Kevään ja musiikin imussa

”Musiikissa on jotain, mikä kutsuu minut aina seikkailuun; musiikki vie ja minä olen vietävissä.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 12.05.2020 klo. 04:46

Rakas ystävä,

Luulitko jo, etten kirjoittaisi tänään kirjettä? Ehei, pois se minusta! Satuin vain nukahtamaan tuossa jo alkuillasta ja olen nyt nukkunut jo reippaasti yli kuusi tuntia ja kellohan on vasta kolme aamuyöllä. Tavallaan olen siis vain herännyt aikaisin tänään kirjoittamaan.

Tänään (tai teknisesti siis eilen) oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen ja se selvästi otti koville. Lomaviikko teki kieltämättä hyvää ja oli kyllä mukava palata töihin taas lomailun jälkeen. Varmasti mielentilaani vaikuttaa myös se, että pohjoisessa mennään nyt ilahduttavasti valoa kohti ja aamuaurinkohan tuolla ulkosalla alkaa nytkin jo loimottaa. Toki tuossa äitienpäivänä saatiin kokea myös erinomaisen hämmentävä luontokokemus, kun vastikään tänne takaisin muuttaneet linnut lauloivat mutta lunta tuprutti taivaan täydeltä samalla, kun yötön yö puski täysillä päälle. Mikä vuodenaika nyt oikein on? Noh, kyllä se tästä kesäksi taipuu.

Kevät on ollut aina suosikkiaikaani. Keväällä alkaa aina jotain uutta, kun luonto herää pitkän talven jälkeen, ulkona tuoksuu multa ja maa ja tuntuu kuin suonissa virtaisi ihan uutta verta ja voimaa. Ymmärrän siis täysin sinun fiiliksesi siitä, että mieli vetää enemmän puutarhaan, kuin blogikirjoitusten äärelle.

Ajattelin kuitenkin haastaa sinua vähän niiden blogien maailmaan, kun olen ymmärtänyt, että sinulla on intoa ja halua tehdä myös niitä. Kirjoitapa siis viimeistään seuraavaan kirjeeseesi kolme (3) lausetta, jotka kirjoittaisit tai ehkä olisit kirjoittamatta blogiisi. Saadaan ainakin tyhjä paperi sotkettua tavalla tai toisella. Jos innostut, niin sinullahan oli niitä blogin aiheita mielessä jo useita, joten voit kirjoittaa kolme lausetta vaikka useampaankin aiheeseen liittyen. Ja lähetät ne sitten mulle joko osana kirjeenvaihtoa tai vaikka jossain messenger-härpäkkeessä.

Hei, nyt tuli muuten mieleen aiempi kokemukseni tänään (tai siis eilen). Tein töissä luovaa työtä ja tuotteistushommia, missä yhtenä tärkeänä työkaluna itselläni on Nykysuomen sanakirja. Se on ihan mielettömän hieno kirja! Pääsin käyttämään sitä nyt pitkästä aikaa mutta aina se yllättää. Suomen kielessä on niin paljon sanoja, joita minä en tiedä saati osaa käyttää. Omaa kieltä voisi rikastuttaa niin paljon. Nykysuomen sanakirjan rinnalle haluaisin vielä Suomen kielen etymologisen sanakirjan – mutta nopealla googletuksella vaikuttaisi siltä, että se on aika kallis opus ainakin uutena. Täytyy pistää hakuvahti nettiantikvariaattiin, josko opusta joskus liikkuisi niillä markkinoilla. Sanat ovat niin mielenkiintoisia. Eikä internetistä löydä samanlaisia sanoja kuin Nykysuomen sanakirjasta.

