Eteenpäin

”Pysyvyys ei ole minun juttuni, muutosta pitää aina olla tai muuten kyllästyn.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 28.04.2020 klo. 00:11

Rakas ystävä,


Kiitos kirjeestä ja aivan jäätävän hyvästä räppi-lyriikasta! En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon olen ikävöinyt MC RoiBossia. Ja kiitos positiivisuudesta! Se oli juuri se, mitä nyt kaipasinkin ja se oli kyllä ihan varmasti myös jotain, mitä tämä kirjeenvaihto kaipasi. Huomaan, että olin ainakin itse jo vähän vaipunut sellaiseen kurjuuden kierteeseen, jossa voivottelen kerta toisensa jälkeen sitä, miten vähän olen saanut aikaan ja miten kurjaa kaikki on. Itse asiassa moni asia elämässäni onkin vähän kurjaa tällä hetkellä mutta on myös paljon kaikkea hyvää ja ystävällistä ympärilläni, jopa koronasta huolimatta.

Onhan nyt tosiaan kevätkin. Minäkin rakastan kevättä. Lumi sulaa ja muodostaa puroja. Hyisen ja kovan kerroksen alta paljastuu pehmeä ja elävä luonto. Kevät tuoksuu huumaavalta. Koirankakoilta, mullalta ja maalta, heräävältä elämältä. Talvella en oikein osaa ulkona kulkeakaan, hiihtoladut eivät kutsu eikä hangessa rämpiminen muutenkaan innosta. Mutta keväällä on pakko päästä tapaamaan metsää ja haistamaan maantiepölyä. Joutsenetkin ovat jo palanneet. Te suuret aatteet, teitä tervehdän! Niin, enteileehän kevät myös kesää ja loppumatonta auringonpaistetta. Pitkä pimeys on päihitetty, herään talviunesta ja jään odottamaan Nuuskamuikkusta joen liplatellessa sillan ali.

Kevät on muutoksen aikaa. Ja minä nautin muutoksesta. Tämä kevät on minun elämässäni isojen muutosten aikaa ja yksi niistä on ihan konkreettinen muutto. Huomaan nauttivani myös muuttamisesta. Olen asunut Rovaniemellä nyt liki kaksitoista vuotta ja muutan nyt kuudenteen asuntooni täällä. Jollain perverssillä tavalla minä nautin siitä, kun saan pakata koko elämäni laatikoihin, siirtää sen ihan uuteen ympäristöön ja asetella sen ihan uuteen järjestykseen. Muutto on myös mahdollisuus heittäytyä eroon turhasta tavarasta. Muutto on kuin elämän inventaario. Tarpeellinen otetaan mukaan, tarpeeton pistetään kiertoon.

Käyttöön vai kiertoon? Vaikeita valintoja muuton keskellä.

Taisin nauttia muuttamisesta jo lapsena asuessani vielä vanhempieni luona. Asunnosta toiseen en tietenkään pystynyt muuttamaan mutta meidän kotitalossamme oli kolme makuuhuonetta ja jokainen niistä oli vuorollaan minun oma huoneeni. Lisäksi muuttojen välillä tein (ja teen edelleen) mielelläni muutoksia huonekalujen ja tavaroiden järjestykseen. Pysyvyys ei ole minun juttuni, muutosta pitää aina olla tai muuten kyllästyn. Mielessä on viime aikoina käynyt kyllä myös, että onko tämä jo lapsena kehittynyt tapa ja muutoshaluisuus pakokeino ja jos on, niin mitä minä olen aina paennut? En tiedä mutta joka tapauksessa nyt olen taas tuon mahdollisuuden (tai pakomatkan) edessä. Olen pakannut muuttolaatikoita ja suunnitellut uutta elämänjärjestystä. Viikonloppuna on edessä suuri rysäys ja uuden majan asuttaminen alkaa.

