Satuasetuksella

”Oli yllättävää, että pelkillä kysymyksillä sai kuitenkin kerrottua ihan oikean pienen tarinan.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 30.10.2020 klo. 11:45

Ystäväni

Huh, tallentaessani tätä kirjettä koneelleni huomasin tämän olevan neljäskymmenes kirje, jonka olen kirjoittanut sinulle! Niin että sole poka mikhän, kyllä me kirjoittaa osataan. Jos ajatellaan kirjeessä olevan vaikkapa kolmekin sataa sanaa, niin sanoja on tullut vuoden alusta lähtien 12000. Ja sinun sanasi siihen päälle tekee 24000 sanaa. Jos tulee joskus sellainen olo, että ”ikinä en oo mittään kirjottanu”, niin voidaan katsoa tätä kirjeenvaihtoamme ja olla ihan ylpeitä. Hyvä me!

Hallan kuorruttama ruusunlehti

Ja todellakin, huomenna minä haen sinut junalta tänne rauhalliseen atmosfääriin, jossa maté virtaa ja keskustelu on syvällistä mutta samalla sopivan leppoisaa ja välillä ihan höpöä. Onpa ihanaa nähdä livenä taas pitkästä aikaa!

Ihan(an) höpö oli myös antamasi tehtävä! Pelkillä kysymyksillä keskustelu on tuttua improharjoituksista mutta eiväthän sellaiset improkohtaukset kovin kauan kestä, koska se on vaikeaa! Ajattelin, että ei tämä kirjoittaminenkaan tulisi helppoa olemaan, ja oletin, että jos jonkinlaisen pätkän saisin kirjoitettua, niin se muistuttaisi lähinnä stressaantuneen muistisairaan monologia. Oli yllättävää, että pelkillä kysymyksillä sai kuitenkin kerrottua ihan oikean pienen tarinan.

Minulla on ehkä jäänyt aivoihin päälle satuasetus. Kirjoitin nimittäin eilen pienen näytelmän draamakurssia varten. Se oli hyvin satumainen. Ja niin taitaa olla tämä kysymystarinakin.

Voisiko se olla Täplis? Näinkö kenties harhoja sellin aamunharmaassa hämärässä? Ja kuka lopulta on Täplis? Liittyykö hän vain eiliseen sekasotkuun vai onko hän poikennut elämässäni jo aiemmin? Muistaisinko, jos hän olisi?

Onko normaalia, että vasta eilen tapaamani henkilö on saanut ajatuksistani niin suuren osan? Miten on mahdollista, että tunnen suurempaa yhteenkuuluvuutta lähes tuntemattoman kanssa, kuin koskaan ennen kenenkään muun kanssa? Kuvittelenko kaiken vai olemmeko me todellakin yhteen luodut?

Jos en olisi mennyt mukaan eiliseen tappeluun, olisinko nyt vapaa? Olisinko silloin koskaan tavannut Täplistä? Miten voin koskaan selittää itselleni olevani onnellinen, että osallistuin väkivaltaan?

Oliko se kuiskaus? Eikö ikkunan takaa kuulunutkin Täpliksen matala, hiljainen ääni? Kuinka hän oli päässyt vartijoiden ohi ja tuliko hän todellakin tänne minun takiani?
”Missä olet, Raita?”
”Kuuletko ääneni, Täplis?”
”Saatko kiinni heittämästäni köydestä?”
”Jaksatko vetää minut ulos?”


Kävelimmekö todellakin rauhallisesti vartijoiden edestä, poistuimmeko ulos portista kokonaisen komppanian tehdessä meille kunniaa? Mistä Täplis oli saanut nämä uskomattoman aidot valepuvut? Miten ikinä pystyn korvaamaan tämän kaiken Täplikselle? Voinko koskaan olla hänen arvoisensa?

”Raita? Haluaisitko suudella minua?”
”Etkö huomannut, että olen halunnut sitä koko ajan?”

Pakkaskuorrutusta mehitähdellä


Tämä tästä ja jatketaan taas.

Kirjoita ensi kerraksi puhelinkeskustelu kahden henkilön välillä.

-Annastiina