Hitaasti manaten

”Luovuus näemmä kukkii, kun sitä lannoittaa riittävän pitkään ja säännöllisesti.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 24.11.2020 klo.00:14

Rakas ystävä,

Kiitos kirjeestäsi!

Olipa huikaiseva runo talvelle. Se tempaisi minut mukaansa ja alkoi soida päässä. Kitarakin hyppäsi syliin ja yhtäkkiä runo olikin laulu. Äänitin sen ja lähetän sen sinulle vielä kuultavaksi. Luovuus näemmä kukkii, kun sitä lannoittaa riittävän pitkään ja säännöllisesti.

Tänään saat kuitenkin vastalahjaksi ihan toisenlaisen talvisen tarinan. Kanavoin sisäistä shamaaniani kaikessa rauhassa. Odotapas vain.

Kävin lumituiskussa tulistelemassa. Nautin hitaasta pakastumisesta.

Todella hauska kuulla, että sinulla on ollut siellä hauskaa elokuvahommissa. Se on oikein. Ja sinä olet kyllä niissä hommissa aivan huippu. Ja hyvä myös, että hektisyys helpottaa ja toivottavasti autostakin tulee nyt ehjä vähän pidemmäksi aikaa, ettei budjetti pauku.

Tuo mainitsemasi kahvilassa kirjoittaminen on kyllä jännä juttu. Minä en jotenkin pääse siihen oikein kiinni. Olen kerran tainnut istua kahvilassa kirjoittamassa, mutta se tuntui kyllä jotenkin ihan omituiselta. Ehkä se johtuu siitäkin, että en oikein pidä kahviloista. Ne ovat minun riihimäkeläistä persluonnettani vastaan. Porvarien humputuksia. Ja kallista. Kahviahan saa kotona puoli-ilmaiseksi. Enkä minä edes juo kahvia. Mitään nisujakaan ei oikein saisi syödä, kun ne ovat epäterveellistä. Kaikkien näiden ahdistavien ajatusten kanssa ei sitten kykenekään enää mihinkään luovaan työhön. Mikä siinä kahvilassa kirjoittamisessa sitten oikein niin viehättää?

Noh, kukin kirjoittakoon tyylillään. Minä kirjoitan kotona pimeässä, yksin keskellä yötä. Silloin kun kukaan ei häiritse ja saan hakata näppäimistöä raivon vallassa ja suoltaa hengentuotteeni ulos ja ylös paperille. Tässä uusin hengentuotteeni:

HÄMÄLÄINEN TALVENODOTTELUMANAUS

Hitaasti ja hiljaa,
hyhmää tulee
Talvi matelee maahan,
lumi leijailee

Ei täällä pakkanen pauku,
lämmöt rauhassa laskevat
Älä hätäile muuttolintu,
kyllä huomennakin vielä ehtii

Kyntämässä kylmää,
rämpimässä rännässä
Ottamassa huilia,
jäätymistä seuraamassa
Anna kielesi tarttua hetkeen kiinni,
jäätyä ajattomuuden metalliseen pintaan

Hämäläinen talvi,
on rauhassa kypsynyt
Istu ja pala,
kyllä ennen kevättä on jo kylmä

Kiitos tehtävänannosta. Mietin sitä koko viikonlopun ja suunnittelin perehtyväni johonkin perinnerunouteen. Näin jo sieluni silmin, miten vihdoin otan ihailemani trokeen haltuun ja kirjoitan sinulle sujuvasti kalevalaisen manauksen. Mutta ei. Tämmöinen siitä tuli. Tämä pulppusi sisälläni niin vahvana, että se oli pakko päästää sieltä pois. Siinä on heimoni syvin olemus. Sen heimon, jonka keskuuteen olen syntynyt. Tämä lappilaisten heimo olisikin ihan eri heiniä sitten.

Kirjoita sinä seuraavaksi sivu matkaoppaaseen. Matkakohteena tulee kuitenkin olla jokin yllättävä paikka. Vaikka oma vessa tai naapurin liiteri.

Jään odottamaan taas kirjettäsi. Hauskaa viikkoa!

– Jussi

Tule, talvi

”Vanha yliodottaja kurkistaa taas olkapään takaa vaikka se on pysynyt jo melko pitkään poissa.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 20.11.2020 klo. 17:38

Ystäväni

Kiitos kirjeestä ja tehtävän suorituksesta. Oli mukavaa tutustua Pauli Hellsteniin. Aika hyvältä tyypiltä kuulosti. 🙂

Onnea talvesta! Täällä sataa edelleen vain vettä, eikä lumesta ole tietoakaan.

Keskiviikkona oli viimeinen päivä minun osuudestani tv-sarjassa. Näytteleminen on kyllä hurjan mukavaa ja tuo nimenomainen tuotanto oli erittäin hyvin organisoitu ja täynnä ihania ihmisiä. On vähän haikea olo. Toivottavasti saan uusia rooleja tulevaisuudessa! 

Hesoissa oli laitettu katuja nätiksi


Olen jälleen kahvilassa odottamassa autoani huollosta. Toivottavasti tämä on nyt viimeinen kerta pitkään aikaan, kun auto tarvitsee remppausta; autobudjetti on nyt aikalailla finaalissa.

Kahvilassa on mukavaa kirjoittaa. Yleensä kahviloissa tulee käytyä vain juuri tällaisissa puolipakkotilanteissa tai sitten muissa kaupungeissa vieraillessa. Mutta tuli tässä istuessa mieleen, että pitäisi ehkä joskus tulla ihan varta vasten kahvilaan kirjoittamaan. Fiilis on tässä aivan erilainen kuin kotisohvalla.

Nyt, kun etelässä ramppaaminen loppuu, on taas aikaa tehdä asioita, jotka ovat jääneet vähän retuperälle tuon näyttelemiskeikan aikana. Eilen sain hirmuisen ulkotyöinspiraation juuri ennen pimeän tuloa ja raahasin risuja ja lapioin multaa vielä pihavalon loisteessa. Sain tunnissa tehtyä enemmän asioita kuin viimeisen kuukauden aikana. (Tosin tätä kirjettä en saanut silloin kirjoitettua, joten taas lähetän tämän päivän myöhässä…)

Kiire junalle

Antamasi tehtävän toteuttaminen on vielä kesken. Aihe on niin runollinen ja kaunis, että minulla on todella korkea kynnys toteuttaa sitä. Vanha yliodottaja kurkistaa taas olkapään takaa vaikka se on pysynyt jo melko pitkään poissa. Kyllä minä sen tälläkin kertaa nuijin näkymättömiin, ihan kohta…

Sillä aikaa annan sinulle uuden tehtävän. Kuvittele, että olet shamaani ja sinun täytyy loitsia heimollesi hyvä talvikausi. Millaisen loitsun aiot laulaa nuotion loimutessa ja ensilumen sataessa peittämään heimosi asuinsijat?

Ja nyt, runo talvelle:

Tule vielä kerran, talvi

Tule vielä kerran, talvi,
peitä meidät kylmään.
Ota lämpö ja luulot pois,
ota syliisi,
silitä kuumaa otsaa.


Näytä kaikille että voitit, talvi,
anna maan vaipua hyhmään.
Soita järven jäitä,
tule kotiisi,
äläkä kuole koskaan.


Valkoisen valon loit, talvi,
se toivona silmiimme syttyi.
Vyöry päällemme,
aina vielä kerran,
älä anna harmaan voittaa.

Ihanaa, talvista viikonloppua!

-Annastiina

P.S. Täällä alkoi juuri sataa lunta.