Mahtava kuulla, että Tirpu -projekti etenee! Olen ihan varma, että se nettisivukin vielä sieltä tulee. Olet jo nyt ottanut todella tärkeitä askelia asian suhteen ja ennen kaikkea minusta tänne asti huokuu se, että ainakin jollain alitajuisella tasolla sinä tiedät mitä olet Tirpun kanssa tekemässä, mitä haluat ja mitä tavoittelet. Ja se on jo aika paljon se. Kuten sanottu, pitää varoa mitä toivoo, sillä ääneen lausutut toiveet tuppaavat toteutumaan. Jotain samaa on nyt aistittavissa myös noissa sinun blogi-unelmissasi. Varo vaan.
Toivottavasti verkkokurssi on antoisa ja antaa konkretiaa ja työkaluja kasvattaa unelmasta todellisuutta.

Kiitos myös kirjoittamistasi kehuista. Vaikka vahva osa suomalaisuutta on selvästi vähintäänkin ristiriitainen suhtautuminen annettuihin kehuihin, niin kyllä ne vain tekevät hyvää. On kiva, kun joku toinen osaa kiteyttää jotain positiivista omasta itsestään ja voi todeta, että hän taitaa olla oikeassa, minähän olen hyvä monissa jutuissa. Ja toivon tosiaan, että minulla on tuo toisten kehumisen taito hallussani. Siitä en niinkään ole varma, osaanko minäkään käyttää tuota taitoa alkuunkaan riittävästi. Vielä paljon useammin on paikkoja ja aikoja sanoa jotain positiivista ja hyvää kaikille niille lahjakkaille ja hyville ihmisille, joita ympärilläni on. Mutta siitä olen kyllä varma – ja voit olla sinäkin – että heti, kun näistä epidemioista selvitään ja vapaus koittaa, niin suuntaan luoksesi Pieksämäen retriittiin nauttimaan maté-pannullisen jos toisenkin. Kaipaan aamuyöhön venyviä keskustelujamme, jotka ovat niin usein avartaneet omaa maailmankuvaani ja tuoneet selkeyttä sumun keskelle. Hyvä ja loputtomiin jatkuva keskustelu on elämän eliksiiriä, josta en koskaan tule kylläiseksi.

Ja sitten antamasi tehtävän pariin. Tarinani ei kyllä millään muotoa täytä asettamiasi määritteitä, hyvin hatarasti se täyttää edes tarinan määritelmän ylipäätään, mutta se on teksti ja siinä ainakin mainitaan onnellisuus.


Kuka on onnellisuus?

Olipa kerran mies nimeltä Ensio Rytkönen. Ensio on syntynyt vuonna 1987, hän on työssä käyvä, opintonsa kesken jättänyt, ylipainoinen ja kaljuuntunut, sukupuoleltaan mieheksi määritelty seikkailija, joka kuitenkin vähän pelkäsi maailmaa. Ensio on ollut parisuhteessa, yrittäjä, johtaja, alainen, myyjä, ostaja, lainaaja, isä, poika, pojanpoika, tyttärenpoika, veli, lainan takaaja, serkku, kuolinpesän hoitaja, kirjastotyöntekijä, siviilipalvelusmies, puheenjohtaja, sihteeri, hallituksen jäsen, elokuvakoneenhoitaja, tuottaja, tuotettava, metsänistuttaja, marjanpoimija, metsänomistaja, mökkeilijä, vuokralainen, kahvinkeittäjä, teenjuoja, cinefiili, harrastaja, vahtimestari, haastattelija, haastateltava, opettaja, oppilas, suunnittelija, eksyksissä, köyhä, säästäjä, säästettävä, uhrautuja, uhri, painonpudottaja, keilaaja, sulkapalloilija, ylioppilas, valokuvaaja, tet-harjoittelija, menestyjä, epäonnistuja, mutta kuka hän oikeastaan on? Voinko minä nyt kertoa teille kuka hän oikeastaan on, jos hän ei itse asiassa itsekään tiennyt sitä? En voi. Ensio kysyy itseltään mitä onnellisuus on? Mutta hän ei pysty vastaamaan siihen, koska ei tiedä kuka hän on. Voiko ihminen olla onnellinen, jos ei sitä tiedä? Ainakin Ensiosta tuntuu, ettei hän voi. Ensio pystyy luettelemaan kaikki nuo roolit, mutta vaikka luettelo olisi kuinka pitkä, oikea kysymys kuuluu kuitenkin aina; kuka on ihminen kaikkien noiden roolien takana? Kuka on Ensio Rytkönen? Onnellisuus on raukeamista tyhjyyteen, tilaan jossa ei ole mitään rooleja, olet vain sinä, Ensio Rytkönen.

