Harmaata näkyvissä!

”Latasin lauluun ehkä jopa vähän enemmän melankoliaa ja pessimismiä kuin sinä.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 08.12.2020 klo. 01:07

Rakas ystävä,

Pääkoppa temppuilee. Siksi jäi edellinen kirjekin välistä. Nyt on onneksi vähän parempi. Mutta kirjoitan silti vain lyhyesti, koska pitkäaikaisväsymys vaivaa taas. Vähän on työstressiäkin, kun maailma pitää taas saada valmiiksi ennen suomalaisten joululomien alkua, mutta pääasiassa päätä vaivaavat paljon vanhemmat velat, kaunat ja muut päänsisäiset rasitteet.

Harmaata myös pään yläpuolella

Kiitos kirjeestäsi. Ja ihanasta laulusta sekä tekstinä että videona. Tätä kelpaa maailmallekin soittaa.

Omat kuulumiseni jäävät nyt vähemmälle, sillä keskityin toivomasi joululaulun kirjoittamiseen. Latasin siihen ehkä jopa vähän enemmän melankoliaa ja pessimismiä kuin sinä.
Olepa hyvä, ja oikein surullista joulua!

MULKUN JOULU

Lahjapino pieni kuusen alla,
keittiössä joulu tuoksuu
Ahdistuksen peitän humalalla,
kohtaa huuleni vain pullon suu
Pelkään edes veljelleni soittaa,
toivon että huomen pian koittaa
Häpeän vaik onkin sydän jäinen,
oonko yksin vaiko yksinäinen?
Viima, vihma, tuska ihon alla,
sielun säikeet vereslihalla

Muistan mielessäni tovereita,
juhlan keskipiste olla sain
Sattui matkalleni havereita,
luotani join pois myös rakkaimpain
En tietoisesti tahtonut ma pahaa,
katkeruus vain oksat poikki sahaa
Vittumainen huumor jumalalla,
paras ystäväkin mullan alla
Jäljellä vain yksin syyllisyys,
ansaittu on mulkun yksinäisyys


Rytmityksestä ja tyylistä kiitokset Eino Leinolle, jonka runoja olen tässä pyöritellyt viime aikoina. Olen pidemmän aikaa jo halunnut kirjoittaa jotain samanlaisella poljennolla ja nyt sitten päätin kokeilla.

Mutta että tässä ei nyt ennen joulua ihan vaivuta synkkyyteen, niin kirjoitapa sinä jotain kepeää. Olkoon teemana edelleen tuo joulu, mutta kirjoita jotain onnellista ja ihanaa. Kirjoita lapsesta, jolla on kolme ihan omaa (muilta salaista) jouluperinnettä.

– Jussi

Pitkän päivän jälkeen

”Välillä voi olla hiljaa ja kuunnella ikkunan takana humisevaa myrskytuulta.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 02.11.2020 klo. 23:39


Rakas ystävä,

Sen verran haluan nyt meidän ikuisuusaiheesta sanoa, että nyt on viety väsymys eeppisiin mittasuhteisiin. Oli ihan mahtava viikonloppu siellä sinun luona ja upeat pikkujoulukemut, mutta näillä kilometreillä yöjunasta suoraan töihin meneminen sekä iltapuhteena podcastin juontaminen on kyllä semmoinen yhdistelmä, joka vie mehut. Mutta onnellinen olen silti. Hyvä on ihmisen olla, kun on mukavan reissun jälkeen kotona ja saa taas kirjettä kirjoitella.

Kiitos loistavasta seurasta!

On tämä kirjoittaminen nimittäin niin mahtava juttu. Kirjoitin tässä antamasi tehtävän, jota pyörittelin jo aiemmin päivällä tänään päässäni. Tehtävänanto oli hauska ja puhelinkeskustelu asetelmana tuntui jotenkin hyvin omakohtaiselta aiheelta. Minähän nimittäin vähän inhoan puhelimessa puhumista. Tai ainakin puhelimella soittamista.

Kyllä se puhelimessa juttelu sitten aina jotenkin suttaantuu ja muuttuu lopulta mukavaksi, mutta jostain syystä luuriin tarttuminen on aina ollut minulle hieman vaikeaa. Olet ehkä huomannutkin, että en ihan jatkuvasti soittele ja kysele kuulumisia. Siinä suhteessa tämä kirjeenvaihto on ollut kyllä hyvä työväline myös kuulumisten vaihtoon. Tämä on paljon luontevampi vuorovaikutuksen tapa minulle.

