Horjuvia riimejä

”Kun vain väkisin raapustaa sanoja paperille, niin jossain vaiheessa ne sanat ottavat minut mukaansa, ja kirjoittamisesta tuleekin mukavaa.”

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 04.09.2020 klo.20:54

Ystäväni

Kiitos kirjeestäsi.
Meillä on nyt sitten näköjään kummallakin niin paljon töitä, että väsymys on todella tuntuvaa. Meidän välillämme tässä asiassa on vain se ero, että minun väsyttävä ylityöjaksoni on väliaikainen ja päättyy pian, kun taas sinulla se tuntuu jatkuvan vuodesta toiseen.  

Minulla on ollut parhaimmillaan 16-tuntisia työpäiviä, kun aamu-, päivä- ja ilta- tai yövuorot ovat osuneet saman vuorokauden puolelle. Onneksi niitä sattumia ei kuitenkaan ole joka päivä.

Tänään sain jopa nukuttua parin tunnin päiväunet vaikka päikkärit ovat minulle hankalia. Alan kaiketi olla niin väsynyt, että uni tulee vaikka väkisin. Nukuin ensin tunnin ja heräsin ajattelemaan, että en varmasti enää saa unta. Sitten heräsin taas tunnin päästä.

Kimalaiset aamu-unilla. Samaistun.

Kirjeeni on nyt vuorokauden myöhässä juuri väsymyksen takia. Tänään välttelin jälleen kirjoittamista viimeiseen saakka, koska en saanut taaskaan kiinni antamastasi tehtävästä, aikuisten sadusta. Mutta niin se vaan on, olen huomannut, että kun vain väkisin raapustaa sanoja paperille, niin jossain vaiheessa ne sanat ottavat minut mukaansa, ja kirjoittamisesta tuleekin mukavaa.

Otin tehtävänantosi mukaisesti päähenkilölleni luonteenpiirteitä kirjasta, jota olen (huonolla menestyksellä) lukenut yövuorojen aikana, tarkistuskierrosten väleissä. Kirja on Pirkko Saision Kadonnut aurinko. Sattumanvaraisesti tökkimällä sain seuraavat adjektiivit: harvahapsuinen, kaunis, kunniakas, kestävä, innokas, hidas ja sinertävä.

Eilen yritin hahmotella tarinaa innokkaasta mutta valitettavan hitaasta sankarista, joka aina myöhästyy pelastustehtävistään. Ei lähtenyt lentoon.

Tänään sitten, Ylen Prinsessat-dokumentin innoittamana (- kyllä, ehdin aamulla katsoa telkkaria Areenasta -) koetin aloittaa satua prinsessasta, jolla on sinertävä mieli mutta siitä uhkasi tulla liian masentava. Sinähän halusit jotain keveämpää tällä kertaa.

Lopulta paperille kirjoitetuista sanoista muodostui ajatus sinertäväsieluisesta runoilijasta. Tuli jälleen runo, ja ehkä vähän höpsö ja horjuvariiminen. Ole hyvä.

Olipa kerran runoilija
– mutta runoja ei ollut.
Hän ei keksinyt oikeita aiheita
– oli runosuoni kuollut.

Hänellä oli kyllä paljon sanottavaa
ja sielunsa oli sinertävä
mutta inspiraation sattui kadottamaan;
luomisen tuska oli hirvittävä!

Hän valvoi öisin ja lopulta
keksi mikä vois auttaa:
Etsi kauan sopivaa nummea,
missä hevosia laukkaa.

Hän kesytti valkoisen hevosen
– käytti sokeria ja leipää.
Siiviksi lakanan taitteli
ja kas: Runoratsulla ratsasti!

Liian isoa palaa eivät haukanneet
– eivät korkealle laukanneet.
Vauhti oli kaataa heidät kumoon
mutta toi aiheita uuteen runoon!

Olipa kerran runoilija
– hän kirjoitti uutta kirjaa.
Välillä piti taukoa
ja silitti Runoratsun harjaa.  


Kysyit mielikuvitusystävistä. Minulla ei sellaista varsinaisesti koskaan ole ollut. Olen kyllä aina leikkinyt mielikuvitukseni avulla, ja luonut erilaisia paikkoja ja tilanteita ja ihmisiä mutta mitään pysyvää hahmoa en muista leikeissäni viipyneen. Kuvittelin itseni eri ihmiseksi ja hahmoni vaihtuivat kausittain. Muistan esimerkiksi sellaisen kauden, jossa minä olin leikeissäni aina punatukkainen ja pisamanaamainen hevostyttö. Joskus taas sairastuminen oli jostain syystä in. Leikkiminä saattoi kesken ratsastuksen alkaa voida huonosti ja hänen otsalleen nousi kylmä hiki. Se oli hienoa. 😀

Luin paljon lapsena, joten sieltähän nuo ihanteet ovat varmasti tulleet. Kylmä hiki ja punainen tukka sekä muut hittijutut, jotka ilmestyivät leikkeihin.

Onko sinulla ollut kuviteltuja ystäviä lapsena?

Mielikuvitusystävä on kyllä kiehtova aihe kirjoittamiseen. Itsekin vähän inspiroiduin ajatuksesta. Ehkä sinulla on jo jotain valmiita ajatuksia aiheen ympäriltä..?

Onneksi puutarha tulee toimeen ja jopa kukoistaa, vaikka en ole ehtinyt siellä pitkään aikaan juuri mitään tehdäkään.

