Vapaata aikaa

”Voi keittää aamupuuron puolilta päivin ja käydä kissan kanssa ulkona just aina, kun se haluaa mennä.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 27.11.2020 klo. 13:34

Ystäväni

Kiitos kirjeestäsi ja ihanasta hämäläisestä talviloitsusta! Ei sillä niin kiire olisi ollut, olisit ehtinyt kirjoittaa sen seuraavaankin kirjeeseen… 😉

Tiedätkö, minkälaista on vapaa-ajan viettäminen? Se on sellaista, että voi mennä kissan aamulääkkeen jälkeen uudestaan nukkumaan ja herätä silloin, kun uni loppuu. Ja että voi keittää aamupuuron puolilta päivin ja käydä kissan kanssa ulkona just aina, kun se haluaa mennä. Voi syödä toisen aamupalan yhdeltä, eikä tarvitse stressata tekemättömistä asioista vaan voi tehdä ne vaikka ylihuomenna, sitten ajan kanssa. Se on sellaista, että tiskaamisestakin nauttii, koska siihen on aikaa, eikä se kilpaile ajankäytöllisesti ja ole vaihtoehto esim. sen kanssa, että käykö suihkussa tai nukkuuko puoli tuntia pidempään.

Nyt ehdin taas toimia kissan peflettinä <3

Olen nyt pari päivää kokeillut tätä vapaata elämää ja se tuntuu aika mahtavalta pitkästä aikaa. Ollaan draamaryhmän kanssa saatu meidän pieni elokuva valmiiksi. Ensi viikolla on vielä oppilaiden toivoma ylimääräinen tunti mutta sitten jäädään joululomalle.

Kaikenlaista pikkusälää on vielä tekemättä – ainahan sitä on – mutta ne kyllä ehtii tehdä, kun ei tarvitse juosta muilla paikkakunnilla töissä vaan saa keskittyä olemaan kotona, tässä ja nyt. Tällä hetkellä tuo antamasi tehtävä on vielä tekemättä ja annan itselleni luvan (jälleen) siirtää sen kirjoittamisen huomiseen. Siirryn kohta iltapuuhiin, kunhan kerään julman luontoni siirtääkseni kissi-miironin sylistäni pois.

Liukasta!

Huomenta! Tekipä hyvää nukkua pari yötä hyvin! Tänä aamuna en enää mennytkään nukkumaan kissan aamulääkkeen jälkeen vaan tunsin oloni sen verran virkeäksi, että nousin ylös. Pyykkikone ahkeroi, aamupala on syöty ja tehtävä on kirjoitettu. Hyvä aamu! On ehkä toisen aamupalan aika…

Tässä sinulle matkaoppaan sivu, joka ei kylläkään ole ihmisten matkaoppaasta… mutta ethän sinä sitä määrittänytkään.


Hei, höyhenniekka!

Jos haluat viettää talvilomasi kulinaaristen herkkujen ympäröimänä, jo toista vuotta auki oleva Mansikka-ahon lintulauta on valintasi! Mansikka-ahon suosittu ruokapaikka kutsuu luokseen lintuja laajalta alueelta. Se onkin ainoa buffet monien kilometrien säteellä ja on auki heti aamunkoitteesta aina illan hämärään saakka. Sinne todella kannattaa matkustaa pidemmänkin matkan takaa.

Mansikka-ahon omistaja ei säästele voimia tai rahaa ylläpitääkseen ravitsevaa ruokapaikkaa kaikille tarvitseville. Hänen omistautuneisuutensa on ennennäkemätöntä ja epäitsekästä – onpa hänen nähty tinkivän omista ruokaostoksistaankin, jotta on saanut ostettua buffetiin täydennystä. (Joskus hänen tiedetään huutaneen jotain painokelvotonta suursyömäreistä ja perikadosta mutta se lienee liittynyt johonkin muuhun.) Mansikka-aholla voit todella tuntea olevasi arvokas!

Mikäli tarvitset majoitusta, voit varata mökin Mansikka-ahon läheisyydestä. Mökkejä on rajattu määrä. Ne toimivat reviiritietoisten asukkaiden kokoaikaisessa majoituskäytössä kesäkaudella ja tämän takia ne sijaitsevat melko kaukana toisistaan. Mökkien lisäksi tiluksilla on vapaassa käytössä myös paljon rakennusten ja risukasojen kolosia, joissa voi torkahdella yön pimeinä tunteina.

