Työmatkalla

”Tällä hetkellä olen tilassa, jota kai klassisesti kuvaillaan sanoilla ”väsynyt, mutta onnellinen”.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 6.10.2020 klo: 00:34

Rakas ystävä,

Aloitan siteeraamalla Eino Leinoa. Tämä kuvastaa jotenkin mielentilaani pidemmältä ajalta, mutta hieman myös tällä hetkellä.

Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mieleni murheella maksoin.


Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima
.

Eino Leino: Elegia

No tällä hetkellä olen kyllä enemmän tilassa, jota kai klassisesti kuvaillaan sanoilla ”väsynyt, mutta onnellinen”. Olen nimittäin Limingassa ja tarkemmin sanottuna Limingan Taidekoulussa.

Pari aittaa Limingassa

En ole ehtinyt, muistanut, hoksannut tätä sinulle hehkuttaa matkan varrella, mutta minulle tarjoutui siis ihana tilaisuus ottaa pieni irtiotto päivätöistä ja lähteä viikoksi opettamaan tänne tänä syksynä alkaneen teatterilinjan opiskelijoille impron perusteita ja työkaluja.

Tänään käynnistettiin viikko käymällä syvällisesti impron perusteita ja mentaalisia merivirtoja läpi. Päivä huipentui, kun lähdimme vielä illemmalla pyörähtämään Oulussa improjameissa, jotka meille tarjosi Oulun ylioppilasteatteri. Täällä sitä nyt sitten ollaan aikamoisissa improfiiliksissä pitkän koronatauon jälkeen.

Revontulet Limingassa


ALA-KAKKOLA
VANHIN LEHMÄ KATEISSA

Kylän vanhin lehmä on julistettu kadonneeksi Kyhnävällä, Ala-Kakkolan kylässä.
Koska lehmä on hyvin arvokas, pyydetään kaikki näköhavainnot ilmoittamaan suoraan Kyhnävän nimismiehelle. Varoitettakoon myös alueella eläjiä siitä, että lehmä on sangen vaarallisen luontoinen, kun sillä on käynnissä tällainen juoksuaika. Silminnäkijöiden havaintoihin perustuen tiedetään, että lehmä, Ulpukka nimeltään, on särkenyt aitauksensa, uinut Kakkolajoen yli ja liikkunut siitä kohti etelää, lähemmäs Nurmelan tilan peltoalueita. Niinikään silminnäkijöiden havaintojen mukaan jo pian eläkkeelle lypsykarjatehtävistä siirtymässä oleva Ulpukka olisi alkanut elää seudun metsissä hirvipariskunnan kanssa. Tätä tietoa nimismiehen kanslia ei kuitenkaan ole vahvistanut.
Ulpukan etsinnät jatkuvat parhaillaan ja etsintäpartiot haravoivat Ala-Kakkolan ja Ylä-Kakkolan rajaseutua, jotta rotunauta saataisiin palautettua takaisin omille kotilaitumilleen odottelemaan rauhallisia eläkepäiviä. Mutta kerrankos sitä lehmäkin irtioton viimeisinä työpäivinään ottaa.

Vähän pelottava kissa Limingassa


Kokeilepa sinä seuraavaksi kirjoittaa lyhyt tarina siten, että aloitat tarinan viimeisestä lauseesta ja jatkat lause kerrallaan taaksepäin aina tarinan ensimmäiseen lauseeseen asti.

Jäänpä odottamaan kirjettäsi. Hauskaa viikkoa!

– Jussi

Mistäs sitä sitten unelmoisi?

”Isojen muutosten edessä on mahdollisuus kasvaa isosti ja löytää jotain ihan uutta.”

Lähettäjä:Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 20.04.2020 klo 23:29

Rakas ystävä,


Mikä siinä onkin, että joskus tätä kirjettä pitää kierrellä ja kaarrella kuin petolintu saalista? Pitää ottaa vähän etäisyyttä ensin, kiertää kauempaa ja lähestyä hipihiljaa. Lopulta sitä sitten yllättää kirjeen ja hyökkää takaapäin, puree hampailla kaulavaltimoon ja lopulta kirjeen ruho kaatuu maahan päihitettynä. Joskus toisinaan kirje ei taas ole ollenkaan saaliseläin tai vihollinen, vaan pikemminkin ihana ystävä, jota odottaa malttamattomana kylään jo monta päivää aiemmin. Silloin sanat hyppivät paikoilleen ja kirjoittaminen kutkuttaa pieniä harmaita aivosoluja kuin mielenkiintoinen keskustelu, kofeiiniöverit matéella tai syvälle sisäänsä imaiseva elokuva. Tänään olen itse jossain noiden kahden ääripään välissä, vähän semmoisissa ´njääh, en oikein tiedä mitä kirjoittaisin´ -fiiliksissä.

