Aika tiukilla

”Juuri tällä hetkellä tavoitteeni on vain selvitä hengissä ensi viikolla koittavaan ensi-iltaan asti.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 04.03.2020 klo 00:43

Rakas ystävä,

Kiitos valloittavasta kirjeestä! Kirjoittamisen välttely ei välittynyt siitä lainkaan vaan päinvastoin sehän oli upean tunnelmallinen kuvaus päivästäsi. Tuli itsellekin ihan sellainen tunne, että täytyy lähteä metsään kävelemään. Ylipäätään käveleminen tekee aina hyvää luovuudelle. Itse saan aina parhaat ideat kävellessäni jossain, joskus myös autoa ajaessa, kun aivot saavat raitista ilmaa ja ympärillä olevat ärsykkeet vähenevät tai ainakin niistä tulee rauhoittavampia. Kotona tai konttorilla ajatus harhailee koko ajan johonkin arkisiin askareisiin tai mikä pahempaa, puhelimeen, sosiaaliseen mediaan tai johonkin muuhun addiktoivaan harhautusvempeleeseen. Jotka toki ovat erinomaisen tarpeellisia välineitä mutta aiheuttavat kyllä ihan uudenlaisia haasteita luovalle työskentelylle.

Juuri nyt pitäisikin varmaan lähteä pienelle pyöräretkelle. Minun pitäisi nimittäin kirjoittaa Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja tv-käsikirjoituksen ennakkotehtäviin 4-sivuinen lyhytelokuvan käsikirjoitus aiheena ”pyöräretki”. Pää lyö aika tyhjää aiheen suhteen mutta onneksi tässä on vielä aikaa pyöritellä sitä ja eiköhän siitä jotain synny. Pyöräretket eivät ehkä juuri nyt ole päälimmäisenä mielessä, kun pihalla on pari metriä lunta ja pakkanenkin alkaa vihdoin kiristymään kunnolla. Toki pään sisällä pyöräretkiä voi tehdä ihan koska vain. Eikä sitä koskaan tiedä, mihin pyöräretki päättyy. E.T:kin lensi pyörällä taivaalle ja palasi kotiin.

Vanha kunnon Lapin ylioppilasteatterin näyttämö

Ennakkotehtäviä varten pitääkin siis löytää aikaa sekä kirjoittamiselle että harhailulle ja pitkälle kävelyretkelle. Siinäpä minun päämääräni seuraaville viikoille. Sitä pidemmälle menevät tavoitteet ovatkin vähän hankalia itselleni tällä hetkellä. Toisaalta työn puolesta kuva on aika selkeä ja kirkas, mutta kirjoittamisen ja luovan tekemisen suhteen tilanne on toinen. Mikä on tavallaan kyllä ihan hyvä. Vuosikausia minulla oli erittäin selkeä päämäärä teatterin suhteen. Nyt on tuntunut hyvältä vähän aikaan vain kellua ja harhailla päämäärättömästi.

Ja tietysti haastoin sinut sitten miettimään omaa päämäärääsi. Varmaan siksi, että aistin, että sinulla on aika isojakin päämääriä mielessäsi. Tiedän, että niiden sanoittaminen ja konkretisoiminen on ihan pirun vaikeaa. Eikä siitä kannata minusta ottaa turhaa painetta. Asioillahan on tapana järjestyä, kuten Muumimamma sanoo. Toisaalta, kuten sinun aarrekarttasi todistaa, niin ääneen lausutuilla toiveilla on ihmeellinen tapa toteutua. Siksi päämäärän ja tavoitteen asettaminen onkin hyödyllistä ja tehokasta.

Itse olen töissä huomannut, että selkeä tavoite tekee myös arkisten päätösten tekemisen helpommaksi. On helpompi esimerkiksi priorisoida ajankäyttöä, kun voi arvottaa asioita sen mukaan, ohjaavatko ne kohti päämäärää vai siitä poispäin. Aivan mielettömän hieno esimerkki siitä on minusta tuo sinun talon ostaminen ja maalle muuttaminen. Tavallaanhan se olisi ollut mahdollista koska tahansa ja muistelen sinun jo vuosia sitten puhuneen siitä, miten hienoa olisi ”sitten joskus” muuttaa maalle omaan taloon. Mutta tuollaiset isot päätökset vaativat minusta ennen kaikkea rohkeuden määrittää se unelma ja päämäärä itselleen. Se valintahan siinä kaikkein pelottavinta on, kun joutuu sanomaan (edes itselleen) ääneen, että minä haluan saavuttaa juuri tämän asian elämässäni. Harhailu ja päämäärättömyys tekee siis joskus hyvää, mutta vastapainoksi täytynee kai itsekin muistaa, että tavoitteellisuus ohjaa kohti tavoitetta.