Buffetalue sisällyttää lomaasi myös liikuntaa. Voit kävellä auringonkukansiemenbuffetista talipötkölle ja lennähtää sieltä maistelemaan kuivattuja jauhomatoja tai kauraa. Erikoispäivinä runsaaseen buffetiin lisätään myös pähkinöitä ja omenoita, joten valikoimasta löytyy mieluisaa naposteltavaa varmasti aivan kaikille, kuuluitpa sitten tinttien, rastaiden tai minkä muiden tahansa heimoon.

Mansikka-aho on hyvin vapaamielinen ympäristö ja toivottaa tervetulleiksi – toisin kuin useimmat buffetit – kaikki lajit puukiipijästä närheen ja harakkaan. Tässä on siis myös loistava tilaisuus päästä seurustelemaan sellaistenkin lajien kanssa, joita ei yleensä buffeteissa näe. Joskus Mansikka-aholla saattaa törmätä myös oravaan tai kissaan – mutta ne kuuluvat kalustoon, eikä niitä tarvitse säikähtää. Pienen turvavälin pitäminen voi silti olla järkevää.

Sosiaalisuutta, hyvää ruokaa, raitista ulkoilmaa ja hieman liikuntaa – mitä muuta voisit toivoa täydelliseltä talvilomalta? Mansikka-aho toivottaa sinut ja perheesi avosiivin tervetulleiksi!

Semmosta kaikkee.

Pieksämäen Poleenissa on HIENO joulukuusi!

Mitäs sinä kirjoittaisit seuraavaksi kerraksi…? Laululyriikkaa, kiitos. Jostain vakavasta aiheesta… vaikka yksinäisyydestä jouluna. Joo. Laulu yksinäisestä joulun viettäjästä.

Vietähän kiva viikonloppu.

-Annastiina

P.S. Ja vastauksena kysymykseesi ”Mikä siinä kahvilassa kirjoittamisessa sitten oikein niin viehättää?”: 1) Kahvila ei ole koti, jossa on miljoona tekemätöntä työtä. 2) Ihmisten katseleminen on inspiroivaa. 3) Kahvilassa ei voi viettää koko päivää, tai edes puolta, joten valmista on tultava. 4) Jonkun toisen tekemä leivonnainen on luksusta (vaikkakin itse tehty tee on monesti parempaa). 5) Nam.

Pauli Frederik Hellsten

”Pakottamalla syntyy rutiini ja rutiini mahdollistaa vapauden.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 16.11.2020 klo. 23:44

Rakas ystävä,

Hienoinen sadismini selvästi kannatti. Kiitos kirjeestäsi ja aavikoiden tuulessa leijuvan rakkauden tarinasta. Kyllä minä taas arvasin, että jotain hyvää ja kaunista sieltä syntyy, kun vähän haastetta heittää kehiin. Eikä tuo teksti niin kauas edes alkuperäisestä lauseesta heittänyt. Tyylillisesti ehkä vähän liian syntiseltä tuntui paikka paikoin, mutta maantiede ja jopa loppusanat osuivat varsin hyvin kohdalleen.

Antamani lause oli nimittäin sattumanvarainen poiminta raamatusta. Olisikohan ollu Tuomarien kirjasta. Alkuperäinen tarina taitaa edetä kyllä vähän eri suuntaan ja erilaisilla henkilöhahmoilla kuin sinun tarinassasi. Mutta pidin tästä sinun tulkinnasta enemmän.

lumiukko vuoden takaa kirjekaverit
Vuoden vanha kuva ystävästäni lumiukosta. Hän ei ole vielä palannut kesälomaltaan.

Kiitos taas myös kirjoitustehtävästä. Nämä ovat alkaneet tuntua kerta toisensa jälkeen mukavammilta toteuttaa. Pakottamalla syntyy rutiini ja rutiini mahdollistaa vapauden. Niinpä aloin nyttenkin maalailemaan vain pensselillä sinne tänne ja sieltä se ilmestyi sanoina paperille tämä Pauli Frederik Hellsten, josta olit niin utelias kuulemaan.

Nytpä sitten tiedät minkälainen mies on kyseessä:

PAULI FREDERIK HELLSTEN

Hei Leena,

Terveisiä täältä Tampereelta. Ollaan tässä muutama yö ja minä kirjoitan nyt, kun lupasin. Niin se vaan on, että sinun veljes on nyt oikea rokkitähti. Sanovat, että tämä ei ole vielä mitään ja että ollaan vaan tämmönen jokamiesluokan humppabändi, mutta kyllä tämä pohjoisen pojasta tuntuu ihan suuren maailman meiningiltä.

