Alitajunta on ihana asia!

”Miten tulee käyttäytyä Suomen ensimmäisen koiran kohdatessaan; voiko papsuttaa ja lässyttää vai tuleeko huutia turvamiehiltä?”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 10.07.2020 klo. 17:48

Ystäväni,

Kirjoittelen taas maailmalta. Olin eilen kuvauksissa Helsingissä ja nyt tätini luona Hyvinkäällä. Huomenna palaan kotiin.

Viikko siitä eteenpäin minulla onkin sitten tuparit! Viime kesänä en jaksanut järjestää mitään, kun koko kesä meni ihmetellessä uutta kotia – tai lähinnä sen puutarhaa – ja palautuessa työelämän rasituksista.

Mutta nyt kokoan voimani ja siivoilen vähän sellaisiakin asioita ja paikkoja, joita en ole vielä muuton jälkeen käynyt läpi. Sitten kehtaan kutsua minua auttaneita kyläläisiä ja ystäviä juhlimaan minun uuttaa ihanaa kotiani. Kivaa, kun sinäkin tulet!

Ihanaa, että kyläpaikassakin on aamupalalla kissa sylissä <3

Jouduin tekemään hieman ajatustyötä tämän tekemäni mainoskuvauksen kanssa, mainostettava tuote kun sisältää lihaa ja itse olen kasvissyöjä (pienillä lipsahduksilla lievennettynä). Olisin tietysti voinut kieltäytyä näyttelemisestä tuossa mainoksessa eettisiin syihin vedoten mutta tosiasia on myös se, että mainoskeikasta saa rahaa, ja itselläni taas tuntuu olevan krooninen rahavajaus.

Lohduttaudun sillä, että en usko vietteleväni ketään kasvissyöjää tai vegaania lihansyönnin pariin muutaman sekunnin pätkällä, jona mainoksessa vilahdan. Eikä tätä mainosta myöskään olisi jätetty tekemättä, vaikka olisinkin kieltäytynyt roolista.

Joka tapauksessa näytteleminen on ollut minulle aina mukavaa ja se oli sitä myös nyt. Kuvausryhmä oli kaikin puolin ystävällistä, hauskaa ja ammattitaitoista, mikä osaltaan teki keikasta kivan. Se on nyt tehty.

Sattumaa? Kävellessäni kuvauspaikalle ohitin presidentinlinnan!

Huijasinpas sinua!
Presidentintapaamistarinoista väärä ja täysin keksitty oli juuri se ehkä ilmeisin vaihtoehto, eli istuvan presidentin, Sauli Niinistön näkeminen. Sain siihen inspiraation eräässä Facebook-ryhmässä näkemästäni keskustelusta, jossa moni ihminen kertoi nähneensä Niinistön koiransa kanssa kävelyllä puistossa. Hänellä on varmasti turvamiehetkin mukana mutta he sulautuvat siviilivaatteissaan ympäristöön niin hyvin, että vaikuttaa siltä, kuin Niinistö ja Lennu olisivat liikkeellä täysin kahdestaan.

(Ihan vaan varmuuden vuoksi selitys, että en siis seuraa mitään stalkkeriryhmää vaan kyse oli eläinten ystävien kohtauspaikka Eläinvideokerhosta, jossa pohdittiin, miten tulee käyttäytyä Suomen ensimmäisen koiran kohdatessaan; voiko papsuttaa ja lässyttää vai tuleeko huutia turvamiehiltä…)
(Oliko tämä selitys nyt yhtään vähemmän epäilyttävä..?)

Kekkosen olen todellakin nähnyt. Tosin olin niin pieni silloin, että kuulin tämän asian äidiltäni vasta pari viikkoa sitten. Siksi en ole sitä koskaan sinulle kertonut. Mutta onhan se silti totta, vaikka en sitä muistanutkaan… (Mennäänkö tässä nyt ihan siinä hujauksen rajalla..?)