Juuri tällä hetkellä tavoitteeni on kylläkin vain selvitä hengissä ensi viikolla koittavaan näytelmän ensi-iltaan asti. Huomaan tekeväni vähän liikaa hommia tällä hetkellä mutta onneksi maali häämöttää jo lähellä. Teatteriharrastuksen ja työelämän yhdistäminen onkin yllättävän vaikeaa. Ensi-illan jälkeen jää sitten enemmän aikaa kirjoittamiselle ja pystyn taas irrottamaan teatteriin käytettyjä tunteja kirjoittamiseen. Nyt aion kuitenkin olla itselleni armollinen ja päätän kirjeen tähän.

Siinä mun päämäärä seuraavalle viikolle: Opi tämä järjestys! (roolihahmo-potpuri tuottaa pientä päänvaivaa)

Heitän kuitenkin tehtävän kehiin: Kirjoita käsin yhden sivun mittainen tarina, joka on täyttä tajunnan virtaa (niin paljon kuin mahdollista). Aloita tarina sanalla, joka on sivun 39 neljästoista sana kirjassa, joka on kirjahyllysi ylimmällä hyllyllä kahdeksas vasemmalta. Haluan myös tietää mikä kirja se oli.

Äläkä vielä kampaa tukkaa ja mene oikeisiin töihin. Se kuulosti liian masentavalta vaihtoehdolta. Minä uskon, että elämässä pitää tavoitella unelmia. Välillä se usko loppuu meiltä kaikilta, mutta kuten itse sanoit, niin eihän tässä elämässä ole mitään järkeä, jos ei unelmoi ja mene kohti unelmaa. Minusta oikeita töitä ovat ne, mitkä tuntuvat itsestä oikeilta. Kukapa sitä nyt haluaisi vääriä töitä tehdä?

Hauskaa ja puuhakasta viikkoa!

– Jussi

Inspiraation pyörteissä

”Olen ollut niin innoissani, että unet ovat jääneet monena yönä vähäisiksi aivojen surratessa ylikierroksilla.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 21.02.2020 klo 01:11

Ystäväni,

Olen saanut tällä viikolla hyvää vahvistusta omiin suunnitelmiini ja omaan tekemiseeni sekä hyviä vinkkejä itseni johtamiseen eli ryhtymiseen ja aikaan saamiseen. Olen käynyt tässä parin kuukauden aikana kaupungin järjestämässä yrittäjävalmennuksessa, koska olen jo jonkin aikaa mietiskellyt, olisiko yrittäjänä toimiminen sopiva ratkaisu minulle jossain vaiheessa. Viime kerralla eli tiistaina luennon aiheena oli itsensä johtaminen, mikä onkin yrittäjälle tärkeä taito. Lainasin myös aiheeseen liittyvän kirjan Aikaansaamisen taika (Satu Pihlaja), jota olen nyt lukenut saaden paljon ahaa -elämyksiä. Kerronpa pari juttua, jotka olen tajunnut.

Kirjoittamisen aloittaminen on minulle vaikeaa lähes aina, niin kuin tässä kirjeenvaihdon aikana on tullut useasti ilmi. Minulla on yleensä mielikuva, että kirjoittaminen on ainoastaan kirjoittamista; että minun pitäisi vain osata istua koneen ääreen ja kirjoittaa kulloinenkin asia ylös ja valmiiksi: Niinhän fiksut kirjoittajat tekevät. Olen potenut huonoa omatuntoa siitä, että istun ”tekemättä mitään”, vain pyöritellen ajatuksia ja ideoita – eli en saa mitään aikaan! No, vaadittiin näköjään Satu Pihlaja kertomaan minulle, että hei tyhmeliini, ajattelutyö on yksi olennainen osa kirjoitusprosessia, kuten on myös tiedon haku. Ajatus siitä, että minulla on lupa ajatella ja lukea ja luonnostella, on todella vapauttava ja helpottava. En siis enää tuhlaa aikaa mietiskelyyn, pohtimiseen, vaikutteiden hakuun ja ideointiin vaan mietiskelen, pohdin, haen vaikutteita ja ideoin, koska se on osa kirjoitustyötä! Hurraa!

Toinen asia, josta Pihlaja kirjassaan kirjoitti ja josta uskon olevan apua omalle aikaansaamiselleni, on tavoitteiden asettaminen. Minulla on ollut tapana haahuilla ja luottaa inspiraatioon aikaansaavana voimana. Mutta onhan se ihan järjellä ajateltuna hieman epävarma työskentelytapa, että ”minä kirjoitan sitten joskus, kun tulee sellainen fiilis”. Usein tällä tavalla työskentely jää viime hetkille, eikä se enää ole deadlinen hönkiessä niskaan edes nautittavaa, vaikka lähtökohtaisesti kirjoittamisesta tykkäänkin. Pontimena kirjoittamiselle toimii silloin vain se deadline, ei inspiraatio.