Tietysti parasta on se, kun saa istua saman pöydän ääressä ihmisen kanssa, hörppiä kuumaa teetä kupposesta ja jutella ihan kaikessa rauhassa ja sopivassa rytmissä. Välillä voi olla hiljaa ja kuunnella ikkunan takana humisevaa myrskytuulta. Välillä puhua pälpättää täysillä.

Tässä hieno otos pihasaunasta ja tulista sen polun varrella…

Mutta tässä se nyt tulee se puhelinkeskustelu:


PUHELINKESKUSTELU KAHDEN IHMISEN VÄLILLÄ

– Haloo…
– Moi, herätinkö mä sut? Anteeks.
– No joo, ei se mitään.
– Mitä rakkaus sun mielestä on?
– Mitä?
– Että mitä rakkaus sun mielestä on? Onko se enemmän vaan niinku sitä että kahden ihmisen perustarpeet, niinku läheisyys, kuulluksi tuleminen, hyväksytyksi tuleminen ja vaikka turvallisuus tulee tyydytetyksi? Vai onks se jotain enemmän?
– No on kai se niinku vähän jotain enemmän…
– Niin no tietysti ihan semmoset perustarpeet myös, niinku hengissä pysyminen ja vaikka himot ja seksi on tärkeitä.
– Niin ja onhan rakkaus sit vähän niinku semmonen kipinä.
– Ai mikä? Mikä kipinä?
– No semmonen, kun jonkun ihmisen kanssa voi vaan tuntea semmosen vähän niinku sähkösen väreilyn. Semmosen jonkun ihan selittämättömän asian mikä siinä välillä on.
– En mä tiiä tommosesta. En mä oo varmaan koskaan tuntenu tommosta. Ootko sä?
– Oon mä. En just nyt, mutta oon kyllä joskus.
– Mitä sä teet nyt?
– No mä nukun?
– Voinks mä tulla käymään?
– Öööö… Ai nyt hetikö?
– Niin tai ehkä on parempi, jos mä tuun vaikka aamulla. Tai illemmalla huomenna. Juodaan vaikka teetä tai jotain. Olis kiva jutella.
– Totta kai sä saat tulla käymään. Vaikka heti, jos on hätä. Onko sulla?
– Ai onko mitä?
– Hätä?
– No kyllä mulla kai vähän on. Mut tää helpotti jo, kun sä vastasit ja sain puhua sun kanssa tästä.
– Ai rakkaudesta?
– Niin. Se mietitytti mua ja meinas lähteä taas aikamoinen karuselli pyörimään päässä. Nyt mä saan ehkä unen päästä kiinni.
– No hyvä. Kiva, jos mun unenpöpperöisessä vastauksessa oli joku järki sentään.
– Oli siinä. Hyvin sä sanoit taas asioita. Sä oot niin ihanan järkevä.
– No en tiiä siitä. Mut oon joutunu miettiin näitä asioita kyl. Enkä mä silti tiiä oonko mitään varsinaisia vastauksia löytäny mihinkään. Oon vaan tajunnu, että näitä on pakko kelailla, että ymmärtäis paremmin itteensä. Ja sitten pikkuhiljaa muita.
– No niinpä. Täytyy vaan itekin miettiä vielä lisää näitä.
– Mut älä mieti liikaa. Muista nukkua kanssa. Pärjäätkö sä siellä varmasti?
– Joo. Kyllä mä pärjään. Ainakin aamuun asti pärjään hyvin näillä ajatuksilla.
– No hyvä. Soita, jos tulee vielä hätä. Mä jätän äänet päälle puhelimeen.
– Kiitos. Sä oot tosi tärkeä mulle. Ja tosi hyvä.
– Kiitos. Säkin oot tärkeä. Ja huippuhyvä.
– Joo. Hyvää yötä ja kauniita unia.
– Kauniita unia.
– Moikka.
– Moi.

Taisin alitajuisesti toivotella tässä jo itsellenikin hyviä öitä, koska sänky kyllä kutsuu pitkän päivän jälkeen. Saat kuitenkin vielä tehtävän, joka liittyy tällä kertaa muistoihin. Kaiva muistisi syövereistä jokin merkityksellinen hetki elämässäsi. Jokin hetki, johon liittyy jokin tunne tai muu muisto, hyvä tai huono. Pyri kuvaamaan mahdollisimman tarkkaan sen hetken tunnelma. Tyyli on vapaa.