Minulle antamasi kirjoitustehtävän luettuani minulta pääsi pieni kirosana. Presidentin tapaamista varten tehtävä asialista tuntui jotenkin niin epäminulta. Kirjoittelin muutamia minulle tärkeitä asioita listaksi paperille, ja yritin vääntää niitä jopa runon muotoon mutta ei siitä mitään tullut. (Kirjoitin mm. tällaisen riimin: ”Muista, että olet esimerkki; maan isä, etkä mikään peruserkki.” 😀 )

Junassa on hyvä kirjoittaa

Mutta voi rakas alitajuntani!
Heräsin tätini luona joskus viiden maissa aamulla aikaisen töihinlähtijän ääniin, ja mieleeni alkoi yhtäkkiä tulla runon punainen lanka ja säkeitä… Kirjoitin ne ylös kännykän muistioon ja rupesin taas nukkumaan. Kotimatkalla junassa kirjoitin sitten runon hyvän pohjan tiimoilta valmiiksi.

Lauluhan siitä sitten tuli, koska tietysti viideltä aamulla riimit muotoutuvat päässäni sävelten siivittäminä… Minä rakastan alitajuntaani!

Tehtävänannon noudattamisesta voidaan tietysti taas olla montaa mieltä… mutta tässä on nyt minun toteutukseni, ota tai jätä:

Mä tapaan Saulin

Tulevaisuuden luonto tulee vr-laseista.
Ei metsään mennä koskaan,
ei kai niitä kohta olekaan.
Pohjavedet paskotaan,
meidän keuhkot myydään Kiinaan.
– Muista kysyy presidentiltä!

Kansalliset yhtiöt meidät rahaan lassoaa.
Järvet pulloon laitetaan,
juomisesta joutuu maksamaan.
Meidän maa ei ole meidän,
kaivosyhtiöt sen omistaa.
– Muista kysyy presidentiltä.

Joo-oo, mä tapaan Saulin tänään illalla,
mä tiedän, mistä se kulkee,
kun se Lennun kanssa lenkkeilee.
Joo-oo, mä menen siihen,
kun ne kulkee sillalla.
Mä laitan tämän Suomen politiikan raiteilleen.

Verosuunnittelu imee taloutemme kuiviin.
Eikö äiti kertonut, et rehellisyys maan perii?
Ei luonnon tuhoamista
voi maksaa aneilla!
– Muista kysyy presidentiltä!

Joo-oo, mä tapaan Saulin tänään illalla.
On aika, että Suomen isä
ottaa jotain kantaa!
Joo-oo, mä menen niin, ettei mua huomata
ennen, kuin on paha merrassa.

Joo-oo, mä haluun pitää Suomen pinnalla.
Jotain uutta tarttis tehdä,
eikä mennä valmiita latuja.
Joo-oo, mä tapaan Saulin tänään illalla.
Mä kysyn oikeet kysymykset,
enkä huoli mitään satuja.

Joo-oo,
näitä juttui täytyy tivata.
Ei kukaan ota kantaa,
jos ei seinää vasten paineta.
Joo-oo,
mä tapaan Saulin tänään illalla.
Mä ehdin kysyy paljon,
ennen kun mut poseen kannetaan.

Mä tapaan Saulin tänään illalla.


Kirjoittaisitko minulle ensi kerraksi tarinan, jonka päähenkilöllä on eettinen ristiriita. Tarina voisi tapahtua 1920-luvulla. Kirjoittamisen iloa!

-Annastiina

Perinteetkin muuttuvat – vai minäkö vain?

”En enää välitä niin paljon tai ainakaan jaksa stressata, vaikka perinne vähän sitä vaatisikin.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 06.07.2020

Rakas ystävä,

Terveiset taas kotisohvalta!
Huhuh, pitkä viikonloppu hurahti nyt mökkeillessä ja fiilis on vähän kuin olisi siellä maaseudulla ollut. Tarkoitus oli lepäillä ja pötköttää, mutta silti on koko ajan sellainen tunne, että kaikki maailman työt on tekemättä. Ja oma vaikutuksensa tietysti silläkin, että koolla oli kokonaista neljä sukupolvea (isomummo, mummo, isukki ja lapset), joten hulinaa ja kaikenlaista menemistä riitti. Ja turvavälitkin huomioitiin.

Jänniä ovat tällaiset vuodesta toiseen kestävät perinteet, kuten tämäkin vuosittainen kohtaaminen kesälomareissun tiimoilta. Se jotenkin osoittaa kovin konkreettisesti ajan kulumisen ja tämän oman maailman muuttumisen, vanhenemisen ja sen sellaisen.