Kahta en vaihda #nykysuomensanakirja ja…

Ja siitä musiikista, josta kirjoitit kirjeessäsi. Musiikkihan se on kerrassaan kehveliä tavaraa myös. Yhdistelmä sanoja ja säveliä. Ihan mieletöntä tavaraa kummatkin. Musiikki on aina vaikuttanut minuun todella voimakkaasti. Se iskee luihin ja ytimiin, johonkin alitajuiseen ja hyvällä tavalla eläimelliseen, alkukantaiseen osaan minussa. Musiikissa on jotain, mikä kutsuu minut aina seikkailuun; musiikki vie ja minä olen vietävissä. Siksi varmaan rakastan myös tanssia ja tanssimista ja jopa yökerhoja vaikken alkoholia ole koskaan kuluttanutkaan. Tavallaan musiikki onkin minulle jonkinlainen päihde. Siksi antamasi tehtävä oli mitä miellyttävin toteuttaa ja lähdin ilolla tälle musiikilliselle tripille.

Minulle musiikissa on useampia tasoja, koska onhan musiikissa itse musiikin lisäksi usein se tekstikin mukana. Joskus jopa erottamattomana osana. Tavallaan minun päässä teksti ja itse musiikki saattavat kuitenkin erottua aika isostikin omiksi entiteeteikseen. Tätä on vähän vaikea selittää mutta tavallaan voisin sanoa, että hyvissä biiseissä minä yhtä aikaa sekä kuulen että en kuule niitä sanoja. Toisaalta hyvissä biiseissä saatan sitten syväsukeltaa ihan täysillä sanoituksiin ja uiskennella kielellisessä meressä. Toisaalta joskus sanat ovat ihan toissijaisia ja pelkkä musiikin tunnelma ja melodia vievät johonkin maailmaan, ehkä jopa ihan eri maailmaan kuin sanoitus. Ja tämä saattaa vuorotella ihan kuuntelukerroittain. Jollain kuuntelukerralla fiilistelen täysillä esimerkiksi pelkkää kitaraa ja annan sen kietoutua mieleni ja kehoni ympärille. Hurmaavaa ja huumaavaa.

Ah, onneksi minulla onkin uudessa kodissa nyt CD-soitin ja pääsen käsiksi vanhaan levykokoelmaani, josta löytyy monia helmiä. On myös kiva kuunnella pitkästä aikaa kokonaisia albumeita. Onnistuuhan se suoratoistopalveluissakin mutta jostain syystä sitä harvemmin tulee tehtyä. Onnea on vanhanaikainen teknologia. Nyt laitan kuitenkin kuulokkeet päähäni ja annan yhden biisin viedä minut mukanaan. Katsotaan minkälaista tajunnanvirtatekstiä siitä syntyy. Biisiksi valitsin Urus Factoryn ”ANO (mitä kummaa)”.

Torvi soi yössä ja tuuttaa rengin korvaan. Ihan jäätävät tanssit on käynnissä, vanhat ukot moshaavat ja heittävät ylävitosia joen rannalla. Värivalot loistavat ja paikalle saapuu ihan valtava valtamerialus, joka parkkeeraa laituriin ja sieltä kävelee laituria pitkin ulos lisää jengiä, jotka tanssivat ja juovat ja nauravat ja laulavat. Ukkosmyrsky lähestyy taivaalla. Nopeasti ja nopeammin se lähestyy. Pilvet jytisevät. Autot pomppivat ja jengi nousee autojen katolle huutamaan kohti pilviä. Alkaa sataa räntää ja rakeita. Porukka kastuu aivan täysin ja on ihan fiiliksissä. Autot nousevat ilmaan ja leijuvat kuin höyhenet ilmassa. Paikalle saapuu uusi ihminen, tyylikkäästi pukeutunut mies, joka suoristaa kravattiaan. Hänen värinsä on sininen ja hänen ympärillään väreilee aura, joka saa koko muun porukan kiinnittämään huomionsa häneen. Hän aloittaa aivan jäätävän tanssin, ja kaikki muut hyppäävät mukaan. Ilmasto muuttuu jo myrskyksi, mutta miehen aura estää myrskyä viemästä kaikkia mukanaan. Autot ja talot pyörivät ilmassa. Myrskypilvien välistä tunkee kirkkaita auringonsäteitä. Taivas tyhjenee, pilvipeite repeää keskeltä ja kirkas valo loistaa ihmisten päälle. Tanssi jatkuu. Ihmiset nousevat toisensa hartioille. Paikalle saapunut mies nousee ilmaan ja vetää ympärillään olevia mukanaan kohti taivasta.