– Jussi

Kohta nähdään

”Meri syleilee maailmaa joka puolelta ja kierrättää sen tarinoita valtavia matkoja.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 26.10.2020 klo. 21:32

Rakas ystävä,

Yritän olla osallistumatta enää tähän väsymyskilpailuun ja puhun jostain ihan muusta. Minähän olen nimittäin tulossa sinne kylään tällä viikolla!

Mahtavaa nähdä pitkästä aikaa sinut kasvotusten ja jutella ihan kunnolla. Tekee hyvää taas rauhoittua ja ottaa hetki ihan iisisti siellä maaseudun rauhassa. Täällä Rovaniemellä kun tulee elettyä tätä villiä city-elämää päivästä toiseen. Heh. Noh, ainakin sitä pääsee näistä omista arkiympyröistä hetkeksi irti ja saa viettää hyviä hetkiä hyvässä seurassa. Kiitos jo etukäteen siitä.

Torniosta päivää

Tässäpä tämä pyytämäsi merellinen seikkailu nyt sitten. Ei tällä mitään tekemistä seikkailun kanssa ole, mutta pohdiskelinpa sitä merta ainakin.

MERELLINEN SEIKKAILU

Järvi on ja pysyy. Sen vesi vaihtuu hiljalleen, mutta uusi vesi ehtii tulla osaksi vanhaa vettä ennen kuin edelliset pisarat poistuvat. Joki on elävä. Se kulkee paikasta toiseen ja kuljettaa mukanaan tavaraa ja tarinoita. Joki juoksee ja kulkee, eikä se ole päivääkään samanlainen. Joki on joka päivä uusi ja yhtä nuori, vaikka se olisikin tuhansia vuosia vanha. Mutta meri on yhtä aikaa sekä vanha ja paikallaan pysyvä että nuori ja alati muuttuva. Meri elää ja myllertää. Se syleilee maailmaa joka puolelta ja kierrättää sen tarinoita valtavia matkoja. Meri on yhtä aikaa siinä ihan lähelläsi, mutta samaan aikaan se on jossain todella kaukana. Meren vesi tulee jostain kaukaa syvyyksistä tai virtana vierailta mailta. Meri on pysyvä ja virtaava yhtäaikaa.

Kirjoitapa sinä seuraavaksi tarina pelkillä kysymyksillä. Eli saat käyttää vain kysymyslauseita kirjoittaessasi. Poimi halutessasi inspiraatioksi jostain lähelläsi olevasta kirjasta, lehdestä tai vaikka tv-ohjelmasta ensimmäinen kysymys, joka tulee vastaan.

Jään odottamaan kirjettäsi ja sitten olenkin pian jo matkalla luoksesi.

– Jussi

Väsyneestä virsi kaunis

”Nämä ongelmat eivät lähde sillä, millä ne tulivatkin.”

Lähettäjä: Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 08.09.2020

Rakas ystävä,

Muista levätä. Tätä mantraa olen toistellut kaikille ihmisille jo pidemmän aikaa ja olen pyrkinyt sanomaan sen mahdollisimman usein. Se on myös muistutus minulle itselleni, sillä se on minun heikko kohtani. Pitää muistaa levätä. Nyt se on päässyt vähän unohtumaan ja se kyllä tuntuu. Täytyy ottaa vastapainoksi ylimääräinen vapaapäivä tässä pikapuoliin.

Minulla vaan on vähän paha tapa nauttia kaikkiin vaivoihin lääkkeeksi työtä. Olen koukussa työhön, varmaan siksi että siellä tunnen hallitsevani tilanteen. Sen minä osaan. Tämä muu maailma on aina vähän pelottava ja minulle vierasta kaaosta.

Silti tiedän, että on minulle huonoksi lääkitä itseäni näin. Olen kuin haaksirikkoutunut, joka yrittää pelastautua juomalla suolavettä. Liika työhän se tässä ongelma oli, ja se on kyllä käynyt vuosien saatossa selväksi, että nämä ongelmat eivät lähde sillä, millä ne tulivatkin. Työuupumuksen hoitoon ei pitäisi varmaan suhtautua homeopatiana, vaan enemmän vieroitushoitona. Aineita ei voi kokonaan jättää, mutta niihin ei saisi retkahtaa uudestaankaan.

Katu on mäsänä. Olenko minäkin?

Kiitos kirjeestäsi. Hieno aikuisten satuhan siitä syntyi.

Mielikuvitusystäviä minullakaan ei ollut lapsena. Ei ainakaan juuri sellaisia selkeitä nimettyjä hahmoja, mistä jotkut ihmiset kertovat tarinoita. Mielikuvitusleikkejä kyllä oli sitäkin enemmän.