Otetaan esimerkiksi tämä meidän kirjeenvaihtomme. Entäpä jos heti saatuani kirjeesi kirjoitan ylös tavoitteeni, joka on tietenkin ”Lähetän valmiin kirjeen Jussille torstaina klo. 22.” Sen jälkeen kirjoitan välitavoitteet, jotka ovat tässä tapauksessa jotain tämän suuntaista:
1.”Tiistaina luen Jussin kirjeen ajatuksella, ja kirjoitan ylös ensimmäisinä mieleen tulevat ajatukset sekä kirjeestä että (mahdollisesta) annetusta tehtävästä.”
2.”Keskiviikkona käytän kaksi tuntia aikaa tehtävän ideointiin ja kirjoittamiseen.”
3.”Torstaina käytän kolme tuntia tehtävän viimeistelyyn ja kirjeen kirjoittamiseen.”
Tähän kun lisätään kellonajat niin, että ne sopivat omaan kalenteriin ja sen lisäksi vielä noudatetaan tätä aikaan saatua suunnitelmaa, niin uskoisinpa, että homma hoituu kivuttomammin kuin haahuilumetodilla. (Toki aikatauluun täytyy jättää varaa inhimillisiin muutoksiin ja mahdolliseen viimehetken paniikkiin.)

Ylös kirjoitetut tavoitteet tekevät tehtävästä konkreettisen. Välitavoitteet pilkkovat tehtävän pienempiin osiin, jolloin kokonaisuus ei tunnu liian suurelta ja lannistavalta. Ja aina, kun saavuttaa välitavoitteen, siitä saa hyvän mielen ja onnistumisen kokemuksen, jolloin seuraavaa tehtävää tulee lähestyttyä todennäköisesti positiivisimmin ajatuksin kuin, jos kirjoittamiskokemus olisi ollut pelkkää stressiä ja viime hetken panikointia.
Sinulle, entisenä yrittäjänä, tämä kaikki saattaa olla selvää kauraa ja perussettiä mutta itselleni tämä ajatus sai aikaan sen klassisen hehkulampun syttymisen ajatuskuplassani.
(Tämä toimii ehkä parhaiten pitkäkestoisissa ja suurissa tehtävissä mutta koska itselleni pientenkin projektien aikaansaaminen on joskus hyvin haasteellista, aion käyttää tätä metodia kaikessa!)

Ja vielä yksi suuri oivallus: Nämä asiat olisivat todennäköisesti jääneet tajuamatta, jos istuisin yksin kotona. Ulos lähteminen, ihmisten kanssa puhuminen, lukeminen: ne ovat kaikki tajuntaa laajentavia mahdollisuuksia! Itselläni tämä meinaa helposti unohtua, kun olen luonteeltani hieman erakoituva ja viihdyn parhaiten kotona keskustellen lähinnä kissani kanssa. (Aslan on kyllä hyvä keskustelukumppani mutta täytyy myöntää, että meidän keskustelumme kiertävät aika pientä rataa, enkä aina voi olla absoluuttisen varma, mitä ”kur” ja ”marmau” kulloinkin tarkoittavat…)

Juttukaveri

Tässä yhteydessä onkin luontevaa jälleen kiittää sinua. Tämä kirjeenvaihto on loistavaa ajatusten vaihtoa, joka saa ajattelemaan asioita eri kulmista. Myös sinulta tuleva kannustus ja positiivinen palaute tuntuvat todella hyvältä ja innostavat jatkamaan kirjoittamista. Ne aina korvan takana vaanivat häpeän tunne ja naurunalaiseksi joutumisen pelko pysyvät näillä lääkkeillä melko hiljaisina.

Nyt siis selvästi puhaltaa kevättuuli, jonka kantamana olen saanut kirjoitettua lupaamani rästitehtävänkin! Tosin saatoin käsitellä tehtävänantoa hieman löysähkösti. En nimittäin kirjoittanut vastinetta millekään tietylle kouluikäisenä tekemälleni tekstille. Sen sijaan minusta tuntui luontevalta kirjoittaa laulu 14- vuotiaalle Annastiinalle. Pääsin kirjoittaessani jopa hentoiseen flow –tilaan ja kuulin päässäni melodian, johon kirjoitin sanat. En valitettavasti tähän hätään saanut Juha Tapiota laulamaan tätä sinulle mutta lähetän nyt sitten pelkän tekstin.