Kuuntelin heti perään myös Antti Aution kappaleen ”Liikaa”, joka vei mut ihan täysillä mukaansa ja soitin täällä keittiön pöytää vasten ilmapianoa. Enkä edes osaa soittaa pianoa yhtään. Mielettömän hienoja biisejä ja artisteja molemmat.

Antti Autio inspiroi minua piirtelemään vähän pihapetäjää paperille. Hyvä keväinen fiilis vaivaa.

Ursus Factory vei minut tällä kertaa mukaansa yllättävän visuaaliseen seikkailuun. Sanat jäivät aika pitkälti taustalle. Nyt harmittelen tässä, etten luultavasti pääse kesällä näkemään kumpaakaan keikalla. Vaikka ainahan toivossa voi yrittää elellä.

Blogitehtävän lisäksi suosittelen sinua kokeilemaan tätä samaa harjoitetta. Tämä oli ihan todella hauskaa. Jään odottamaan kirjettäsi.

– Jussi

Tavallista arkea poikkeustilan keskellä

”Vaikka välillä maailman myllerrys tuokin mieleen epätietoisuutta, pelkoja ja ahdistustakin, niin on pidettävä huolta siitä, etteivät arjen kauniit asiat hautaudu niiden alle.”

Postaus sisältää affiliate -linkin Kirjoittajaklubin kurssille*

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 20.03.2020 klo. 00:20

Ystäväni,

Kyllä vain, outoja aikoja elämme… Minun muutenkin erakkomaiseen elämääni tämä korona-pandemia ja sen rajoitukset eivät ole juurikaan vaikuttaneet mutta on kyllä hämmentävää seurata medioiden uutisvirtaa ja liikehdintää somessa. Mietityttää kovasti, että mitä vielä tuleekaan tapahtumaan. Itse en ehkä vielä oikein edes ymmärrä, mihin kaikkeen tällainen globaali poikkeustila tulee vaikuttamaan, eikä kaikkea varmastikaan kukaan osaa ennustaa.

Kaiken tämän koronaa tulvivan uutisvirran keskellä on kuitenkin hyvä myös osata sulkea siltä välillä korvansa ja silmänsä ja keskittyä arkeen sellaisena, kuin se tällä hetkellä on käsillä. Siksi aion jättää pandemia-aiheen loppukirjeen ajaksi jäähylle ja keskittyä kirjoittamisasioihin.

Oman kirjoittamiseni kehittäminen on minulle tärkeää. Pyrin siihen, että kirjoittaminen olisi yksi asia, jolla tulevaisuudessa tuon rahaa tilille, ja sen vuoksi haluan olla siinä mahdollisimman hyvä – niin hyvä, kuin juuri minä voin olla. Tämä kirjeenvaihto (satunnaisine) tehtävineen on ollut erittäin hyvä tsemppari, joka on kannustanut ja lähes pakottanut kirjoittamaan. (Ja vain kirjoittamallahan oppii kirjoittamaan, eikö vain?) Tunnustan nyt, että tämän parin viikon aikana, jolloin sinä et ymmärrettävistä syistä voinut kirjoittaa kirjettäsi, petin sinua. Hain tsempparini muualta. Osallistuin nimittäin Kirjoittajaklubin verkkokurssille nimeltä ”Aivan paskojen kirjoitusten verkkokurssi”.

Ajattelin, että Aivan paskojen kirjoitusten kurssi toimisi hyvänä kirjeenvaihtomme korvikkeena antamaan minulle syitä ja aiheita kirjoittamiseen. Jonkun toisen antama impulssi kirjoittamiseen saa aikaan suuremman ”pakon”, kuin mitä itse saisin itselleni luotua – ja siinä juuri tällaiset verkkokurssit ovat arvokkaita. Tällä kyseisellä kurssilla kannustettiin ilahduttavan humoristis-pessimistiseen sävyyn luomaan mahdollisimman huonoja tekstejä viikon ajan. Kynnys kirjoittamiseen madaltuu huomattavasti, kun ei edes yritetä päästä mihinkään maailman parhaaseen lopputulokseen – vaan peräti päinvastoin. Ja kun on kirjoittanut mahdollisimman huonoa tekstiä, saattaa huomata, että tulos onkin itse asiassa paljon parempi, kuin mihin alussa pyrki…