Olen päässyt hyvin tutuiksi näiden soittajien kanssa. Jutut luistaa, eikä matkustaminenkaan tunnu niin raskaalta, kun kaikilla piisaa tarinoita kerrottavana. On nämä välillä aika kovia ottamaan viinaa, mutta tuntuu ettei se nyt sentään ihan liiallisuuksiin mene. Ainakaan suurimmalla osalla.

Ja on meillä vaan aikamoinen keikkabussin kuskikin tässä porukassa. Sinun pitäisi tavata se. Olisit varmaan ihan lääpällään, kun sillä on pitkä pikimusta tukka ja leuka leveä kuin ladon ovi. Sen nimi on Hellsten. Se on jotain hotellinomistajien vanhaa sukua, mutta kuulemma karannut 16-vuotiaana kotoaan ja sillä tiellä on vieläkin.

Koko nimi on Pauli Frederik Hellsten. En kyllä yleensä usko puoliakaan sen jutuista, sen verran suulas mies tuntuu olevan. Mutta mukava se on ja rehellinen aina kun on tosiasioista kyse. Sitä taustaansa se tuntuu vähän häpeävän, kun ei täällä kukaan muu niin rikkaan suvun vesoja taida olla. Sen takia se niitä juttuja keksii.

Tässä yhtenä päivänä se sanoi olevansa oikeasti hylätty orpolapsi, joka poimittiin pienenä Aurajoesta talteen, kun se kellui siellä puisesta kaljakorista tehdyllä lautalla. Ja ihan mahdoton se on huulta heittämään muutenkin. Minä oon monena iltana istunut pitkään sille kaverina, kun se ajaa. Pidän sitä hereillä ja kuuntelen sen juttuja. Ja olen minä kertonut sille omianikin. Se on utelias mies ja haluaa kuulla kaikkea, varsinkin pohjoisesta se on kiinnostunut. Ehdotti se, että minä puhuisin meille kiertueen sinne pohjoiseen, että pääsisi ihan kunnolla tutustumaan paikkaan.

Olen minä sille sinustakin kertonut, mutta ei se ole sen enempää kehdannut kysellä vaikka selvästi kiinnostunut olikin. Että olepa hyvä vaan, täällä minä valmistelen sulle naimakauppaa rikkaan perijän kanssa. Vaikka et sinä varmaan sitä enää huoli, kun minä sulle näin siitä kirjoitan. Sinä haluat aina ite päättää, etkä suostu toisten ehdotuksiin, komentelusta puhumattakaan.

Mutta minä kyllä uskon, että tämä Hellsteeni on oikeasti hyvä mies. Yhtenä yönä minä satuin heräämään, kun tultiin perille seuraavaan keikkapitäjään ja minä puolella korvalla kuulin ja toista silmää raottamalla näin, että se rukoili iteksensä, kun luuli ettei kukaan kuule eikä näe sitä. Tuskinpa se mikään varsinainen uskovainen on, mutta en minä semmoisesta niin huolikaan. Sehän on jokaisen oma asia miten sitä uskoaan harjoittaa. Mutta kerronpa vaan ihan tiedokses, että ei näissä muusikkopiireissä kaikki mitään juoponretkuja ole. Ainakin joukosta löytyy tämä Pauli Frederik Hellsten. Autonkuljettaja ja Varsinais-Suomen faaraon hylätty poikalapsi. Kuten se itse sanoo.

Mutta minäpä lopetan nyt tämän kirjeen, että ehdin viedä sen postiin ennen sulkemisaikaa, että saan ostettua postimerkin. Pidä varas, jos tullaan kiertueelle kotikulmille. Kerro terveisiä vanhuksille. Minä kirjoitan taas.

Veljesi, Pekka

Minä odotan täällä kovasti talvea. Viime päivät ollaan oltu jo siinä hilkulla, että pysytään pakkasen puolella, mikä on jo edistystä sitä edeltäneeseen lämpöaaltoon. Saisi pärähtää päälle jo se kunnon talvi ja voisipa sitä luntakin rojauttaa taivaalta. Loppuisi märässä rämpiminen ja kolean kostea kylmyys.

Kirjoitapa sinä nyt seuraavaksi jotain kaunista talvesta. Tyyli on ihan vapaa, mutta kirjoita niinkuin kyseessä olisi vanha ystävä, jonka kotiinpaluuta odotetaan innolla.

Jään odottamaan taas kirjettäsi. Hauskaa viikkoa!

– Jussi