Kevään ja musiikin imussa

”Musiikissa on jotain, mikä kutsuu minut aina seikkailuun; musiikki vie ja minä olen vietävissä.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 12.05.2020 klo. 04:46

Rakas ystävä,

Luulitko jo, etten kirjoittaisi tänään kirjettä? Ehei, pois se minusta! Satuin vain nukahtamaan tuossa jo alkuillasta ja olen nyt nukkunut jo reippaasti yli kuusi tuntia ja kellohan on vasta kolme aamuyöllä. Tavallaan olen siis vain herännyt aikaisin tänään kirjoittamaan.

Tänään (tai teknisesti siis eilen) oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen ja se selvästi otti koville. Lomaviikko teki kieltämättä hyvää ja oli kyllä mukava palata töihin taas lomailun jälkeen. Varmasti mielentilaani vaikuttaa myös se, että pohjoisessa mennään nyt ilahduttavasti valoa kohti ja aamuaurinkohan tuolla ulkosalla alkaa nytkin jo loimottaa. Toki tuossa äitienpäivänä saatiin kokea myös erinomaisen hämmentävä luontokokemus, kun vastikään tänne takaisin muuttaneet linnut lauloivat mutta lunta tuprutti taivaan täydeltä samalla, kun yötön yö puski täysillä päälle. Mikä vuodenaika nyt oikein on? Noh, kyllä se tästä kesäksi taipuu.

Kevät on ollut aina suosikkiaikaani. Keväällä alkaa aina jotain uutta, kun luonto herää pitkän talven jälkeen, ulkona tuoksuu multa ja maa ja tuntuu kuin suonissa virtaisi ihan uutta verta ja voimaa. Ymmärrän siis täysin sinun fiiliksesi siitä, että mieli vetää enemmän puutarhaan, kuin blogikirjoitusten äärelle.

Ajattelin kuitenkin haastaa sinua vähän niiden blogien maailmaan, kun olen ymmärtänyt, että sinulla on intoa ja halua tehdä myös niitä. Kirjoitapa siis viimeistään seuraavaan kirjeeseesi kolme (3) lausetta, jotka kirjoittaisit tai ehkä olisit kirjoittamatta blogiisi. Saadaan ainakin tyhjä paperi sotkettua tavalla tai toisella. Jos innostut, niin sinullahan oli niitä blogin aiheita mielessä jo useita, joten voit kirjoittaa kolme lausetta vaikka useampaankin aiheeseen liittyen. Ja lähetät ne sitten mulle joko osana kirjeenvaihtoa tai vaikka jossain messenger-härpäkkeessä.

Hei, nyt tuli muuten mieleen aiempi kokemukseni tänään (tai siis eilen). Tein töissä luovaa työtä ja tuotteistushommia, missä yhtenä tärkeänä työkaluna itselläni on Nykysuomen sanakirja. Se on ihan mielettömän hieno kirja! Pääsin käyttämään sitä nyt pitkästä aikaa mutta aina se yllättää. Suomen kielessä on niin paljon sanoja, joita minä en tiedä saati osaa käyttää. Omaa kieltä voisi rikastuttaa niin paljon. Nykysuomen sanakirjan rinnalle haluaisin vielä Suomen kielen etymologisen sanakirjan – mutta nopealla googletuksella vaikuttaisi siltä, että se on aika kallis opus ainakin uutena. Täytyy pistää hakuvahti nettiantikvariaattiin, josko opusta joskus liikkuisi niillä markkinoilla. Sanat ovat niin mielenkiintoisia. Eikä internetistä löydä samanlaisia sanoja kuin Nykysuomen sanakirjasta.

Kahta en vaihda #nykysuomensanakirja ja…

Ja siitä musiikista, josta kirjoitit kirjeessäsi. Musiikkihan se on kerrassaan kehveliä tavaraa myös. Yhdistelmä sanoja ja säveliä. Ihan mieletöntä tavaraa kummatkin. Musiikki on aina vaikuttanut minuun todella voimakkaasti. Se iskee luihin ja ytimiin, johonkin alitajuiseen ja hyvällä tavalla eläimelliseen, alkukantaiseen osaan minussa. Musiikissa on jotain, mikä kutsuu minut aina seikkailuun; musiikki vie ja minä olen vietävissä. Siksi varmaan rakastan myös tanssia ja tanssimista ja jopa yökerhoja vaikken alkoholia ole koskaan kuluttanutkaan. Tavallaan musiikki onkin minulle jonkinlainen päihde. Siksi antamasi tehtävä oli mitä miellyttävin toteuttaa ja lähdin ilolla tälle musiikilliselle tripille.