Eräänä päivänä Ensio Rytkönen räjäytti kaikki nuo elämänsä roolit miljooniksi sirpaleiksi ja alkoi kasata niistä uutta kuvaa itsestään. Hän meni terapiaan, keskusteli ihmisten kanssa ja alkoi olla rehellinen itselleen. Ensio loi itsestään taideteoksen, jonka alla nimikyltissä ei lukenutkaan mitään titteliä, vaan ihan vain Ensio Rytkönen ja se riitti. Se oli Ension paras versio itsestään. Silloin Ensio tiesi kuka onnellisuus on. Sen pituinen se.

Estradilla olo on yleensä onnellinen – ja ympärillä on huipputyyppejä

Tähän loppuun vielä tehtävä sinulle. Kirjoita novelli, jonka aiheena on siivous (tulkitse vapaasti). Novellin nimi rakentuu 5-6 sanasta, jotka poimit jostain sinulle tärkeästä kirjasta tökkäämällä sormen sattumanvaraisesti eri sivuille.

Uu-u uu-uu, jään odottamaan kirjettäsi.

– Jussi


P.S. ”Kermaa viineriin” on ihan kauhea metafora.

Pelkkää hyvää

”Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!!”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 23.04.2020 klo. 20:40

Ystäväni,

Tähän kirjeeseen ei tule yhtäkään ikävää asiaa, eikä pohdintoja mistään syvistä vesistä! Tämä kirje on kiva. (Tähän sulkuihin sanon, että ei, ei tietenkään minun jokainen päivä ole pelkkää positiivisuutta! Mutta tämä hetki on ja tämä kirje on myös.) Tässä ilon puuskassa annan sinulle heti alkuun kirjoitustehtävän: Kirjoita ensi kirjeesi liitteeksi tarina siitä hetkestä, jolloin viimeksi huomasit olevasi onnellinen.

Minä rakastan kevättä! Krookukset ja tulppaanit tunkevat itseään valoon pälvien keskellä. Käyn joka päivä monta kertaa katsomassa, kuinka paljon ne ovat kasvaneet sitten viime näkemän. Tänään kaksi ensimmäistä krookusta olivat jo ehtineet kukkaan saakka! Linnut laulavat joka puolella, ja uusia kevätmuuttajia on tullut tiuhaan tahtiin. Järripeipot, peipposet, mustarastaat (joiden laulu on minulle ehdoton kevään merkki), punakylki- ja laulurastaat, taivaanvuohet, rautiaiset, punarinnat… Olen nähnyt myös yhden tiklin (se liennyt ohikulkumatkalla jonnekin) ja lehtokurpan, joka yleensä asustelee metsässä. Ja nämä kaikki tyypit olen nähnyt koti-ikkunastani tai kotipihalla kissan kanssa kuljeskellessani. Kyllä maalla on mukavaa. Täällä on ollut pari päivää jo niin lämmintä, että ulkona on tarjennut olla ilman takkia. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!!

Aslankin nauttii kevätauringon lämmöstä

Kävin tänään viemässä korviksiani Pieksämäen Taito Shopiin myytäviksi. Tuli todella hyvä mieli siitä, että asiat etenevät. Tuntuu, että olen saanut jotain näkyvää aikaiseksi!

