Paikallaoloa

”Maalla tapahtuu maaseudun asioita ja luonnossa luonnon asioita.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 18.06.2020 klo. 22:31

Ystäväni,

Olipa mukavaa lukea festarikokemuksestasi. Olen onnellinen sinun puolestasi, että olet saanut kokea jotain niin valtaisaa ja että olet levännyt. Tai no, Sodankylän elokuvafestivaalin ja sinut tuntien olette kyllä varmaankin katselleet leffoja kaikki yöt läpeensä… Mutta ainakin henkistä lepäämistä on varmasti plakkarissa!

Täällä ei ole juuri mitään tapahtunut. Maalla tapahtuu maaseudun asioita ja luonnossa luonnon asioita. Voisin höpötellä ummet ja lammet lintujen pesintätilanteesta ja poikasista, kasvimaan kosteustasapainosta ja istuttamistani kasvilajeista mutta eivätpä sellaiset jutut taida jaksaa kaupunkilais-sinää loputtomiin kiinnostaa. Sanonpa vain, että tämän aamuinen sade tuli tarpeeseen ja täällä asiat etenevät niin kuin pitääkin.

Minusta tuntuu pitkästä aikaa, että haluaisin lähteä käymään jossain. Se on harvinaista minulle, erakolle. Mutta silloin tällöin sellaistakin tapahtuu. Olen viimeksi käynyt Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa ja vaikka viihdyn kotona, niin nyt tuntuu, että pieni maisemanvaihdos voisi tehdä hyvää.

Kävin äitini kanssa hakemassa äidin ystävän junalta, ja minulla oli vahva tunne, että haluan hypätä junaan, ihan vain matkustamisen takia. Rakastan junamatkoja (pääsääntöisesti). Junassa on myös hyvä kirjoittaa.

Pääsiskö sissään..?

Antamasi tehtävä oli jälleen mielenkiintoinen. Kolmen virkkeen tarina voi olla kai hyvinkin pitkä, vaikka sitä olettaisi, ettei niin vähiin virkkeisiin saa pakattua paljoakaan informaatiota. Kirjoitin monta versiota ja kokeilin muun muassa, kuinka lyhyillä kolmella virkkeellä voi kertoa tarinan.

Minä synnyin. Sitten kasvoin. Lopulta kuolin.

tai jopa:

Synnyin. Kasvoin. Kuolin.

No, ei kovin kiinnostava tarina (joskin melko yleispätevä ja samastuttava, heh).

Ukkosmyrskyn innoittamana kirjoitin myös tällaisen:

Ukkosmyrskyn seurauksena taloni syttyi tuleen ja tuhoutui. En lannistunut vaan ostin mummon perintörahoilla uuden. Olin asunut siinä puoli vuotta, kun sähköviasta peräisin oleva kipinä sytytti sen palamaan, ja sitä seuraavana aamuna minä menin hirteen.

Eipä tässäkään kovin paljon ole asiaa. Nämä olivat sellaisia harjoituskappaleita.

Mutta sitten päätin kirjoittaa jostain oikeasti omakohtaisesta aiheesta ja aloin kirjoittaa erään elämässäni tapahtuneen hienon kohtaamisen innoittamana (joskin aika paljon faktoja muunnellen). Tarina kirjoittui helposti, eikä kolme virkettä tuntunut edes rajoittavalta ohjeelta.

Tapasin kerran karhun. Se tuli minua vastaan metsäisen mäen laella, kun olin kävelemässä oikoreittiä äitini luokse. Haisteltuaan minua parinkymmenen metrin päästä äänekkäin puuskutuksin se nousi ensin takajaloilleen tarkkailemaan, oliko minusta jonkinlaista uhkaa ja sitten, todettuaan minut vaarattomaksi, se laskeutui takaisin kaikille neljälle jykevälle harmaanruskealle tassulleen ja lähti kävelemään pois jättäen minut seisomaan paikalleni tärisevillä, hyytelöisillä jaloillani ja kuuntelemaan villinä hakkaavaa sydäntäni ja sitä puuskutusta, jonka pystyisin palauttamaan mieleeni koko lopun ikääni.