Pohdin tähän lopuksi vielä vähän rahaa, kun kerran siitä kysyit.

Voiko vapautta ostaa?

Jos saisin jostain niin paljon rahaa,etten sitä eläessäni pystyisi tuhlaamaan,yrittäisin ostaa vapautta

Rakkautta ei voi rahalla ostaa, mutta voisiko vapautta?

Maksaisin kaikki laskuni vuosiksi eteenpäin, koska inhoan laskujen maksamista. Hankkiutuisin eroon kaikesta omaisuudesta. Vuokraisin kaiken ja käyttäisin tarvittaessa, koska inhoan omistamista. Maksaisin vuokrat vuosiksi etukäteen. Tekisin töitä sen verran kuin jaksan.

Olisiko se vapautta?


Kirjoitapa sinä seuraavaksi lyhyt tarina sillä tavoin, että joka toisen lauseen joudut sattumanvaraisesti poimimaan ja kopioimaan jostain lehdistä ja kirjoista mitä ympärilläsi on.

Hauskaa viikkoa. Muista levätä.

– Jussi

Kirjeenvaihdolle kiitos!

”Tuntuu, kuin ensimmäisestä kirjeestä olisi kulunut jo tolkuttoman pitkä aika ja kuin olisin suorastaan eri ihminen nyt.”

Lähettäjä:Jussi Olavi
Vastaanottaja: Annastiina
Päiväys: 30.03.2020

Rakas ystävä,

Voi mummo sentään! Kiitos kirjeestäsi ja erityisesti elämänmakuisesta reseptistä. Nyt tämä kehitys kyllä tulee niin selkeästi esiin, kun kirjeestäsi suorastaan huokuu jonkinlainen vapautuminen ja rohkea heittäytyminen. Niinhän se tosiaan on, ettei kaiken aina tarvitse olla niin valmista tullakseen nähdyksi, luetuksi ja koetuksi. Itse asiassa päinvastoin, monesti keskeneräisen tai ei vielä valmiiksi julistetun altistaminen katseelle tekee juurikin hyvää tekstille. Eikä tekstiä aina tarvitse edes hioa loppuun asti ”valmiiksi”. Se, mikä itselle tarkoittaa valmista, tarkoittaa usein muille jo ihan tukkoon väritettyä. Samalla tavalla kuin maalauksen voi maalata tukkoon, myös tekstin voi kirjoittaa umpeen. Liian pitkälle jynssätystä ”valmiista” tekstistä ei sitten enää välitykään se raikas ajatus, josta kaikki sai alkunsa. Ainakin jotkut tekstit ovat parhaita juuri raakana pureskeltuna. SIlloin niissä on kaikki alkuperäiset vitamiinit tallella ja lukija joutuu käyttämään omia hampaitaan. Siinä kai ne hampaatkin sitten eniten vahvistuvat.

Minä itse jatkan täällä elämänhallinnallisia harjoituksiani ja yritän hieman höllätä tahtia. Enemmän pötköttelyä, vähemmän kiireessä juoksemista. Olin jo rohkea ja reipas ja otin asian töissäkin puheeksi. Ja sain tukea ja ymmärrystä osakseni, mikä jo itsessään helpotti oloa. Tuijottelu tyhjyyteen kun on viime aikoina alkanut taas olla enemmän sitä väsynyttä ja stressaantunutta tuijotusta, ei sitä ihanaa luovaa päänsisäistä tutkimusmatkailua. Kokemuksesta tiedän itsekin, minne se johtaa, jos stressi puristaa liian tiukasti sormensa pienen mieleni ympärille. Ja juuri nyt se tuntuu tukkivan luovuutta aika pahasti. Laitan sinulle kuvan työpöydästäni, joka kuvastaa aika hyvin myös mielentilaani. Tuntuu, että pään sisällä on sekamelska, eikä sellainen luova sotku.

Kaiken sen keskellä tämä kirjoittaminen on erittäin tarpeellinen henkireikä. Vaikkaen koekaan tällä hetkellä pystyväni oikein mihinkään huippuluokan luoviin purskahduksiin, niin tämä sentään pitää minut luovan tekemisen syrjässä kiinni. Ilman näitä kirjeitä olisin varmaan taas jo luovuttanut kirjoittamisen suhteen ja sysännyt sen jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Onnea on kirjekaveri ja vertaistuki. Onnea on myös itsetutkiskelu sekä ajatusten ja tunteiden ylös kirjaaminen. Lueskelin tällä viikolla vielä lisää mennyttä kirjeenvaihtoamme ja oli mielenkiintoista huomata, miten kirjeistä (varsinkin omistani) pystyy lukemaan näin jälkikäteenkin mielentilan ja hetken, jossa ne on kirjoitettu. Itse asiassa tuntuu kuin ensimmäisestä kirjeestä olisi kulunut jo tolkuttoman pitkä aika ja kuin olisin suorastaan eri ihminen nyt.