Tirpun nettisivut eivät ole vielä suoraan sanottuna edes alullaan, mutta muut tavoitteet, jotka asetin itselleni (Tirpun suhteen) helmikuisessa kirjeessäni, ovat viety toteen. Kyllä se nettisivukin sieltä tulee… ehkä.

Siellä ne ovat! Ihan oikeassa kivijalkaliikkeessä, ihan oikeasti myynnissä!

Olen taas aloittanut uuden verkkokurssin ja olen siitä todella innoissani. Kyseessä on Suomen johtavan blogivalmentaja Tiia Konttisen ”Bloggaajasta ammattilaiseksi” -kurssi. Se antaa aivan uudenlaista näkökulmaa tulevan blogini kirjoittamiseen. Ehkäpä joskus voin tienata bloggaamalla – se olisi unelmaa. Voisin silloin työskennellä kotona ja tehdä niitä asioita, joista nautin; kirjoittaa, valokuvata, tehdä ja opettaa puutarha- ja luontoasioita… Tähän aion nyt panostaa. 

Sinä olet kyllä todella hyvä toisten ihmisten kehumisessa ja kannustamisessa! Kiitos kauniista sanoistasi, ne todella tulevat tarpeeseen ja tekevät hyvää. Tuo toisten nostaminen on asia, jota minun täytyy itsessäni kehittää. Aivan liian harvoin sanon ihmisille kauniita asioita, vaikka se olisi kuinka ansaittua.
Siispä: Jussi, sinä olet mielestäni todella älykäs ja rohkea ihminen. Rehellinen avoimuutesi ja keskustelukykysi tekevät minuun aina vaikutuksen, enkä malta odottaa, että seuraavan kerran saamme ihan rauhassa istahtaa matékupposen (lue: pannullisen) ääreen puhumaan ummista ja lammista ja niistä ja näistä!

Olet myös hyvä kirjoittaja. Tarpeen mukaan ilmaiset itseäsi joko vakavan syvällisesti tai hulvattoman hauskasti – tai jotain siltä väliltä. Toteutit antamani tehtävän hienosti kirjoittamalla aivan upean kakkahaikun! Kiitos siitä. On aina virkistävää lukea jotain, joka saa nauramaan.

No, entäs tämä metaforatehtävä sitten… Aloin miettiä antamaasi kirjoitustehtävää heti luettuani kirjeesi. Laulun ensimmäinen säkeistö ilmestyi yllättäen päähäni heti samana iltana, kun olin jo mennyt nukkumaan. (Alitajunta on mahtava asia!) Kirjoitin sen puoliunessa kännykkääni ja aamulla huomasin sen olevan kaikkea muuta kuin ryppyotsainen, vakava runo. Tänään aloin sitten työstää sitä pidemmälle. Ai että, minulla oli hauskaa!
Muistatko, kun silloin joskus, minunkin vielä asuessani Rovaniemellä, tapasit muutamia kertoja alter egoni, huonon räppärin nimeltä RoiBoss..? No, minä kirjoitin nyt RoiBossille uuden hittibiisin ”Metaforii”. Jou. Sitähän sä pyysit? 😀


Metaforii


Pitääkö sun ihan aina puhuu vertauskuvii?
Löydän kyllä itselleni parempaakin huvii
ku miettii, mitä hittoo koetat sanoo tällä kertaa.
Sano juttu suoraan, älä aina muuhun vertaa!


Teepussin lipussa on tarpeeks metaforii
ja senkin mä heitän lukematta roskakoriin.
Jos äijä tulee iskemään ja tarjoo ”salamia”,
järjestän, et pääsen siitä eroon mahd. pian.


Uu-u uu-uu – metaforii
uu-u uu-uu – ”pallo koriin”
uu-u uu-uu – ”kiekko maaliin”
uu-u uu-uu – ”ruuvii mutteriin”


”Rakkaus on laiva jos sen sanoo metaforil.”
ttu hienosti keksitty, tavataan toril!
Jatka vielä vähän, niin voit unohtaa seksin;
jos tarviin jotain klisheit, niin mä ostan onnenkeksin.