Minulle musiikissa on useampia tasoja, koska onhan musiikissa itse musiikin lisäksi usein se tekstikin mukana. Joskus jopa erottamattomana osana. Tavallaan minun päässä teksti ja itse musiikki saattavat kuitenkin erottua aika isostikin omiksi entiteeteikseen. Tätä on vähän vaikea selittää mutta tavallaan voisin sanoa, että hyvissä biiseissä minä yhtä aikaa sekä kuulen että en kuule niitä sanoja. Toisaalta hyvissä biiseissä saatan sitten syväsukeltaa ihan täysillä sanoituksiin ja uiskennella kielellisessä meressä. Toisaalta joskus sanat ovat ihan toissijaisia ja pelkkä musiikin tunnelma ja melodia vievät johonkin maailmaan, ehkä jopa ihan eri maailmaan kuin sanoitus. Ja tämä saattaa vuorotella ihan kuuntelukerroittain. Jollain kuuntelukerralla fiilistelen täysillä esimerkiksi pelkkää kitaraa ja annan sen kietoutua mieleni ja kehoni ympärille. Hurmaavaa ja huumaavaa.

Ah, onneksi minulla onkin uudessa kodissa nyt CD-soitin ja pääsen käsiksi vanhaan levykokoelmaani, josta löytyy monia helmiä. On myös kiva kuunnella pitkästä aikaa kokonaisia albumeita. Onnistuuhan se suoratoistopalveluissakin mutta jostain syystä sitä harvemmin tulee tehtyä. Onnea on vanhanaikainen teknologia. Nyt laitan kuitenkin kuulokkeet päähäni ja annan yhden biisin viedä minut mukanaan. Katsotaan minkälaista tajunnanvirtatekstiä siitä syntyy. Biisiksi valitsin Urus Factoryn ”ANO (mitä kummaa)”.

Torvi soi yössä ja tuuttaa rengin korvaan. Ihan jäätävät tanssit on käynnissä, vanhat ukot moshaavat ja heittävät ylävitosia joen rannalla. Värivalot loistavat ja paikalle saapuu ihan valtava valtamerialus, joka parkkeeraa laituriin ja sieltä kävelee laituria pitkin ulos lisää jengiä, jotka tanssivat ja juovat ja nauravat ja laulavat. Ukkosmyrsky lähestyy taivaalla. Nopeasti ja nopeammin se lähestyy. Pilvet jytisevät. Autot pomppivat ja jengi nousee autojen katolle huutamaan kohti pilviä. Alkaa sataa räntää ja rakeita. Porukka kastuu aivan täysin ja on ihan fiiliksissä. Autot nousevat ilmaan ja leijuvat kuin höyhenet ilmassa. Paikalle saapuu uusi ihminen, tyylikkäästi pukeutunut mies, joka suoristaa kravattiaan. Hänen värinsä on sininen ja hänen ympärillään väreilee aura, joka saa koko muun porukan kiinnittämään huomionsa häneen. Hän aloittaa aivan jäätävän tanssin, ja kaikki muut hyppäävät mukaan. Ilmasto muuttuu jo myrskyksi, mutta miehen aura estää myrskyä viemästä kaikkia mukanaan. Autot ja talot pyörivät ilmassa. Myrskypilvien välistä tunkee kirkkaita auringonsäteitä. Taivas tyhjenee, pilvipeite repeää keskeltä ja kirkas valo loistaa ihmisten päälle. Tanssi jatkuu. Ihmiset nousevat toisensa hartioille. Paikalle saapunut mies nousee ilmaan ja vetää ympärillään olevia mukanaan kohti taivasta.


Kuuntelin heti perään myös Antti Aution kappaleen ”Liikaa”, joka vei mut ihan täysillä mukaansa ja soitin täällä keittiön pöytää vasten ilmapianoa. Enkä edes osaa soittaa pianoa yhtään. Mielettömän hienoja biisejä ja artisteja molemmat.

Antti Autio inspiroi minua piirtelemään vähän pihapetäjää paperille. Hyvä keväinen fiilis vaivaa.

Ursus Factory vei minut tällä kertaa mukaansa yllättävän visuaaliseen seikkailuun. Sanat jäivät aika pitkälti taustalle. Nyt harmittelen tässä, etten luultavasti pääse kesällä näkemään kumpaakaan keikalla. Vaikka ainahan toivossa voi yrittää elellä.

Blogitehtävän lisäksi suosittelen sinua kokeilemaan tätä samaa harjoitetta. Tämä oli ihan todella hauskaa. Jään odottamaan kirjettäsi.

– Jussi