Kirjoittamiseen liittyvien haasteiden ja luovuuden ruokkimisen lisäksi tästä kirjeenvaihdosta on nyt siis tullut eräänlainen elämäni ensimmäinen päiväkirja. Olen kirjoittanut välillä aika henkilökohtaisista aiheista ja huomaan pureskelleeni aika usein kirjeissä omaa jaksamistani ja mielentilaani. Kiitos siis, kun olet kuunnellut ja peilannut noita ajatuksia myös omiin kokemuksiisi. Olen saanut ajatuksistasi hyvää perspektiiviä itsetutkiskeluuni. Olen aina ollut enemmän kallellaan dialogiin kuin yksinpuheluun päin.

Kirjeenvaihdon alussa taisin määritellä, että minulle hyvä tapa kirjoittamisen äärellle palaamiseen olisi kirjoittaa omasta itsestäni. Tässä sitä on sitten tullut kai tehtyä osin tietoisesti ja osin tiedostamatta. Tähän kirjeeni loppuun purskautan vielä päässäni nyt pyörivät ajatukset eräänlaisena fiktion ja faktan sekoituksena.


Elämän virta

Työpöydälläni on läjä tavaraa, joka ei kuulu työpöydälleni. En jaksa heittää niitä pois mutta en käsitä miksi ne ovat tässä. Vessapaperirullan tyhjiä holkkeja rutistettuna sisäkkäin. Erään ystäväni autoni takapenkille unohtamat bokserit (pyykätyt). Kolmioksi taiteltu muovipussi. Rikkinäiset lasten aurinkolasit. Läjä vesiväripaperia. Vanhan matkalaukun kulmarauta. Palkintopysti, jota ei ole annettu minulle. Vilkkuva maksupääte, joka on tursottanut itsestään ulos ryttyyn rullaantunutta kuittipaperia. Lasten piirustuksia. Täyttämätön vauvakirja. Kultapossukerhon säästöpossu lapsuudestani. Dymo-täyttökasetti koneeseen, jota ei ole olemassa. Puupalikoita. Rikkinäinen puhelimen laturi. Purkillinen 5 sentin kolikoita ja toinen neuvostoaikaisia seteleitä. Eivät nämä tavarat kuulu minun työpöydälleni mutta siinä ne nyt ovat. Työpöytäni on kuin kaatopaikka tavaroille, joilla ei ole muutakaan paikkaa maailmassa.

Päässäni on läjä asioita ja ajatuksia, jotka eivät kuulu päähäni. En jaksa heittää niitä pois mutta en käsitä miksi ne ovat siellä. Eivät nämä asiat kuulu minun päähäni mutta siellä ne nyt ovat. Ja ne ovat olleet siinä jo pitkään. Pääni on kuin kaatopaikka ajatuksille, joilla ei ole muutakaan paikkaa maailmassa. Ne ajatukset ovat kaikkea ylimääräistä paskaa, joka tukkii tien muilta ajatuksilta.

Tiedätkö sen tunteen, kun olet uinut paskavedessä kakoen ja henkeäsi pidättäen niin kauan, että olet tottunut sen hajuun, makuun ja tuntumaan? Olet turtunut, etkä enää tajua, miksi sinua oksettaa koko ajan. Yökkimisestä on tullut elämäsi uusi normaali. Miten siitä pääsee eroon? Pitääkö yrittää puhdistaa vesi paskasta vai onko vain helpompi nousta itse pois vedestä ja etsiä puhtaampi joki uimiseen?

Mitä tämä vertauskuva oli tarkoittavinaan? Hitostako minä tiedän. Jos tietäisin, niin en varmaan kyselisi vastausta maailmankaikkeudelta.


Näihin sopivan häiriintyneen itsetutkiskelun tunnelmiin päätän kirjeeni tänään. Nyt menen nukkumaan uupumushumalaani pois. Heitän vielä ilmoille tehtävän, koska olen näemmä erikoistunut sekä tehtävien antamiseen että tehtävien tekemättä jättämiseen. Toivoisin, että kirjoitat kahden henkilön lyhyen dialogin, jonka aiheena on helpottuneisuus. Henkilöiden välillä tulee olla jonkinlainen status-ero.


– Jussi