Olen oikeasti kohdannut karhun. Se tapahtui Lapin vaelluksella, Saariselällä parikymmentä vuotta sitten. Meitä vaeltajia oli neljä ja karhuja kolme, emo ja kaksi pentua. Kolmeen virkkeeseen en kuitenkaan alkanut selostaa tätä kaikkea, vaan tein kohtaamisesta intensiivisemmän kirjoittamalla siihen vain minut ja karhun.

Tämä ei satanut, kunhan oli olevinaan

En voi olla taas jälleen kiittämättä tätä kirjeenvaihtoa ja sinua! Kaikki nämä kevään ja kesän luonto- ja puutarhajuoksut pitävät minun ajatukseni ja myös minut fyysisesti niin tiukasti ulkona, että kaikki muu jää unholaan. Olen varma, etten kirjoittaisi kesäaikaan riviäkään, mikäli tätä pikku pakkoa ei olisi. Tekee silti hyvää tulla kerran viikossa sisälle keskittyen vain ja ainoastaan kirjoittamiseen. Aina kun saan jotain valmiiksi (vaikka huonoakin, kuten viime viikolla) siitä tulee hyvä olo. Kiitos siis!

Keskikesän juhla on aluillaan… Perinteisesti meillä juhannuksena pyritään pidättäytymään suuremmista töistä, joten enköhän minäkin tänä viikonloppuna ota vähän kevyemmin. Voisi kai sitä vaikka lukea jotain pitkästä aikaa… Saa nähdä.

Oikein hyvää juhannusta sinulle!

-Annastiina

P.S. Ai niin, tehtävä! Kirjoita seuraavasta (Anthony De Mellon kirjasta Havahtuminen ottamastani) lauseesta: ”Pysyttele siinä ja käsittele se.” Tämän ei välttämättä tarvitse olla otsikko, kunhan tämä lause esiintyy tarinassasi.

Tuonne ihan mielellään pulahtaa näillä helteillä…

Itselle tärkeistä asioista on pelottava kirjoittaa

”Juuri siksi pitäisi voittaa pelkonsa ja kirjoittaa. Juuri siitä, minkä kirjoittamista pelkää eniten.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 29.05.2020 klo. 01:13

Ystäväni,

Kiitos! Kirjoituksesi vedestä oli hurmaava, kiehtova ja pinnan alla hauska. Ja syvä kuin vesi.

Teillä onkin nyt siellä pohjoisessa ihmettelemistä. Tulvavedellä on niin suuri voima, että siinä saattaa ihmisten varotoimetkin jäädä toisiksi, kun vesi haluaa tulla kylään ”hörppäämään kupillisen kahvia”, niin kuin kirjoituksessasi niin herttaisesti kuvasit.

Olen suurella mielenkiinnolla katsellut netissä paikallisten valokuvia veden alle jääneistä pyöräteistä ja puutarhoista ja jopa täällä kaukana minusta tuntuu, että tässä ollaan jonkin todella suuren äärellä. Vesi on kaiken elämän elinehto, ja toisaalta myös tuhoisa voima. Elämän kaksinaisuus on vahvasti läsnä.

Luonnon dualismia

Samalla, kun pohjoisessa vettä on liikaakin, täällä etelämmässä sitä kaivataan kipeästi. Täällä ei ole satanut pariin viikkoon (lukuun ottamatta eilisillan pikkuista kuuroa, joka kuivui heti osuessaan maahan), eikä kymmenen päivän ennusteessakaan näy yhtään sadepisaraa. Minua pelottaa, että kesästä tulee edellisen kaltainen. Silloin vettä piti kantaa järvestä, mikäli halusi kastella kasvimaataan – ja jos ei halunnut, niin sato jäi olemattomaksi. Monen talon kaivot kuivuivat, kun pohjavesi oli niin alhaalla.

Sain tänään tehtyä kasvimaan valmiiksi. Tai on se vielä vähän kesken kivitöiden osalta mutta voin kuitenkin jo kylvää siemenet maahan. Pitäisiköhän nyt sitten tanssia sadetanssi..?

