Pauli Frederik Hellsten

”Pakottamalla syntyy rutiini ja rutiini mahdollistaa vapauden.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 16.11.2020 klo. 23:44

Rakas ystävä,

Hienoinen sadismini selvästi kannatti. Kiitos kirjeestäsi ja aavikoiden tuulessa leijuvan rakkauden tarinasta. Kyllä minä taas arvasin, että jotain hyvää ja kaunista sieltä syntyy, kun vähän haastetta heittää kehiin. Eikä tuo teksti niin kauas edes alkuperäisestä lauseesta heittänyt. Tyylillisesti ehkä vähän liian syntiseltä tuntui paikka paikoin, mutta maantiede ja jopa loppusanat osuivat varsin hyvin kohdalleen.

Antamani lause oli nimittäin sattumanvarainen poiminta raamatusta. Olisikohan ollu Tuomarien kirjasta. Alkuperäinen tarina taitaa edetä kyllä vähän eri suuntaan ja erilaisilla henkilöhahmoilla kuin sinun tarinassasi. Mutta pidin tästä sinun tulkinnasta enemmän.

lumiukko vuoden takaa kirjekaverit
Vuoden vanha kuva ystävästäni lumiukosta. Hän ei ole vielä palannut kesälomaltaan.

Kiitos taas myös kirjoitustehtävästä. Nämä ovat alkaneet tuntua kerta toisensa jälkeen mukavammilta toteuttaa. Pakottamalla syntyy rutiini ja rutiini mahdollistaa vapauden. Niinpä aloin nyttenkin maalailemaan vain pensselillä sinne tänne ja sieltä se ilmestyi sanoina paperille tämä Pauli Frederik Hellsten, josta olit niin utelias kuulemaan.

Nytpä sitten tiedät minkälainen mies on kyseessä:

PAULI FREDERIK HELLSTEN

Hei Leena,

Terveisiä täältä Tampereelta. Ollaan tässä muutama yö ja minä kirjoitan nyt, kun lupasin. Niin se vaan on, että sinun veljes on nyt oikea rokkitähti. Sanovat, että tämä ei ole vielä mitään ja että ollaan vaan tämmönen jokamiesluokan humppabändi, mutta kyllä tämä pohjoisen pojasta tuntuu ihan suuren maailman meiningiltä.

Olen päässyt hyvin tutuiksi näiden soittajien kanssa. Jutut luistaa, eikä matkustaminenkaan tunnu niin raskaalta, kun kaikilla piisaa tarinoita kerrottavana. On nämä välillä aika kovia ottamaan viinaa, mutta tuntuu ettei se nyt sentään ihan liiallisuuksiin mene. Ainakaan suurimmalla osalla.

Ja on meillä vaan aikamoinen keikkabussin kuskikin tässä porukassa. Sinun pitäisi tavata se. Olisit varmaan ihan lääpällään, kun sillä on pitkä pikimusta tukka ja leuka leveä kuin ladon ovi. Sen nimi on Hellsten. Se on jotain hotellinomistajien vanhaa sukua, mutta kuulemma karannut 16-vuotiaana kotoaan ja sillä tiellä on vieläkin.

Koko nimi on Pauli Frederik Hellsten. En kyllä yleensä usko puoliakaan sen jutuista, sen verran suulas mies tuntuu olevan. Mutta mukava se on ja rehellinen aina kun on tosiasioista kyse. Sitä taustaansa se tuntuu vähän häpeävän, kun ei täällä kukaan muu niin rikkaan suvun vesoja taida olla. Sen takia se niitä juttuja keksii.

Tässä yhtenä päivänä se sanoi olevansa oikeasti hylätty orpolapsi, joka poimittiin pienenä Aurajoesta talteen, kun se kellui siellä puisesta kaljakorista tehdyllä lautalla. Ja ihan mahdoton se on huulta heittämään muutenkin. Minä oon monena iltana istunut pitkään sille kaverina, kun se ajaa. Pidän sitä hereillä ja kuuntelen sen juttuja. Ja olen minä kertonut sille omianikin. Se on utelias mies ja haluaa kuulla kaikkea, varsinkin pohjoisesta se on kiinnostunut. Ehdotti se, että minä puhuisin meille kiertueen sinne pohjoiseen, että pääsisi ihan kunnolla tutustumaan paikkaan.

Olen minä sille sinustakin kertonut, mutta ei se ole sen enempää kehdannut kysellä vaikka selvästi kiinnostunut olikin. Että olepa hyvä vaan, täällä minä valmistelen sulle naimakauppaa rikkaan perijän kanssa. Vaikka et sinä varmaan sitä enää huoli, kun minä sulle näin siitä kirjoitan. Sinä haluat aina ite päättää, etkä suostu toisten ehdotuksiin, komentelusta puhumattakaan.

