noudattamalla molemmat pelinappulat voivat pysyä pelilaudalla ja elää sulassa sovussa keskenään.
4. Pelissä on vain voittajia. Muuten peliä on pelattu väärin.
5. Peli päättyy, kun molemmat pelaajat ovat piirun verran onnellisempia.

Ole hyvä. Siinä oli niin yksinkertainen peli, että se oli jopa antipeli. Poikani olisi varmasti keksinyt paljon eeppisemmät säännöt ja niihin olisi sisältynyt huikeita ninja-taisteluita ja zombieita ja robotteja, mutta minulta sait nyt tällaisen yksinkertaisen mutta toivoakseni elämänmakuisen pelin, johon voit haastaa kenet tahansa mukaan.

Tehtäväksi annan sinulle kirjoittaa huijauksen. Eli kirjoita kolme lyhyttä tarinaa, joista kaksi on totta tai ainakin todenperäisiä ja yksi silkkaa huijausta. Minä yritän sitten arvata mikä ei ole totta.

Hauskaa kesäviikkoa! Jään odottamaan kirjettäsi.


– Jussi