Oli kuitenkin jännittävä kuulla minkälaisilla kehillä ajatuksesi ovat pyörineet omaa kirjettäsi kirjoittaessasi. Tajusin, että minulla oli aika samanlaisia ajatuksia oman edellisen kirjeeni kanssa. Tuntui siltä, että sinulla rullaa kaikki niin hyvin kirjoittamisen, kurssien ja blogi-ideoiden kanssa, samalla kun minulla luovuus kököttää paikoillaan ja ainoat aikaansaannokseni ovat nämä kirjeet. Olin jopa vähän kateellinen kaikista aikaansaannoksistasi ja ahkeruudestasi kirjoittamisen polulla. Ehkä olen taas vähän malttamatonkin sen suhteen, että jotain suurta ja ihmeellistä pitäisi jo tapahtua. Joku oivallus, joka antaa minulle inspiraation kipinän kokonaisen romaanisarjan kirjoittamiseen. Olen tottunut unelmoimaan isosti, tekemään töitä ja uhraamaan kaiken saavuttaakseni tavoittelemani. Mutta sitten tajuankin, että eiväthän sellaiset asiat tapahdu vain odottamalla. Pitäisi ensin uskaltaa unelmoida ja sitten varata aikaa unelman toteuttamiseen.

Varmasti juuri siitä syystä päädyin kirjoittamaan unelmoinnista ja täydellisyydestä. Minulla on tässä jo pidemmän aikaa ollut vähän sellainen tunne, että kaikki unelmani on ammuttu alas, eikä uusia unelmia ole tullut tilalle. Petolintu on hyökännyt ja minusta on tullut raadeltu saalis. Olen aiemmin ollut hyvin itsevarma ja määrätietoinen unelmieni ja päämäärieni suhteen. Edessä häämöttävä polku on ollut selkeä ja olen tottunut pärjäämään ja jaksamaan, vaikka olisi kuinka vaikeaa. Yrityksen ja teatterin lopettaminen sekä sitä seuranneesta uupumuksesta toipuminen ovat kuitenkin vieneet pohjan pois siltä. En tiedä mistä unelmoida, eikä minulla ole voimia viedä unelmia tai joskus edes arkisia askareita maaliin. Ristiriita entisen elämän kanssa on iso. Positiivista on se, että olen tajunnut sen, enkä ole enää syöksykierteessä kohti pohjaa. Tavallaan jopa päinvastoin, on aika kiehtovaa (vaikkakin samaan aikaan todella rankkaa) miettiä, kuka sitä oikeastaan onkaan? Isojen muutosten edessä on mahdollisuus kasvaa isosti ja löytää jotain ihan uutta. Tässä kokonaisuudessa ajatusleikki elämän täydellisyydestä oli minusta aika lohdullinen ja innostava ajatus. Kyllä se siitä täydelliseksi tulee.

Juuri nyt ainakin toinen puoli aivoistani haluaakin vain pomppia kuralätäköissä ja rakennella puroja kevänauringon sulattaessa hankia. Yritän opetella elämään ilman sen kummempia tavoitteita ja unelmia. Opettelen nauttimaan pienistä hetkistä ja olemaan oma itseni. Mitä se sitten tarkoittaakaan.

Kaamoksen jälkeen on hämmentävää, kun aurinko yhtäkkiä loistaa vielä iltakymmeneltä. Tällaistako se valo olikin?

