Päämääriä miettimässä

”Missä pisteessä haluaisit olla, kun armon vuosi 2021 alkaa?”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 25.02.2020 klo 21:41

Rakas ystävä,

Tulin todella onnelliseksi lukiessani kirjettäsi. Siitä huokui aivan valtava inspiraatio ja oivallus. Mieleeni tuli eräs haastattelu, jossa Juha Hurme kertoi hänen kirjoittamisensa olevan suurimmaksi osaksi pötköttelyä, päiväunien ottamista ja ulapalla soutelua. Samaa tematiikkaa hän taitaa avata myös tässä tuoreessa dokkarissa, joka hänestä on tehty (löytyy Yle Areenasta). Samassa sarjassa on monta muutakin kiinnostavaa kirjailija-dokkaria Suomen eturivin tekijöistä. Hurme taitaa kuvailla itseään tuossa ”valekirjailijaksi”, mikä sekin sopii aika hyvin meidän aiemmin käsittelemiimme teemoihin huijarisyndroomasta.

Seuraavaan hengenvetoon täytyy kyllä todeta, että oma itsensä johtaminen on nyt kyllä jäänyt aivan retuperälle. Olen ottanut liikaa hommia vastaan, joskaan en näillä näkymin onneksi kriittisesti liikaa toistaiseksi. Näistä kyllä selvitään, mutta huomaan vain päivä päivältä väsyväni enemmän. Huomaan, että uupumuksen arpeutumisvaiheessa olevat haavat eivät tykkää siitä, että olen tyrkännyt itseni taas teatteriin. Ristiriitaista on kyllä sekin, että näissä teatteriharjoituksissa on ollut mielettömän hauskaa ja olen huomannut, miten tekemistä on ollut ikävä. Mutta samaan aikaan mieli ja keho vähän hannaavat vastaan, kun silmille välähtelee muistoja menneistä hetkistä teatterituotantojen parissa. Osittain reaktiot johtuvat kyllä varmaan ihan vain siitäkin, että stressinsietokykyni on huomattavasti heikompi kuin aiemmin – silloin joskus, kun en stressiä paljon mistään tuntenutkaan.

Kirjekaverit Teatteria tekemässä

Siinä missä sinä kirjoitit potevasi huonoa omaatuntoa siitä, että olet ”tekemättä mitään”, minä poden siis vähän huonoa omaa tuntoa liiasta tekemisestä. Viime sunnuntaina pääsin kyllä ottamaan kunnon irtioton arjesta, kun lähdin käymään mökillä pudottelemassa lunta piharakennusten katolta. Käytännössähän tämä tarkoitti siis pääasiassa lumikenkäilyä umpihangessa ja mukavan raskaan lumen lapiointia hämärtyvässä talvi-illassa mutta kaikki se hikoilu ja hengästyminen oli myös todella terapeuttista. Kuin myös yksin metsän keskellä kaminan lämmittäminen ja kynttilän valossa ikivanhojen hirsiseinien tuijottelu. Olisin viihtynyt siellä vähän pidempäänkin ja olisin mieluusti voinut hetkeksi erakoitua muusta maailmasta.

Kirjekaverit lumikenkä
Faija anna mun lumikenkäillä mökkitie…

Toisaalta olen saanut myös voimaa sinun touhukkuudestasi, joka on välittynyt myös kirjeiden ulkopuolelta. On aivan mahtavaa, että pistät tuulemaan nyt, kun energiaa ja intoa (ilmeisesti) on. Silloinhan se on taottava, kun ahjossa on hiiltä vai miten se sanonta menikään. Siellähän tuntuu syntyvän nyt blogia ja kuvia ja yrittäjyyttä ja lauluja ihan täydellä teholla! Mahtavaa!

Yksi hyvä neuvo, jonka olen kuullut itsensä johtamisesta on se, että aina päivän päätteeksi käyttäisi 5-10 minuuttia suunnitellakseen, mitä seuraavana päivänä tekee. Seuraava askel siitä on sitten käyttää joka viikon päätteeksi tunti aikaa siihen, että suunnittelee, mitä seuraavalla viikolla tekee. Ja siitä seuraava on käyttää joka kuukauden lopussa päivä aikaa suunnitella, mitä seuraavan kuukauden aikana tekee. Itse olen pyrkinyt aloittamaan ihan tuosta ensimmäisestä vaiheesta, eikä sekään ole ollut niin helppoa. Mutta ajatus on kyllä hyvä, ja luonnollisesti huomaan aina olevani paljon tehokkaampi, kun olen käyttänyt sen hetken suunnitteluun edellisenä päivänä.