Hei, pieni,
kenestä tänään tykkäät?


Hei, pieni, ei sun tarvitse pelätä pimeää!
Olet turvassa vaikka aina itse et sitä nää.
Ei niitä Kingin ihmissusia
ole muualla kuin kirjoissa,
vaikka uskoitkin kuulevas takaasi askeleet.


Koulumatkan metsäpolku,
aina siitä selvisit.
Olat ylös, katse alas, älä vilkuile sivuille!
Kävele vain nopeasti, kunnes pääset perille.


Hei, pieni, ei sun tarvitse pelätä elämää!
Sä saat erehtyä, eikä sen tarvitse hävettää.
Sulla on voimaa paljon enemmän,
kuin mitä itse ymmärrät
vaikka joskus arki varmasti pelottaa.


Koulupihan huutomyrsky,
aina siitä selvisit.
Olat ylös, katse alas, älä vilkuile sivuille!
Kävele vain nopeasti, kunnes pääset perille.


Eivät kaikki maailman ihmiset
katso sua kun sä kävelet
mutta kunpa katsoisit itseäsi niin kuin minä katson nyt.


Katsoisit peiliin etkä pysähtyisi lasipintaan.
Katsoisit silmien taa, katsoisit syvälle rintaan.
Olet kaunis kyllä mutta näet kai:
ulkonäkö on pettävää pintaa vain.
Tärkein näkyy vaikka laittaisit silmät kii.


Hei, pieni, kenestä tänään tykkäät?

Samalla tuulenpuuskalla saat toisenkin tehtävän suoritettuna! Tämä nimenomainen tehtävä oli muuten juuri sitä, mitä tässä vaiheessa blogini suunnittelua tarvitsin! Pakotit minut miettimään blogini kokonaisideaa, ja tehtävän deadline asetti tavoitteen, jota ilman olisin taas päätynyt haahuilemaan ties kuinka pitkäksi aikaa.
Tulevan blogini nimi on Orvokin oma. Laitan liitteeksi kolme kuvaa, jotka toivottavasti kertovat jotain blogini ideasta ja tunnelmasta. (Kuvista vain yksi on uusi, eilen otettu. Loput kaksi ovat viime kesältä. Jos olisin ottanut kaikki kuvat nyt talvella, tunnelmasta olisi jäänyt puuttumaan jotain todella oleellista.)

Ja mitä tulee esiin nostamaasi kysymykseen ”taistelusta ja mielipiteistä” (mikä olisi muuten loistava otsikko esseelle tai vaikkapa kirjalle!), ymmärrän kyllä ystäväsi mielipiteen ”Oppimisen ylistyksen” arvostuksesta. Itse arvostan taistolaislauluja monestakin syystä mutta ystäväsi on oikeassa siinä, että monessakaan niistä ei tarjota ratkaisua ongelmiin vaan päädytään julistamaan ”meidän puolen” mielipidettä. No, taistolaislaulut ovat oman aikansa tuote. Niitä ei varmaankaan ensisijaisesti tehty sovittelemaan vaan nimenomaan nostamaan esiin epäkohtia ja nostattamaan yhteishenkeä, jotta jaksettaisiin taistella vääryyttä vastaan.

Oman mielipiteen muodostaminen on todella tärkeää mutta mitä jyrkempiä mielipiteitä asetetaan vastakkain, sitä tärkeämpää olisi myös nähdä harmaan sävyjä. Uskon, että toisen ymmärtämisellä saadaan aikaan parempia tuloksia kuin vastakkainasettelulla. Julistamisella ja provokaatiolla saadaan aikaan vain vastareaktioita, jotka vain vahvistavat eriäviä mielipiteitä. Toivoisin, että nykyään mielipiteet voitaisi perustaa faktatietoon eikä tunteeseen tai siihen, mitä isi tai kaveri tai se kivannäköinen tyyppi telkkarissa sanoo. Nykyisessä informaatiotulvassa oikean tiedon löytäminen vain on kovin vaikeaa.

Huh, aikamoinen ajatusten ja oivallusten – ja tekemisen – viikko on takana! Olen ollut niin innoissani, että yöunet ovat jääneet monena yönä vähäisiksi aivojen surratessa ylikierroksilla. Ehkä huomenna keskityn pitkästä aikaa johonkin aivan muuhun kuin kirjoittamiseen. Keittiön siivous kuulostaa itse asiassa hyvin leppoisalta hommalta, jossa aivot saisivat levätä…

Toivottavasti tästä kirjeestä tihkui sinullekin vähän lisäinnostusta ja energiaa. Kivaa viikkoa!

Annastiina