Kirjoitit kirjeessäsi myös oikeassa olemisesta tai oikeasta väärässä olemisen pelosta. Mitä oikeassa oleminen oikeastaan on? Sait minut muistamaan omat yliopistoaikani tai oikeastaan ajan ennen sitä. Yliopisto oli minunkin elämässäni eräänlainen vedenjakaja. Silloin menetin kritiikittömän luottamukseni aikuisiin. Tai siis omaan naiiviin uskomukseeni siitä, että aikuiset ovat aina oikeassa ja fiksuja ja pitävät maailman hallinnassa parhaaseen mahdolliseen tietoon nojaten. Siihen asti olin aina ajatellut, että aikuiset kyllä hoitavat asiat ja tietävät aina mitä tekevät. Karu totuus kuitenkin paljastui astuttuani aikuisuuteen ja korkeakoulumaailmaan. Tajusin, ettei juuri kenelläkään ole hajuakaan siitä, mihin tämä maailman on menossa ja mitä meidän pitäisi tehdä. Viisaimmatkin meistä joutuvat pääasiassa arvailemaan ja meistä suurin osa kulkee elämänsä läpi lähinnä harhaillen ja huudellen sinne tänne. Vuosituhansien jälkeenkin me olemme kuitenkin vain joukko apinasta polveutuvia elukoita, joita vaistot ja tunteet ohjaavat enemmän kuin tieto ja ymmärrys. Tähän peilaten kaikki vähäinenkin kerryttämäni tieto, taito ja tunneäly tuntuvat ihan ok aikuisuudelta. Ei iso osa maailman presidenteistäkään tiedä yhtään, mitä ne on tekemässä ja silti ne saavat fiiliksen mukaan päättää ihan liian vaikeista asioista.

Ymmärrän silti traumasi ja tunnistan itsessänikin usein tuon piinaavan väärässä olemisen pelon. Muistan lapsuudesta erittäin hyvin sen tunteen, kun nostan koululuokassa käden viitatakseni. Halusin viitatessa aina olla 110% varma siitä, että vastaukseni on oikea. Muuten jätin kokonaan viittaamatta. Nykyään tiedän, että väärät vastaukset opettavat meitä yleensä enemmän kuin oikeat, mutta ihan yhtä paskalta se silti tuntuu vieläkin.

Loppuun vielä todettakoon, että sinä olet mielestäni todella älykäs ja rohkea ihminen. Olet ihmettelijä ja oppija, unelmoija. Samaan aikaan herkkä ja hauras, mutta vahva ja voimakas. Älä häpeä tai pelkää mitään puolta itsestäsi. Ihailen sinua.

Hauskaa viikkoa. Jään odottamaan kirjettäsi. Tässä ihan kakka haiku, ole hyvä.

katsos kakkoja
metsäpolun reunoilla
koirat kulkeneet


Jos inspiroidut, niin kirjoita aihio runosta tai laulusta, jonka teemana on metafora. Annan tämän tehtävän pääasiassa siksi, että haluan lukea lisää kirjoittamiasi lauluja ja runoja.


– Jussi

Päämääriä miettimässä

”Missä pisteessä haluaisit olla, kun armon vuosi 2021 alkaa?”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 25.02.2020 klo 21:41

Rakas ystävä,

Tulin todella onnelliseksi lukiessani kirjettäsi. Siitä huokui aivan valtava inspiraatio ja oivallus. Mieleeni tuli eräs haastattelu, jossa Juha Hurme kertoi hänen kirjoittamisensa olevan suurimmaksi osaksi pötköttelyä, päiväunien ottamista ja ulapalla soutelua. Samaa tematiikkaa hän taitaa avata myös tässä tuoreessa dokkarissa, joka hänestä on tehty (löytyy Yle Areenasta). Samassa sarjassa on monta muutakin kiinnostavaa kirjailija-dokkaria Suomen eturivin tekijöistä. Hurme taitaa kuvailla itseään tuossa ”valekirjailijaksi”, mikä sekin sopii aika hyvin meidän aiemmin käsittelemiimme teemoihin huijarisyndroomasta.