Mutta minä kyllä uskon, että tämä Hellsteeni on oikeasti hyvä mies. Yhtenä yönä minä satuin heräämään, kun tultiin perille seuraavaan keikkapitäjään ja minä puolella korvalla kuulin ja toista silmää raottamalla näin, että se rukoili iteksensä, kun luuli ettei kukaan kuule eikä näe sitä. Tuskinpa se mikään varsinainen uskovainen on, mutta en minä semmoisesta niin huolikaan. Sehän on jokaisen oma asia miten sitä uskoaan harjoittaa. Mutta kerronpa vaan ihan tiedokses, että ei näissä muusikkopiireissä kaikki mitään juoponretkuja ole. Ainakin joukosta löytyy tämä Pauli Frederik Hellsten. Autonkuljettaja ja Varsinais-Suomen faaraon hylätty poikalapsi. Kuten se itse sanoo.

Mutta minäpä lopetan nyt tämän kirjeen, että ehdin viedä sen postiin ennen sulkemisaikaa, että saan ostettua postimerkin. Pidä varas, jos tullaan kiertueelle kotikulmille. Kerro terveisiä vanhuksille. Minä kirjoitan taas.

Veljesi, Pekka

Minä odotan täällä kovasti talvea. Viime päivät ollaan oltu jo siinä hilkulla, että pysytään pakkasen puolella, mikä on jo edistystä sitä edeltäneeseen lämpöaaltoon. Saisi pärähtää päälle jo se kunnon talvi ja voisipa sitä luntakin rojauttaa taivaalta. Loppuisi märässä rämpiminen ja kolean kostea kylmyys.

Kirjoitapa sinä nyt seuraavaksi jotain kaunista talvesta. Tyyli on ihan vapaa, mutta kirjoita niinkuin kyseessä olisi vanha ystävä, jonka kotiinpaluuta odotetaan innolla.

Jään odottamaan taas kirjettäsi. Hauskaa viikkoa!

– Jussi

Keskeneräisyyksiä

”Kaikkea sitä on tullut aloitettuakin… Muun muassa pari romaania ja lukuisia novelleja. Mutta mikään niistä ei ole valmis.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 13.03.2020 klo 01:04

Ystäväni,

toivottavasti ensi-ilta sujui hyvin! Ainakin some -postausten perusteella näin voisi päätellä.

Minun sosiaalinen altistumiseni jatkui hieman viime viikon Yrittäjänaisten aamukahveja isommalla tapahtumalla, kävin nimittäin viikonloppuna Tampereen Elokuvajuhlilla. Lyhytelokuva Kiltti tyttö, jossa minulla oli ilo näytellä, oli valittu kotimaiseen kilpasarjaan, ja juhlistimme sitä ohjaajan ja näyttelijäkollegan kanssa. Kontrasti hiljaiseloon maaseudulla oli suuri jo astuessani Tampereen juna-asemalle, saatika sitten elokuvajuhlien näytöksissä ja muissa tapahtumissa, joissa ihmisiä riitti tungokseen saakka! Rankka viikonloppu introvertille – mutta onneksi minusta löytyy myös hitunen sosiaalista perhosta, joka ihan mielellään lepattelee ihmisten parissa ja myös nauttii huomiosta. Näin pieninä annoksina sosiaaliset riennot ovat hyvinkin tervetulleita. Nyt jaksaa erakkoelämää taas helposti muutaman viikon.

Kirjoittaminen on jäänyt menneellä viikolla vähiin. Keksin kylläkin taas yhden blogi-idean, jota aloin jo vähän hahmotella mutta varsinainen kirjoittaminen jää hamaan tulevaisuuteen. Sen lisäksi olen taas selaillut vanhoja kirjoituksiani. Lupasin nimittäin lähettää tädilleni joitain sanoituksiani sävellettäviksi. Saa nähdä, inspiroivatko minun tekstini häntä. Olisi aika hienoa tehdä yhteistyönä lauluja!

Löysin ulkoiselta kovalevyltä lisää vanhoja runontekeleitä ja muitakin kirjoituksia. Kaikkea sitä on tullut aloitettuakin… muun muassa pari romaania ja lukuisia novelleja. Mutta mikään niistä ei ole valmis. Parhaimmillaan – tai siis pahimmillaan – novellista löytyi vain nimi. Siihen nimeen on täytynyt liittyä jokin todella lupaava idea, koska se oli täytynyt kirjoittaa ylös. Harmi vain, että nyt, kymmenisen vuotta myöhemmin, en tietenkään sitä muista enkä myöskään saa uutta inspiraatiota, vaikka kuinka tuijottaisin tuota nimeä. Mitä tästä opimme? Pahoin pelkään, ettemme juuri mitään. Saatan edelleen jättää hyviä ideoita käyttämättä ja hyviä tekstejä kesken, koska ”ei ole aikaa”, ”en keksi mitään” tai ”ei niistä kuitenkaan tule hyviä”.

Onpa yllättävän hankalaa kirjoittaa kirjettä, kun sinun kirjeesi jäi välistä. Ei ole mitään, mihin vastata. Aivan kuin kirjoittaisin vain itselleni.

Nyt olen näköjään jo niin väsynyt, että jäin miettimään, kuinka hieno idea olisi kirjoittaa kirjeitä vain itselleen! Sitten tajusin, että sellainen konsepti on jo olemassa. Sitä sanotaan päiväkirjaksi.

Taidan mennä nukkumaan.

Odotan kovasti kirjettäsi – näistähän alkaa tulla riippuvaiseksi! Se kertoo siitä, että jonkinlainen rutiini on syntynyt. Hyvä me!

Annastiina