Tuossa paskojen kirjoitusten kurssissa oli rajoitettu osallistumisaika mutta Kirjoittajaklubin sivuilla on muitakin kursseja, esimerkiksi loistava
Miki Liukkosen Kirjoittajakoulu *, jossa pureudutaan kirjoittajan oman äänen löytämiseen ja rohkean itseilmaisun keinoihin. Tunnustan nyt, että tässä kurssihuumassani kirjauduin tuollekin kurssille… Muistatko, kun aivan ensimmäisissä kirjeissäsi kirjoitit, että sinulle hyvä tapa aloittaa kirjoittaminen on ”syvään päähän hyppääminen” eli kirjoittaa rohkeasti omasta elämästä vaikka kuinka hävettäisi? Alkukatsauksen perusteella tässä kurssissa on kyse juuri tuosta, joten suosittelen sitä lämpimästi myös sinulle, jos vain aikasi riittää. Kurssissa on jatkuva sisäänpääsy, joten sen voi aloittaa milloin vain. Hintakin on alennettu pandemiasta johtuvan poikkeustilanteen ajaksi, joten nyt on hyvä aika hypätä mukaan kurssille.

 Nettikurssin lisäksi olen menneellä viikolla kirjoittanut laulunsanoja. Tai nyt täytyy kyllä sanoa, että yrittänyt kirjoittaa. Sain nimittäin tädiltäni ääniviestinä hänen sävellyksensä, johon minä nyt yritän kuumeisesti sovittaa sanoja. Tehtävä on kinkkinen jo muutenkin, kun sanojen täytyy olla sopivan pituisia ja rytmisiä, jotta ne sopisivat säveliin ja samalla tunnelmaan – mutta tätini lisäsi tehtävään vaikeusastetta kertomalla, että on jo ajatellut tähän biisiin tiettyä teemaa. Lisäksi kertosäkeen viimeinen fraasi oli jo valmiina. Olen pyöritellyt laulua mielessäni jo viikon verran ja huomaan, ettei tehtävä ole todellakaan helppo. Mutta minä rakastan tällaisia salapoliisitehtäviä! Ihan kuin olisin taas koulussa! (Ja mikäli et muista, niin minä todella tykkäsin kouluajan kirjoitustehtävistä!)

Tämä uusi yhteistyö tätini kanssa on synnyttänyt jo yhden valmiin biisin, mikä sai minussa aikaan hurjan inspiraatioryöpyn! Miten uskomatonta olikaan, kun tädilleni lähettämästäni vanhasta runosta oli yhtäkkiä muotoutunut ihan oikea laulu! Parikymmentä vuotta sitten kirjoittamani sanat kuulostivat aivan erilaisilta musiikin kanssa laulettuna. Aivan uudella innolla käyn nyt läpi vanhoja tekstejäni ja pyrin saamaan keskeneräisiä runoja kirjoitettua valmiiksi. Sitten voin lähettää ne tädilleni, joka taikoo niistä jotain uutta ja parempaa! Maagista!

Vanhojen keskeneräisyyksien penkomista

Ilon aiheita siis löytyy, ja niiden kautta inspiraatio ja tekemisen halu lisääntyvät. Vaikka välillä maailman myllerrys tuokin mieleen epätietoisuutta, pelkoja ja ahdistustakin, niin on pidettävä huolta siitä, etteivät arjen kauniit asiat hautaudu niiden alle. Senkin uhalla, että tämä on todella kliseistä: Tulevaa ei voi tietää; tämä hetki on ainoa asia, joka on varmaa. Keskitytään siihen. Ollaan empaattisia ja toistemme tukena. Ollaan myös tarkkoja siitä, että emme omilla tekemisillämme auta virusten leviämistä.

Pysykää terveinä, sinä ja koko perhe. <3

Annastiina