Uu-u uu-uu – metaforii
uu-u uu-uu – ”pallo koriin”
uu-u uu-uu – ”kermaa viineriin”
uu-u u— joo mä meen nyt, sori.


Kiitos ja anteeksi. Positiivisuutta viikkoosi!

– Annastiina

Voimaa luonnosta

”Kun aivot irrottaa ”pitäsi tehdä” -ajatuksista ja keskittyy vaikka vain tarkkailemaan ympäristöään, ne pakostakin lepäävät.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 28.02.2020 klo 00:09

Ystäväni,



Tänään tuntui taas vaikealta aloittaa kirjeen kirjoittaminen. Ehkä olen ollut viime aikoina liiankin aktiivinen ja innostunut – nyt sitten olen ottanut parina päivänä vähän takapakkia. Olen taas lähes koko päivän vältellyt kirjoittamista. Pari tuntia sitten, kun aurinko oli jo laskemassa, lähdin ulos kävelylle. Tuntui, että se on välttämätöntä aikaansaamiselleni. Ja kylläpä olen onnellinen, että lähdin! Alkumatkasta koetin miettiä antamaasi tehtävää, tavoitetta, jonka sinulle sanoittaisin tai kuvittaisin. Pian huomasin, että ne ajatukset olivat jääneet jonnekin taakse ja mieleni teki vain huomioita ympäröivästä luonnosta. Totesin, että olkoon niin.

Kävelin järven jäälle. Samaa reittiä rantaan olivat kulkeneet ihminen ja koira. Koiran tassunjäljet johtivat jäälle ja muuttuivat laajoiksi piehtarointikuvioiksi. Välissä oli kuonon tekemiä kaarevia raitoja ja pontevia tassunuria, kun koira oli hieronut päätään lumeen ja työnnellyt itseään lumista jäätä pitkin. Sillä oli ollut varmasti hauskaa. Piirsin sydämen jälkien viereen ja jatkoin matkaa rantaviivaa mukaillen, jäniksen jälkiä seuraten.

Tämä outo lämmin talvi on aiheuttanut järven pinnan nousua niin, että rannan maa-aines on monessa kohtaa noussut rullalle, kun jää on laajentunut vastustamattomalla voimallaan ylös normaalista tasostaan. Kiersin pienen lahden ympäri ja palasin samaa pupunjälkireittiä takaisin piehtarointipaikalle. Kuulin vaimeaa vihellystä jostain lähistöltä ja mietin, mikä lintu se voisi olla. Ehkä yksinäinen pyy? Tosin tämä vihellys oli jotenkin himmeämpää kuin pyyn kirkas ääni. Kävelin metsäaukon laitaan ja näin jonkun linnun lentävän aukon yli. Yritin nähdä siinä pyyn mutta ei koko eikä muotokaan täsmännyt. Sitten yhtäkkiä muistin äidin vain muutamia päiviä sitten kertoneen kuulleensa varpuspöllön äänen ja minä yllytin häntä silloin matkimaan, millainen se ääni oli. Hassultahan se kuulosti, kun ihminen yrittää lintua matkia mutta äidin sanallisesta kuvauksesta muistin kuitenkin lauseen ”sellainen vihellys mutta ei kuitenkaan vihellys” ja totesin sen kyllä sopivan tähän juuri kuulemaani ääneen.

Lintu oli lentänyt läheisen ojan ylle ja ikään kuin sukeltanut maahan, joten lähdin katsomaan, jos näkisin sen siellä. Ja totta tosiaan, kun olin kymmenisen metrin päässä ojasta, sieltä nousi varpuspöllö kantaen nokassaan myyrää. Olin siis juuri saanut todistaa varpuspöllön onnistunutta saalistusta! Pikkuinen pöllö istahti läheisen pikkuisen pihlajan oksalle myyrä kynsissään ja minä sain ihailla näkyä vielä tovin, ennen kuin sitten pöllö lennähti tiehensä take-awaynsa kanssa, varmaankin rauhallisempaan paikkaan ruokailemaan. Kuinka usein tällaista pääsee näkemään? Ei ainakaan koskaan, jos istuu sisällä tuijottaen Wordin tyhjää ”asiakirja1” -sivua!