Tavallaan kaikki on nyt ihan erilaista kuin silloin lapsuudessa, kun tultiin perheen kanssa mummolaan ja mökkeilemään, mutta toisaalta ihan samanlaista säheltämistä tämä nyt on kuin silloin. Tietysti dynamiikka on vähän erilainen nyt kun itse ei olekaan vain poika ja pojanpoika, vaan myös isä. Eikä se isoin muutos ole kyllä pelkästään se, vaan paljon kyse on myös ihan omasta suhtautumisesta maailmaan ja vapaa-aikaan ja lepäämiseen ja vaikka nyt niihin mökillä tekemättömiin töihin. En enää välitä niin paljon tai ainakaan jaksa stressata, vaikka perinne vähän sitä vaatisikin. Jänniä juttuja.

Keskiyöllä ei tarvitse enää aurinkolaseja

Kiitos muuten upeista presidentti-aiheisista tarinoista. Aika pahan tehtävän heitin kyllä itsellenikin tämän huijauksen paljastamisen suhteen, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Vahva aavistus minulla on siitä, että tarinan Tarja Halosesta olin jossain yhteydessä kuullut aiemmin, joten olen karsinut sen vaihtoehdoista pois.

Niinistö-tarinasta en ole ollenkaan varma, se voisi olla jotain mitä olet kertonutkin, mutta olen saattanut unohtaa sen. Toisaalta se olisi näistä tarinoista myös sellainen ”helppo” huijaus, koska se tuollainen yllättävä kohtaaminen olisi periaatteessa ihan mahdollista koska vain tässä jos Helsingissä vaan kuljeskelisit.

Mutta kaikesta huolimatta, seuraan omaa intuitiotani ja heitän arvauksen, että Kekkos-tarina on se huijaus. Perustelen tämän itselleni sillä, että Kekkonen ja hänestä tehty näytelmä ovat olleet niin merkittävässä roolissa minun elämässäni, että olisit väistämättä kertonut tämän tarinan minulle jossain vaiheessa ja siksi uskoisin muistavani sen. Ja nyt on tietysti vähän noloa, jos olet siitä kertonut ja minä en sitä muista. Mutta joka tapauksessa arvaan, että Kekkos-tarina on huijausta. Menikö oikein?

Presidentilliset terveiset. Kenelläpä nyt ei olisi kotinsa seinällä isoa Kekkosen muotokuvaa?

Kiitos myös jälleen inspiroivasta tehtävästä, joka herätti ajatuksia ja sai minut pohtimaan omaa elämäänikin. Kanavoin sisäistä Kirsi Kunnastani (omalla tavallani):

EI, EI, EI!

Kun omasta kunnosta niin varma en oo,
minä lakkasin sanomasta aina kaikille joo
Ainainen ”joo” mun kaikki voimani vei
mutta nyt vastaan kaikkeen aina ensin ei, ei, ei!

Kolmasti kiellän, sitten vasta mietin
jaksanko oikeasti hoitaa tämän pietin?

Jos vastaus on
En jaksa,
en pysty,
en kykene!
Ei siitä mun ystävien lista lyhene

En ala mitään,en auta ketään.
Kerään voimia habaan,
keskityn itseeni
Ihan vain omaan napaan
käännän katseeni

Jos joku pyytää talkoisiin,
sanon en
ja olen rohkeasti itsekeskeinen.
Tarkistan ensin,
että itse olen kunnossa
Ei siitä tarvitse tuntea pistoa omassatunnossa

Huu, haa, hoo!
En sano enää pelkästään joo!

Non, njet vai nej?
Vastaus on aina ensin ei, ei, ei!

Kauaa ei mene enää siihen, että minä sinne Savonmaahan ilmestyn. Mutta heitä minua nyt sitä ennen vielä kirjeellä ja tee pikku kirjoitustehtäväkin. Saat vielä jatkaa presidentillisissä tunnelmissa.

Kuvittele tilanne, että pääsisit keskustelemaan muodollisesti tai ihan epämuodollisesti Tasavallan Presidentin kanssa. Kirjoita tätä tapaamista varten muistilista asioista, joita haluaisit presidentille sanoa ja mitä haluaisit presidentin muistavan työssään.

– Jussi