Seuraavaan hengenvetoon täytyy kyllä todeta, että oma itsensä johtaminen on nyt kyllä jäänyt aivan retuperälle. Olen ottanut liikaa hommia vastaan, joskaan en näillä näkymin onneksi kriittisesti liikaa toistaiseksi. Näistä kyllä selvitään, mutta huomaan vain päivä päivältä väsyväni enemmän. Huomaan, että uupumuksen arpeutumisvaiheessa olevat haavat eivät tykkää siitä, että olen tyrkännyt itseni taas teatteriin. Ristiriitaista on kyllä sekin, että näissä teatteriharjoituksissa on ollut mielettömän hauskaa ja olen huomannut, miten tekemistä on ollut ikävä. Mutta samaan aikaan mieli ja keho vähän hannaavat vastaan, kun silmille välähtelee muistoja menneistä hetkistä teatterituotantojen parissa. Osittain reaktiot johtuvat kyllä varmaan ihan vain siitäkin, että stressinsietokykyni on huomattavasti heikompi kuin aiemmin – silloin joskus, kun en stressiä paljon mistään tuntenutkaan.

Kirjekaverit Teatteria tekemässä

Siinä missä sinä kirjoitit potevasi huonoa omaatuntoa siitä, että olet ”tekemättä mitään”, minä poden siis vähän huonoa omaa tuntoa liiasta tekemisestä. Viime sunnuntaina pääsin kyllä ottamaan kunnon irtioton arjesta, kun lähdin käymään mökillä pudottelemassa lunta piharakennusten katolta. Käytännössähän tämä tarkoitti siis pääasiassa lumikenkäilyä umpihangessa ja mukavan raskaan lumen lapiointia hämärtyvässä talvi-illassa mutta kaikki se hikoilu ja hengästyminen oli myös todella terapeuttista. Kuin myös yksin metsän keskellä kaminan lämmittäminen ja kynttilän valossa ikivanhojen hirsiseinien tuijottelu. Olisin viihtynyt siellä vähän pidempäänkin ja olisin mieluusti voinut hetkeksi erakoitua muusta maailmasta.

Kirjekaverit lumikenkä
Faija anna mun lumikenkäillä mökkitie…

Toisaalta olen saanut myös voimaa sinun touhukkuudestasi, joka on välittynyt myös kirjeiden ulkopuolelta. On aivan mahtavaa, että pistät tuulemaan nyt, kun energiaa ja intoa (ilmeisesti) on. Silloinhan se on taottava, kun ahjossa on hiiltä vai miten se sanonta menikään. Siellähän tuntuu syntyvän nyt blogia ja kuvia ja yrittäjyyttä ja lauluja ihan täydellä teholla! Mahtavaa!

Yksi hyvä neuvo, jonka olen kuullut itsensä johtamisesta on se, että aina päivän päätteeksi käyttäisi 5-10 minuuttia suunnitellakseen, mitä seuraavana päivänä tekee. Seuraava askel siitä on sitten käyttää joka viikon päätteeksi tunti aikaa siihen, että suunnittelee, mitä seuraavalla viikolla tekee. Ja siitä seuraava on käyttää joka kuukauden lopussa päivä aikaa suunnitella, mitä seuraavan kuukauden aikana tekee. Itse olen pyrkinyt aloittamaan ihan tuosta ensimmäisestä vaiheesta, eikä sekään ole ollut niin helppoa. Mutta ajatus on kyllä hyvä, ja luonnollisesti huomaan aina olevani paljon tehokkaampi, kun olen käyttänyt sen hetken suunnitteluun edellisenä päivänä.

Toinen vinkkini (mistä näitä nyt alkoi satelemaan?) ajankäytön suhteen on, että kannattaa aloittaa jonkinlainen työajanseuranta. Varsinkin siis, jos ja kun miettii yrittäjyyttä. Yrittäjänä kun on kaikkein helpointa unohtaa ja olla arvostamatta omia työtunteja. Työajan aktiivinen seuraaminen on mielestäni kuitenkin ainoa mahdollisuus oppia tekemisestään. Ihan konkreettisesti siis esimerkiksi siitä, paljonko tunteja käyttää mihinkin. Itse tietysti seuraan nykyään päivätyön puitteissa omaa tekemistä paljon enemmän kuin aiemmin ja olen havainnut, että on hyvin tervehenkistä tietää esimerkiksi tunnilleen, kuinka paljon ylitöitä on tehnyt. Olivatpa ne nyt sittten vaikka ihan puhtaasti laskennallisia. Jos olisin yrittäjänä seurannut omaa tekemistäni yhtä tarkasti ja oppinut arvostamaan omaa aikaani, niin en ehkä olisi päätynyt uupumukseen. Tai luultavasti olisin, mutta ehkä olisin saattanut havahtua siihen jo aiemmin.