Jatkoin sitten minäkin matkaani, iloisena kuin pikkulintu. Kotona tuntui helpommalta ottaa läppäri syliin ja alkaa kirjoittaa. Jos ei muuta keksisi, niin ainakin tämän juuri tapahtuneen voisi kirjoittaa, niin kuin nyt teinkin.
Ja tämän tarinan opetus oli: Mene luontoon! Ole läsnä! Huomaa asioita pääsi ulkopuolelta!
Kun aivot irrottaa ”pitäisi tehdä” -ajatuksista ja keskittyy vaikka vain tarkkailemaan ympäristöään, ne pakostakin lepäävät. Ja levänneillä aivoilla on taas helpompi työskennellä. Tämän taisit sinänkin huomata siellä mökillä lumitöissä hikoillessasi ja hirsiseiniä tuijotellessasi? Se kuulosti oikein ihanalta pieneltä irtiotolta.

No, niistä tavoitteista sitten… On kauhean pelottavaa asettaa joku konkreettinen aikamääre tavoitteille ja niiden toteutumiselle, kuten nyt tämä kysymäsi tavoite tälle vuodelle. Voi olla, että ääneen sanottuna toiveet ja haaveet alkavat toteutua mutta kyllä ääneen sanomiseen liittyy myös kova pelko siitä, etteivät ne sittenkään toteudu. Vaikka itselläni on tosiaan, niin kuin hyvin muistitkin, seinällä esimerkki unelmien visualisaatiosta. Kysehän on siis aarrekartasta, jonka tein suunnilleen vuosi sitten. Silloin elämäni tuntui siltä, että halusin sen olevan jotain muuta, ja puolileikilläni osallistuin aarrekarttakurssille, joka lupaili unelmien visualisoinnilla olevan suoran yhteyden unelmien toteutumiseen. Minä liimailin kyseisellä kurssilla paperille kuvia, jotka esittivät tai symbolisoivat luontoa, mielenrauhaa ja omaa kotia maalta – vaikka en hetkeäkään uskonut, että pystyisin vielä pitkään aikaan ostamaan taloa. Lieneekö sitten oma osuutensa ollut tämän aarrekarttani päivittäisellä tuijottelulla – ainakin sattumalla oli kätensä pelissä – mutta eipä siinä tainnut mennä kuin pari kuukautta, kun olin tehnyt kaupat talosta!

Aarrekartta

Koti on minulle niin tärkeä asia, että nyt, kun tämä osanen elämästäni on kunnossa, minusta tuntuu, että kaikki muut asiat hoituvat kyllä. Pysyvä tavoitteeni on elää niin, että olen onnellinen. Mitä onni sitten on? Minun tapauksessani se rakentuu pysyvästä kodista, luonnon läheisyydestä (ja Aslanin läheisyydestä), itseni toteuttamisesta, vapaudesta tai (mikäli oletetaan, että absoluuttista vapautta ei ole olemassakaan, niin ainakin) vapauden tunteesta. Ainakin noista. Totta kai läheisten hyvinvointi on myös tärkeää – joskaan sille en voi konkreettisesti oikein tehdä mitään. Näin ollen raha on ainoa suuri asia, joka aiheuttaa minulle huolta, ja johon voin jossain määrin itse vaikuttaa. Taloudellinen toimeentulo täytyisi saada sille tasolle, etten joutuisi joka kuukausi miettimään, riittävätkö rahat laskujen maksuun. Tässäpä olisi tavoitetta kerrakseen. Olen ylen määrin iloinen, mikäli tällainen tavoite olisi saavutettu ensi vuoden vaihteessa. Siihen pyrin.