Toinen vinkkini (mistä näitä nyt alkoi satelemaan?) ajankäytön suhteen on, että kannattaa aloittaa jonkinlainen työajanseuranta. Varsinkin siis, jos ja kun miettii yrittäjyyttä. Yrittäjänä kun on kaikkein helpointa unohtaa ja olla arvostamatta omia työtunteja. Työajan aktiivinen seuraaminen on mielestäni kuitenkin ainoa mahdollisuus oppia tekemisestään. Ihan konkreettisesti siis esimerkiksi siitä, paljonko tunteja käyttää mihinkin. Itse tietysti seuraan nykyään päivätyön puitteissa omaa tekemistä paljon enemmän kuin aiemmin ja olen havainnut, että on hyvin tervehenkistä tietää esimerkiksi tunnilleen, kuinka paljon ylitöitä on tehnyt. Olivatpa ne nyt sittten vaikka ihan puhtaasti laskennallisia. Jos olisin yrittäjänä seurannut omaa tekemistäni yhtä tarkasti ja oppinut arvostamaan omaa aikaani, niin en ehkä olisi päätynyt uupumukseen. Tai luultavasti olisin, mutta ehkä olisin saattanut havahtua siihen jo aiemmin.

Tavoitteiden asettamisen tärkeys oli myös upea havainto. Päämäärättömyyteen on niin helppo eksyä ja upota. Itse olen ollut aina aika päämääräorientoitunut ihminen ja minulla on ollut melko vahvoja ja isoja tavoitteita elämässä. Mutta vaikeaksi olen havainnut noiden tavoitteiden määrittelyn ihan konkreettiselle tasolle. Minulle iso kuva ja suuri päämäärä voi olla hyvinkin selkeä, mutta olen aina ollut huono asettamaan tavoitteita lyhyemmälle aikavälille.

Mikä on minun tämän vuoden tavoitteeni? En osaa sanoa mutta pitää miettiä. Mikä on muuten sinun tämän vuoden tavoitteesi? Missä pisteessä haluaisit olla, kun armon vuosi 2021 alkaa? Älä kuitenkaan stressaa kysymyksestä, enhän minäkään tiedä vastausta noihin kysymyksiin, mutta keskustelu aiheesta kiinnostaisi minua kovasti.

Mielipiteitä ja mielipidekirjoituksia en ole tällä viikolla muodostanut. Ne odottavat parempia aikoja ja voimien palautumista. Paitsi yhdestä asiasta muodostin hyvin kirkkaan mielipiteen: Kirjoittamasi laulu oli aivan ihana! Se oli paras mahdollinen toteutus antamalleni tehtävälle ja juuri täydellinen vastaus tai kirjelmä menneisyyden itsellesi.

Olen tässä itsekin paljon pohtinut nuoruutta ja silloin tehtyjä valintoja. Ja oikeastaan eniten olen miettinyt tekemättä jätettyjä asioita ja pelkoja. Itse kun olen ollut aika pikkuvanha pärjääjä aina, määrätietoinen aikuisuudesta unelmoija. Vähän samoja piirteitä olen nyt havainnut omissa lapsissani ja yrittänyt rauhoitella, että ”ei tässä nyt mikään kiire ole kasvaa aikuiseksi”. Onneksi toistaiseksi kyse on lähinnä siitä, että heitä harmittaa, kun eivät saa itse määrätä kaikesta ja syödä niin paljon karkkia ja katsella telkkaria niin paljon kuin haluavat (eli loputtomasti). Olen kaavaillut teeman ympärille myös jonkinlaista näytelmä- tai elokuvatekstiä mutta se saa vielä muhia vähän aivoissa.

Joka tapauksessa upeinta kirjoittamassasi laulussa oli se, että siinä toteutui todella hienolla tavalla se taiteen ja tarinoiden hienous, kun henkilökohtaisen tarina onkin yhtäkkiä universaali tarina. Tavallaan meistä jokainen on ainutlaatuinen, mutta silti kukaan meistä ei ole. Aina löytyy ihmisiä, jotka voivat samaistua meidän pelkoihimme ja muihin tunteisiimme. Minulle tapahtuneet asiat ovat aivan varmasti tapahtuneet myös lukemattomille muille ihmisille. Siksi tarinoita on kai alunalkaen kerrottu leirinuotiolla päivän raskaan mammutinmetsästyksen jälkeen. Jotta voisimme ymmärtää ja oppia ihmisyyttä, tunteita ja moraalia toinen toisiltamme.

En tällä kertaa määrittele erillistä kirjoitustehtävää sinulle vaan toivon vain, että käytät jokusen hetken määritelläksesi ja sanallistaaksesi jonkin konkreettisen päämäärän itsellesi. Jonkin sellaisen päämäärän, jonka haluat ja uskallat jakaa kanssani. Saat itse valita, kuinka ison tai pienen päämäärän asetat, mutta yritä olla mahdollisimman tarkka määrittelyssäsi. Sanallista tai visualisoi se jollain tavalla. Visualisoinnistahan sinulla taitaa ollakin kokemusta, kun muistelen kuvakollaasia kotitalosi seinällä. Aika moni kollaasiin visualisoiduista tavoitteista on tainnut elämässäsi muuttua todeksi. Niinhän sitä sanotaan, että pitää olla varovainen siinä, mitä toivoo, koska ääneen lausutuilla toiveilla on tapana toteutua.

Hauskaa viikkoa!

– Jussi