Syntiä tauon jälkeen

”Niin, että jos tässä sitten sinne helvettiin joutuu, niin ei tarvitse ainakaan yksin lähteä.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 07.08.2020 klo. 18:57

Ystäväni,

Kiitos viimeisestä. Oli ihanaa, kun kävit. Kiitos myös kirjeestäsi ja ihanista lauluista! Sinähän aivan riehaannuit kirjoittamaan tauon jälkeen. Näytti ihan siltä, että et kirjoittanut mitään tuon parin viikon kirjeenkirjoitustauon aikana ja sinulla oli sisälläsi rästissä luovuutta, joka purkautui kirjoitustehtävään. Osuinko oikeaan?

Itse en ole kirjoittanut kerta kaikkiaan yhtään mitään pariin viikkoon. Joitain säkeitä ja ideoita on silloin tällöin töiden lomassa välähtänyt päähän mutta en ole kirjoittanut niitä ylös. (Pöljä minä.) Muistan niistä yhden lastenlauluraakileen ja kirjoitan sen ehkä kohta vihkoon. Mutta ensin kirjoitan tämän päivän myöhässä tulevan kirjeen…

Minulla alkoi nyt muutaman viikon pituinen työjakso, johon kuuluu myös yövahtina toimimista. Näen tämän hyvänä mahdollisuutena kirjoittaa enemmän. (Mikäli siis en ole aivan liian väsynyt.) Yövahdin suurin tehtävä on monesti hereillä pysyminen (- koputan puuta ja toivon, että se tosiaan jää suurimmaksi tehtäväkseni -), joten kirjoittaminen saa toimia minun  piristäjänäni.

Mielenkiintoisen aiheen annoit jälleen… Synti. Tämä sana kuuluu kristinuskon sanastoon, ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nettisivuilla kirjoitetaan muun muassa näin: ”Synti on pimeä valta, joka orjuuttaa ihmistä ja saa hänet kiertymän itsensä ympärille, tavoittelemaan vain omaa etuaan ja käyttämään lähimmäisiään omien pyrkimystensä välineinä sekä nousemaan itse omaksi jumalakseen.” Aika hyvin sanottu.

Jälleen kirjoitin monta aloitusta ja eri ideoita vihkooni mutta mikään niistä ei meinannut lähteä jatkumaan alkua pidemmälle. Kunnes sitten hyppäsin toisen ihmisen sisään ja toiseen aikaan ja kirjoitin tarinan alusta loppuun samalta istumalta. Kyllä improvisaatiossa ja kirjoittamisessa vain on todella paljon samaa!

Tällaista se Hilma 50–luvun kyläpahasessa mietiskelee:

Minä olen katsellut naapurin Veikkoa jo monta vuotta. Ihan viattomasti tietenkin. Jotenkin siihen silmät aina kiinnittyvät, minkä minä sille mahdan. Joskus se menee tästä ohi suopellolle ja aina heiluttaa minulle, vaikka olisin kauempanakin kasvimaalla tai kaivolla. Kyläkaupassa se joskus on samaan aikaan, ja niin kohtelias se on! Kerrankin antoi minun mennä edeltä tiskille, vaikka sillä oli enemmän tavaroita käsissä. Voimakkaana se niitä kannatteli sillä aikaa, kun minä asiani toimitin. Ajattelin, että kyllä noilla käsivarsilla heinätyöt hoituu ja muutkin talon hommat. Melkein minulla kävi mielessä, että jaksaisi se minutkin noilla käsillä nostaa mutta sen ajatuksen minä vedin takaisin ennen, kuin se kunnolla ehti muodostuakaan.
Mutta sitä minä vaan tässä sitten olen miettinyt, että joutuuko siitä puolittaisesta himokkaasta ajatuksesta puoliksi helvettiin? Ja että jos minun siellä helvetissä pitää osan aikaa olla, niin missä minä sitten sen lopun ajan olen? Minä kun en ole koskaan oikein välittänyt matkustamisesta. Hevoskärryssäkin pitemmässä matkassa alkaa vatsassa kiertämään. Ja kun en tiedä, minkälaisia menopelejä siellä alisessa on. Niin, että melkein minä mieluummin olisin yhdessä paikassa vaan.
Ja kun ei sitä puolittaista ajatusta enää poiskaan saa otettua, niin minä taidan nyt lähteä Veikon torpalle ja kun minä sen miehen näen, niin minä pussata moiskautan sitä suoraan suulle. Niin että jos tässä sitten sinne helvettiin joutuu, niin ei tarvitse ainakaan yksin lähteä.


Sinulle annan tehtäväksi ottaa jonkin minun kirjoitukseni aikaisemmista kirjeistä ja tehdä siitä omasi.

Työn iloa ja vapaa-ajan onnea!

-Annastiina