Ja huomenna pyrin siihen, että saan aikaan materiaalia korvakorujeni nettisivuja varten! Noiden korvisten, niiden tekemisen ja myynnin, olisi tarkoitus lisätä oma osuutensa minun toimeentulooni, joten kaikki siihen liittyvät krumeluurit pitäisi nyt alkukeväästä saada valmiiksi. Graafinen ilme on tutulla graafikolla hanskassa ja varmaankin valmistumassa lähiaikoina. Mutta nettisivuja varten tarvitaan esittelytekstejä ja kuvia. Siinä siis tavoite huomiselle: Heti kissan ulkoilutuksen ja aamupalan jälkeen alan työstää tekstejä. Mitä haluan kertoa itse korvakoruista? Pitäisikö kaikista väreistä ja väriyhdistelmistä kertoa jotain? Kerronko jotain itsestäni? Myös some-asioita täytyy miettiä ja selkeyttää. Luulisin, että tähän saan helposti menemään yhden päivän.
Lauantaina pitäisi olla aurinkoinen päivä, joten silloin on otollinen aika valokuvaukselle. Ensin suunnittelu. Miten saan tuotettua valokuvia, jotka olisivat yleisilmeeltään yhtenäisiä ja toisivat korvakorut parhaalla mahdollisella tavalla esiin? Mikä olisi hyvä kuvauspaikka ja -tausta, kun jokainen väri ja väriyhdistelmä pitää kuvata erikseen. Sitten (harjoittelu, yritys, erehdys ja) toteutus.
Kaiken kaikkiaan tavoitteeni on, että Tirpun nettisivut, sometilit, käyntikortit ja logo olisivat valmiina huhtikuun lopussa. Mahdollisesti korvakorujani olisi myös silloin jo myynnissä jossain kivijalkaliikkeessä…

Mitähän tästä kaikesta oikein tulee? Välillä olen äärettömän innoissani kaikesta mutta välillä tulee epäuskon hetkiä ja päiviä, jolloin tuntuu, ettei tässä missään ole mitään järkeä. Minun elämäni on aikamoista sekameteliä… Olen kiinnostunut niin monesta asiasta, ja minulla on niin monta ideaa ja tavoitetta, että osaankohan keskittyä niihin kaikkiin tarpeeksi vai revinkö loppujen lopuksi itseäni vain liian moneen suuntaan yhtä aikaa? Pitäisikö vain kammata tukka ja mennä oikeisiin töihin?
Toisaalta, jos en yritä toteuttaa ideoitani ja unelmiani, niin mitäs järkeä tässä elämässä sitten edes on?
Mitä sinä teet silloin, kun usko omaan tekemiseen loppuu? Vai loppuuko se sinulla koskaan, ”epärealistinen optimisti”-ystäväni? Kaipa se kaikilla jossain vaiheessa, ainakin hetkellisesti, voi olla hakusessa…

Nukkuminen on muuten erittäin hyvä tapa saada ajatukset kirkastumaan! Pessimismin määrä on, ainakin itselläni, kääntäen verrannollinen unen määrään. Mitä lähemmäksi pääsen optimaalista unen määrää ja laatua, sitä valoisammilta asiat tuntuvat, ne hankalatkin. Tämäkin asia on tietenkin itsestäänselvyys mutta silti se melko usein unohtuu.
Toivottavasti sinä olet saanut nukuttua hyvin ja tarpeeksi kaikkien kiireidesi keskelläkin. Minä lähden petiä kohden N-Y-T nyt. 

Annastiina

P.S. Ai niin, se viime kirjeessäni hehkuttamani aikataulutus ei kyllä käynyt pienessä mielessänikään tänään kirjettä kirjoittaessani… Ehkä siksi lähettäminen humpsahtikin taas muutaman minuutin keskiyön yli…
Mitenkähän nuo inspiraation ja innostuksen hetket ja hyvät ideat tekemisen helpottamisesta saisi muuttumaan pysyviksi toimintamalleiksi..?