Kevät on sellaista aikaa, että kaikki paitsi puutarha katoaa mielestä. On kiire saada kevättyöt tehtyä. Kirjoitin kuitenkin pikaisesti antamasi tehtävän. Olisin halunnut suoda sille enemmän aikaa – nyt se on lähinnä erillisiä ajatuksia asiasta – mutta kun ”tässä nyt on vähän kaikenlaista”.

Aihe sinänsä on minulle hyvin tärkeä – senhän sinä jo tiedätkin, koska otit otsikon blogiaiheistani. Olen kuitenkin nyt keskittynyt kirjoittamisen sijaan käytännön työhön luonnon hyväksi ja työskennellyt sen eteen, että minun pihallani olisi mahdollisimman monimuotoista luontoa sekä ruokaa ja pesäpaikkoja hyönteisille. No, ja vähän ruokaa minullekin siinä samalla.

Ehkä kevätkiireiden mentyä keskityn tähän aiheeseen paremmin… Tässä kymmenen virkkeen kärkevä (tai vihainen) pamfletti (tai kasa ajatuksia):

Jokainen voi tehdä asioita luonnon hyväksi

On se kumma, että tervejärkinen ihminen ei ymmärrä, että luonto on se, jolle ihmiskunta on velkaa kaiken ja jota sen pitäisi kumartaa! Velan maksaminen ei vaadi edes paljon, jos jokainen maksaa oman osansa. (Ja tässä velassa ei edes ole kyse rahasta vaan teoista – halpaa, eikö vain?)

Energian säästäminen ei ole iso vaiva. Niitynkin rakentaa muutamassa tunnissa, kun oikein asialle alkaa. Tai jos ei jaksa sammuttaa valoja tai ei löydy maapalaa, minne rakentaa keitaita hyönteisille, niin voisihan sitä vaikka miettiä seuraavan kerran shoppaillessa, että tarvitseekohan sitä nyt ihan varmasti seitsemännentoista takin ja kolmannetkymmenennet parit kenkiä…

Jokainen voi tehdä asioita luonnon hyväksi, ja tapoja on tuhansia – KVG!

Ympäristöstä huolehtiminen ei ole vain ”viherpiipertäjien” asia. Jokaisella on ympäristö – ja se on aina juuri siellä, missä sinäkin olet. Täytyy olla idiootti, jos paskoo omaan pesäänsä!


Oletko muuten huomannut, että itselle tärkeistä asioista on joskus vaikeampaa kirjoittaa, kuin kädenlämpimistä aiheista? Omalla kohdallani ainakin on niin. Ehkäpä osin siksikin tämän kertainen tehtävä tuli kirjoitettua hieman hutaisten. Silloin voi aina sanoa, että se on nyt vaan tuollainen, kiireessä sutaistu…

Luonto on minulle suuri aihe. En oikeastaan tiedä, osaisinko edes kirjoittaa siitä, miten tärkeäksi koen luonnon. Jollain tavalla jopa pelkään kirjoittaa siitä. On pelottavaa puhua luonnon tärkeydestä, kun joidenkin tahojen mielestä se leimaa puhujan lapselliseksi ja aivottomaksi hysteerikoksi, jonka suurin luontoteko on turkispukuisen ihmisen spreijaaminen. Kun leima on lyöty otsaan, on aivan sama, mitä leimattu puhuu. Vastaanotto on lakannut.

Ehkä juuri siksi pitäisi voittaa pelkonsa ja kirjoittaa. Juuri siitä, minkä kirjoittamista pelkää eniten. Leiman pelko on alistumisen alku.

Maan päällä, taivaan ja puiden alla

Onko sinulla jokin aihe, joka on sinulle suurempi ja tärkeämpi kuin mikään muu?

En kuitenkaan pyydä sinua kirjoittamaan siitä tärkeimmästä asiasta. Pyydän sinua kirjoittamaan tarinan lapsen näkökulmasta. Tarinan nimi on ”Autolla mummolaan”.

Leppoisan luovaa viikkoa. Pysy kuivana.

-Annastiina