Tavoitteiden asettamisen tärkeys oli myös upea havainto. Päämäärättömyyteen on niin helppo eksyä ja upota. Itse olen ollut aina aika päämääräorientoitunut ihminen ja minulla on ollut melko vahvoja ja isoja tavoitteita elämässä. Mutta vaikeaksi olen havainnut noiden tavoitteiden määrittelyn ihan konkreettiselle tasolle. Minulle iso kuva ja suuri päämäärä voi olla hyvinkin selkeä, mutta olen aina ollut huono asettamaan tavoitteita lyhyemmälle aikavälille.

Mikä on minun tämän vuoden tavoitteeni? En osaa sanoa mutta pitää miettiä. Mikä on muuten sinun tämän vuoden tavoitteesi? Missä pisteessä haluaisit olla, kun armon vuosi 2021 alkaa? Älä kuitenkaan stressaa kysymyksestä, enhän minäkään tiedä vastausta noihin kysymyksiin, mutta keskustelu aiheesta kiinnostaisi minua kovasti.

Mielipiteitä ja mielipidekirjoituksia en ole tällä viikolla muodostanut. Ne odottavat parempia aikoja ja voimien palautumista. Paitsi yhdestä asiasta muodostin hyvin kirkkaan mielipiteen: Kirjoittamasi laulu oli aivan ihana! Se oli paras mahdollinen toteutus antamalleni tehtävälle ja juuri täydellinen vastaus tai kirjelmä menneisyyden itsellesi.

Olen tässä itsekin paljon pohtinut nuoruutta ja silloin tehtyjä valintoja. Ja oikeastaan eniten olen miettinyt tekemättä jätettyjä asioita ja pelkoja. Itse kun olen ollut aika pikkuvanha pärjääjä aina, määrätietoinen aikuisuudesta unelmoija. Vähän samoja piirteitä olen nyt havainnut omissa lapsissani ja yrittänyt rauhoitella, että ”ei tässä nyt mikään kiire ole kasvaa aikuiseksi”. Onneksi toistaiseksi kyse on lähinnä siitä, että heitä harmittaa, kun eivät saa itse määrätä kaikesta ja syödä niin paljon karkkia ja katsella telkkaria niin paljon kuin haluavat (eli loputtomasti). Olen kaavaillut teeman ympärille myös jonkinlaista näytelmä- tai elokuvatekstiä mutta se saa vielä muhia vähän aivoissa.

Joka tapauksessa upeinta kirjoittamassasi laulussa oli se, että siinä toteutui todella hienolla tavalla se taiteen ja tarinoiden hienous, kun henkilökohtaisen tarina onkin yhtäkkiä universaali tarina. Tavallaan meistä jokainen on ainutlaatuinen, mutta silti kukaan meistä ei ole. Aina löytyy ihmisiä, jotka voivat samaistua meidän pelkoihimme ja muihin tunteisiimme. Minulle tapahtuneet asiat ovat aivan varmasti tapahtuneet myös lukemattomille muille ihmisille. Siksi tarinoita on kai alunalkaen kerrottu leirinuotiolla päivän raskaan mammutinmetsästyksen jälkeen. Jotta voisimme ymmärtää ja oppia ihmisyyttä, tunteita ja moraalia toinen toisiltamme.

En tällä kertaa määrittele erillistä kirjoitustehtävää sinulle vaan toivon vain, että käytät jokusen hetken määritelläksesi ja sanallistaaksesi jonkin konkreettisen päämäärän itsellesi. Jonkin sellaisen päämäärän, jonka haluat ja uskallat jakaa kanssani. Saat itse valita, kuinka ison tai pienen päämäärän asetat, mutta yritä olla mahdollisimman tarkka määrittelyssäsi. Sanallista tai visualisoi se jollain tavalla. Visualisoinnistahan sinulla taitaa ollakin kokemusta, kun muistelen kuvakollaasia kotitalosi seinällä. Aika moni kollaasiin visualisoiduista tavoitteista on tainnut elämässäsi muuttua todeksi. Niinhän sitä sanotaan, että pitää olla varovainen siinä, mitä toivoo, koska ääneen lausutuilla toiveilla on tapana toteutua.

Hauskaa viikkoa!

– Jussi