Annan sinulle kuitenkin tehtäväksi jotain muuta, kuin edellä mainitun. Kirjoita mielikuvitusleikki siitä, millaista olisi, jos sinulla olisi rahaa niin paljon, ettet pystyisi sitä kaikkea tuhlaamaan vaikka yrittäisit. Mitä tekisit? Millainen sinun päiväsi olisi? Saat toki hypätä myös jonkun toisen kenkiin, jos haluat.

Kivaa viikkoa! Toivottavasti et ole enää niin väsynyt, kuin viime kirjettä kirjoittaessasi.

-Annastiina

Yötyötä ja kanailua

Tää on vakavaa leikkiä,
jonka säännöt on hukassa jälleen.

Lähettäjä: Annastiina
Vastaanottaja: Jussi Olavi
Päiväys: 21.08.2020 klo. 16:24

Ystäväni,

Hei vaan täältä yövuorojen välimaastosta. Väsymys ei ole lamauttava mutta hieman toimintaa hidastava ja tavaroita pudotteleva se kyllä on. Yritin kyllä nukkua aamupäivällä mutta en ole koskaan oikein osannut nukkua päiväunia, joten melko lyhyeksi tirsat jäivät. Ehkä nukun sitten maanantaiyönä velat pois, kun yövuoroissa on taukoa.

Yövuoron jälkeinen omakuva

Kiitos kirjeestäsi ja hienosta tarinastasi. Tykkäsin paljon siitä, että eläintarinassasi ei ollut eläintä. Jään myös jännityksellä odottamaan, milloin Jokisen residenssiin ilmestyy koiranpentu…

Mutta hitsiläinen, kylläpä laitoit pahan tehtävän! Minä kun en ole lainkaan peli-ihminen. Tykkään Aliaksesta ja Trivial Pursuitista (ja niitä harvoin pelatessani minun kilpailuhenkisyyteni ja voitontahtoni vyöryvät esiin hyökyaallon lailla) mutta muita pelejä – varsinkaan videopelejä ­­- en ole juurikaan pelannut enkä niitä kaipaa. Siksipä pelin keksiminen tuntui erittäin vaikealta, enkä löytänyt tehtävään inspiraatiota.

Kokeilin toki kirjoittaa Kotipuutarha-lehden luonnonmukaista puutarhaa esittelevän artikkelin pohjalta pelisääntöjä, jossa esim. vääristä kasvivalinnoista ja kemiallisesta lannoittamisesta maan viljavuuspisteet ja hyönteiset vähenisivät ja toisaalta luonnonmukaisista lannoituksesta ja kasveista saisi lisää hyönteisiä ja viljavuutta. Mutta ei siitä mitään valmista kokonaisuutta tullut.

Sitten – kappas vain – ajauduin taas runohepan ratsaille… Valmista ei tästäkään tullut mutta ainakin nautin kirjoittamisesta. Sallinet, että lähetän sinulle taas keskeneräisen runon aiheen vierestä. Yritän selkeyttää sitä ja kirjoittaa sen valmiiksi jossain vaiheessa – ehkä jopa ensi kirjeeseen mennessä.

Jos omalle rapulle paskoo,
siihen jossain vaiheessa kompastuu.
Jos rahaa rahan takia tahkoo,
ennen pitkää sen arvo paljastuu.

Revit tuohesi maailman nahasta:
kaivat jalkojes alle kuoppaa.
Ei ateriaa tullutkaan rahasta
eikä osakeantiin voi luottaa.

Tää on vakavaa leikkiä,
jonka säännöt on hukassa jälleen.
Tää on totisinta peliä
ainakin sen häviäjälle.

Ehkä joskus opit pelaamaan
niin että puolesi on Maan puoli.
Ehkä sitten pystyt katumaan
sitä, että maapallo kuoli…

Onko totta tää vai feikkiä?
Me maapallon selässä kellutaan.
Onko pelinohjaaja kännissä?
Ei tätä kyytiä pysty perumaan.

Vielä ihana ilmoitusasia: Minulla on hoidossa kaksi kanaa! Olen jo pitkään haaveillut omista kanoista ja nyt saan pienen maistipalan kananomistajan elämästä. Annoin mustalle kanalle nimeksi Enni Mustonen ja harmaalle tietenkin Saima Harmaja.

Aslan perehtyy uusien tulokkaiden tuoksuihin

On aivan ihanaa katsella tipusten toimia ja tutustua niihin. Tyttöset ovat vielä himpun arkoja uudessa paikassa mutta joka päivä hieman rohkeampia. Pyrin siihen, että näistä kanasista tulisi minun hoidossani ollessaan reippaita ja onnellisia ihmisen kosketukseen tottuneita lintuja.  

Ottaisin heti paikalla muutaman kanan ja niille jöötä pitämään kukon, mikäli minulla olisi niiden talviasumiseen soveltuva rakennus! Olen lisännyt sellaisen rakennuksen tekemisen to-do –listalleni, jossa ilman sitäkin on aivan liian monta kohtaa…

Yövuorot ovat (sen lisäksi, että ovat rankkoja) aika mukavia, koska seuraava päivä on vähän niin kuin vapaapäivä. Toki väsymys painaa mutta silti on kivaa, kun minun ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa siitä, etten välttämättä tee edes mitään järkevää; olenhan jo työni tehnyt yöllä.

”Mitähän näistä nyt ajattelisi” miettii Aslan

Seuraava ohjelmanumero minun ranchillani tämän kirjeen jälkeen on mustikkapiirakan leivonta. Sen jälkeen seuraa kanojen seuraneitinä olemista. Ihan kiva päivä.

Kirjoittaisitko minulle seuraavaan kirjeeseesi tarinan, jonka otsikko on ”Muuri”?

Ihanaa viikonloppua!

-Annastiina